Ulkosuomalainen ja uskonto

Maassa kuten Turkki uskonnolla on ihan erilainen asema yhteiskunnassa kuin Suomessa. Rukouskutsut kiirivät, naapurit toivottelevat allahin suojelusta ja politiikassakin uskonto on taustalla monesti tulikivenkuumana aiheena. Suurimman osan turkkilaisista henkilökortissa lukee uskontokunnan kohdalla muslimi, se pitää kuitenkin sisällään aikamoisen kirjon suhtautumista omaan uskontokuntaan. Osalle islam on jokapäivää määrittävä asia, rukoilujen, ruuan ja toimien suhteen, toisilla se ei arjessa näy, tapauskovaiselle uskonnolliset vapaat ovat usein vain vapaita muiden joukossa, rakılasi kuuluu illalliseen ja moskeijassa vieraillaan hautajaisten yhteydessä.

 

Osa ulkomaalaisista kääntyy islamiin, moni meistä ei, konservatiivisimmat turkkilaiset perheet eivät hyväksy miniää, jonka uskontokunta on muu kuin islam, joten tällöin on tehtävä valinta. Lastenhankinta on seuraava päätöksen paikka, kasvatetaanko lapsi mihin uskontoon vai annetaanko hänen tehdä päätös myöhemmin? Täysin uskontovapaakasvatus Turkissa voi olla vaikeaa. Meillä uskonto ei ole arjessa juuri näkyvissä, mutta emme koe mitenkään ongelmalliseksi uskonnollisten pyhien viettoa anoppilassa, uskonnollisen taustan omaava fraasi 'masallah' on hyvä taipua ulkkiksenkin suusta, ellei halua juntin mainetta.



Lapsen syntymään ja lapsuuteen ei liity samanlaisia uskonnollisia tapoja, kuten Suomessa, ei kastetta tai seurakuntaan liittämistä. Kun kotiuduimme tyttären kanssa sairaalasta, naapurit, tuttavat ja sukulaiset huolehtivat meidän muonittamisesta ja pahaa karkoittavien sinisten silmien ripustamisesta tytön nuttuun ja huoneen joka kulmaan. Me noukimme tytöstä silmiä sitä mukaa pois, sillä pelkäsimme pienten hakaneulojen satuttavan vauvaa. Nimeä ei Turkissa millään tavoin salailla vaan se kerrotaan heti kaikille, perinteiden mukaan lapsen kotiin tuomisen jälkeen suvun vanhimman tai muuten arvostetun jäsenen tulisi rukoilla ja kuiskata lapsen nimi tämän korvaan. Osassa perheitä lapsen nimen valitsee vanhempi sukulainen tai se annetaan vanhempien sukulaisten mukaan, kaupungeissa monet perheet valitsevat itse nykyisin lapsen nimen. Mies ei rukouksia juuri osaa, joten kysyimme naapurin mieheltä, josko hän lausuisi rukouksen ja kuiskaisi nimen tytön korvaan, naapuri kieltäytyi rukouksia osaamattomana myös kunniasta. Lopulta mies kuiskasi nimen tytön korvaan ja saman teki appiukko saavuttuaan, lausuen samalla muutaman kauniin sanan. Niin tytöstä tuli Lara ja perheemme osa.


Lapsesta tulee yhteiskunnan jäsen paikallisessa väestörekisterissä, johon toimitetaan syntymätodistus ja vanhempien henkkarit. Tyttäremme henkkareissa lukee monien muiden tavoin uskontokunnan kohdalla islam. Vaikka maassa on uskonnonvapaus, ei ateistin tai muun uskontokunnan edustajan rooli ole aina ollut helppo. Ulkomaalainen on eri tapaus, kristinusko tai ateismi eivät ole mörköjä mutta paikalliselle ongelmia saattaa tulla vaikkapa työnhaun yhteydessä. Turkki elää tällä hetkellä murroskauttaan, seksuaaliset suuntautumiset, ateisimi ja muut -ismit eivät ole enää vaiettuja vaan moni on valmis tulemaan kaapista ulos ja taistelemaan oman vakaumuksen puolesta. Helppoa se ei ole ja sydän on muljahtanut ja silmäkulma kostunut tapauksia seuratessa, ylpeydestä, että uskalletaan.

Kerroin miehelle tuttavaperheemme pojan aloittaneen riparin, hän tokaisi ahaa juu, niinkuin meillä koraanikoulu, opin polttamaan siellä tupakkaa. Monet paikalliset teinit opiskelevat koraania kesälomalla ja saavat samalla uusia kavereita, koulut toimivat usein moskeijoiden yhteydessä. Uskonnon lisätunnit koulussa ja sen näkyvyys valtion puolelta ovat saaneet osan kansasta kapinamielialalle, moni haluaa lapsensa ehdottomasti kouluun, missä uskonnonopetusta on mahdollisimman vähän. Uskonnollisemmat perheet taas laittavat lapsensa mielellään jo tarhaan, jonka opetussuunnitelmassa islam on vahvasti mukana. Meille miehen kanssa lasten uskonnollinen kasvatus ja siihen liittyvät tavat, kuten tyttöjen ja poikien omat ryhmät tarhoissa ovat todella kaukaisia asioita. Toivomme tytön saavan aikanaan yleissivistävä opetusta eri uskonnoista ja niiden historiasta, valitakseen sitten aikanaan mihin uskoo vai uskooko mihinkään.

 

Bostanlin pieni keskusmoskeija täyttyy perjantairukouksen aikana pihamaata myöten, vieressä vanhempi herra kumartuu rukoilemaan, vieressä kiirehditään töihin, lounaalle ja me tytön kanssa puistoon. Moskeijan takana on alueen paras lounasruokala. Toisinaan pihamaalla on menossa vainajan hautajaisrukous, jonakin toisena päivänä edesmenneen muistotilaisuus, jonka kunniaksi paikalle on tilattu makeaa lokumia valmistava keittiöauto, sana kiirii ja pian sen edessä kiemurtelee jono. Vanhat herrasmiehet vetäytyvät moskeijan pihamaalle katoksen alle polttavaa keskipäivän aurinkoa pakoon, lapset potkivat palloa moskeijan seinään.

Islamilla on monelle pelottava kaiku, koraanikoulut ja monet tavat kuulostavat ihan muulta mitä ne ovat, osa tavallista arkea ja paikallisten elämää. Itse toivoisin tytön oppivan täällä uskonnon olevan luontainen osa paikallista elämää ja kunnioittamaan jokaisen uskoa tai uskottomuutta. Turkkilaista useista palasista rakentuvaa yhteiskuntaa ja sen moraalia pitää pystyssä monilta osin uskonto, sen luomat käyttäytymiskoodit ja perinteet.

Miten koet uskonnon ja sen vaikutuksen ulkosuomalaisena? Entä monikulttuurisissa perheissä?