torstai 19. tammikuuta 2017

Kotona vai tarhassa?

Vuoden ensimmäisillä viikoilla tarhalla on ollut tohinaa. Erityisesti pienempien ryhmään on tullut paljon uusia ja sopeuttaminen vie hoitajilta paljon aikaa. Mieleen ovat nousseet samalla ristiriitaiset ajatukset omasta kotiäitiys-putkesta ja työllistymiskysymyksestä. Muistan hyvin miten nautin työvuosien jälkeen kotona olemisesta käärön kanssa mutta toisaalta myös sen paniikin, kun yritin löytää paluuta takaisin työmaailmaan tytön kasvaessa. Olin ihan valmis töihin tytön täyttäessä kolme mutta en sitten kuitenkaan. Tarha tarjoaa aktiviteetteja ja oppeja mutta ihan pienempien monesti jopa yli 10 t venyvä päivä tuntuu pitkältä.


Aamun ensimmäisessä ryhmässäni pienimmät ovat puolitoista vuotiaita, monella on vaipat ja nenää pyyhitään jatkuvasti. En tiedä mitä ajatella, kun erään pienimmän ensimmäinen sana oli yellow eikä anne (äiti).  Yksi ei halua syödä eikä toiselle tule uni. Jollakin on aina paha päivä, toisille sopeutuminen pitkiin päiviin ottaa koville. Itku ja nauru ovat tässä ikäryhmässä lähellä toisiaan ja opettajilta vaaditaan monenlaisia rooleja päivän aikana. Yleensä kerran tunnin aikana joku muistaa yhtäkkiä äidin.

Turkissa on puhuttu päivähoidonmuutoksista niin kauan kuin muistan. Kaikilla palkoilla kun lasta ei kannata laittaa lasta yksityiseen päiväkotiin ja valtion hoitopaikan oheen tarvitaan aina muita apuja kuten mummoja ja pappoja. Tänä vuonna tilannetta paikkaamaan kokeillaan pilottihankkeena palkanmaksua isovanhemmille, jotka hoitavat lapsenlapsiaan. Onko lapsen parempi olla isovanhempien hoidossa vai tarhassa? Siinäpä kysymys, riippuu varmasti tapauksesta mutta mummot ja papat ovat taatusti palkkansa ansainneet.



Tällä viikolla tyttö juoksi puistokavereidensa kanssa itsensä hikeen. Samanikäisten kavereiden lisäksi mukana leikeissä oli kaksi pappaa. Lapset olivat avaruusolentoja ja papat avaruuspahiksia, kyseiset papat kuuluivat niihin isovanhempiin, jotka silminnähden nauttivat lastenlasten hoitamisesta. Isolle osalle turkkilaisista isovanhemmista lastenlasten hoitaminen kuuluu automaattisesti eläkeikään, tykkäsi tai ei. Näin tuetaan jälkipolven taloudellista tilannetta useimmiten parhaiten. Ja samalla  pappojen syke pysyy korkealla.



Mummo- ja pappahoidon lisäksi lapsia tuodaan Turkissa tarhaan pitkiksi päiviksi. Olin yllättynyt että noin puolella täyttä päivää hoidossa olevista, on kotiäiti. Tarhassa opitaan englantia, opitaan ruokailemaan ryhmässä, liikkumaan, taiteilemaan, nauttimaan teatterista ja muista aktiviteeteista. Rivissä marssi ja ruokailuaikaa tasan puolituntia, hopihopi! Nyrkkisääntönä monissa piireissä pidetään kolmen vuoden ikää, tällöin lapsen olisi viimeistään oltava varhaiskasvatuksen piirissä. Ystäväni otti tyttärensä pois tarhasta vuodeksi kun perheeseen syntyi vauva. Tekoa kummasteltiin koko ystäväpiirin voimin, hormonihouruja? Lapsesta tulee epäsosiaalinen, kouluun sopeutumaton, yhteiskuntakelvoton. Ihan hyvää siitä seuraa, rauhoittelin ystävääni.


Aloittaessani tarhalla enkunopettajana olin hieman skeptinen pienempien ryhmää kohtaan, voiko puolitoistavuotiaita oikeasti saada innostumaan enkunopetuksesta? Muutamien kuukausien jälkeen joudun myöntämään pienempien olevan ryhmistä innokkain ja nopeasti kehittyvin. Vaikka äitiä on ikävä niin opit tuntuvat uppoavan tämän ikäisiin kuin itsestään.  Kolmevuotiaana halusin tytön ehdottomasti jo tarhaan mutta puolitoista vuotiaana en osannut vielä miettiä kielien opetusta, shakkikerhoa tai muuta kehittävää. Tyttö saa huomenna jo viidennen esikouluarvionsa kun lapset valtionkouluissa aloittavat kahden viikon lukukausiloman, sen jälkeen edessä on vielä viimeinen esikoulukausi ennen ensi syksynä alkavaa koulua. Onko tarhan aloitusikä tärkeä pointti kasvatuksessasi?

19 kommenttia:

  1. Täällä äitiysloma on 3 kk, ihan pieniä vauvoja joudutaan jo viemään hoitoon, jos ei satu olemaan armeliaita mummoja. Nekin alkavat jo käydä vähiin, monet ovat vielä töissäkin. No, useimmiten pienimmät ovatkin perhepäivähoidossa. Tarha alkaa varsinaisesti 3-vuotiaasta. Joillekin se sopii, toisille ei. Minusta 4-vuotiaana viimeistään olisi hyvä, ihan varmasti tarhassa oppii enemmän kuin kotona, harvoin täällä ainakaan vanhemmat askartelevat tai tekevät yleensäkään mitään hyödyllistä lastensa kanssa, kyllä se on sitten baby-tv, joka hoitaa homman heidän puolestaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taalla aitiysloma on 4kk, valtion sektorilla vuoden + mahdollisuus palkattomaan toiseen vuoteen. Ihan pienille vauvoille otetaan yleensa hoitaja kotiin ellei isovanhemmista ole hoitajiksi. Taalla ainakin vanhemmassa polvessa on selvasti vallalla ajatus etta lapset leikkikööt keskenaan, nuoremmassa polvessa ollaan sitten enemmin kiinnostuneita aktiviteeteista, kehittavista leluista jne.

      Poista
  2. Täällä äitiysloma oli 3 kk kun poikani syntyi(Nyt ruhtinaalliset 26 viikkoa jos työhistoriaa vähintään vuosi,mutta äitiysrahaa saa vain 16 viikkoa)mutta otin ja sain palkatonta lomaa,ja poikani meni tarhaan jo 8 kuukauden ikäisenä,mikä silloin tuntui itselleni ihan kamalalta.Ihan pienille ,3 ikävuoteen asti,täällä on joko yksityisiä tarhoja,2 suuren naisjärjestön ylläpitämiä päiväkoteja (poikani oli sellaisessa) . 3 vuodesta eteenpäin on valtion/kaupungin tarhoja ,yksityisiä tarhoja.5 vuotiaat menevät pakolliseen esikouluun,ja kouluun sitten sinä vuonna kun täyttävät 6 vuotta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taalla pienet ovat yleensa hoitajan kanssa kotona elleivat isovanhemmat hoida, tarhaan mennaan usein siina 1,5-2 v. korvilla jos molemmat ovat töissa. Pienena on sinunkin poikasi tarhassa aloittanut mutta monesti kylla siina vaiheessa lapset sopeutuvat hoitopaikkaan melko hyvin. Aideille se onkin tiukka paikka kun joutuu vierottumaan aikaisin lapsesta.

      Poista
  3. Meillä on kans ollut nää päivähoitojutut paperilla viimeiset viikot, kun muutettiin takaisin Saksaan, ja totutellaan uuteen hoitopaikkaan oikein kantapään kautta. Totuttelukausi täällä kestää nelisen viikkoa! (http://kolmikieli.blogspot.de/2017/01/paivakodin-penkkeja-kuluttamassa.html?m=1) Saksassa mennään hoitoon viim. kolmivuotiaina kun Kindergarten alkaa. Kokemusta on vain kahdesta osavaltiosta, mutta niissä tuotakin nuoremmille saa kunnallista hoitoa maksutta tarpeen mukaan. Viime vuosi oltiin Briteissä, jossa alle kolmivuotiaiden hoito pitää maksaa itse, joten tästä syystä monet keskituloistenkin perheiden lapset on kotona siihen asti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se piti vielä mainita, että kyllä täälläkin saa aika omituisen leiman otsaan, jossei jonkinlaista osa-aikaista päivähoitoa ole toiseen ikävuoteen mennessä. Ajatellaan, että päivähoidossa lapset oppii parhaiten sosiaalisuutta ja ihan kaikenlaista.

      Poista
    2. Kavinkin lukemassa tuosta totuttelukaudestanne, onpa se siella tosi pitka! Taalla se vaihtelee, tarhassa jossa olen töissa vanhemmat ovat ensimmaisina paivina mukana, sitten porrastetusti jatetaan muutamiksi tunneiksi hoitajan ja psykologin kanssa. TOiset lapset sopeutuvat tosi nopeasti ja vanhemmat lahetetaan kotiin, toiset taas hitaammin ja vanhemmat sitten odottelevat paikan paalla kauemmin. Kun tyttö meni kolme vuotiaana puolipaivaiseen niin eka viikko oli pehmealla laskulla ja vanhemmat ns. lahella odottelemassa jos oli tarvetta tulla lapsen lahelle. Valtion puolen tarhat ovat taalla edullisia mutta ne ovat useimmiten puolipaivaisia, yksityisella hintataso on korkeampi eika lasta kannata sinne ihan pelkalla siivoojan palkalla laittaa. Se on huono juttu silla alemman koulutustason luokissa naiset ovat tallöin monesti pakotettuja jaamaan kotiin.

      Poista
  4. Suomessakin puhuttu siitä, että aikaisesta päiväkotiajasta tai "varhaiskasvatuksesta" voi olla paljonkin hyötyä. Toisaalta moni sanoo, ettei ennen kolmea ikävuotta sinne pitäisi. No, esikoinen meni ranskalaiseen kouluun kolmevuotiaana ja kuopus aloitti osa-aikaisen tarhan kaksivuotiaana. Nyt hänkin on koulussa. Tarhan totuttelujakso oli - toisin kuin Terhillä - kokonaiset kaksi ja puoli päivää. Se oli aikamoisen kylmää kyytiä ainakin mammalle. Minä heiluin päiväkodin kulmilla odottelemassa, että soiko puhelin. Pärjääkö varmasti? No, hyvin ovat molemmat pärjänneet, joskin pieni on välillä tosi väsynyt. Ovathan nuo päivät aikamoisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taallakin totuttelujaksot on melko lyhyita, yksityisella raatalöidaan enemmin lapsen mukaan mutta valtion puolella on sellainen ryhmakuri etta niissa rattaissa on vaan parjattava. Meillahan tyttö on ollut puolipaivaa ja se on ollut ihan sopiva aika, tosin eihan se riita jos molemmat ovat kokopaiva töissa. Nyt tanne on valaytelty myös valtion puolelle kokopaivaista koulua mutten usko etta ihan lahiaikoina toteutuu vaikka pilottihankkeita on jo menossa, joissa koulupaiva on puoltapaivaa pidempi.

      Poista
    2. Nämä suomalaiset tutkimukset on varmaan paikkakunta kohtaisia. Näissä isommissa kaupungeissa tämä mahtava "varhaiskasvatus" on kaikkea muuta kuin laadukasta ja kaikissa ikäryhmissä. Meidän pojan päikyssä on 52 lasta tiloissa joka on mitoitettu 42 :lle. Aivan järkyttävä meteli ja päät Hakkaa yhteen, jatkuvia haavereita ym sattuu kun tätejä ei ole yhtään enempää. Toisessa päädyssä on lähes 20 vauvaa, hoitajia on neljä per vauva.....sitä touhua kun katsoo, niin ei voi kun ihmetellä. En tiedä mikä siitä tekee niin hyödyllistä, mutta pakon edessä sillai on ihan sallittavaa ajatella😊. Esikoulu on niin täynnä että yksi ryhmä on ulkona koko loppuvuoden, päivät metsässä tai puistossa. Syömässä käyvät koulun ruokalassa😂, siis oikein sisällä. Siis täällä suljetaan kokonaisia päiväkoteja ja sullotaan lapset samaan, nyt kun ryhmäkokojen voi kasvattaa. Kaksi puolipäiväistä lasta on yksi kokonainen, vaikka ovatkin samaan aikaan paikalla. Onneksi keinot en lopu näiden säästöjen edessä..... Isommatkin lapset ovat ihan stressissä ja ohjattua toimintaa ei juuri ehditä järjestämään..... Kun taas ystäväni 5 v tyttö on Mäntässä päikyssä ja siellä on kahdeksan lasta sekä kaksi tätiä. Kaikki päivät ovat ohjattua toimintaa, retkiä ja rauhallista menoa. Suhteellista tämäkin hyödyllisyys

      Poista
    3. Supistukset varhaiskasvatuksen ja koulutuksen puolelta ovat kylla niin vaarin, onpa mielenkiintoista etta eroja on nain paljon paikkakuntien valilla!

      Poista
  5. Omien kolmen lapsemme kohdalla olen huomannut, että kolmen vuoden iässä on jotain maagista: meillä kaikki ovat juuri niilläpaikkein alkaneet olla selkeästi itsenäisempiä ja kaikin puolin valmiita viettämään osan päivästä erossa lähivanhemmastaan eli minusta. Esikoisen laitoin muutamaksi aamun tunniksi leikkikouluun jo parivuotiaana mutta se oli lopulta minusta liian varhain sekä pojalle että minulle, ja siltä pohjalta olen odottanut kahden nuoremman kanssa koulunaloitusta pitempään. Vanhempi tytär aloitti koulu-uransa hyvin innostuneena 3,5-vuotiaana ja pienin olisi nyt vähän päälle 3-vuotiaana myös mielestäni ihan valmis kouluun mutta odottelemme vielä seuraavan kouluvuoden alkuun. Pienin on syntynyt koulunaloitusta ajatellen hankalasti lokakuussa: täällä koulun voi aloittaa sinä vuonna minä lapsi on elokuuhun mennessä täyttänyt kolme. Khartumissa on kyllä useampia leikkikouluja jotka on suunnattu yli 2-vuotiaille ja jotka ikäänkuin valmistavat lapsia kouluun, mutta minä en ole tuntenut tarvetta laittaa pienintä niistä yhteenkään. Täällä koulusta tulee melko varhain hyvinkin koulumaista ja haluan kaikin tavoin yrittää antaa lapsillemme rennon lapsuuden ja siis mieluummin venyttää koulunaloitusajankohtaa kuin aikaistaa sitä.

    Olen hyvin kiitollinen siitä, että minulla on ollut tilaisuus pitää lapsia pitkään kotona. Olen monesti miettinyt, etten tiedä mitä olisin tehnyt jos olosuhteet olisivat pakottaneet minut laittamaan lapset hoitoon vaikka jo muutaman kuukauden ikäisenä. Se olisi ollut minulle todella vaikeaa. Kolmevuotiaana niin lapset kuin minäkin olemme olleet valmiita uuteen vaiheeseen. Nyt kun pienimmän koulunaloitus lähestyy olen hirveän helpottunut, että olen saanut viettää kaikkien kolmen kanssa nämä ensimmäiset vuodet kotona. Innolla odotan seuraavaa elämänvaihetta! Mutta nautin kyllä samaan aikaan kovin näistä pienimmän viimeisistä kuukausista kotona.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillakin se 3-vuotta oli aika kaannöspiste, tyttö alkoi selvasti tylsistya kotona ja samat puistot ja vanhempien leikit eivat enaa riittaneet. On tykannyt olla aina kovasti koulussa, toivotaan etta tykkaaminen jatkuu kun ensi vuonna alkaa koulu. Esikoulusta kouluun harppaus on taalla aika iso, alkaa oppiminen ja laksyt.

      En olisi voinut laittaa tyttöa vauvana kokopaivahoitoon hoitajalle, vaikka kartoitin ja kiertelin jo Ankarassa hoitopaikkoja niin sellaista todellista repaisya en olisi osannut tehda. Kaikella on aikansa ja jokaisessa perheessa ne omat pakkonsa, onko pakko menna töihin ja kuinka paljon töita on tehtava jotta homma pyörii.

      Poista
    2. Sepä se, että omat ratkaisut on tehtävä oman tilanteen ja olosuhteiden puitteissa ja ne saattavat vaihdella paljon ihan yksittäisten maidenkin sisällä.

      Täällä muuten ei ole mitään totuttelukautta vaan ihan ensimmäisestä päivästä jää kolmevuotiaamme yksin syksyllä kouluun. Päivä kestää kahdeksasta vähän vailla yhteen. Kun on kyse niinkin isosta lapsesta ja isosisarusten tutusta koulusta jonne tyttö on todella mielellään menossa en ole totutteluajan puutteesta huolissani. Isosisaruksetkin ovat aikoinaan jääneet alusta asti itsekseen leikkikouluun - jopa esikoinen kaksivuotiaana (sitä kyllä vähän kylmää nyt jälkikäteen ajatella...) - koska se on ollut kouluissa tapana.

      Poista
    3. Olisin ehka toiminut toisin Suomessa, tuskin olisin miettinyt tytön ollessa kolme etta haenko kokopaivaista työta vai en ja haluanko laittaa tytön kokopaivaisesti tarhaan. Olisin varmasti hakenut kun taas taalla en osannut luottaa tytön jaksavan kokopaivaisessa. Valinnat on erilaisia eri ymparistöissa.

      Poista
  6. Säästin tekstisi lukemisen rauhalliseen hetkeen viikonloppuun :)

    Minun piti oikein ponnistella ja miettiä millaisia ajatuksia oman lapseni päivähoitoon meno herätti.

    Olen itse ollut 9kk, kun menin perhepäivähoitoon, ja ehdin olla viidellä eri hoitajalla.
    Olen siis pitänyt päivähoitoa varmaan aina hyvin tavallisena asiana. Olin myös aika nuori, kun lapseni syntyi. Ehkä osa asioita meni sellaisella nuoruuden mutkattomuudella, mikä varmaankaan ei ihan kaikissa asioissa hyväkään ole. Mutta lapsellani oli ihana hoitaja, pidämme edelleen yhteyttä hänen kanssaan(ja lapsonen tosiaan täyttää 18 ensi kuussa).

    Meillä on päiväkodissamme 1-5vuotiaita ja nuo pienimmät ovat hyvin solahtaneet joukkoon. Isommat haluavat mielellään auttaa heitä riisumisissa, lukemistani, käsien pesussa, vetää pullossa jne.toki välillä "pienet sotkee kaiken". Mutta näen kyllä tällaisen sekaryhmän, jossa on ikätason mukaan eristettyä toimintaa erittäin hyvänä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minakin olen pitanyt paivahoitoa aika asiaan kuuluvana vaikka itse olinkin mammani hoidossa melkein esikoululaiseksi asti ja nautin siita suuresti. Jos olisin Suomessa, olisin varmasti laittanut tytön jo aiemmin kokopaivaiseksi tarhaan jos olisin saanut sen mukaisen työpaikan kun taas taalla homma meni toisinpain. Tyttö meni puolipaivaiseen ja etsin töita sen mukaan, yksi suurimmista syista on etta paivat venyvat taalla tosi pitkiksi.

      Poista
  7. Hyvä kirjoitus. Nyt on kyllä minunkin pakko kommentoida.
    Jos perheellä on mielenterveysasiat ok, voimia ja kykyä vastata lapsen tarpeisiin ja tietenkin taloudellinen mahdollisuus hoitaa aivan pienet lapset kotona, paras paikka on mielestäni kyllä juuri siellä.

    Olen aikoinani melko läheltä seurannut muutamaa suomalaista päiväkotia, jossa pienimpien ryhmässä ei hoitajilla (säästöjen vuoksi luulisin) ollut mahdollisuutta aina tarjota edes syliään lohdutusta tai turvaa tarvitsevalle. Ja voi vain arvata, että ne vähemmän akuutit asiat, kuten aikuisen ja lapsen väliset iloiset, rauhalliset ja vaikka höpsöttelevät hetket jäivät hienoista kirjatuista suunnitelmista huolimatta aika usein toteutumatta. Syy ei todellakaan ollut hoitajissa, vaan ryhmäkoossa ja myös siinä ettei sijaisia ollut lupa palkata. Noista ajoista eivät käytännöt ole varmaankaan parantuneet vaan ryhmäkokoja on Suomessakin kasvatettu kai edelleen.
    Isommat lapset, ehkä n.3-vuotiaista ylöspäin, varmasti hyötyvät ja usein myös silmin nähden nauttivat ryhmässä olemisesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilla tyttö oli kotona kolme vuotiaaksi kun oli mahdollisuus, toisaalta moni on taalla puun ja kuoren valissa kun aitiysloma on lyhyt. Hyva työpaikka voi olla kiven alla ja raha tarpeen. Onneksi ihan pienena ei tarvinnut etsia tytölle hoitopaikkaa mutta tama lyhyt aitiysloma-systeemi kylla tiputtaa monet naiset työelamasta ja toivoisin siihen taalla muutosta.

      Poista

Kiva kun piipahdit, jätä kommentti tai laita sähköpostia!