Kukkapöksyt
Helena kirjoitti viime viikolla ranskalaisesta huolettomasta tyylikkyydestä. Tarinaa lukiessani hihittelin sillä erityisesti ei koskaan isoja kukkakuvioita -ohjeen kohdalla verkkokalvoilleni kohosi kuva turkkilaisesta rouvasta kukkapöksyissään omalla kukkasohvallaan, kukallisten pitsiverhojen ja kodin 'harkitun' monimuotoisen värimaailman ympäröimänä. Vuosien varrella olen seilannut epäonnistumisten ja onnistumisten välimaastossa pyrkiessäni noudattamaan paikallista pukeutumisetikettiä häistä urheiluharrastuksiin ja työpaikoille. Joskus ei ole mennyt ihan kuten piti mutta kukallisia salvarpöksyjä en ole vielä ostanut.
Seikkailu aluspaitojen luvatussa maassa on ollut värikästä ja vaatinut totuttelua. Sen lisäksi päänvaivaa ovat aiheuttaneet erilaiset tilanteet ja pukeutuminen porukan tai paikkakunnan mukaan. Muuttaessani Bodrumista Ankaraan olin kuin huutomerkki rannikon vaatteissani marraskuisen harmaa-ruskea palttookansan parissa ja Ankarasta Izmiriin saapuessani vaatekaapissa oli tyhjä tila egeanalueella vaadittaville kevyille puuvillamekoille ja muotisandaaleille. Konyassa anoppi nyki liian lyhyttä paitaani alas moskeijan pihamaalla ja tytön esikoulun ensimmäisen vuoden toikkarien jakopäivänä olin taatusti ainoa äiti joka oli pukenut vain tytön mutta unohtanut tälläytyä itse.
Yläkerran naapuriperheemme on kotoisin Istanbulista ja muistaa aina päivitellä Izmirin naisien tyylittömyyttä. Rinkeli on meinannut mennä itsellänikin muutaman kerran väärään kurkkuun sillä muodoista huolimatta moni izmiritär pukee päälleen tiukan trikoomekon, mikroshortsit tai napapaidan. Ihailen tosin paikallisten itsetuntoa, joka täytyy olla syynä siihen että jokainen valitsee vaatteet mieltymystensä, ei vartalotyypin mukaan. Leipäkaupassa tapaamaani naapurin neitiä en taatusti tunnista samaksi työvaatetuksessa, puhumattakaan juhlalookista. Tukka sykerölle sutaistuna, kukkahousuissa meikittömänä vastaantulevasta kuoriutuu hetken laittamisen jälkeen mielettömissä koroissa ja minarissa tepsuttava hulmutukka. Turkkilaisen työvaatetus vastaa omaa juhlalookkiani ja paikallinen juhlalook taas on sen verran Wow ettei vaatekaappini tai meikkiarsenaalini edes tunne kyseistä tasoa.
Pukeutumisen äärilaidat ja vastakkainasettelu on mieletöntä. Hätkähdän kun päivittäin uusissa supertyylikkäissä vaatteissa työpaikalle saapuva työkaverini esittelee lomakuviaan, jossa hän seisoo kotikonnuillaan mustanmeren teeviljelmillä kukkapöksyissä ja rennosti hiuksille solmitussa pitsikoristeisessa huivissa, ei meikkiä?! Kaupungilla vastaan tuleva valtavaa pinkkiä turbaania kantava nainen kullanvärisissä monen milllin korkkareissa saa pääni kääntymään, no voi wau.
Onnekseni työpaikkani pukukoodi on rento, teenhän töitä lasten kanssa. En silti voi mennä työpaikalle laittautumatta tai verkkareissa, ellen halua jonkun tarjoavan tauolla huulipunaa ja vinkkejä syysaleihin. Meikitön on sama kuin sairas monen turkkilaisen mittapuun mukaan joten jatkuva mikä sua vaivaa kyselykin hermostuttaa, on helpompi kaivaa huulipuna laukusta. Käytännöllisyys ei kuulu turkkilaiseen pukeutumiseen ja jaksan aina ihmetellä työkavereiden sujuvaa keikkumista lastentuoleilla ja leikeissä tiukoissa minihameissa. Kokemusta löytyy yhdestä enkuntunnista, jonka huomion varastivat opettajan pilkullisten alkkareiden vilkkuminen, turkitar on taatusti oppinut olemaan tiukemmissakin tilanteissa epämukavissa korkokengissä ja liian pienissä vaatteissa toisin kuin tämä suomalaiseen mukavuuteen vannova. Muutaman asian olen oppinut:
Seikkailu aluspaitojen luvatussa maassa on ollut värikästä ja vaatinut totuttelua. Sen lisäksi päänvaivaa ovat aiheuttaneet erilaiset tilanteet ja pukeutuminen porukan tai paikkakunnan mukaan. Muuttaessani Bodrumista Ankaraan olin kuin huutomerkki rannikon vaatteissani marraskuisen harmaa-ruskea palttookansan parissa ja Ankarasta Izmiriin saapuessani vaatekaapissa oli tyhjä tila egeanalueella vaadittaville kevyille puuvillamekoille ja muotisandaaleille. Konyassa anoppi nyki liian lyhyttä paitaani alas moskeijan pihamaalla ja tytön esikoulun ensimmäisen vuoden toikkarien jakopäivänä olin taatusti ainoa äiti joka oli pukenut vain tytön mutta unohtanut tälläytyä itse.
Yläkerran naapuriperheemme on kotoisin Istanbulista ja muistaa aina päivitellä Izmirin naisien tyylittömyyttä. Rinkeli on meinannut mennä itsellänikin muutaman kerran väärään kurkkuun sillä muodoista huolimatta moni izmiritär pukee päälleen tiukan trikoomekon, mikroshortsit tai napapaidan. Ihailen tosin paikallisten itsetuntoa, joka täytyy olla syynä siihen että jokainen valitsee vaatteet mieltymystensä, ei vartalotyypin mukaan. Leipäkaupassa tapaamaani naapurin neitiä en taatusti tunnista samaksi työvaatetuksessa, puhumattakaan juhlalookista. Tukka sykerölle sutaistuna, kukkahousuissa meikittömänä vastaantulevasta kuoriutuu hetken laittamisen jälkeen mielettömissä koroissa ja minarissa tepsuttava hulmutukka. Turkkilaisen työvaatetus vastaa omaa juhlalookkiani ja paikallinen juhlalook taas on sen verran Wow ettei vaatekaappini tai meikkiarsenaalini edes tunne kyseistä tasoa.
Pukeutumisen äärilaidat ja vastakkainasettelu on mieletöntä. Hätkähdän kun päivittäin uusissa supertyylikkäissä vaatteissa työpaikalle saapuva työkaverini esittelee lomakuviaan, jossa hän seisoo kotikonnuillaan mustanmeren teeviljelmillä kukkapöksyissä ja rennosti hiuksille solmitussa pitsikoristeisessa huivissa, ei meikkiä?! Kaupungilla vastaan tuleva valtavaa pinkkiä turbaania kantava nainen kullanvärisissä monen milllin korkkareissa saa pääni kääntymään, no voi wau.
Onnekseni työpaikkani pukukoodi on rento, teenhän töitä lasten kanssa. En silti voi mennä työpaikalle laittautumatta tai verkkareissa, ellen halua jonkun tarjoavan tauolla huulipunaa ja vinkkejä syysaleihin. Meikitön on sama kuin sairas monen turkkilaisen mittapuun mukaan joten jatkuva mikä sua vaivaa kyselykin hermostuttaa, on helpompi kaivaa huulipuna laukusta. Käytännöllisyys ei kuulu turkkilaiseen pukeutumiseen ja jaksan aina ihmetellä työkavereiden sujuvaa keikkumista lastentuoleilla ja leikeissä tiukoissa minihameissa. Kokemusta löytyy yhdestä enkuntunnista, jonka huomion varastivat opettajan pilkullisten alkkareiden vilkkuminen, turkitar on taatusti oppinut olemaan tiukemmissakin tilanteissa epämukavissa korkokengissä ja liian pienissä vaatteissa toisin kuin tämä suomalaiseen mukavuuteen vannova. Muutaman asian olen oppinut:- Jos kampaamossa ehdotetaan meikkausta, kieltäydy. En puhu samaa kieltä sen suhteen mikä on kevyt meikki ja peilistä tuijottaa pelle.
- Et voi koskaan alipukeutua, ylilyönneistä ei mulkoilla.
- Kenkäkaupassa ei kannata kysyä juhlakenkä vinkkejä, en pysty kävelemään paikallisten naisten suosimilla kauniilla mutta epämukavilla, joita kengiksi kutsutaan.
- Vaatekaupassa ei kannata kysyä myyjältä että ovatko päälleni survotut housut oikeankokoiset, ne ovat nimittäin aina numeroa liian pienet vaikka paikallisittain juuri hyvät.
Tää oli hyvä ja hauskakin postaus! On aina mielenkiintoista lukea ja tutustua toiseen kulttuuriin tarkemmin, joten kiitos tästä :)
VastaaPoista♡ Elli
Kiitos kommentista Elli ja kiva kuulla etta tykkasit :)
PoistaMä luin kans Helenan jutun ja mietin miten paljon paremmin sovinkaan tänne... pitäis varmaan laittaa oma vastine :)
VastaaPoistaLaitahan, kiinnostaisi kuulla! :)
PoistaOlen ostanut Turkista kaksi iltapukua ja nyt pitäisi pukeutua miehen karonkkaan. Olen ruvennut kolmen vuoden suomettumisen jälkeen pohtimaan asiaa uusin silmin. Silti olen (VIELÄ) aikeissa pukeutua siihen violettiin, jossa on hopeisia paljetteja. Toinen on tummansininen ja ehkä sittenkin liian överi sekin? Mutta jos aihe liittyy Turkkiin, niin eikös sitten kannattaisi pukeutua turkkilaisittain?
VastaaPoistaEhdottomasti ja olisi kiva kuulla lisaa miehesi vaikkarista, varsinkin jos se liittyy Turkkiin, paaseekö sita lukemaan jossain vaiheessa netin kautta jostain ? Ehdottomasti karonkkaan turkkilaista hieman överia paalle :)
PoistaVoi hurja. Mä en taida sopia oikein minnekään! :) Ehdottomasti en kuvausten perusteella pärjäisi Ranskassa mutta en näemmä myöskään Turkissa. En muista kuinka monta vuotta on siitä kun viimeksi omistin huulipunan... Ja korkokenkiä olen vältellyt vähintään yhtä kauan. Minulla on oma tyylini joka on omasta mielestäni jossain käytännöllisen ja naisellisen välimaastossa, mutta varmaan aika monen kulttuurin näkökulmasta jotain ihan muuta!
VastaaPoistaKiertolaisuudessa saa outoutta anteeksi onneksi maassa kuin maassa aika paljon. Tosin mietin, että täällä kaukomailla on ehkä vapaus olla vieläkin enemmän sellainen kuin sattuu olemaan kun selkeästi on niin kaukana kotoa ja siksi lähtökohtaisesti kaikin tavoin niin kummallinen?
Kylla taalla parjaa vaikkei aina olekaan ihan kuten pitaa pukeutunut, Turkissa onni on se etta kaupungeissa löytyy kylla monenmoista vaihtoehto tyylia ja monissa haissakin saattaa kirjo pukeutumisessa olla aikamoinen.
PoistaIhan mahtavaa lukea tästä! Minulla oli mielestäni maailman ihanimmat kukkahousut vielä pari vuotta sitten, mutta ymmärsin luopua niistä. Tunsin sosiaalista painetta :)
VastaaPoistaHeheee voi ei, kukkahousut ei sitten sopineet sinne :D
PoistaKiva kirjoitus. Ystäväni, joka asui useamman vuoden ANkarassa, osti valtavasti vaatteita kun tuli katsomaan minua Saksaan. Hän sanoi, ettei voi ostaa oikein mitään Ankarasta, turkkilaisten tyyli on niin erilainen. Kun kyselin tarkemmin, hän vain nauroi ja sanoi että trust me Lotta, et halua nähdä minua niissä vaatteissa :-) Luettuani tekstisi ymmärrän vielä paremmin. Kenkiäkin hän osti useamman parin, hyvälestisiä saksalaisia kenkiä joilla voi kävellä ja oleskella muutenkin... Muuten, mitä on salvarit, se on ihan uusi sana minulle?
VastaaPoistaOlen asunut vuosia Ankarassa ja kylla musta sielta kuten mista tahansa löytyi kaikenmoisia vaatteita, varsinkin kun nykyisin kaikki samat ketjuliikkeet on vallanneet kaikki maat, samaa Bershkaa, henkkamaukkaa ja pull&bearia siis löytyy, en sitten tieda olisiko tama ollut aikaa ennen sita? Levealestisia ja yleensakin yli 39 kenkia oli ennen ihan mahdoton löytaa, nykyisin niitakin sitten on tarjolla. Meilla kayvat vieraat Suomesta yleensa lahtee laukut taynna juurikin kenkia ja jonkun verran myös vaatteita kohti kotia, hintataso ja kenkien hyva laatu syyna. Salvarit on sellaiset leveat pussimaiset housut, joita nakee erityisesti maaseudulla ihan paivavaatteena mutta kaupungeissa yleensa kotihousuina :)
PoistaKengissä oli varmasti juuri tuo koko ja lesti syynä, ettei tahtonut löytyä. Vaatteissa luulen ongelman piilleen siinä, että hän ei etsinyt noita nuorten ketjuvaatteita, vaan parempia "rouvavaatteita", joissa valikoima sitten edusti ehkä välillä vähän toisenlaista makua? Hän päätyi teettämään vaatteita löydettyään jossain vaiheessa hyvän ompelijan. Ah salvarit joo, miten olen voinut välttyä tuolta sanalta?
PoistaEipä turkkilaisten mielestä taida liian överia asua ollakaan :)) Meikkaajana tosin supervahvat iltameikit päiväsaikaan pistää minulla silmään ja monesti mietin että vähemmän olisi enemmän. Ja tässä kuumassa ja kosteassa ilmastossa melkoinen haaste miten meikit ylipäätään pysyy valumatta :0
VastaaPoistaHauska postaus ja osuvia havaintoja :)
Viivi
Joo monet turkkilaiset kayttaa tosi vahvaa meikkia mutta toisaalta ovat tummia ja piirteet on usein vahvemmat kuin monella pohjoismaalaisella, silti toisaan vahempikin monesti riittaisi.
PoistaMä oon huomannut, että ihmisten mielestä on toisinaan vähän erikoista, kun aina pukeudun hameeseen/mekkoon (saa olla melkoinen talvi pihallakin, ennenkuin pitkä untuvatakki, pitkät villasukat, paksut sukkikset,vaihtuu toppahousuihin). En käytä housuja juuri koskaan. Kerran katsoin meitä yhdessä koulutuksessa, siellä oli n.50 naista, minä olin ainut, jolla oli hame. Ja mulla on kyllä myös niitä kukallisia mekkoja kesällä(oli kyllä kruununprinsessakin, kun käväisi vierailemassa Suomessa oopperassa).
VastaaPoistaMinakin tykkaan hameista ja mekoista, erityisesti jalkimmaisista. Sehan on maailman helpoin vaatekin kun ei tartte miettia yla- ja alaosien sopivuutta. Turkissa ollaan vahvasti edelleen hamekansaa mutta tietysti ilmastokin on siihen aika suotuisa.
PoistaIhana postaus Petra. Juuri viime lauantaina olin taloyhtiömme pihajuhlissa ja mietin mitä sellaisiin laitetaan päälle. Laitoin sitten sandaalit (ei korkoa) ja kukkatunikaa tms. Kai sinne ihan ok sulauduin. Jotkut oli ihan capreissa ja t-paidassa, aika moni hulmahti paikalle kukkamekossa, mutta toki löytyi myös muutama turkitas paljettihaalarissa jne. Kaikkea onneksi löytyy ja ulkomaalaiselle annetaan ainakin jotain anteeksi.
VastaaPoistaTurkkilaiset perusjuhlat (ellei ole mitkaan viiden tahden pirskeet) on kylla aika sallivia, ihmisia nakee haissakin monesti mita erikoisemmissa vaatteissa, toiset farkuissa ja toiset todella upeissa koltuissa. Paljettihaalari on varmaan se missa menee mun raja pukeutumiskokeiluissa :D
PoistaPukeutumismokiin olen sortunut itsekin - lähinnä siis alipukeutumiseen. Häissä hämmästelin juhlameikkejä, joissa iho oli vedetty kalmankalpeaksi ja silmiin pistetty sateenkaaren värejä! Olen nähnyt näyttäviä, mutta mielestäni oikein kivoja meikkejä, mutta ko. häissä valitettavasti monella oli sellaiset meikit, että väistämättä mietin, mitä meikkaaja oli niitä tehdessään ajatellut. Täällä meikit ja kampaukset on suurta bisnestä ja alkoi hieman tuntua, että niitä tekevät sitten sellaisetkin, joilla ei oikein ole taito hallussa. Tästä huolimatta on jotenkin "hienompaa" käydä kampaajalla ja meikissä kuin tehdä meikkiä ja kampauksia kotona.
VastaaPoista