Mitä yksi edellä, sitä toiset perässä

Viikonlopun kauppareissulla hypistelin marketissa erilaisia turhia tuotteita, joita en tarvitse. Pian hetki sitten tyhjällä roinakorilla oli muutama muukin, kun laskin todella tarpeellisen jääkaappiin asennettevan kotelon takaisin, oli se sekuntissa olkani yli hengittävän mummelin tarkastelun alla. Samoin kävi minikokoiselle roskikselle, servettipidikkeelle, pöytäliinalle ja tietokonerepulle, johon ei mahdu tietokone. Vielä kassajonossakin mummeli pyöri ostoskärryni kintereillä ja tarkkaili mitä olen haalinut. Ilmiö seuraa muita oli taas iskenyt päälle.


Ulkomaalainen on usein muita merkittävämpi suunnanäyttäjä joten kuhinaa saa helposti aikaiseksi missä tahansa marketissa. Voit kokeilla vaikka itse, mene minkä tahansa laarin äärelle pyörittelemään rättejä tai keittiötavaroita niin pian samoja tuotteita on ihmettelemässä moni muukin. Ei ole laisinkaan omituista että joku tulee tutkimaan ostoskoriasi ja kyselee onko ostamasi vessapaperi/vaateharja/kissanpapanat/shampoo/lattianpesuaina hyvää ja miksi. Vaatekaupoilla voi olla varma, että juuri eteen mallaamasi kolttu on tangon takana pyörivän rouvan hyppysissä samassa sekunnissa kun olet laskenut sen takaisin. Kannattaa kokeilla.


Turkkilaiset ovat tunnetusti kopioinnin mestareita. Markkinoilla on tarjolla niin laadukkaita jäljennöksiä muotitavaroista että ensi silmäyksellä on monesti hankala erottaa niitä kopioiksi. Kopiointi tuntuu vain toisinaan lähtevän paikallisilla aivan lapasesta. Sen voi todistaa lomakohteissa, joissa yhden menestykäs idea valtaa nopeasti puoli kaupunkia. Vuosia sitten olin tulla hulluksi Bodrumissa, jossa sen hetken buumi oli muuttaa jokainen ravintola konseptille mexican-chinese-italian food. Sen kokoisessa lomakohteessa tuskin löytyi tarvittavaa määrää kokkeja tuolle haasteelliselle konseptille ja sen huomasi. Kun se tuttu munakoiso-köfte-linssikeitto linja olisi niin paljon parempi.


Toisaalta minä ensin ja muut perässä meiningillä on monta hyvää puolta. Sen avulla on nimittäin helppo sortaa aikansa eläneitä roolimalleja ja tuuletella tunkkaisia käsitteitä kuten sitä, mitä tytöt voivat tehdä. Kun tyttö aloitti puolitoista vuotta sitten koriksen, oli hän porukan ainoa tyttö. Turkissa tytöt viedään usein balettiin ja pojat korikseen. Puoli vuotta tytön harrastuksen aloituksen jälkeen tyttöjä oli porukassa jo kolme ja nykyisin kaikkiaan kahdeksan. Joskus tosin on vaikea olla se edelläkävijä kuten havaitsin viime viikolla puistossa. Nuori äiti antoi lapsensa rauhassa karjua raivareitaan jäätyään ilman jätskiä, viereisen kahvilan mummolauma sen sijaan ei meinannut pysyä penkissä. Ettäs lastaan tahallaan huudattaa.

 

Viime lauantaina olin pyörtyä lähipuistossamme, sillä sinne oli kyhätty kokoon ensimmäinen Turkissa näkemäni kirpputori. Hyvin pieni muutamine pöytineen mutta alkuhan se on sekin. Olen kyllä käynyt Turkissa monenlaisilla romutoreilla, antiikkimarkkinoilla ja varkaiden markkinoilla mutta ihan perinteinen kirpputori-kulttuuri on loistanut poissaolollaan. Yhtenä syynä on varmasti ollut se, että monista paikallisista muiden vanhojen tuotteiden ostaminen on vähintäänkin arveluttavaa, kirppuja, koirankarvoja tai jopa huonoa onnea? Ajat kuitenkin muuttuvat ja kuulin kirpputorilla, että suunnitteilla olisi jo kirpputori päivä kerran kuussa markkinapaikalla. Mitähän seuraavaksi? Raejuustoa ruokakauppaan, hyötyliikunta suosioon vai koulu ilman läksyröykkiöitä?