torstai 12. tammikuuta 2017

Lunta ja jäätä

Kylmin talvi osuu Izmirissä usein joulukuun lopun ja tammikuun tienoille. Se on aikaa, jolloin tuuli ulvoo ja sade piiskaa rannikkoa. Lämmitys puhaltaa täysillä ja moni jännittää kaasu- ja sähkölaskua. . Alkuvuoteen sattuu lähes aina lumikaaos, joka sekoittaa Istanbulin lentoliikenteen lisäksi myös kaupunkilaisten elämän. Tulvat ja lumimyräkät ovat vaatineet ihmishenkiä ja aiheuttaneet kolareita, viljelysten satoja on tuhoutunut ja arki on vaikeutunut  monissa paikoissa. Tänä vuonna Turkkia koitelleet pakkaset ja lumimyrskyt ovat olleet pahimmat vuosikausiin, Izmiriin satoi lunta 7 vuoden tauon jälkeen eikä alueella ole ollut näin kylmää 15 vuoteen.


Viime viikonloppuna sää yllätti ja olin koiralenkille lähtiessäni nurin jo kotiportailla. Taivaalta satoi lunta ja yön aikana monia paikkoja peitti jääkerros. Luistelin lenkkareilla vaivoin puistoon lumisateen tihentyessä. Lunta Izmirissä? Alex oli omituisesta jääilmiöstä vähintään yhtä ihmeissään. Lumi muuttui pian räntäsateeksi ja öiset pakkasasteet pitivät maan jäisenä. Vaikka patterit lämpisivät kaikissa huoneissa, tuntui -8 yöpakkanen vetona nurkista ja ulkoseinistä. Kaivelin kaapinperukoilta Ankarassa viimeksi palvelleet talvisaappaat ja paksummat hanskat. Samaan aikaan paikalliset istuivat terassilla teellä ja liikkuivat ulkona ilman pipoa ja hanskoja.

Huolimatta paikallisten huonosta varustautumisesta lumeen, kaupunkilaiset olivat intoa täynnä. Naapurit leikkivät lumisotaa räntälumella ja tiet vuoristoon ihmettelemään lumikinoksia olivat tukossa. Kulmakunnan kuppilan eteen rakennettiin pieni lumiukko, jonka edessä jokainen halusi kuvauttaa itsensä. Sosiaalinen media täyttyi kavereiden lumi-innosta. Ärsytyksen sijaan suurin osa kaupunkilaisista ihasteli harvinaista luonnonilmiötä, Bostanlin puissa pysyi ensi kertaa lumi oksilla ja suihkulähteet jäätyivät! Joku kertoi ottaneensa lomapäivän töistä nauttiakseen lumen leijailusta ja itse kiroilin köpötellessäni liukastellen töihin. Tarhalla jokainen lapsi halusi kertoa nähneensä lunta!


Kylminä päivinä pihakissat huolestuttivat, kannoimme kissoille ruokaa ja yritimme saada äitikissaa pentunsa kanssa suojaisaan koriin. Kissa suuntasi kuitenkin päättäväisesti terassimme katolle, kylmistä ilmoista onneksi selvittiin sillä kaksikko pisti tänään päänsä ulos kolostaan kun ilma lämpeni ja sateet iltapäivällä väistyivät.Vesi solisi lumien jälkeen viemäreihin ja kissat ilmestyivät aurinkoon kuivattelemaan, lentokoneet nousivat ilmaan ja palasimme normaaliin kosteaan ja vaihtelevaan talvikeliin. Yöllä jyrisi ukkonen ja salamoi, aamulla paiskoi vettä ja iltapäivällä paistoi aurinko. Kiva kun kävit talvi, otetaan kuitenkin jo katse kevääseen.


29 kommenttia:

  1. Taallakin on ollut kylmaa. Lunta ei kylla. Talvella 1950 satoi lunta Tel Avivissa. Appivanhemmat siita aina kertoi.
    Kalyni jai myos jumiin Istanbuliin vuorokaudeksi lentaessaan Tanskasta Israeliin. Hyva oli kuulemma palvelu kuitenkin. Hotelli ja ateriat hoidettiin loistavasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyva etta kaikki toimi, aikamoisen kaaoksen tuo saailmiö sai aikaan tana vuonna. Tanne on luvattu jo uutta saderintamaa, toivottavasti ei tule uutta samanlaista.

      Poista
  2. Minusta koko meidän Turkin vuosien aikana ei ikinä ollut pakkasta. Lunta kyllä, mutta kylmimmillään siinä nollassa. Joka vuosi odotimme, että jos olisi tullut pakkanen, niin uima-altaassa olisi voinut luistella. Se ei jäätynyt koskaan, eli ei ollut pakkasta. Onneksi, sillä sikäläisiä taloja ei ole kyllä suunniteltu pakkasille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ankarassa oli kunnon pakkasia ja lunta mutta taalla nama kelit ovat harvinaisia. Vanhoja asuntoja ei ole suunniteltu naille keleille, uusissa taloissa taitaa olla kaikissa jo eristys. Uutta saderintamaa ennustavat, toivottavasti ei yhta pahaa...

      Poista
  3. Tuliko teillä jo viikonloppuna lunta? Täällä vasta tiistaina, mutta pakkasta oli kyllä jo viime viikolla ainakin öisin. Puhelimen sääennusteessa oli samalle yölle lumihiutale, räntävaroitus ja salama :) Näin talvi täällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuli jo lauantaina, sunnuntaina oli kirkas ja sateeton paiva mutta Karşıyakassa ei tainnut tulla yhta paljon sitten tiistaina enaa lunta kuin monessa muussa paikassa.

      Poista
  4. Täällä myös poikkeuksellisen kylmä tammikuu. MeidÄn lapset on joutuneet opettelemaan talvipukeutumista, tosin elohopean kivuttua takaisin plussan puolelle on shortsikin palanneet taas jalkaan ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Talvipukeutuminen on kylla taitolaji, toisaalta paikalliset ovat tottuneet kosteaan ja vetoiseen talveen eivatka selvasti ole samanlaisia vilukissoja kuin itse olen.

      Poista
  5. Kun Turkissa on kylmä, niin siellä on todella kylmä! Nyt on kuitenkin ollut ihana huomata, että uutisissa ja muissakin TV-ohjelmissa on muistutettu ihmisiä katukoirien ja kissojen tilanteesta ja pyydetty huolehtimaan eläimistä:) Tästä 10 pinnaa ja papukaijamerkki. Vaikka tehtävää tällä saralla on vielä paljon, niin edistystä tapahtuu koko ajan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kissa- ja koiraasiat on nyt taalla tosi tapetilla. Ajattelinkin kirjoittaa asiasta hieman lisaa, kissojen ruokkimisesta ja kissakodeista on saatu tappeluita jo aikaiseksi mutta ainakin tahan mennessa elainystavat jyraavat monissa paikoissa.

      Poista
  6. Meilläkin on viimein lunta Suomen hämeessä! Ei paljon, mutta maa valkoisena. Puolisen astetta ollaan pakkasella, joten se lienee pysyykin. Tosiaan on saatu ihmetellä lehdissä ja tv:ssä, miten Kreikassa, Italiassa on lumikinoksia, siis sellaisia kunnollisia! Näemmä myös sinne Turkkiin sateli! Olen niin onnellinen kun ollaan jo tammikuun puolessa välissä pian. Kevät, odotan niin innolla! Onhan sinne vielä aikaa, mutta siltikin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taalla egeanalueella lumi on aika harvinaista ja naissa maarin Istanbulissa. Ankarassa asuessa talvet olivat usein lumisia ja kylmia, pienissa kylissa ja idassa talviolosuhteet ovat paikoin rankempia kuin Suomessa kylmimmillaan. Minakin odotan kevatta, ihaninta aikaa vuodesta!

      Poista
  7. Lyhyestä virsi kaunis! Tännekkin on ennustettu vähän lunta. No, se kestää ehkä päivän ja sitten taas tulee vetenä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kylla se lumentulo Izmirissakin on useimmiten sita etta rannaksi muuttuu ja heti sateeksi. Tana vuonna on ollut harvinaisen kylmaa ja kukkasiakin paleltui pihalla.

      Poista
  8. Istanbulin lumimyrsky näkyi täällä meillä saakka siinä, että moni tuttu jäi joululomalta palatessa useammaksi päiväksi jumiin Istanbuliin kun Turkish Airlines jätti useita lentoja väliin huonon sään vuoksi.

    Täällä Khartumissa on sen sijaan harmittavan lämmintä... Päivisin yli 30 astetta ja öisinkin niin kuuma, että on käytettävä ilmastointia. Aikaisempina vuosina täällä olemme joulu-tammikuussa pärjänneet hyvin ilman ilmastointilaitteita.

    Sinänsä on kaunis sää eikä sentään tukalan kuumaa mutta silti vähän harmittaa kun täkäläinen talvi tuntuu jäävän tänä vuonna väliin kokonaan! Niitä kovin kuumia kuukausia kun on taas tulossa ihan riittämiin.

    Tsemppiä teille kylmään! On hankalaa taistella kylmyyttä vastaan kun taloja ei ole rakennettu sitä ajatellen eikä sopivia vaatteitakaan välttämättä ole liiaksi asti kun niille sen verran harvoin on tarvetta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siella ei ilmasto kylla teille paljon armoa anna, vuodenajan vaihteluita osaa taatusti arvostaa sen jalkeen, jopa lumikaaosta. Istanbulissa oli kamala kaaos, meilla taalla paastiin pelkalla ihmettelylla ja parilla pyllahdyksella.

      Poista
  9. Ihana idea tuo kissojen lämmin koppi ulkokissoille! Täällä meidän alueella ei ole tullut lunta, mutta osassa Algeriaa lunta on - jopa Saharassa osa alueista oli saanut hetkeksi lumipeitteen. Silti on ollut tavallista reippaasti kylmempää ja sateisempaa ja ulkokissat surettavat. 7-vuotias on kovasti yrittänyt yhtä kaunista pentua meille houkutella, mutta se tuntuu olevan hieman liian arka, vaikka tuleekin pahimpina aikoina ovelle asti apua pyytämään. Toisaalta emme myöskään mitenkään voi kaikkia kissoja meille kotiinkaan haalia. Tuollaisia suojia voisi yrittää tehdä sellaisiin paikkoihin, joissa ne saisivat olla alueen lapsilta rauhassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sahara ja lumipeite kuulostaa huikealta. Taalla on paljon kissoille koppeja, onneksi, toisaalta toivoisin niita enemmin sinne pain missa on viela kylmempaa. Sepa se, etta kaikkia ei voi auttaa vaikka kuinka haluaisi.

      Poista
  10. Lumimyräkät teillä tosiaan ylitti uutiskynnykset siellä sun täällä ja moni tosiaan oli Istanbulissa jumissa sen takia. Ajattelin ensin, että mitä ihmettä, mutta en tiennytkään että sitä siellä kuitenkin silloin tällöin sattuu.
    Ja on kyllä kurjaa jos on kylmä sisälläkin. Toivottavasti teiltä löytyy villasukkia ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lumi ja Turkki ei kuulosta luontevalta vaikka itaosissa on paljon enemmin lunta ja kylmempaa kuin Suomessa talvisin. Villasukkia löytyy ja lammitys, sen sijaan eristysta ei meilla ole seinissa ja sita tuli kylla pakkasilla ikava.

      Poista
  11. Ennenkuin tulin Saudeihin en ikinä uskonut että Turkissa tulee lunta. Ja uskomattoman paljon sillä tulikin! Myös täällä Saudeissa tuli vuorilla, ei toki täällä Riadissa kuitenkaan, muutemkin talvi on ollut vähän lämpimämpi kuin viime ja toissa vuonna. Onneksi :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpa, en itsekaan tiennyt ennen Turkkiin muuttamista etta osa maasta kamppailee Suomea huomattavasti kylmempien ja rankempien talviolosuhteiden kourissa. Meilla on ollut kylmempi talvi kuin aikoihin mutta aika pienella selvittiin, tosin talveahan on viela jaljella :)

      Poista
  12. Kääk, eipä tulisi ihan heti mieleen, että Izmirissäkin voi tulla lunta! Mutta ihanan spontaanisti paikalliset tuntuvat lumen vastaanottavan. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kylla paikalliset nauttivat lumesta enemmin lumesta kuin meikalainen :)

      Poista
  13. Adanassa on oltu katkeria muiden "lumilomista" ja siitä lumesta, niin paljon että lopulta kun kaupunginjohtaja ajatutti Adanaan lunta, oli paikalla vaikka millä mitalla porukkaa ihmettelemässä sitäkin vähää lunta mikä vuorilta tänne ajettiin :-D Hauska ajatus että Izmirissä on ollut lunta, mä aina yhdistän lumen Turkissa Istanbuliin ja kaikkialle muualle kun rannikolle :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nain kuvia Çesmen rannoilta, joita peitti valkea ohut lumivaippa. Oli huikean naköista! Ajatutti Adanaan lunta :D niin mieletönta ja niin turkkilaista!

      Poista
  14. Totta tuo mitä Satu sanoi. Jotenkin sitä on vaikea tajuta, että sielläkin on joskus noin kylmä ja lunta.
    Kertomuksessa ihmisten lumi-innosta siellä puitiin meillä taas aamukahvikeskustelussa teinin kanssa.

    Täällä kelit ovat olleet niin hyvät, kuin nyt talveksi voi. Muutama aste pakkasta ja lunta riittää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lumi on niin ihmeellista taalla kun sita harvoin nakee livena. Muutama aste ja lunta kuulostaa aika taydelliselta talvikelilta Suomessa!

      Poista
  15. Ihana, kuinka jossain päin maailmaa on niin ihmeellinen juttu, että sitä varten pitää ottaa oikein vapaapäiväkin! :D

    http://fiiaelina.blogspot.com.au/

    VastaaPoista

Kiva kun piipahdit, jätä kommentti tai laita sähköpostia!