Rullapiirakka eli kol böreğı

Vietimme yli puoli vuotta ilman uunia muuton jälkeen. Vanha uuni sai kyytiä sillä se ei mahtunut pieneen keittiöömme. Kesän helteissä uunia ei tullut ikävä ja syksyn saapuessakin huomasin muuttuneeni enemminkin lieden käyttäjäksi. Teen paljon ruokaa painekattilassa tai hauduttelen pannulla bulgurin tai riisin sekaan villiyrttejä ja kauden vihanneksia. Turkissa lieden käyttäminen on uunia tavallisempaa sillä se on usein edullisempaa. Suurin osa liesitasoista toimii edullisella kaasulla kun taas uunit toimivat useimmiten sähköllä. Muutaman tunnin hauduttamista vaativat uunipotit huomaa nopeasti sähkölaskussa. Kesäkuumalla keittiöhommat on supistettu minimiin ja kuuma uuni ei juuri houkuttele. Syksyn edetessä tuli kuitenkin tarve leipoa sämpylöitä, tehdä itse pizzaa ja lohkoperunoita. Lihapullatkin valmistuvat helposti siinä vierellä. Niinpä hankittiin pöytätasolle pieni uuni, jota turkkilaiset kutsuvat usein börek-uuniksi. Saatiin jouluksi tortut, lanttulaatikko ja piparit.

Börekin tekemiseen innostuin talven viileimpinä aikoina tammikuussa ja sitä tulikin tehtailtua hetken tarpeisiin. Ostin korttelimme yufka-kauppiaalta 5 yufka-taikinalevyä, joista riitti kahteen kol börek-piirakkaan kahdella eri täytteellä ja pussilliseen sigara börekiä, jotka pakastin odottamaan hetkeä jolloin tekee mieli jotain hyvää tai tarvitaan nopeasti vieraille tarjottavaa. Aiemmin blogissa on ollut tepsi börekin ohje, johon käytetään enemmin taikinalevyjä mutta itse tykkään eniten tästä ilmavasta kol börekistä, jonka valmistaminen on myös todella helppoa!


Kol börek ricotta-persijatäytteellä

2 yufka-taikina levyä
n. 3 dl ricottajuustoa tai muuta leivontaan sopivaa juustoa
pieni nippu persiljaa silputtuna hienoksi
2 dl turkkilaista jogurttia
1 muna
1 dl maitoa
1.5 dl öljyä
n.30 g voita


1. Silppua persilja ja sekoita se hyvin juustoon. Halutessasi voit maustaa seoksen chilillä tai muulla haluamallasi mausteella. Voitele piirakkavuoka. Sekoita muna, jogurtti, maito ja öljy keskenään

2. Avaa yufka levy ja leikkaa se kahtia, jolloin saat kaksi puolikuun muotoista palaa. Levitä muna-jogurtti-maito-öljy seosta levylle, älä kuitenkaan liioittele ettei levy kostu aivan märäksi. Annostele täyte palan pisimmälle reunalle ja rullaa levy tasaisesti kuin kääretorttu. Nosta valmis rulla varovasti piirakkavuokaan ja asettele se kuten kuvassa, itsensä ympäri ikäänkuin ruusuksi. Taittokohdan tulee olla alla.

3. Tee toiselle puolikkaalla sama ja jatka rullaa piirakkavuuassa. Leikkaa myös toinen taikinalevy kahtia ja tee kuten yllä. Piirakkavuoka alkaa täyttyä ja neljästä taikinalevyn puolikkaasta on pian valmiina pyöreä rullapiirakka. Voitele taikina päältä muna-jogurtti-maito-öljyseoksella ja lisää voipaloja vielä päälle ennen uuniinlaittoa. Voit jättää voin poiskin jos haluat piirakasta aavistuksen kevyemmän. Huolehdi, että muna-jogurtti-maito-öljy seosta on tasaisesti joka paikassa, ettei piirakka pala uunissa.

4. Paista uunin keskitasolla 175 asteessa noin puoli tuntia. Tarkkaile paistosta, se on valmis saatuaan pintansa kullankeltaiseksi.

 Piirakkaan voi vaihdella täytteitä oman mielen mukaan. Itselleni jäi vielä kaksi levyä, joista tein seuraavaksi päiväksi vieraille toisen rullapiirakan turkkilaisella sucuk-makkaralla ja tavallisella juustolla täyttäen.

Afiyet olsun!


Kommentit

  1. Herkullisen näköistä! Tuli nälkä ja just söin. Kaipaan täällä eteläeuroopan makuja.Huomenna pastapäivä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedan ton tunteen kun jossain vaiheessa se aasialainen ruoka tökkii ja tekee mieli jotain etela-eurooppalaista ruokaa, onko siella muuten miten tarjontaa muun maalaisista ruuista, onko hintataso korkea?

      Poista
  2. Itse en ole koskaan tehnyt mitään yufkasta, tätä voisikin tehdä seuraavalla kerralla Turkissa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yufka on kylla loistava keksintö, saa helposti loihdittua jotain, kokeile ihmeessa, tama on tosi helppo!

      Poista
  3. Nyt tuli nälkä, minäkin olen tehnyt lähinnä sigarabörekejä ja jättänyt nämä vaikeammalta vaikuttavat anopin huoleksi. Kesällä täytyy ehdottomasti kokeilla tätä:) Kiitti Petra.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tama on tosi helppo, nopeampi kasata kuin sigara börekit eika tarvitse paistella pannulla vaan valmistuu uunissa :)

      Poista
  4. Tuo on niin hyvää mutta niin lihottavaakin. Torin sisäänkäynnissä on turkkilainen paikka ,josta saa todella hyviä tuollaisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo börekit ja suurin osa turkkilaisista suolaisista ja makeista piirakoista on tooosi lihottavia, rasvassa ei saastella.

      Poista
  5. P.S,minullakin on sellainen pöytätasolla oleva pieni uuni,42 litran.Teen sillä kaiken ,normiuuni toimii lähinnä varastona;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tuo pöytatason uuni on kylla vakuuttanut minut, nappara kapistus ja uuni kuumenee todella nopeasti.

      Poista
  6. Herkullisen näköistä! Meillä uunikin toimii kaasulla ja ensin oli opettelemista paistamisessa, mutta nyt onnistuu kaikki paitsi kuivakakku, jota en nyt vähään aikaan ole kokeillut. Pitäisi varmaan kokeilla taas, kun olen oppinut kaasu-uunin niksit. Huomaan, että täälläkin paikalliset käyttävät uunia tosi vähän ja suurin osa ruuista valmistetaan liedellä, siitäkin huolimatta, että kaasu on edullista ja että uunitkin toimivat useimmiten kaasulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tieda miksi taalla on aika vahan kaasu-uuneja tarjolla vaikka kaasu on halvempaa kuin sahkö, olen kuullut etta sahköuuniin tottuneella kestaa hetken opetella kaasu-uunin niksit. Taalla uuneja ei ennen ollut monissa talouksissa, ei ole edelleenkaan kaikilla. Joissakin paikoissa nakee edelleen rumpu-uuneja. Anopin mukaan ennen uunissa tehtiin vain börekit ja jotain jalkkareita, ruuat tehtiin lahes aina liedella joten uunissa ei ole ainakaan taalla oikein totuttu tekemaan ruokaa niin paljon kuin liedella.

      Poista
  7. Mikä on tuo ricottajuusto turkiksi? Mitä käytät? Ihanan näköistä!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on Lor peynır, sita Loriakin on vahan erilaista, tassa kaytin ihan Şok marketista saatavaa joka on ei liian kuivaa eika liian kosteaa, sopii hyvin paistamiseenkin.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiva kun piipahdit, jätä kommentti tai laita sähköpostia!

Suositut tekstit