maanantai 21. maaliskuuta 2016

Arki ja pelko

Valitsen nykyisin useammin rantatien tarhamatkalle vilkkaan kaupunkipyörilyn sijaan. Matka on pidempi mutta maisemien ansiosta se on sen arvoista. Ajellessa vilkuilen kauniina kimmeltävää Izmirin lahtea ja puistokaistaleelle kerääntyneitä paikallisia. Lauttoja tulee ja menee. Ohitan purjehduskerhon, Karşıyakan kauppakujat ja Atatürkin muistomerkin. Meri tuoksuu ja pulut pölähtävät fillariani karkuun. Viime aikoina maisemaa, ihmisiä ja hetkiä on tullut tallennettua normaalia paremmin omalle kovalevylle. Takaraivossa jyskyttää jatkuva pelko, jos tilanne luisuu vielä huonommaksi eikä näitä pyörämatkoja enää olekaan?


Viimeisen Ankaran pommi-iskun jälkeen suunnistin seuraavana aamuna tarhalle ja sieltä kurssille. Monet toivat lapsia tarhaan turvonnein ja itkuisin silmin. Kurssista käytettiin osa tapahtumien kertailuun ja omakohtaisiin kokemuksiin. Tauoilla ja kahviloissa oli vain yksi puheenaihe. Lehdissä on vain yksi aihe. Aiemmin arkeen on suhtauduttu tukalissa tilanteissa toiveikkaasti mutta nyt monen toivo on pettänyt. Monen mielessä pyörii kysymys, mitä ja missä seuraavaksi?



Tämän kuluneen viikon aikana olen saanut enemmin kuin koskaan kysymyksiä milloin lähdette Suomeen? Miksette lähde Suomeen? Aiotteko nyt jo lähteä? Aiemmin on kyselty viihdytkö Turkissa ja nyökytelty tyytyväisinä kun kerron viihtyväni täällä mukavien ja vieraanvaraisten ihmisten, hyvän ruuan, auringon ja uskomattoman mielenkiintoisen historian kehdossa. Nyt Turkissa kiehuu ja kollektiivinen pelko on peittänyt kaiken muun. Tuntemattomat saattavat ihmetellä miksen lähde mutta minut paremmin tuntevat eivät, tämä on minun ja meidän kaksikulttuurisen perheen koti. Täällä on ystävät, arki, tutut kuviot, tulevaisuuden suunnitelmat ja ympäristö johon me olemme perheenä tottuneet. Kukapa kodistaan haluaisi lähteä? Minä voin lähteä mutta turkkilaiset ystäväni, sukulaiset ja naapurit eivät ole lähdössä.


Tavallisesti vilkkaat ostoskadut, ravintolat, baarit ja lautat sekä metrot kumisevat tyhjyyttään. Ihmisten ilmoille kerääntyvälle kansalla omiin koteihin sulkeutuminen on pakkoratkaisu, moni jättää sunnuntain aamiaisen ulkona väliin, peruuttaa lauantai-illan menot keskustojen iltamenopaikkoihin ja tyytyy tuijottamaan uutisia kotona. Edellisen iskun jälkeen Karşıyakan vilkas çarsi eli ostoskatu kumisi tyhjyyttään melkein koko viikon, kohti viikonloppua meno alkoi vilkastua. Aivan kuin joku olisi kuullut ihmisten helpotuksen huokauksia kattojen yllä kunnes uusi räjähdys tyhjensi taas kadut ja ravintolat. Nyt puhuttiin jo ostareiden sulkemisista ja osa liikkeistä suljettiin. Ostareiden ovilla oli vastassa raskaasti aseistettuja poliiseja ja vartijoita. Leppoisa viikonloppu rantaravintolassa, leffassa tai ulkoilemassa laitettiin hyllylle odottelemaan parempia aikoja.


Mistä me puhuimme ennen tuttujen kanssa? Lapsista, lomista, työpaikoista, sukulaisista, ruuasta ja viikonlopun suunnitelmista. Nykyisin emme juuri suunnittele ja kertailemme vältettäviä paikkoja, ei metroon, ostariin tai vilkkaisiin keskuksiin. Pohdimme kannattaako lauttaa välttää vaiko bussia. Kukaan ei kysele sunnuntain suunnitelmia, sillä vietämme ainakin tämän sunnuntain kotona. Omassa kuplassa, pihamaata möyriessä ja illan ruokia suunnitellessa voi kuvitella että kaikki on kuin ennenkin. Aurinko nousee huomennakin Izmirin lahden ylle, kalastajat putputtavat lahdelle samaan aikaan. Seuraavaksi saapuvat aamuvirkut lenkkeilijät, lauttaliikenne pyörähtää käyntiin. Työmatkatööttäys täyttää äänimaailman. Uusi viikko on täällä. Uusille paremmille viikoille olisi nyt todella tarvetta.


31 kommenttia:

  1. Olen tosi pahoillani, että teidän arjessa elää nyt pelko. Uutiset Turkista pysäyttävät ja surettavat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivossa eletaan etta arki paranee eika jaa tallaiseksi :(

      Poista
  2. Niin surullista. Toivottavasti tämä olisi nyt viimeisin.

    VastaaPoista
  3. Niin. Joskus sitä ei oikein tiedä mitä sanoa. Geçmiş olsun. Elämä se lopulta onneksi aina pyrkii esiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elama pyrkii aina onneksi tosiaan esille mutta tukalaa on valilla toivoa parempaa.

      Poista
  4. Kyllä tämä tilanne huolestuttaa. Täällä meidän kylässä ei tilanne oikeastaan näy, siellä isoissa kaupungeissa on varmasti ihan eri tilanne. Kyllä mielessäni mietin, että mihin aikaan päivästä uskaltaa Marmariksen keskustaan lähteä, jättääkö bussit kokonaan ja mennä vaan pyörällä? Toivotaan parasta tulevaisuudelta, ei siinä muu auta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilla nakyy, poliiseja on paljon enemmin kuin ennen ja tietysti ihmiset ovat tosi huolissaan, monet paikat joissa normaalisti on menoa ammottavat paiva toisensa jalkeen tyhjina.

      Poista
  5. Teillä on nyt pelko,tuttua.Viimeisin isku Istanbulissa ulottui tännekin,kun suurin osa uhreista oli täkäläisiä.Toivottavasti tilanne ei pahene.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpa, siina kuoli ulkomaalaisiakin. Toivottavasti taman menon kelkka saataisiin kaantymaan.

      Poista
  6. Ei tässä osaa mitään sanoa. Mitä liikkuu ihmisen päässä, joka räjäyttää itsensä ja ympärillään olevat? Toivottavasti tämä loppuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alkaa tosiaan olemaan sanat vahissa ja toivo hukassa.

      Poista
  7. Voiko tässä tilanteessa enää muuta kuin vain yrittää elää normaalia elämää? Kaikkialla uhkaa vaara. Toivottavasti tämä pian loppuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on ainoa keino, keskittya omaan arkeen ja kuvioihin, jatkuva pelkaaminen ei johda mihinkaan.

      Poista
  8. Surullisena olen seurannut sieltä kantautuneita uutisia. Toivottovasti nämä julmuudet olisivat ohi! Voimia sinne arjen keskelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, voimia tamakin kansa nyt tarvitsee niinkuin kaikki taman terrorin keskella.

      Poista
  9. Oon niin surullinen teidän puolesta ja toivon sydämestäni,että tälle tulee loppu ja pääsette takaisin normaaliin leppoiseen arkeen. Ymmärrän että et halua lähteä kuin pakon edestä, koti on koti ja teidän niin monet läheiset siellä. Suomikin olisi hyppy tuntemattomaan ja niin monet rakkaat jäisivät Turkkiin. Halit Petra!

    VastaaPoista
  10. Oon niin surullinen teidän puolesta ja toivon sydämestäni,että tälle tulee loppu ja pääsette takaisin normaaliin leppoiseen arkeen. Ymmärrän että et halua lähteä kuin pakon edestä, koti on koti ja teidän niin monet läheiset siellä. Suomikin olisi hyppy tuntemattomaan ja niin monet rakkaat jäisivät Turkkiin. Halit Petra!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Leila, juuri nain. Odotamme parempaa huomista, missa se sitten luuraakaan...

      Poista
  11. Tuttu tunne. Sita kun bussissa katsoo tarkkaan jokaista matkustajaa, ja kaduillakin "epaillyttavilta" nayttavia tyyppeja. Ajan myota senkin kanssa elama jatkuu. Vajaa pari viikkoa sitten olimme Jaffassa ravintolassa ja ihan samoilla minuuteilla kun sielta lahdimme, yksi kaveri puukotti turistin kuoliaaksi ja haavoitti yli kymmenta ennen kun saatiin kiinni. Ja missa kaytiin eilen syomassa, siella samassa paikassa. Ei sita voi pitkaan kotiinkan sulkeutua.
    Toivotaan etta teilla rauhoittuu!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, sina tunnet hyvin nama fiilikset. Huh huh, nama on niita tarinoita joita alkaa olemaan jo monella, miten joku muu oli siella vaaraan aikaan kun itse pelastui. Kotiin ei voi sulkeutua silla elaman on jatkuttava.

      Poista
  12. Kovin pahoillani olen minäkin tilanteesta ja aivan yllättynyt sekä järkyttynyt siitä, kuinka nopeasti tilanne on mennyt tämmöiseksi. Tänään räjähti Brysselissä :(.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tilanne on luisunut aika nopeasti todella huolestuttavaksi.

      Poista
  13. Tunnelmat siellä ja joka puolella ovat järkyttyneitä. Surettaa. Voimia teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voimia myös teille, jarkytyksesta toiseen mennaan.

      Poista
  14. Aivan karmeata on... mutta kuten sanoit, toivotaan uusia parempia viikkoja meille kaikille ja voimia teille sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan, pakko niita on tulla, kiitos!

      Poista
  15. Voin vain kuvitella millainen pelon ilmapiiri siellä on, kun meinaa jo pelko voittaa mielen täälläkin.Aurinkoa päiviin Petra.

    Venla

    VastaaPoista
  16. Tähän maailmaan on vaikeaa ottaa tuntumaa. Ystävä asuu Brysselissä perheineen ja on joutunut kohtaamaan pelon. Omassa lintukodossa se tuntuu kaukaiselta, paikassa jossa suurin ongelma on käsittämättömän mitätön. Kaikkialle voi mennä, kaikkialla voi olla. Ei tarvitse pelätä edes yksin illalla pimeällä kujalla.

    Toivon parempia aikoja, toivon elämän tasoittumista. Toivon sitä että tunne omasta tuervallisuudesta löytyisi taas uudestaan.

    VastaaPoista

Kiva kun piipahdit, jätä kommentti tai laita sähköpostia!