Verhot kiinni!

Oletko koskaan nähnyt turkkilaista kotia, jossa on verhot vain koristeena sivuilla tai täysin verhottomat ikkunat, tuskin sillä verhot ovat vakava asia paikallisille ja niistä ei vitsailla. Olen aika varma, että jokainen Turkkiin muuttava ulkomaalainen on ihmeissään paikallisen verhotouhun kanssa. Huh. Jälkikäteen naurattaa paikallisten naapureiden paniikki avoimia ikkunoita pitävään ulkomaalaiseen. Entinen vuokraemäntä etelärannikolla istutti minut autoonsa ja kuskasi verhokauppaan, muistan olleeni aivan sekaisin erilaisten tekstiilien kanssa, mikä on tül, yan perde, güneslik....jne. Suomessa oli vain verhot tai sitten ei. Vuokraemäntä puolestaan taisi olla kauhuissaan omituisesta ulkomaalaisesta, joka ei osannut suojata yksityisyyttään. 

Turkissa on jumalaisen paljon verholiikkeitä, ikkunoissa toinen toistaan upeampia laskeutuvia paksuja sivuverhoja, samettisia, värikkäitä, hillittyjä, silkkisiä, kevyitä, on kolmeosaisia ja yksinkertaisempia, on verhokoruja ja erilaisia koristeita keskelle, sivuille ja alalaskoksiin. Hienoimmat liikkeet ovat kuin parhaimpia muotiliikkeitä, pehmeät tuolit kutsuvat istumaan ja kauppiaat esittelevät toinen toistaan upeampia kankaita ja yhdistelmiä. Markkinoilla touhu on sitten kansanomaisempaa, myyjä karjuu valtavien verhopinojen päällä kiekuvalla ja kantavalla äänellä tarjouksiaan ja naiset penkovat, repivät ja taistelevat parhaista paloista. Ankaran sosyete pazar Yenişehirin markkinapaikalla torstaisin on oiva tapa päästä käsirysyyn verhokojulla paikallisten mammojen kanssa.

Rouvat valoverhokasan kimpussa Bostanlin markkinoilla.

Olen viime kuukausina tuijotellut olohuoneen liian lyhyitä verhoja ja tytön huoneen liian kapeita verhoja, ne sopivat Ankaraan mutta eivät tänne. Vierashuone sai suomalaiset Vallilan verhot, joiden synkkä metsämaisema oli liian ahdistava miehelle, makkariin ja keittiöönkin löytyi sopivat kertyneiden verhojen joukosta. Olen kiertänyt lukuisia verhokauppoja, pettynyt Ikean tarjontaan ja ratsannut markkinat. Hinnoissa on hurja haitari, olohuoneen ikkunaan suunnittelemani valoverho ja sivuverhot olisivat kustantaneet 200-900 tl riippuen liikkeestä ja materiaaleista, halpakorit verholiikkeiden ulkopuolella myyvät ylijäämää 20 tl kipale, markkinoilla kaupataan valoverhoja jopa kympillä ja sivuverhoja 50 tl per pari. Tiedän kokemuksesta että hieman laadukkaammat laskeutuvat ilman ryppyjä pesun jälkeen kun taas halpikset on pakko silittää hartiavoimin. Alussa päänvaivaa aiheuttivat kummalliset ripustusnipsut, joten alkuaikoina verhoasiat hoiti mies, sen jälkeen kotiin tuli verholiikkeen mies ja nyt olen päättänyt verhottaa kotiamme uusiksi itse, penkoen alekoreja ja kyttäillen sitä oikeaa.

Verhomalleja keittiöön ja lastenhuoneisiin.

Nykyisin meillä on siis verhot ja vieläpä melko turkkilaistyyliset, aurinkoverho suojaamaan naapureiden kyyläilyiltä ja päällä henkäyksen ohut koristeverho. Monissa paikallisissa kodeissa erityisesti olohuoneen verhot ovat kodin kruunu, omaan makuuni osa turkkilaisista verhojutuista on liian prameaa mutta toisaalta valinnanvaraa on nykyisin ihan laidasta laitaan. Anoppilassa aurinkoverhot vedetään auringon painuessa heti eteen, meillä nukkumaan mennessä. Nukutin eilen tytön ja tullessani olkkariin, löysin miehen pyllistelemässä verhojen alla, parvekkeen avoinaisen ikkunan kohdalla. Oli kuulemma tarkistamassa, näkeekö liian lyhyiden verhojen alta meille kotiin naapuritalon parvekkeelta. Hetken mietittyäni en sanonut mitään, kuten kenelle tulisi mieleen kurkkia meille. Tiedän nimittäin miehen vastauksen, perverssien ja niitä riittää.

Perinteisiä turkkilaisia tupsuverhoja, joita Egealla suositaan erityisesti kesämökeillä.

Verhot ovat monikulttuurisen suhteen ikuisuusaihe Turkissa, taatusti jokaisen ulkomaalaisen tuttavan kanssa on ihmetelty turkkilaisten verhomaniaa. Ulkomaalainen tuttavani kertoi alkuajoista paikallisen miehensä kanssa, tuttu tarina kuinka rouva halusi ihailla ikkunat avoimena laskeutuvaa iltaa tai kävi parvekkeelta puolipukeissa nappaamassa alusvaatteet, mies oli lähellä pyörtymiskohtausta. Taas ne perverssit, rouva ihmetteli etteikö sellaisista pitäisi ilmoittaa poliisille, miksi hänen on sulkeuduttava verhojen taa hulluilta piiloon? Mies oli pyöritellyt päätään epätoivoisena. Turkkilaiselle koti on kaiken keskus ja perhettä suojellaan hulluilta, huijareilta, perversseiltä ja epäilyttäviltä. Monimuotoisessa yhteiskunnassa kukaan ei luota poliisin vievän kulmakunnan perverssejä putkaan, joten verhot on parasta pitää kiinni ja ulkomaalaisen mölyt mahassaan. Kädenväännössä verhoista ulkomaalainen joutuu yleensä luovuttamaan turkkilaisen kanssa.

Ankaran kodista, apua verhot auki, kuka vaan voi tulla kylään, onhan housut jalassa ja paita päällä?!

Yksityisyydelle asetellaan itse rajat koska turkkilaiselle välimatkan tai toisen yksityisyyden kunnioittaminen on vaikea hahmottaa. Ankaran kotimme olohuoneessa oli isot lasiset ikkunat ja ovet suoraan pihalle, arvatkaa koputteliko siellä toisinaan naapuri ruokalautasen kanssa tai talonmies hoidettavan asian, joskus talonmiehen sukulaiset kyläillessään istuivat pihatuoleillamme tullessamme kotiin, omat kun olivat loppuneet kesken. Verhot avoimena oli ikävä röhnöttää kalsareissa, sillä utelias silmäpari saattoi ilmestyä ikkunan toiselle puolelle milloin vain. Suomessa avonaiset ikkunat ja ovet kierretään kaukaa, ettei häiritä. Turkissa avonaiset ikkunat kertovat muille, täällä ollaan, häiritkää ja koputelkaa, minulla on asianmukaisesti päällä ja tee kiehumassa kyläilijöitä varten. Mars verhokauppaan!