Viilentäviä ruokia, helpotettuja päivärytmejä

Hellehuippu osuu Izmirin seuduilla näihin viikkoihin, silloin asteet nousevat +38-39 kuumimmillaan ja tuuletkin tuntuvat laantuvan. Kesäkuu on yleensä miellyttävä ja tänä vuonna kaupungissa sateli usein melkein kuun loppuun asti, elokuun loppuviikoilla helteet taittuvat ja ilmassa tuoksuu alkava arki ja normaali päiväjärjestys. Turkkilaisille on ominaista muuttaa kesäksi päivärytmiä sään mukaan mutta itselleni se on osoittautunut niin vaikeaksi, etten ole tottunut siihen vieläkään. Ruokalistalle sen sijaan valikoituu kesähelteellä paikallisia kesäruokia, jotka eivät ole liian raskaita.


Kesällä omia suosikkejani ovat egeanalueelle tyypilliset oliiviöljyruuat. Ne kypsyvät helposti painekattilassa, sillä keittiössä ei kesähelteellä seisoskele mielellään kukaan. Kansi kiinni ja porisemaan. Toisekseen ne ovat halpoja, helppoja ja terveellisiä. Kannattaa kokeilla tässä viime kesän kirjoituksessa ollutta papuja oliiviöljyssä ruokaa , joka nautitaan usein viileänä kylmän jogurtin kera. Mitkä tahansa kesävihannekset käyvät kyseiseen ruokaan ja sitruunan sijaan voi kokeilla pehmeämpää appelsiia antamaan makua kuten tässä purjoruuassa. Riisin voi jättää pois jos siltä tuntuu. Tomaatin ystävät voivat lisätä sekaan myös pieniksi hakattuja tomaatteja tai tomaattisalsaa.mezet ovat ihanan kevyitä kuumalla ja paranevat seuraavaksi päiväksi jääkaapissa. Valkosipulijogurtti sopii kuumalla ruokaan kuin ruokaan ja mieheni yksi ikuisista suosikeista kesällä onkin yksinkertainen pastaa valkosipulijogurtissa. Monet


Olisi varmasti helpompaa aloittaa kuntosaliharrastus muulloin kuin kesän helteisimmillä hetkillä? Innostus ei kuitenkaan kysy vuodenaikaa, joten takana on 3 hikistä viikkoa salilla. Ensimmäisellä viikolla olin salin jälkeen aika lopussa ja vasta nyt alkaa homma rullata. Ekan viikon jälkeen tajusin myös kiinnittää enemmin huomiota syömiseen, ennen kuntoilua on saatava tarpeeksi oikeanlaista energiaa ruuasta ja sen jälkeen palauttavaa ruokaa tai muuten keho alkaa kärsiä. Rutiinitarkastus lääkärilläni osoitti, etten saa tarpeeksi suolaa kesähelteillä, joten nyt lisään aiempaa enemmin suolaa ruokaan ja ayraniin. Turkkilainen jogurttipiimä ayran on helppo tehdä jogurtista itsekin ja se on yksi parhaimmista palauttavista hellejuomista. Paksua jogurttia ohennetaan vedellä juotavaksi ja sekaan lisätään suolaa.

Herään aamulla aikaisin koiralenkille, joten päivä tuntuu olevan jo pitkällä kun turkkilaiset aktivoituvat. Päivisin tuntuu kuin eläisimme haamukaupungissa, jossa puistot, kadut ja kaupat kolisevat tyhjyyttään. Naapurusto on hiljainen ja ilma seisoo painostavana vaippana. Kello kuuden jälkeen kaupunki herää eloon, kaikki tuntuvat vyöryvän ulos rannalle, puistoihin ja pihatalojen edustoille. Puheensorina ja naurunremakka kantautuu parvekkeilta ja pihalta uniini. Jos olisin kuin turkkilainen, painuisin nukkumaan viimeistään puolelta päivin tai ainakin lepäilisin. Kello kuudelta nousisin ylös energiaa puhkuen ja täyttäisin piknikkorin mezeillä ja kylmillä juomilla, kukkuisin muiden tavoin seurustellen yli puolenyön nauttimassa illan tuulista. Suomalainen rytmini on johdattanut minut liian monesti lähes tyhjään rantakuppilaan tai puistoon päivän kuumimpaan aikaan ja illalla haukottelen kun parhaat hetket ovat vasta käsillä.

Heinä- ja elokuussa Izmir on kuin hidastetusta filmistä. Verikokeiden tulokset kestävät normaalia kauemmin koska laboratoriossa tehdään töitä puolella energialla kuten lääkäri Erhan asian muotoilee. Ravintolan sähköjärjetelmä on pamahtanut ja tarjolla on vain lämmintä olutta ja ranskalaisia, olisimmepa tulleet illalla kun homma oli jo hanskassa. Henkilökunta on monessa paikassa tauolla tai kadoksissa ja helteen takia selitykset nielaistaan ilman vastaväitteitä. Yritän muokata vastustelevaa vuorokausirytmiäni ja pysyttelen nyt päivät kotona, illan saapuessa pakataan porukka kasaan ja suunnataan sinne minne kansa vaeltaa.

Miten selviät helteistä?




Kommentit

  1. Onko siellä sinun kuntosalillasi ilmastointi? Tuli vaan mieleen, kun kävin salilla tuolla maakunnassa, ja siellä oli ihan mielettömän tehokas ilmastointi. Sellaisessa paikassa treenaamisen aloittaminen helteillä on oikein hyvä idea. :-)

    Ja hassu muuten tuo ruokajuttu. Minulle ei helteillä maistu ruoka samalla tavalla kuin viileällä ilmalla, mutta anopille käy kuulemma päinvastoin: kun on kuuma, niin hänen kroppansa kaipaa kuulemma enemmän ruokaa. :-D Nyt kun täällä on ollut pari viileämpää päivää, niin mulla on ollut koko ajan nälkä.

    Mä olen maailman surkein helteiden kanssa selviytyjä ainakin täällä Suomessa. Ainoa selviytymiskeino on odottaa niiden loppumista. :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole ilmastointia :D Käyn kodin vieressä aika pienellä salilla ja siellä on vaan tuulettimet mutta en ole kyllä kuumuudesta kärsinyt siellä. Mulla on kyllä kuumallakin nälkä mutten voi syödä esim kauheesti lihaa tai perunaa, ei vaan maistu. Tuo lopun odotus on aika hyvä kannustin :)

      Poista
  2. Nam, papuja tomaattikastikkeessa teen yleensä keväisin,nyt helteillä hyvä kun jaksan tehdä mitään keittiössä paitsi salaatteja ja smoothieita ja välillä jotan ehkä muuta. Meillä on toistaiseksi aamuisin ja iltaisin ollut aika ok, mutta keskipäivällä aivan liian kuumaa. Muutenkin kun ihmiset ovat tässä kuussa lomalla niin mieluummin pysyttelee kotona kun joka paikka on niin täynnä ihmisiä.- Täällä helteet jatkuvat ainakin lokakuulle, näin on ollut ainakin viimeiset vuodet, joten pari kk vielä pitää tätä sietää, mutta mietin että olenkohan hieman tottunut näihin helteisiin , sillä minusta on tämä elokuun alkupuoli ollut suhteellisen siedettävä kun taas ystäväni Anneli, joka ollut täällä vasta toista vuotta sanoi että ihan kamalat helteet ,joita ei millään kestä;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En mäkään tee nyt just kauheesti papuja tai vihanneksia tomaattikastikkeessa, mieluummin ihan vaan haudutan oliiviöljyssä ja sitruunassa kun on niin kuuma. Toisaalta nyt tomaatit on ihan parhaimmillaan ja esim tomaattikeitto on niin hyvää. Meilläkin lomat pyörii nyt joten kaupungissa on aika hiljaista ja päivisin ihan kuollutta. Meillä yleensä helpottaa elokuun lopussa ja syyskuussa on ihanat kelit, niitä odotellessa. Tsemppiä sullekin helteisiin!

      Poista
  3. Helteet on...helteitä. Selviytymisstrategiani on koittaa vaan selvitä. Juoda paljon ja syödä suolaa. Fetaa (beyaz peynir) ja oliiveja pidän kaapissa ja nappailen tarvittaessa, ayran auttaa myös. Ihan kuumimpaan aikaan olen koittanut olla kotona tai ilmastoidussa kauppakeskuksessa :) ja kävelyt on paras sijoittaa aamuun tai iltaan ja silti hiki virtaa. Reipas kyllä oot, kun tähän aikaan vuodesta aloitit salilla käynnin. Nostan hattua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se suolan syönti on tosi tärkeä asia, mä juon myös soodaa kun siitä saa mineraaleja. Luulin syöväni tarpeeksi suolaa mutta enpä sitten syönytkään, lisään ayraniin nyt suolaa ja ruokaankin reippaammin. Mekin oltiin optimumissa yks pvä, siellä on kiva viilennyspuoli lapsille, pieni vesipuisto pihalla uudella puolella. Tuo salin aloitus olikin aikamoista, en ehkä miettinyt asiaa ihan loppuun asti :)

      Poista
  4. Täällä on vihdoin helteet loppu, ollut kyllä ihan mahdottomia tänä kesänä. Lämpimästä tykkään mutta yöt ovat olleet aivan mahdottomia. Tilasin jo netistä tuulettimen mutta edes se ei auttanut tarpeeksi. Huomaa ettei tämä yhteiskunta ole pitkiin hellekausiin tottunut. Onneksi sain viettää osan siitä töissä jossa oli ihanan viileää. Juuri tuli uutisissa että eilen oli eka päivä juhannuksen jälkeen kun ei koko maassa ollut yli 25astetta- aika hurjaa.
    Aikamoinen uurastus muuten aloittaa salilla käynti kovilla helteillä, ei voi muuta kun nostaa hattua.
    Mä olen aamuihminen ja etelässä on tosi vaikeaa juuri tuo rytmi. Mua väsyttää jo silloin kun paikalliset vasta alkavat kerääntyä viettämään iltaa. Meillä kohta kolmen viikon loma edessä Espanjassa ja tiedän jo että siellä se ruokailu on myös mitä on kun mulla olis nälkä niin paikat eivät edes ole vielä illalla auki. No onneksi on omaa keittiötä osassa matkaa niin saa omaan aikaan syödä itse laitettua ruokaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomi ei ole tehty helteisiin kuten Turkki taas ei lumioloihin, sen näkee joka talvi kun lentoliikenne seisoo pari pvää lumentulon takia ja tiet ovat kiinni osassa maata. Suomessa se kuumuuskin tuntuu ihan toisenlaiselta kuin täällä, Turkissa +40 on mun kipuraja mutta sen alle en niin kärsi. Espanjassa on ongelmallista kun siellä on tarkat ne ruokailuajat, siihen törmäsin tänä kesänäkin siellä. Turkissa kun saa aina ruokaa oli kello vaikka kolme aamuyöllä :D

      Poista

Lähetä kommentti

Kiva kun piipahdit, jätä kommentti tai laita sähköpostia!

Suositut tekstit