Ulkosuomalainen ja uskonto

Maassa kuten Turkki uskonnolla on ihan erilainen asema yhteiskunnassa kuin Suomessa. Rukouskutsut kiirivät, naapurit toivottelevat allahin suojelusta ja politiikassakin uskonto on taustalla monesti tulikivenkuumana aiheena. Suurimman osan turkkilaisista henkilökortissa lukee uskontokunnan kohdalla muslimi, se pitää kuitenkin sisällään aikamoisen kirjon suhtautumista omaan uskontokuntaan. Osalle islam on jokapäivää määrittävä asia, rukoilujen, ruuan ja toimien suhteen, toisilla se ei arjessa näy, tapauskovaiselle uskonnolliset vapaat ovat usein vain vapaita muiden joukossa, rakılasi kuuluu illalliseen ja moskeijassa vieraillaan hautajaisten yhteydessä.


Osa ulkomaalaisista kääntyy islamiin, moni meistä ei, konservatiivisimmat turkkilaiset perheet eivät hyväksy miniää, jonka uskontokunta on muu kuin islam, joten tällöin on tehtävä valinta. Lastenhankinta on seuraava päätöksen paikka, kasvatetaanko lapsi mihin uskontoon vai annetaanko hänen tehdä päätös myöhemmin? Täysin uskontovapaakasvatus Turkissa voi olla vaikeaa. Meillä uskonto ei ole arjessa juuri näkyvissä, mutta emme koe mitenkään ongelmalliseksi uskonnollisten pyhien viettoa anoppilassa, uskonnollisen taustan omaava fraasi 'masallah' on hyvä taipua ulkkiksenkin suusta, ellei halua juntin mainetta.



Lapsen syntymään ja lapsuuteen ei liity samanlaisia uskonnollisia tapoja, kuten Suomessa, ei kastetta tai seurakuntaan liittämistä. Kun kotiuduimme tyttären kanssa sairaalasta, naapurit, tuttavat ja sukulaiset huolehtivat meidän muonittamisesta ja pahaa karkoittavien sinisten silmien ripustamisesta tytön nuttuun ja huoneen joka kulmaan. Me noukimme tytöstä silmiä sitä mukaa pois, sillä pelkäsimme pienten hakaneulojen satuttavan vauvaa. Nimeä ei Turkissa millään tavoin salailla vaan se kerrotaan heti kaikille, perinteiden mukaan lapsen kotiin tuomisen jälkeen suvun vanhimman tai muuten arvostetun jäsenen tulisi rukoilla ja kuiskata lapsen nimi tämän korvaan. Osassa perheitä lapsen nimen valitsee vanhempi sukulainen tai se annetaan vanhempien sukulaisten mukaan, kaupungeissa monet perheet valitsevat itse nykyisin lapsen nimen. Mies ei rukouksia juuri osaa, joten kysyimme naapurin mieheltä, josko hän lausuisi rukouksen ja kuiskaisi nimen tytön korvaan, naapuri kieltäytyi rukouksia osaamattomana myös kunniasta. Lopulta mies kuiskasi nimen tytön korvaan ja saman teki appiukko saavuttuaan, lausuen samalla muutaman kauniin sanan. Niin tytöstä tuli Lara ja perheemme osa.


Lapsesta tulee yhteiskunnan jäsen paikallisessa väestörekisterissä, johon toimitetaan syntymätodistus ja vanhempien henkkarit. Tyttäremme henkkareissa lukee monien muiden tavoin uskontokunnan kohdalla islam. Vaikka maassa on uskonnonvapaus, ei ateistin tai muun uskontokunnan edustajan rooli ole aina ollut helppo. Ulkomaalainen on eri tapaus, kristinusko tai ateismi eivät ole mörköjä mutta paikalliselle ongelmia saattaa tulla vaikkapa työnhaun yhteydessä. Turkki elää tällä hetkellä murroskauttaan, seksuaaliset suuntautumiset, ateisimi ja muut -ismit eivät ole enää vaiettuja vaan moni on valmis tulemaan kaapista ulos ja taistelemaan oman vakaumuksen puolesta. Helppoa se ei ole ja sydän on muljahtanut ja silmäkulma kostunut tapauksia seuratessa, ylpeydestä, että uskalletaan.

Kerroin miehelle tuttavaperheemme pojan aloittaneen riparin, hän tokaisi ahaa juu, niinkuin meillä koraanikoulu, opin polttamaan siellä tupakkaa. Monet paikalliset teinit opiskelevat koraania kesälomalla ja saavat samalla uusia kavereita, koulut toimivat usein moskeijoiden yhteydessä. Uskonnon lisätunnit koulussa ja sen näkyvyys valtion puolelta ovat saaneet osan kansasta kapinamielialalle, moni haluaa lapsensa ehdottomasti kouluun, missä uskonnonopetusta on mahdollisimman vähän. Uskonnollisemmat perheet taas laittavat lapsensa mielellään jo tarhaan, jonka opetussuunnitelmassa islam on vahvasti mukana. Meille miehen kanssa lasten uskonnollinen kasvatus ja siihen liittyvät tavat, kuten tyttöjen ja poikien omat ryhmät tarhoissa ovat todella kaukaisia asioita. Toivomme tytön saavan aikanaan yleissivistävä opetusta eri uskonnoista ja niiden historiasta, valitakseen sitten aikanaan mihin uskoo vai uskooko mihinkään.


Bostanlin pieni keskusmoskeija täyttyy perjantairukouksen aikana pihamaata myöten, vieressä vanhempi herra kumartuu rukoilemaan, vieressä kiirehditään töihin, lounaalle ja me tytön kanssa puistoon. Moskeijan takana on alueen paras lounasruokala. Toisinaan pihamaalla on menossa vainajan hautajaisrukous, jonakin toisena päivänä edesmenneen muistotilaisuus, jonka kunniaksi paikalle on tilattu makeaa lokumia valmistava keittiöauto, sana kiirii ja pian sen edessä kiemurtelee jono. Vanhat herrasmiehet vetäytyvät moskeijan pihamaalle katoksen alle polttavaa keskipäivän aurinkoa pakoon, lapset potkivat palloa moskeijan seinään.

Islamilla on monelle pelottava kaiku, koraanikoulut ja monet tavat kuulostavat ihan muulta mitä ne ovat, osa tavallista arkea ja paikallisten elämää. Itse toivoisin tytön oppivan täällä uskonnon olevan luontainen osa paikallista elämää ja kunnioittamaan jokaisen uskoa tai uskottomuutta. Turkkilaista useista palasista rakentuvaa yhteiskuntaa ja sen moraalia pitää pystyssä monilta osin uskonto, sen luomat käyttäytymiskoodit ja perinteet.

Miten koet uskonnon ja sen vaikutuksen ulkosuomalaisena? Entä monikulttuurisissa perheissä?


Kommentit

  1. Hei,
    Oletteko keskustelleet miehesi kanssa miten menettelette jos joskus vaikka saatte poikalapsen?
    Onko ympärileikkaus silloin kun Turkissa asutte ehdoton vai voisiko olla toisin?
    Uskonto siis islam vaikuttaa ja määrää tällä hetkellä Turkissa aivan liian paljon. Jo vuosia jatkunut poliittinen tilanne on mielestäni tähän suurin syy. Itseäni harmittaa tämä nykyinen kehityksen suunta. Kansa on kuitenkin näin äänestänyt??
    Toisten uskontosuuntausten oleminen halutaan pitää näkymättöminä mm. alevien henkilökorteissa lukee uskontona islam.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heissan anonyymi, minun on nyt pakko tulla kommentoimaan tähän tuon viimeisen lauseesi takia sen verran että alevithan ovat siis muslimeja. On sunni muslimeja ja on alevi muslimeja. Ainoa ero heidän välilläänhän on se, että sunni muslimit uskovat Allahiin ja profeetta Muhammediin, kun taas alevi muslimit uskovat Allahiin, profeetta Muhammediin ja Hazreti Aliin. Eli totta kai heidän henkilökorteissaan lukee Islam, muslimeja kun ovat. :) Islaminkin sisällä kun on näet monta ''haaraa''. Vähän samalla tavalla kuin kristinuskoiset voivat olla luterilaisia, katolilaisia jne.. :) (oma puolisoni sattuu olemaan alevi joten siitä tämä korjaus)

      Poista
    2. No ei se nyt ainoa ero ole...

      Poista
    3. Ei tietenkään mutta pointti siis oli se että molemmat ovat muslimeja. :)

      Poista
    4. No ei tosiaankaan ole erot pieniä! Alevithan on täysin syrjitty ja väärin ymmärretty Turkissa. Olen Kuulunut Alevi- sukuun 25 vuotta.

      Poista
    5. Olemme keskustelleet eika ymparileikkaus ole valttamattömyys, toisaalta perheenlisaysta ei ole tiedossa joten asiaa tuskin enaa jatkossa pohditaan. Kansa on nain aanestanyt, juuri nain. En ole naiden vuosien aikana kylla koskaan itse kokenut islamin millaan lailla haitanneen tai vaikeuttaneen eloani taalla, olemme aina saaneet olla ja elaa tavallamme, oman tyylisessa korttelissa ja samanhenkisten ystavien kanssa, toivotaan etta keskinainen kunnioitus tassa maassa sailyisi niin niita kohtaan joille uskonto on iso osa paivaa kuin niillekin, jotka haluavat elaa vapaamielisempien arvojen mukaan. Viime ajat ovat olleet maassa aika sekavia, ikava kylla. Turkissa enemmistövalta on joka saralla tosiaan maaraava, vahemmistöjen on tyydyttava osaansa, yhteisö maaraa ja yksilö vikisee.

      Poista
  2. Tosi mielenkiintoista pohdintaa, itse en ole vuosikausiin (lapsuudessa puoli vuotta Syyriassa) asunut sellaisessa maassa, jossa uskonnolla olisi suuri merkitys tai se näkyisi vahvasti arjessa.

    Viime syksyn Guatemalan reissulla oli jotenkin yllättävää, kuinka kaikki paikalliset olettivat meidänkin olevan katolilaisia -heti ensimmäiseksi näytettiin kirkko, jonne suunnata sunnuntaina. Joka tilanteessa virkamiehet tai kuka vaan heitti perään "jos jumala suo" tai "thank god" yms. tyyppisiä uskovaisia lausahduksia ja jopa presidentin puheessa uskonnollisuus tuli vahvasti ilmi. Harvoin sitä missään oletetaan ihmisten automaattisesti olevan kristittyjä katolilaisia niin vahvasti.

    Nuorena Argentiinassa vaihto-oppilaana asuin perheessä, jossa käytiin joka sunnuntai kirkossa ja sain itse päättää menenkö mukaan vai en. Muutaman ensimmäisen viikon jälkeen kokeilin ja totesin sen olevan huomattavasti iloisempi ja viihdyttävämpi kokemus kuin Suomessa, opin samalla kätevästi espanjaa pappia yms. kuunnellessa. Messu oli illalla vasta klo 19 aikaan ja sinne mentiin usein kavereiden kanssa tai vähintäänkin sen jälkeen vaihdettiin kavereiden kanssa kuulumisia, koska toinen host sisko juuri suoritti "riparia" ja toinen oli "isonen", joten molempien piti joka sunnuntai vuoden ajan osallistua messuun. Se oli siis enemmänkin osa sosialisointia ja tuttujen tapaamista. Tosin, pääsiäisviikolla perheessä ei syöty lihaa (tai ei saanut lähteä bilettämään), ja ne olikin ainoat päivät kun he söivät kalaa koko vuoden aikana tai me ei oltu host-siskojen kanssa ulkona tanssimassa. :D

    Mun mies taas on ateisti (vanhemmat juutalainen ja katolilainen), joten mitään ongelmaa tuskin tämän suhteen missään vaiheessa tulee. Siinä missä hän suhtautuu lähinnä negatiivisesti uskontoihin noin yleensä itse olen sitä mieltä, että antaa kaikkien kukkien kukkia ja jokainen tyylillään, kunhan ei mitään muille tuputa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monet uskontoperaiset toivotukset ja sanonnat ovat ainakin taalla niin vahvasti puhekielessa, ettei niiden kaytön valilla ole kauheasti eroja sen valilla onko puhuja uskovainen vai ei. Olen samaa mielta etta jokaisen pitaisi saada tunnustaa ja valita oma tapansa uskoa tai olla uskomatta, ateismin julistaja joka leimaa uskovaiset huuhaa ihmisiksi on mielestani samanlainen saarnaaja kuin uskonnontuputtaja. Taallakin uskonnolliset pyhat kuten sokerijuhla on kiva tapahtuma toisenkin uskontokunnan edustajalla ja ainakin mut on aina otettu kaikkiin tapahtumiin ilolla vastaan.

      Poista
  3. Mielenkiintoista luettavaa taas. Ympäristöni on hyvin sekuläärinen,ja uskonto tai sen perinteet tulevat lähinnä esille pyhien ja niiden tapojen muodossa. Olen itse juutalaisesta kodista,mutta puolet suvustani on kristittyjä ja on myös serkun poika,muslimisisineen,joten monipuolista,mutta olen itse kyllä täysin sekulääri. Tosin pidän pyhien eri tavoista,mutta se liittyy enemmänkin perinteisiin,kuin uskontoon. Täällä uskontoa ei ole erotettu valtiosta,(vaikka mielestäni pitäisi...) ja lauantai on monessa paikassa sellainen pyhäpäivä,jolloin kaikki on kiinni. Uskonto näkyy ehkä siinä että sabattina ei ole joka paikassa bussiliikennettä,Joissain kaupungeissa,kuten Haifassa, on kyllä sellaista. Tel Aviv on onneksi sen verran sekulääri kaupunki ,jossa vallitsee live and let live-meininki,ja sabatista huolimatta on paljon paikkoja,ravintoloita ja kauppoja auki,ja minibussit liikennöivät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Izmirissa uskonto nakyy paljon vahemmin kuin vaikka Ankarassa, varsinkin nykyisella kotialueellamme, erot on tosi isoja maan sisalla, pienissa kylissa uskonnolla on paljon suurempi osa paivan askareissa. Monet paikalliset nuoret, joille uskonto ei ehka ole enaa niin tarkeaa, kunnioittavat kuitenkin vanhempien ihmisten uskonnollisuutta ja tapoja, menevat isoisan kanssa kotikaupungissa moskeijaan, kuuntelevat taman puheita ja neuvoja uskontoon liittyen jne.

      Poista
  4. Taas hyvä ja mielenkiintoinen kirjoitus!:) Mä menin naimisiin katolisessa kirkossa ja mun piti vakuuttaa, että lapsistani tulee katolisia.En kuitenkaan sitä tehnyt, mutta näin jälkeenpäin ajatellen, en tiedä teinkö oikein.Yhdessä vaiheessa kun nuorten elämä on täällä vuosia rippikoulun ympärillä, ensin comunione ja parin vuoden päästä crescima, joten pojat jäi ulkopuolelle sosiaalisesta kanssakäymisestä siinä vaiheessa..no,ei niillä traumoja silti ole..tasapainoisia kumpikin..;):)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielenkiintoista etta pitaa luvata lapsien olevan katolisia, enpa tallaista tiennytkaan, kaikkea sita oppii! Niin enpa minakaan usko etta monestakaan asiasta tulee traumoja, mulla ei ole mitaan syyta kieltaa tyttöa tulevaisuudessa osallistumisesta tavallisille uskonnontunneille tai vierailuista johonkin uskonnollisiin paikkoihin.

      Poista
  5. Itse olen ateisti - uskon kyllä johonkin mutta en jumalaan siinä mielessä kuin ihmiset jumalan yleensä käsittävät. Mies on samoilla linjoilla, joten erimielisyyksiä ei ole tullut. Anoppi on joskus neuvonut minua rukoilemaan ja sytyttämään kynttilän, mutta muuten eivät ole puuttuneet meidän uskonasioihin. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillakaan ei ole puututtu meidan uskonasioihin, anoppi tai appi eivat varmaan ole koskaan edes kysyneet asiasta, tyytyvaisena olen uskonnollisten pyhien sapuskoita syönyt ja mukana heilunut.

      Poista
  6. Mielenkiintoinen kirjoitus. Täällä Saudeissa on uskonto tietysti läsnä koko ajan. Monien puhelimissakin soi rukouskutsu rukousaikaan ja ennen kuin potilas nukutetaan tai aloitetaan leikkaamaan tai tehdään melkein mitä vaan sanotaan bismillah. Mashallaa ja inshallahia käytetään tottakai paljon, ja myöskin kristityt ulkomaalaiset, minä mukaanlukien, käyttää niitä paljon.

    Myöskin suurin osa mun kristityistä työkavereista ovat uskonnollisia, varsinkin filippiiniläiset ja etelä-afrikkalaiset. Täällä järjestetään salaa jumalanpalveluksia, ja monet käyvät niissä. Myös täällä USAn tukikohdassa on jumalanpalveluksia ja siellä käy kuulemma paljon väkeä. Amerikkalaisille se tosin on tapa ja varsinkin näistä sotilaista suurin osa on ainakin jonkinverran uskonnollisia republikaaneja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin siella uskonto on varmasti tosi iso osa arkea ja yhteinen asia paikallisille. Minakin kaytan bismillaheita ja masallaheita, tuntuisihan se aika tökerölta seisoa hiljaa kun muut toivottavat pienelle vauvalle suojelusta tai leskelle voimia.

      Poista
  7. Ajankohtainen aihe minulle ja turkkilaiselle miehelleni! Itse koen turkkilaiset hyvin hienotunteisina mitä toisten uskontoon tulee eikä minultakaan täällä ole ikinä kyselty asiasta sen koommin. Meille mieheni kanssa oli itsestäänselvää, etteivät lapsemme kuulu edes paperilla mihinkään uskontokuntaan. Olen itse tapaluterilainen mutta korjasin kyllä samantien, kun laittoivat vihkitodistukseemme täällä omalle kohdalleni islam. Siis automaatiota näin olettivat, en tiedä. Tarkoituksena on näyttää lapsille sekä muslimien että luterilaisten pyhänviettoa kumpaakaan sen koommin alleviivaamatta. Itselleni joulu ja kirkossa ja haudoilla käynti joulunaikaan on hyvin tärkeä perinne ja toki haluan niitä perinteitä myös lapsilleni näyttää. Minulle ei silti ole mikään ongelma, jos mieheni haluaa vierailla pyhäpäivänä moskeijassa lapsemme kanssa ja näyttää jälkikasvulle muslimien juhlapäivien viettoa. Sunnetista olemme mekin keskustelleet ja Turkissahan sitä perustellaan terveydellisillä syillä, ei niinkään uskonnollisin. Näin ainakin lähipiirissäni siis. En tosin ole vielä törmännyt yhteenkään ympärileikkaukseen kriittisesti suhtautuvaan tutkimukseen, joka olisi tehty Turkissa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mua kovasti kiinnostaa muidenkin monikulttuuristen parien suhtautuminen uskontoon ja kuinka edetaan kun on eri uskonnot, minakin olen kristinuskoinen vaikka tapa-sellainen, en kuitenkaan luokittele itseani ateistiksi, meillakin vietetaan molempian uskonnollisia juhlia, joulua ja bayrameita, mullekin joulu on tarkea juhla perinteineen. Sünnet on taalla aika luonnollinen osa kasvamista, monelle on ihan kummallista etta se on niin isoa asia tapetilla Euroopassa. Kaikkea hyvaa sinulle ja miehellesi!

      Poista
  8. Minusta on mukavaa, että uskonnolla on täällä oma sijansa. Suomessa se on niin yksityisasia, että asiasta ei saa mitään puhua tai jo on tuputtamista. Miksi niin? Eikö se ole aihe aiheiden joukosta, josta meillä kaikilla voisi olla oma sanamme sanottavana. No, täällä on saanut sanoa ja olla myös kuulemassa. Ja se vielä, että uskontovapaata kasvatusta ei ole olemassakaan. Jos päättää olla puhumatta uskonnosta/uskonnoista, se on jo arvovalinta. Sillä kertoo lapselle, että meille Jumalalla ei ole mitään merkitystä. Terkut täältä läheltä sitä muuttopsykoosia...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun miehelle usko on henk.kohtainen asia mutta toisaalta ei siita keskusteleminen ole mikaan ongelma, Suomi on niin pragmaattinen yhteiskunta etta ihminen, joka uskoo yliluonnolliseen, jumalaan tai useampaan tai muuhun nakymattömaan leimataan helposti tyhmaksi. Moni tiukan linjan ateisti ihan samanlainen julistaja ja yhden asian huutelija kuin uskoaan liikaa muille tuputtava. Voihan muuttopsykoosi, yrita jaksaa....

      Poista
  9. Mulla ei ollut kysymys siitä, etten itse uskoisi tai että olisi jotain katolilaisuutta vastaan..päimvastoin mun elämään on aina kuulunut esim.rukous ja mun pojatkin on kasvanut näin, ja käyn eri kirkoissa messuissa jne. mut kun mua vaadittiin lupaamaan, ettälapsistani tulee katoliia..niin nousin takakaloilleni..mut vihittiin kirkossa katolisin menoin niin ehkä siksi mulle sanottiin niin..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, voin kuvitella etta juurikin tama lupaus lapsien suhteen on ollut erikoinen paikka. Taallakin on mahdollisuus pyytaa imaamilta uskonnollinen siunaus liitolle, nykyisin se on yleisempaa suurien kaupunkien ulkopuolella ja uskonnollisissa perheissa, se on ikaankuin lisa silla imaami ei ole toimivaltainen avioliiton suhteen vaan vihkiminen on tehtava aina paikallisessa maistraatissa.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiva kun piipahdit, jätä kommentti tai laita sähköpostia!

Suositut tekstit