keskiviikko 11. kesäkuuta 2014

Mezet ovat kesäruokaa

Ankaraan jäi miehen rakas piha ja sen kuokkiminen, täällä eivät parvekkeen kukkapurkit riitä mutta onneksi olemme Egeanrannalla ja mies pääsee kalaan. Moni kauhistelee Turkin toiseksi vilkkaimman sataman vedenlaatua, uskaltaako siitä onkia kalaa syötäväksi? Jaa-a, hyvin maistui sen enempää miettimättä. Turkissa vietetään ensi sunnuntaina isänpäivää ja mies sai meiltä etukäteen lahjan, virvelisetin. Se löytyi kaupasta, jonka ikkunan virvelit, linkkarit ja aseet varmasti houkuttelivat monia isiä, me tyydyimme tytön kanssa syömään ulkopuolella jäätelöä.


Kalan kanssa tein pari mezeä, joita en ole aiemmin itse tehnyt, şakşukan ja saksanpähkinä-kesäkurpitsa-jogurttimezen, ensimmäistä on ostettu usein kaupasta ja jälkimmäinen alueen tyypillisenä herkkuna oli uusi makuelämys ja loistava sellainen. Internetin selailu paljastaa Şaksukasta olevan useita versioita,  niitä on tullut vastaan ravintoloissa, mezetiskeillä kun ruokapöydissäkin, şakşuka nimistä ruokaa tarjoillaan myös monissa muissa lähialueen maissa, osassa on jauhelihaa, toisissa kanamunaa ja tomaattikastiketta, monissa maissa şakşuka on ruoka kun Turkissa se on alkupala. Anopin versiossa on perunaa mutta reseptien selailun jälkeen perinteinen turkkilainen meze pitää sisällään seuraavanlaisen kombon:

Şakşuka

3 keskikokoista munakoisoa
2 punaista suippopaprikaa
10 turkin pippuria ( voit käyttää chiliä tai värikkäitä paprikoita)
3 isoa tomaattia ( jos tomaatit ovat pieniä, käytä 5-6)
1 dl auringonkukkaöljyä
mustapippuria
suolaa
valkosipulia puristettuna
oliiviöljyä
3 dl paksua turkkilaista jogurttia

1. Kuori munakoisoista osa kuorta pois niin että saat niistä raidallisia. Paloittele koisot suunkokoisikis palasiksi. Jos koisot ovat kitkeriä, laita palat suolattuun veteen hetkeksi, kaada vesi pois ja kuivaa. Leikkaa paprikat ja chilit palasiksi.

2. Kuumenna öljy pannulla, paista ensin munakoisot osissa, nostele talouspaperin päälle, jotta ylimääräinen öljy imeytyy siihen. Paista sen jälkeen paprikat ja chilit kevyesti öljyssä. Poista koisojen alta talouspaperi ja lisää paistetut paprikat sekaan.

3. Kuumenna oliiviöljy pannulla, raasta sekaan tomaatit, mausta mustapippurilla ja suolalla, keitä tomaattikastiketta hetken aikaa. Purista valkosipulit jogurtin sekaan, mausta suolalla.


4. Lisää munakoisopalojen ja paprikoiden päälle valkosipulinen jogurtti ja sen päälle tomaattikastike.

  
Cevizli kabak salatasi / Saksanpähkinä- kesäkurpitsameze

Izmirin seudulla on monia mezeitä, joihin törmään ensi kertaa. Jogurttipohjaisista alkupaloista on monia muunnelmia, tämä herkku ui omaksi suosikiksi heti ensi kokeilulla, maut tässä mezessä ovat ihasti harmoniassa keskenään.


2-3  kesäkurpitsaa
3 tl jauhoja ( voi vaihdella hieman kurpitsojen vetisyyden mukaan!)
1,5 dl oliiviöljyä
1,5 dl vettä
3 dl paksua turkkilaista jogurttia
4 valkosipulinkynttä
2 dl murskattuja saksanpähkinöitä
tilliä
chilirouhetta
suolaa
mustapippuria

1. Raasta kesäkurpitsat ja laita pannulle, lisää jauhot, öljy ja vesi. Purista valkosipulit ja lisää pannulle, mausta suolalla ja mustapippurilla. Sekoittele keskilämmöllä kunnes seos on saostunut, anna seoksen jäähtyä hyvin.


2. Murskaa saksanpähkinät mortellissa tai tehosekoittimessa, jokainen maun mukaan kuinka pieneksi haluaa, jätä muutama kokonainen koristeeksi. Silppua tilliä haluamasi määrä.

3.Sekoita kesäkurpitsaseos, jogurtti ja pähkinärouhe, lisää tillisilppu ja chilirouhe, sekoita. Koristele kokonaisilla saksanpähkinöillä ja tillinpalasilla.


Molemmat mezet voi valmistaa etukäteen ja laittaa ne jääkaappiin, niin maut tasaantuvat. Şakşukan tomaattikastike ja jogurtti lisätään mezen päälle kuitenkin vasta tarjoiluvaiheessa. Mezet maistuvat hyvin kalan tai grilliruuan kanssa ja ovat viileinä tarjottuina ihanaa kesäruokaa.

Afieyt olsun!

13 kommenttia:

  1. Kaikenlaiset mezet ovat ihania! Jännää että teilläpäin saksuka(shakshuka) on ihan erilainen,ilman kananmunia...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo kanamuna shaksuka vaikuttaa samantyyliselta kuin turkkilainen aamiaisruoka menemen, anoppini şakşuka pitaa sisallaan myös tomaattia ja tomaattikastike sekoitetaan paiston jalkeen eika siihen tule jogurttia.

      Poista
  2. Pitääpä testata tuota jälkimmäistä. Saksuka jo kuuluukin meidän keittiöön. Ovat tosiaan hyvä helleruoka. Kun tekee isomman satsin, voi napsia lautaselle monta päivää vaikka lihan tai kalan kaveriksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo maku paranee varsinin şakşukassa kun se on yön kaapissa, taman jogurttimezen tein süzme jogurtista ja se ei kesta kovin montaa paivaa, seuraavana paivana oli kylla viela ihan loistavaa, tykattiin kovasti.

      Poista
  3. Oi ihanaa! Mietin juuri, että mitähän sitä taas laittaisi loppuviikolla ruokaa, ja nyt sen keksin: teen mezejä! Tuota jälkimmäistä meinaan ainakin kokeilla, kun kesäkurpitsaakin on meillä melkein aina kaapissa. Jännä ajatus yhdistää jugurttiin tilliä - mä olen vissiin niin tottunut intialaiseen korianteri-minttu -yhdistelmään, etten olisi tullut ajatelleeksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun pitaa sitten vastavuoroisesti varmaan kokeilla ensi kerralla korianteri-minttua tosin tuoretta korianteria on todella hankala löytaa taalta. Tama jalkimmainen oli meista tosi hyva joten suosittelen, mukavaa meze-vkonloppua!

      Poista
  4. Mun ihan lempiruokaani kesällä Turkissa on paistos jossa tomaattia, sipulia, vihreää paprikaa (makea) maustettuna suolalla ja chilillä. Yksinkertaista ja hyvää kesäruokaa. Ikävä tulee myös noita kuvassasi olevia pieniä munakoisoja. Suomesta ei niitä löydä. Pidän myös öljyssä paistetusta kesäkurpitsasta joiden päälle valkosipulijogurttia ja tietty hyvää oliiviöljyä. Tilli sopii tähänkin hyvin. Ikävä on myös ihania tuoreita papuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Turkissa kasvikset ovat tosiaan niin hyvia, etta ihan yksinkertaiset jutut ovat todellisia herkkuja, minakin tykkaan paistetusta kesakurpitsasta valkosipulijogurtilla, pavut ovat nyt parhaimmillaan joten toivottavasti paaset kasvispaistosten aarelle tana kesana!

      Poista
  5. heippa, ihanan nakoisia ruokia! ja kiva blogi, kiitos tasta. tuli mieleeni etta syoko teidan tytto myos chililla maustettuja ruokia? meidan 2-vuotias tykkaa kylla mausteista (joita kaytamme paljon) mutta kaikki chili (seka tuore etta jauheet) on pitanyt jattaa ruuanlaitossa pois - han huomaa heti ja valittaa etta kieleen sattuu. halusin siis tietaa miten olette mahdollisesti totuttaneet lapsen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti ja kiva kun tykkaat! Tyttö syö ruokia, joissa on hyvin vahan pul biberia eli ns. paikallista chilirouhetta mutta sama juttu etta jos on enemmin niin ei syö, ei myöskaan ruokia missa on tulista turkkilaista pippuria, ma olen ajatellut etta tottuu sitten aikanaan ja tassakin on varmasti geeniperimaa, toiset lapset tottuvat helposti mausteisiin kun taas toiset kieltaytyvat hyvin herkasti. Me lisataan tulisimmat jutut sen jalkeen kun tytön annos on otettu.

      Poista
  6. Voi ei, taas ruokakuvia :-D On aina niin houkuttelevan näköisiä ja kuuloisia et joutuu aina kokeilee niitä. Kiitos vaan näistä. Kiva saada aina uusia ruokakokeiluja. Kyllä oon aina tykännyt turkkilaisesta ruuasta. Harmi vaan ettei suomessa vihannekset ja muut ole ehkä ihan yhtä maukkaita ja tuoreita kuin siellä. Mukavaa viikonlopun jatkoa sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Anne ja kiitos kivasta viestista! Toivottavasti maistuu ja luulen etta ainakin tuo kesakurpitsa meze on ihan yhta hyva siellakin, silla kesakurpitsat on Suomessakin hyvia, şaksukakin varmasti onnistuu, ainakin kesavihanneksista. Mukavaa viikonloppua myös sinulle!

      Poista

Kiva kun piipahdit, jätä kommentti tai laita sähköpostia!