Mitä yksi edellä, sitä toiset perässä

Viikonlopun kauppareissulla hypistelin marketissa erilaisia turhia tuotteita, joita en tarvitse. Pian hetki sitten tyhjällä roinakorilla oli muutama muukin, kun laskin todella tarpeellisen jääkaappiin asennettevan kotelon takaisin, oli se sekuntissa olkani yli hengittävän mummelin tarkastelun alla. Samoin kävi minikokoiselle roskikselle, servettipidikkeelle, pöytäliinalle ja tietokonerepulle, johon ei mahdu tietokone. Vielä kassajonossakin mummeli pyöri ostoskärryni kintereillä ja tarkkaili mitä olen haalinut. Ilmiö seuraa muita oli taas iskenyt päälle.


Ulkomaalainen on usein muita merkittävämpi suunnanäyttäjä joten kuhinaa saa helposti aikaiseksi missä tahansa marketissa. Voit kokeilla vaikka itse, mene minkä tahansa laarin äärelle pyörittelemään rättejä tai keittiötavaroita niin pian samoja tuotteita on ihmettelemässä moni muukin. Ei ole laisinkaan omituista että joku tulee tutkimaan ostoskoriasi ja kyselee onko ostamasi vessapaperi/vaateharja/kissanpapanat/shampoo/lattianpesuaina hyvää ja miksi. Vaatekaupoilla voi olla varma, että juuri eteen mallaamasi kolttu on tangon takana pyörivän rouvan hyppysissä samassa sekunnissa kun olet laskenut sen takaisin. Kannattaa kokeilla.


Turkkilaiset ovat tunnetusti kopioinnin mestareita. Markkinoilla on tarjolla niin laadukkaita jäljennöksiä muotitavaroista että ensi silmäyksellä on monesti hankala erottaa niitä kopioiksi. Kopiointi tuntuu vain toisinaan lähtevän paikallisilla aivan lapasesta. Sen voi todistaa lomakohteissa, joissa yhden menestykäs idea valtaa nopeasti puoli kaupunkia. Vuosia sitten olin tulla hulluksi Bodrumissa, jossa sen hetken buumi oli muuttaa jokainen ravintola konseptille mexican-chinese-italian food. Sen kokoisessa lomakohteessa tuskin löytyi tarvittavaa määrää kokkeja tuolle haasteelliselle konseptille ja sen huomasi. Kun se tuttu munakoiso-köfte-linssikeitto linja olisi niin paljon parempi.


Toisaalta minä ensin ja muut perässä meiningillä on monta hyvää puolta. Sen avulla on nimittäin helppo sortaa aikansa eläneitä roolimalleja ja tuuletella tunkkaisia käsitteitä kuten sitä, mitä tytöt voivat tehdä. Kun tyttö aloitti puolitoista vuotta sitten koriksen, oli hän porukan ainoa tyttö. Turkissa tytöt viedään usein balettiin ja pojat korikseen. Puoli vuotta tytön harrastuksen aloituksen jälkeen tyttöjä oli porukassa jo kolme ja nykyisin kaikkiaan kahdeksan. Joskus tosin on vaikea olla se edelläkävijä kuten havaitsin viime viikolla puistossa. Nuori äiti antoi lapsensa rauhassa karjua raivareitaan jäätyään ilman jätskiä, viereisen kahvilan mummolauma sen sijaan ei meinannut pysyä penkissä. Ettäs lastaan tahallaan huudattaa.



Viime lauantaina olin pyörtyä lähipuistossamme, sillä sinne oli kyhätty kokoon ensimmäinen Turkissa näkemäni kirpputori. Hyvin pieni muutamine pöytineen mutta alkuhan se on sekin. Olen kyllä käynyt Turkissa monenlaisilla romutoreilla, antiikkimarkkinoilla ja varkaiden markkinoilla mutta ihan perinteinen kirpputori-kulttuuri on loistanut poissaolollaan. Yhtenä syynä on varmasti ollut se, että monista paikallisista muiden vanhojen tuotteiden ostaminen on vähintäänkin arveluttavaa, kirppuja, koirankarvoja tai jopa huonoa onnea? Ajat kuitenkin muuttuvat ja kuulin kirpputorilla, että suunnitteilla olisi jo kirpputori päivä kerran kuussa markkinapaikalla. Mitähän seuraavaksi? Raejuustoa ruokakauppaan, hyötyliikunta suosioon vai koulu ilman läksyröykkiöitä?

Kommentit

  1. Voi kaamea. Minulta menisi hermot heti, jos mummot pyörisivät marketissa kintereillä. :-D

    ISO peukku tytöllenne, joka on toiminut suunnannäyttäjänä koripallossa. <3 Joskus kopioinnissa voi tosiaan olla jotain hyvääkin.

    Hauska postaus! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehee, kyllä se joskus naurattaa kun mummoja kiinnostaa niin kovin mitä toinen on ostoskoriinsa haalinut.

      Poista
  2. Heissan! Todellakaan Turkissa ei ole kirppiksiä nähty! Itse kokeilin pihakirppistä jo liki 30 vuotta sitten,mutta se ei ottanut oikein tuulta purjeisiin,monet varmaan ajatteli,että tuo hullu suomalainen myy vanhoja,risoja tavaroitaan,vai mitähän se yrittää. kun sanoin,että suomessa tämä on ihan tavallista,pyörittelivät mummelit päätään,katsojia kyllä riitti,ehkä jopa anoppikulta ajatteli,että miniä on mennyt sekaisin,kuumuudestako? no lopetin kirpparitoiminnan siihen...silloin ei ollut sen aika.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai kauheaa, mua nauratti kun kuvittelinkin pihakirppiksen Turkissa 30 vuotta sitten :D Nykyisin kaupungeissa ollaan tietysti kiinnostuneita kaikesta ja kaikista uusista tuulista ja jos se on joku eurooppalainen idea niin sen täytyy olla hyvä :) Toivotaan, että sen aika on nyt, hattua nostan sinulle kovasta yrityksestäsi silloin kauan sitten!

      Poista
  3. Fb-kirppistoimintaa sielläkin sentäs vähän jo on. Etupäässä niissä kai britit myy,mutta pikku hiljaa turkkilaisetkin! Olen myynyt kahden istuttavat lasten rattaat Izmiriin ja ostanut muutaman huonekalun Turkin taloon fb:n stuff for sale-palstan kautta. Suomen kirppiskulttuuria moni (etenkin lapsiperhe) ulkomailla kaipaa. Ja onhan se tosi kätevä tapa saada muutama roponen pieneksi jääneistä vaatteista tai löytää siisti toppahaalari hyvään hintaan:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo netissä on vaikka mitä osta/myy/vaihda toimintaa, esim letgo-sovellus on todella suosittu ja helppo käyttää. Juuri tuollaiset rattaat, istuimet jne. menee kuin kuumille kiville ja huonekalut. On täällä ollut käytettyjen huonekalujen myyntiliikkeitä niin kauan kuin muistan mutta vaatteet taitavat olla edelleen joillekin ihmetyksen aihe, johtuneeko siitä, että vaatteita saa niin halvalla edelleen uusina. Miksi ostaa käytettyjä?

      Poista
  4. Hei, olisiko sinulla munakoiso-köfte-linssikeiton resepti tarjolla. Ehkä olet sen jo aikaisemmin laittanut tänne. Olisin kiitollinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. http://ulkosuomalainenaiti.blogspot.com.tr/2013/10/izmir-kofte-eli-lihapullat.html
      http://ulkosuomalainenaiti.blogspot.com.tr/2013/08/anoppi-keittiossa.html

      Noissa linkeissä on izmirin lihapullien ohje ja munakoiso mezen ohje, voisin itseasiassa laittaa postauksen köfteista ja jostain muista munakoisojutuista lähiaikoina. Tuolta Rakkaudesta ruokaan -osiosta (klikkaa blogin otsikon alta lisää niin sieltä löytyy) löytyy kaikki reseptit mitä blogissa on.

      Poista
    2. Olisiko oliiviöljypohjaisten ruokien reseptejä? Olen siirtynyt välimerelliseen ruokavalioon terveyssyistä ja oliiviöljyä saakin nyt sitten olla hölväämässä oikein antaumuksella. Itsellä vaan loppuu ideat, että mihin ja miten eri tavoilla öljyä voisi käyttää :)

      Poista
    3. Sieltä reseptien joukosta löytyy niitäkin mutta laitan viikolla tulemaan postausta aiheesta ☺

      Poista
  5. Voi, tuota se kyllä on :) Mummoista on hauska varmaan tietää ulkomaalaisten ostokset. Luulin tosin että mummot kurkkii kaikkien koreihin, mutta onko ne sittenkin erikoistuneet lähinnä ulkomaalaisten ostoskoreihin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen, että ulkkiksen ostoskori on vielä muiden koreja mielenkiintoisempi ja tervetuloa takaisin Turkkiin!

      Poista

Lähetä kommentti

Kiva kun piipahdit, jätä kommentti tai laita sähköpostia!

Suositut tekstit