keskiviikko 25. syyskuuta 2013

Jos joutuu häpeämään omaa puolisoaan?

Olen saanut muutamankin kommentin blogiini, jossa lukija on kertonut häpeävänsä turkkilaista puolisoaan, osa tuttavista on kääntänyt selkänsä kun kuvioihin on ilmestynyt ulkomaalainen mies, osa työkavereista alkanut vilkuilemaan ja juoruilemaan selän takana. Eikä ulkomaalainen mies, vaan nimenomaan turkkilainen.

Turkkilaisilla on ikävä kaiku lähes kaikkialle mihin menet, ensimmäisen aallon turkkilaiset lähtivät töihin Saksaan jo 70-luvun vaihteessa, aallot ovat laimentuneet mutta menijöitä on riittänyt, ensiaalloissa muuttaneista monet olivat kouluttautuneita ja sopeutuivat yhteiskuntaan, myöhemmin saapuneet olivat usein kouluttamattomia, köyhiltä alueilta ja päätyivät pyörimään enemminkin omissa piireissään kuin tutustumaan uuteen kulttuuriin. Maailmalle tultiin tekemään rahaa, jota lähetettiin kotimaahan ja suunniteltiin paluuta. Suomi poikkeaa Saksan ja muiden Länsi-Euroopan maiden kohdalla siinä, että kun muihin maihin saavuttiin usein töihin tehtaisiin, niin Suomeen tultiin yksittäisten avioliittojen kautta ja myöhemmin muiden perhesiteiden takia.


Moni Turkissa asuva turkkilainen ei ehkä edes ymmärrä niitä stereotypioita ja tunteita, joita heihin kohdistuu, osalle turkkilaisista se maailma on ihan vieras, suomalaiset pikkukaupungit, joiden katuja reunustavat turkkilaiset kebappizzeriat tai yökerhot, joissa notkuu turkkilaismiesten sama jengi illasta toiseen. Suomessa turkkilaisten paikallinen puoliso on monesti tuomittu saamaan tyhmän, läskin ja kotiorjan maineen. Onpa noloa ja säälittävää että joutuu tyytymään tuollaiseen halpisgigoloon, karvakäteen ja kebapin pyörittäjään.
 
Turkkilaisiin kohdistuu myös historiaan liittyvää pelkoa ja negatiivisia tunteita, Armenian kansanmurha, Kyproksen hankala kysymys ja Ottomaanien suurvalta ja sotaisat turkkilaiset, pelottava kansa ja niin itsepäinen, historiasta puhuttaessa turkkilaiset harvoin saavat osakseen piiruakaan ymmärrystä, toisinaan tuntuu että joissakin tapauksissa voisivat saada vähän enemminkin puolueettomia puheenvuoroja.


Turkkilaisissa ärsyttää ainakin ylikorostunut isänmaallisuus, islamin usko, vahva itsetunto ja sen esille tuominen. Suomalainen on ihan toisenlainen matkustaessaan tai muuttaessaan toiseen kulttuuriin, suomalaisen silmät loistavat kun pääsee seuraamaan kansantanssiesitystä, suomalainen kiittelee ja kumartelee paikallisin tavoin heti ensimmäisen päivän jälkeen, opettelee muutamia paikallisia sanoja ja maistelee innoissaan mitä omituisimpia ruokaerikoisuuksia hihkuen miten mielenkiintoista kaikki on. No, turkkilainen taas, kieltäytyy kaikista ruokaerikoisuuksista, tökkii epäilyn vallassa ruokia ja haluaa turkkilaiseen ravintolaan, hän ei kumartele vaan haluaa suureen ääneen lähimpään ostariin, puhuu turkkia ja ihmettelee miksei häntä ymmärretä.

Turkkilaisten sanalliset taidot ja sosiaalinen älykkyys saavat suomalaisen polvilleen ja myös ärsyyntymään, turkkilaista kun pitäisi osata kuunnella rivien välistä ja olla kuulematta ylisanoja, selkokieliselle ja harvasanaiselle suomalaiselle se on hankalaa ja yhteys katoaa. Turkkilainen on ylpeä itsestään ja maastaan ja se näkyy ja kuuluu, turkkilainen ei hallitse suomalaista suodattamista ettei itseään aina tarvitse kehua puhki ja taas suomalaista ärsyttää.

Kaikki turkkilaiset eivät tietenkään ole samanlaisia mutta kuva turkkilaisesta on aika muuttumaton, se ei ainakaan ole tavallinen turkkilainen nainen matkalla töihin ryhdikkäänä, eikä nuori vaihtoehto opiskelija plakaatti kädessä puolustamassa luontoa, se ei myöskään ole normaali kaksilapsinen perhe kerrostaloasunnon parvekkeella pelaamassa lautapeliä tai kalju silmälasipäinen yksinhuoltajaisä leipomassa. Sellaisiakin on. Mielikuva on kuitenkin usein hikinen kebapäijä, tupakka huulessa kiroilemassa ja huijaamassa kaikkia, ihan koko ajan, Suomen valtiota, suomalaista vaimoaan, työläisiään, liikekumppaneitaan, sitä pieneen kylään jäänyttä vaimoaan ja perhettään. Sellaisiakin vielä on.


Jos Suomessa on löytänyt puolisokseen turkkilaisen miehen niin olisi toivottavaa ettei häntä tarvitse hävetä. Jos häntä pitää hävetä niin silloin jossain on vikaa? Joko on löytänyt vääränlaisen yksilön tai sitten ulkomaalaisen kanssa oleminen Suomessa tuntuu liian suurelta ponnistukselta, jos vikaa on vain ulkopuolisissa paineissa eikä miehessä, on kohtuutonta laittaa ulkomaalainen puoliso sellaisen myllyn läpi, jossa ei saa aina tukea ulkopuolisilta muttei myöskään puolisoltaan. Henkilö, joka työskentelee kebapravintolassakaan ei ole stereotypian mukainen, hän tekee töitä, elättää perhettä ja työllistää, jos se on noloa niin silloin on hyvä vaipua vuoropuheluun itsensä kanssa, mikä onkaan tärkeää, mitä muut ajattelevat vai mitä itse tuntee?

Itse ulkomaalaisena olisi aika kova kohtalo jos mieheni joutuisi häpeilemään minua, piilottelemaan ulkomaalaista puolisoaan, joka ei kuitenkaan osaa mitään, ei ihan täydellistä turkkia, ei kaikenmaailman turkkilaisia perinneruokia tai hoitaa lastakaan ihan niinkuin turkkilainen vain osaa. Ulkomaalaisen puolison ottaessa on hyvä miettiä että kummankaan ulkomaalaisuus ei aina välttämättä tule olemaan eduksi, aina tulee olemaan ihmisiä jotka eivät hyväksy ulkomaalaista, sen tapoja, ulkonäköä tai tavoitteita. Niin Suomessa kuin Turkissa.

47 kommenttia:

  1. Oikein mielenkiintoinen ja nasevasti kirjoitettu teksti! Ei mitään lisättävää. Tuntuu hurjalta, että joku pystyisi elää niin ettei olisi ylpeä omasta puolisostaan, oli se sitten turkkilainen tai suomalainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kamalaa jos joutuu hapeilemaan puolisoaan ja onhan sekin kamalaa vaikka ei hapeakaan ja saa silti osakseen ilkeilya, tuijottelua ja jopa kiusaamista, kylla omasta puolisostaan pitaisi vaan saada olla ylpea.

      Poista
  2. Olipa mielenkiintoinen kirjoitus jälleen. Ei ole siihen pahemmin mitään lisättävää, mutta ajattelin kuitenkin tällä kertaa jättää "lukujäljen". :)

    VastaaPoista
  3. Mitä vanhemmaksi olen tullut, sitä vähemmän olen välittänyt siitä, mitä muut ajattelevat. Olisi vaikea kuvitella, että voisin hävetä miestäni ja vähiten pelkän kansallisuutensa vuoksi. Mehän olemme toisemme valinneet, joten meidän pitää myös olla toistemme puolella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin ajatus on kummallinen, halusin kirjoittaa siita juuri siksi koska naita viesteja on tullut jo useampi, jossa on kerrottu hapean tunteesta omaa turkkilaista puolisoaan kohtaan ja kuinka siita selvita, samoin tarinoita kuinka tuttujen suhtautuminen on muuttunut kun ulkomaalainen on ilmestynyt kuvioihin.

      Poista
  4. Oli jotenkin kummallista lukea tätä. Onko turkkilaisista oikeasti noin huono kuva Suomessa? Ei soisi kenellekään sitä tilannetta, että tajuaa puolisonsa häpeävän itseänsä, ainakaan toisten ihmisten hölmöjen ennakkoluulojen suhteen. Turkkilaiset ovat työteliäs kansa, mitä häpeämistä yrittämisessä on? Ennemmin luulisi hävettävän, jos mies olisi joku työtävieroksuva laiskiainen, joka pyörisi ostareilla maanmiehiensä kanssa päivästä toiseen, eikä edes haluaisi tehdä mitään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En kylla sanoisi etta turkkilaisista olisi mitenkaan positiivinenkaan kuva yleisella tasolla Suomessa? Sellaiset joilla on turkkilainen ystava tai tuttu ajattelevat varmaan eri tavoin mutta kylla ulkomaalaisista turkkilaisellakin ryhmalla on kasittaakseni aika huono kuva. Turkkilaisten työteliaisyys on varmasti aika tiedostettu asia mutta usein siihen liitetaan sitten veronkierto ja huijaaminen ja niin etta se koskee kaikkia.

      Poista
  5. Tuntuu todella kurjalta ajatella, että omaa puolisoaan joutuu häpeämään, oli hän sitten mistä päin maailmaa tahansa. Toisaalta uskon kyllä senkin, että ihmisillä on turkkilaisista (kuten varmasti muunmaalaisistakin) aika stereotypinen kuva, ja on varmasti todella väsyttävää joutua koko ajan todistelemaan muiden olevan väärässä.

    Hyvä kirjoitus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on aika ikava ajatus ja se on kauheaa myös sen ulkomaalaisen puolison kannalta, kylla minusta ainakin tuntuu etta kuva turkkilaisista yleisella tasolla ei Suomessa ( eika muuallakaan) ole kauhean positiivinen.

      Poista
  6. On ikävää jos osalla ihmisistä on noin huono kuva turkkilaisista. Minä olen kohdannut vain mukavia ja työteliäitä turkkilaisia Suomessa ja Espanjassa asuessani. Saksassa asuin 90-luvun lopulla, ja siellä tosiaan taas huomasin, että heitä vieroksuttiin aika lailla ja he asuivat omissa oloissaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suurissa Euroopan miljoonakaupungeissa on monesti turkkilaiskortteleita ja naiden kaupunkien asukkaiden mielesta ne tuskin ovat kovin positiiviisia, tuo ghettoutuminen omiin oloihin on ongelmallista ja lisaa negatiivisia tunteita. Stereotypiat elavat kylla aika vahvoina ja kylla ne taitavat Suomessa olla enemmin nega- kuin positiivissavytteisia.

      Poista
  7. Hienosti ja todella asiantuntevasti kirjoitat Petra! Jännä että turkkilaisilla on tuollainen maine, silti tykkään turkkilaisista Turkissa eikä minulla ole mitään heitä vastaan täällä Itävallassakaan vaikka ovat ihan eri Turkkilaisia kuin Istanbulissa ja Turkin rivieralla. Anatoliasta ovat suurin osa jotka asuvat täällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen itse nahnyt töissani aikoinaan ketka muuttavat Turkista Suomeen, tietyissa kylissa on kulttuuri lahtea, suvut siirtyvat hiljalleen ja juuri Anatolian alueella on naita pienia kylia, joissa elannonsaanti on ollut aika vaikeaa, kaikenlisaksi moniin naihin kyliin taas asutus on siirtynyt aikoinaan pakkomuuttojen tms. aikana idasta. Kiitos Sofia!

      Poista
  8. Turkkilaiset, kuten monet muutkin ulkomaalaisryhmät, nähdään Suomessa hyvin huonossa valossa. Ei edes tarvita ulkomaalaista puolisoa, vaan riittää, että on ainoana Suomalaisena ryhmässä... jo silloin saa helposti oudoksuvia katseita muilta. Jos taas liikkuu kahden kesken samaa sukupuolta olevan, mutta ulkomaalaisen, ystävän kanssa ei katseita tule samalla tavalla... etenkään jos tämä ulkomaalainen ystävä ei esimerkiksi käytä huivia.
    Turkkilainen ystäväni on kyllä muutamia kertojakin jopa sanonut, että nykyisin monet Suomessa olevat turkkilaiset ovat kurdeja, ja huono kuva Suomalaisten silmissä johtuisi siitä, etteivät he halua sopeutua ja ole niin koulutettuja. Tiedä sitten.
    Välillä myös tuntuu, että jos yksi ulkomaalainen tekee väärin, asia nostetaan helpommin esille. Suomalainen sen sijaan voi tehdä saman jutun, eikä asiaa pahemmin huomioida. Kun asiaa paisutellaan, on helppo myös luoda ennakkoluuloja, jotka koskevatkin yllättäen kokonaista ryhmää. Ei varmasti mukavaa heille, jotka oikeasti ovat hyviä ihmisiä.

    Katukuvassa vastaan tulleita miettiessä tuntuu, että etenkin keski-ikäisten kohdalla monet naiset, joilla on ulkomaalainen puoliso, ovat olleet tukevampia, mutta tyhmyydestä ei voi sanoa. Nuorten kohdalla taas näkee laihoja, kauniita, pyöreämpiä.. joka sortin ihmisiä myös ulkomaalaisten kumppaneina. Mutta tämäkin on vain se mitä itse nähnyt, ja hyvin pieni joukko ihmisistä/pareista.

    Ja vielä lisäisin, ettei edes tarvitse itse olla ulkomaalainen, mutta jos haluaa olla avoin ja suvaitsevainen sekä antaa ihmisille mahdollisuuden, saa helposti aikaan silmien pyörittelya ja haukkuja muilta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomessa on paljon Turkin kurdeja mutta kylla turkkilaiset yleensa työllistyvat Suomessa, ongelmana ovat ehka nykyisin heidan puolisot, jotka eivat sopeudu, monesti tullaan sellaisesta kulttuurista, jossa naiset eivat perinteisesti työskentele, Suomessa vaan ei heille ole samanlaista juttupiiria tai kasityöporukkaa ja tukiryhmää kuin kotimaassa, jaavat siis neljan seinan sisalle, eivatka valttamatta opi kieltakaan.

      Ne ulkomaalaiset naiset joita tunnen, turkkilaisten puolisoina, eivat edusta mitaan linjaa, eivat niin ulkonaön kuin koulutuksenkaan suhteen, ihan kaikkea löytyy, yhdistava tekija on kylla se etta ovat usein aika itsenaisia ja kovapintaisia, johtunee siita etta ovat oppineet siihen viimeistaan vieraassa kulttuurissa?

      Se, etta tuo esiin suvaitsevaisuuden saa varmasti aikaan myös naureskelua ja typeran leiman, on paljon rohkeampaa olla empaattinen kuin kyyninen.

      Poista
  9. Olipa hyvin kirjoitettu juttu! Harmi että maine turkkilaisilla on tuollainen.En ole oikeastaan koskaan tuntenut läheisesti ketään turkkilaista ,mutta edellinen ohjattavani oli turkkilaisten vierastyöläisten tytär,ihana Beyza,ja vaikka hän on täällä syntynyt niin hänen kauttaan tutustuin ihanaan turkkilaiseen nuoreen neitiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Turkkilaisten maine kaipaisi kylla kiillotusta, toisaalta ne joilla on tuttuja ja liiketoimintaa turkkilaisissa piireissa ajattelevat varmasti huomattavasti avarakatseisemmin, mielikuva ei perustu vain lahipizzeriaan vaikkei niissakaan mitaan vikaa ole, mita Suomi tekisi jos yhdessa yössa haviaisivat kebappaikat? :D Onpa kiva etta olet saanut tutustua nuoreen turkkilaiseen neitiin, minusta erityisesti Turkki on maa, johon patee se, etta nuorissa on voimaa!

      Poista
  10. Mä en kyllä koe häpeäväni mieheni taustaa.
    Yhden ainoan kerran on mulle tultu huutamaan asiasta päin naamaa.
    Ja vieläpä ihan arkisissa asetelmissa, Cittarin makkaraosastolla.
    Huutaja oli keski-ikäinen, kaikinpuolin siistin oloinen liikemies, joka siis naama punaisena haukkui mut huoraksi, ja kyseli, miksi olen moisen mokkamunan maahan tuonut.
    Koko tilanne tuli niin puun takaa, etten tajunnut edes reagoida.
    Suuttumus iski vasta myöhemmin.
    Eniten hermitti, että mulla oli lapset matkassa,jotka kuulivat kaiken.
    Luojan kiitos mies oli toisella osastolla...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En minakaan, puolison hapeaminen olisi niin kasittamatönta etten ole tullut edes ajatelleeksi, kysyinkin naiden muutamien viestien jalkeen mieheltani etta oletko joutunut hapeamaan ulkomaalaisuuttani, ei onneksi ole. Tuon makkaraosaston ukkelin olisi kylla voinut huutaa kumoon, tiedan kylla etta tallaisissa arvaamattomissa tilanteissa menee usein ihan lukkoon, viha tulee vasta jalkikateen. Ikavinta kaikissa naissa tilanteissa on se, etta mitenkas lapset, mita ne ajattelevat? Tasta on hyva ja ikava juttu taalla: http://www.rantapallo.fi/myexploration/2013/09/24/rotupetturi/

      Poista
  11. Hyvin kirjoitettu! Tuntuu että joillekkin sana turkkilainen on kuin kirosana. Mulla on turkkilaisia kavereita eripuolilta maata, niin tyttöjä kuin poikiakin. Välillä jotain tarinaa suomalaisille kavereille/sukulaisile kertoessani saa tuhahduksia heti siinä kohtaa kun mainitsee jonkun turkkilaisen ystävän olevan osa sitä tarinaa. "Käytiin illalla kiertelemssä kaupunkia ja päädyttiin tällaseen paikkaan.." ja ei aikaakaan kun vastaukseks saa jotain väliltä 'no niinpä tietysti jonkun limasen karvakäden kanssa' 'mitä siä sellasten kans liikut, yrittää vaan käyttää hyväkseen'. Aiemmin puolustelin kauheesti et ei ne oo sellasia ku luulette, mutta nykyään jätän tuhahdukset ja muut omaan arvoonsa, kuitenkin ite tunnen ystäväni ja tiedän millaisia he on. Eikä nää tuhahtelut multa oo pois, vaan siltä tampiolta joka luottaa siihen illuusioon että jokaikinen turkkilainen on just sellanen minkälaisia kaikista surullisimmista rantalomakohteiden tarinoista löytyy.. Yleensä harmittaa vaan niiden tampioiden puolesta. Kuinka laput silmillä jotkut ihmiset kulkeekaan ja sen takia mahtaa jäädä moneen mahtavaan ihmiseen tutustumatta. Ja hirveän usealle on tullut oikeesti silmiinnähden yllätyksenä että kyllä, se tarinan turkkilainen kaveri voi myös olla tyttö, eikä kaikki lomakohteissa työskentelijät olekaan rahanhimoisia raiskaajia!

    Myöskin tähän samaan ilmiöön oon törmännyt mistä puhuit, ulkomaalaisen vaimo/tyttöystävä on aina reppana, lihava, säälittävä, eikä saa ketään muuta. Yleensä noiden kommenttien jälkeen voi olla aika varma ettei näiden sanojalla liiku päässä muuta kun ne silmät. Niinkuin suomalaiset olisi parasta A-luokkaa jokainen ja sitten lihavat, säälittävät akat joutuu 'tyytymään' ulkomaalaiseen.. huh huh!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri nain, ajoin juuri takaa talla jutulla etta turkkilaisilla on valmiiksi jo sellainen maine ettei niiden seurassa olemista katsota hyvaksi, toki naissakin piireissa on henkilöita, joiden kanssa ei kannatakaan hengata mutta niin on suomalaisissakin. Moni on löytanyt kivan miehen lomakohteesta tai tosiaan kivan kaverin ja tytön! Jotkut ihmiset ovat todellakin stereotypioiden vankeja eika tamanhetkinen joka tuutista tuleva halla-aho/persut/heteropride tms. tyylinen sanoma ainakaan kauheasti auta tata asiaa.

      Poista
  12. Ajatuksia herättävä kirjoitus! Ja todellakin, eihän sitä omaa puolisoa pitäisi joutua häpeämään tai piilottelemaan, kamalaa! Tunsin kyllä suomalaisena piston sydämessäni lukiessani noista suomalaisten ajatuksista turkkilaisista (miehistä), ei sillä, ettäkö itse niin ajattelisin mutta että miten tiukassa ne ennakkoluulot meissä suomalaisissakin elävät ja kasvavat. Harmillista. Henkkoht olen aina ihaillut nimenomaan turkkilaisten tapaa tulla Suomeen, opetella suomen kieli ja perustaa oma yritys, siitäkin huolimatta ettei se ole helppoa tai turvallistakaan (välillä kun lukee niistä ikkunoiden rikkomisista ja muusta heihin kohdistuvasta ilkivallasta). Arvostan heidän yritteliäisyytään ja tapaa integroitua (ainakin kielitaidon osalta) suomalaiseen kulttuuriin. Siitä voisi moni muu Suomeen muuttava ottaa mallia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minakin arvostan turkkilaisten työteliaisyytta ja rohkeutta yrittajina, ovat valmiita yleensa laittamaan itsensa likoon, silti tallainen karvakasi-ahdistelija-huijari tyylinen kuva elaa varmasti vahintaan yhta vahvana monien mielessa.

      Poista
  13. Suomalaiset tuntuvat kyllä erityisen epäluuloisilta erilaisuutta kohtaan mikä on harmillista ja surullista. Ehkä ymmärrettävääkin toisaalta siitä kulmasta, että aika pitkään olimme aika homogeeninen kansa eikä toisiin kulttuureihin tai kansoihin ollut vielä jokunen kymmenen vuotta sitten monellakaan suomalaisella paljon todellista kosketusta? Toivotaan että ajan kanssa ja maahan- ja maastamuuton myötä asenteet vähitellen muuttuvat!

    Täytyy silti sanoa että kyllä silti mielestäni täytyy katsoa omaa itseään ja tarkistaa omia asenteitaan jos oma puoliso nolottaa tai hävettää. En osaa kuvitella häpeäväni omaa miestäni sanoivat muut ihmiset sitten hänestä mitä hyvänsä. Tiedän miten mahtava tyyppi mieheni on ja tiedän miksi olen hänet puolisokseni valinnut. Jos joku suhtautuu mieheeni syystä tai toisesta ankeasti niin ajattelen, että se on kyllä heidän häpeänsä. Sellainen ihminen saa jäädä ihan omaan arvoonsa.

    Italialaisiin suhtaudutaan toki Suomessa pääosin myönteisesti mutta kyllä heitäkin koskevat monet ennakkoluulot ja stereotypiat, etenkin Keski-Euroopassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kamala tilanne jos joutuu hapeamaan omaa puolisoaan, ennenpitkaan sellainen liitto ei pysy hengissa silla ei ole mitaan pohjaa mille rakentaa. Mina koen etta turkkilaiset ovat enemmin ennakkoluuloissa kastia arabimaat kuin Kreikka-Italia-Espanja, silla pidetaanhan sellaisia ihmisiakin jotka naihin maihin matkustavat tasokkaampina kuin Turkkiin matkustavia, todellisuudessa Turkki keikkuu idan ja lannen valissa ja ehka monelle onkin ongelmallista laittaa turkkilaisia mihinkaan lokeroon.

      Poista
  14. Paljon ajatuksia herättävä kirjoitus! Tosin miusta tuntuu, että kyllä suomalaisissakin on niitä, jotka ulkomaille mennessään haluavat puhua vain suomea, syödä suomalaista ruokaa ja vetää perskännit, niinkuin koto-Suomessa, mutta sillä erotuksella, että tulee halvemmaksi. :D

    Kurjaa olisi, jos joutuisi puolisoaan häpeämään, kansalaisuudesta riippumatta. Tällöin peiliin katsominen voisi olla ihan paikoillaan. Ne turkkilaiset, joita olen tavannut, ovat olleet mukavia ja asiallisia. :) Vivi Vinna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyva kun heratti ajatuksia, kiva kuulla ja totta on sekin etta suomalaisissa on paljon niitakin jotka menevat vaan suomikohteisiin, monet suomalaiset ovat kuitenkin todella sopeutuvaisia ja kielitaitoisia, kiinnostuneita muista kulttuureista; kielista, eri maiden tavoista ja ruuista. Kylla kumppanistaan pitaisi ainoastaan saada tuntea ylpeytta.

      Poista
  15. Itse olen joutunut kokemaan jos jonkinmoista selkään puukottamista sen takia että mieheni sattuu olemaan Turkkilainen. Miestäni en kuitenkaan suostu häpeämään hänen kansalaisuutensa takia. Itse olen aina miettinyt asian niin että eiköhän se ole nämä enneakkoluuloiset ihmiset joiden tulee hävetä jos tuomitsevat toisen pelkän kansalaisuuden perusteella. Ei minun eikä varsinkaan mieheni.
    Me olemme kuitenkin suhteellisen rauhassa saaneet olla eikä miehenikään ole joutunut kokemaan rasismia keneltäkään täysin ulkopuoliselta, onneksi näin. Ei kuitenkaan tarvitse klikata kuin suomalaisille keskustelupalstoille niin teksi on jo todella törkeää.
    Ymmärrän tavallaan sen että monia harmittaa ulkomaalaiset (ja suomalaiset) verorahoilla lorvailevat, mutta ainakin mieheni kohdalla kouluun pääsy ja työpaikan saaminen on ollut todella vaikeaa ja koulupaikkaakin ollaan parhaimmillaan odotettu puoli vuotta, joten ei se aina ole heistä itsestään kiinni. Oma mieheni on valmis palaamaan Turkkiin joka kerta kun esim työharjoittelun tai koulun alkua joutuu hetken odottelemaan, tuntee kai itsensä epäonnistuneeksi. Siksi ihmisten olisikin tärkeää asettua ensin toisten saappaisiin ennen kuin tuomitsevat.

    Minä olen ylpeä miehestäni! Enka varmasti olisi yhtään ylpeämpi vaikka hän olisikin suomalainen. Juuri kulttuurierot tekevät meidän suhteestamme niin rikkaan. Häneltä olen oppinut monia tärkeitä arvoja.

    -Emilia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mielta etta mieheni ja minunkin liitto on rikas juuri eri kulttuureiden vuoksi, olemme molemmat oppineet todella tarkeita asioita toisiltamme ja katsomaan asioita aina vahan eri vinkkelista toisen ansiosta. On ikavaa etta tulee puukkoa selkaan ulkomaalaisen puolison vuoksi, onneksi osaat kuitenkin arvostaa miestasi ja jatat muut omaan arvoon.

      Poista
  16. Ei edes tarvitse Turkkiin "asti" menna huomatakseen sen eron suomalaisten ja muiden välillä. Englantilaisen mieheni kanssa olemme molemmat törmanneet ensin Englannissa ja sitten nyt Suomessa siihen kuinka paljon erilaisuuksia meidän kulttuureissa on. Suomalainen kulttuuri on jotenki niin uniikki, ettei sellaista muualta löydy. En nyt sanoisi, että mieheni olisi koskaan hävennyt minua, mutta hän ei pitänyt jos puhuin suomea julkisilla paikoilla. Hän tietää, kuinka tietämättömiä ja tyhmiä monet englantilaiset ovat ja valkolainen, joka puhuu vierasta kieltä tai englantia aksentilla luokitellaan nykyää puolalaiseksi. Siksi minuakin usein luultiin esim. töissä. Puolalaisillla kun ei Englannissa ole kaksinen maine.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tuo onkin muuten totta etta kukaan vaikkapa suomalainen ei halua tulla luulluksi venalaiseksi Turkissa, kuten usein kay. Turkkilaisilla on ikava kuva venalaisista ja todellakin yksipuolinen, minua oikeasti harmittaa silla voin vaan kuvitella mita kohtelua monet venalaiset taalla saavat jo niiden muutamien minuuttien perusteella mita minua on ensikohtaamisella luultu venalaiseksi ennen helpottavaa huokausta etta ai te olettekin Suomesta....

      Poista
  17. Tuli hyvään aikaan tämä postaus! Kerron oman tarinani..

    Seurustelin ennen turkkilaisen miehen kanssa ja kaikki oli hyvin. Olimme muuttamassa samaan asuntoon ja vuokrasopimuksetkin oli jo kirjoitettu. Vietimme mieheni ja perheeni kanssa yhdessä aikaa. Vanhempani ovat olleet aina iloisia miehestäni ja tukeneet minua suhteessani tähän turkkilaiseen. Mutta yllättäen kaikki muuttui. Äitini soitti minulle yksi päivä ja meille tuli ihan pienestä asiasta kamala riita. Lopulta riita paisui niin isoksi, että äitini alkoi haukkumaan miestäni mutakuonoksi ja sanoi, etteivät tule meidän yhteiseen asuntoon, jos tämä yhteiskunnan elätti (mieheni käy töissä ja maksaa veroja) asuu kanssani. Tämän jälkeen äitini aina haukkui miestäni ja jaksoi vähän väliä muistuttaa kuinka kamala mieheni on, eikä tosiaan suostunut tulla edes kylään. Sitten kun äitini ei huomannut sanojensa enää tehoavan, niin hän siirtyi haukkumaan mieheni lisäksi myös minua. Olin oman äitini silmissä pelkkä roskaläjä, jonka arvon oli turkkilainen vetänyt täysin alas. Minussa ei ollut ihmisenä enää mitään arvoa, kun olin valinnut miehekseni turkkilaisen. Lopulta kommentteja alkoi tulla myös ulkonäöstäni ja äitini jaksoi lytätä minut maantasoon haukkumalla vartaloani lihavaksi. Hän myös kerran mainitsi sukujuhlissa kaikkien kuullen, ettei hänellä ole tytärtä ollenkaan.

    Sitten yksi päivä mieheni ilmoitti, ettei jaksa enää. Hän pakkasi tavaransa ja lähti. Jäin yksin tyhjään asuntoon katsomaan ikkunasta ja itkemään. Anelin häntä jäämään, mutta mieheni ei vaan enää pystynyt. :'( Äitini oli tyytyväinen kuullessaan erosta ja sai sen mitä halusi. Arvonikin alkoi nousta taas hänen silmissä. Minä sairastuin lopulta eron jälkeen vakavaan masennukseen ja jouduin jäädä pois työlelämästä. Nykyään päiväni menevät sohvalla istuen ja sipsiä syöden. Tuijotan kelloa. Aika tuntuu niin kovin pitkältä. En jaksa, enkä halua tavata ketään. Eron jälkeen tapailin vähän aikaa SUOMALAISTA miestä, mutta meillä ei suhde toiminut.

    Kaipaan yhä turkkilaista miestäni, joka asuu nykyisin turkissa. Teen kaikkeni selviytyäkseni jokaisesta arkipäivästä ja yritän palata takaisin työelämään. Äitini kanssa olen tekemisissä, mutta en ole antanut tätä hänelle anteeksi.. Alkoi itkettää tätä kirjoittaessa ja asia on minulle todella vaikea, mutta halusin tuoda tämän esiin.. Kaikki on mahdollista ja myös ne omat rakkaat vanhemmat joista vähiten koskaan uskoisi, niin voivatkin olla yhtäkkiä kanssasi niitä pahimpia vihollisia...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen ihan sanaton ja todella pahoillani puolestasi, tama on ehka pahinta mita voi tapahtua ulkomaalaisen puolison kanssa eli etta oma perhe nousee vastaan ja alkaa kiusaamaan. Toivottavasti taman kommentin luki mahdollisimman moni, kiitos etta jaksoit kirjoittaa sen ja jakaa tanne. Toivon sinulle paljon voimia ja nousua aallon pohjasta!

      Poista
  18. Tämä on yleinen kommentti koko blogiisi: Rakastan lukea sitä! Kaikkea hyvää sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Johanna, tama piristi perjantaitani kovasti!

      Poista
  19. Olen aikalailla ällikällä lyöty nämä kommentit luettuani. Ehkä asuin Suomessakin jossain utopistisessa kuplassa, jossa ei kohdannut ihmisiä, jotka nimittelevät rotuja tai kansallisuuksia halventavasti, saatika moisilla lapsellisilla ilmauksilla kuin "limainen" tai "karvakäsi". Ja nyt Amerikassa 3 vuotta asuneena ja täkäläisen rasismin ja sen tuomat monet ongelmat kyllä tunnistaen, on aivan käsittämätöntä ajatella, että Euroopassa eletään ympäristöissä joissa paitsi pidetään kiinni ennakkoluuloista, annetaan niiden myös vaikuttaa jokapäiväiseen elämään, aletaan räyhätä ventovieraille tai ehdotetaan vaimolle ettei (!!!)käyttäisi äidinkieltään julkisilla paikoilla.

    Tsemppiä kaikille aihepiirin kanssa painiville! Toivottavasti jaksatte pistää vastaan. Rikkaamman, avoimemman Suomen puolesta! Katkeraa, itsekästä, sisäänpäinkääntynyttä käppänöitymistä vastaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mina en ole asunut Suomessa vuoden 2002 jalkeen, muistan kylla etta pikkukaupungissa silloin aikoinaan ulkomaalaiset saivat joskus osakseen mutiainen ja karvakasi huuteluita, tappeluitakin syntyi baareissa mutta suurin osa omassa porukassa oli niin avarakatseista etta asia jai jotenkin taka-alalle, sanoisin etta asenteet ovat ehka sen jalkeen karjistyneet monilla rintamilla, mediassa ja ihmisten huulilla on enemmin maahanmuuttokriittisyys, ollaan enemmin jotain mielta mutta ei varmaan tiedeta yhtaan enempaa faktoista kuin silloinkaan. Mutta pistaa kylla hiljaiseksi nama jutut, tuohon viimeiseen lauseeseesi kiteytyy kaikki oleellinen!

      Poista
  20. Minä taas yllätyin tänään positiivisesti, kun kävimme turkkilaisen mieheni kanssa elokuvissa ja teatterin edustalla odottaessa istuskelimme yleisillä penkeillä. Kyllä sitä vaan suomalaiset tulivat rohkeasti istumaan mieheni viereen. Ja sama juttu teatterin puolella, kun eräskin vieras suomalaismies istui lähes kiinni miehessäni siellä. Kukaan ei pelännyt tai ajatellut, että "hyi! ulkomaalainen!" Yllätyin todella positiivisesti ja ihailin suomalaisia. Kukaan ei kiinnittänyt meihin sen kummoisempaa huomiota ja saimme tasa-arvoista kohtelua! :) En tiedä johtuuko isommasta kaupungista, sillä pienessä kaupungissa meitä kyllä tuijoteltiin enemmän? Vai ovatko vaan suomalaiset viisastuneet? Minusta oli niin hupaisaa tuo penkeillä istuminen, kun en itse menisi edes vieraan suomalaisen viereen istumaan :'D Mutta ihanaa kertoa välillä näinkin hyviä uutisia! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla ja nainhan sen pitaisikin olla, kylla mina haluaisin uskoa etta suuri osa suomalaisista on ihan fiksuja tassa asiassa eivatka ajattele ulkomaalaisen nahtyaan mitaan negatiivista, harmi etta sitten niitakin on jotka kokevat kaikki ulkomaalaiset uhkana. Isoissa kaupungeissa on varmasti tavallaan helpompaa olla, tosin olen kuullut kylla monen kehuneen pienien kaupunkien olevan helpompia kun tutustuu nopeammin ihmisiin, on varmasti monesti tuuripelia millaiseen yhteisöön joutuu. Niin metsa vastaa kuin sinne huudetaan, osansa on varmasti myös silla miten ulkomaalainen haluaa sopeutua. Mukavaa kuulla hyvia uutisia!

      Poista
  21. Mä olen kokenut sen niin, että kun minä suomalaisena naisena olen ollut kiinnostunut ulkomaalaisista miehistä niin jotkut muut suomalaiset ovat pitäneet minua jotenkin likaisena ja outona tyyppinä. Aina sai kuulla jotain kiusoittelua asiasta. On mulla ollut aiemmin suomalaisiakin poikaystäviä, mutta ei vaan jotenkin kolahtanut. Mulla on joskus ollut afrikkalainen poikaystävä ja valitettavasti täytyy myöntää että vähän häpesin häntä. En halunnut esim. että sukuni saisi tietää että seurustelen tummaihoisen kanssa. Itselläni ei ole tummaihoisia vastaan siis mitään mutta tiesin muiden ennakkoluulot ja miten heillä loksahtaisi suu auki kun kuulisivat.
    Turkkilaista miestäni en ole hävennyt. Suomessa hän ei saanut töitä ja jouduimme ottamaan paljon rahallista ja muuta apua suvultani. Tämän vuoksi koen hieman häpeää. Häpeää siis siitä ettemme itse ole voineet huolehtia kaikesta. Mieheni turhautui työttömyyteen Suomessa ja roikkui netissä kaikki päivät ja meille tuli siitä tietenkin riitaa. Eräs ystäväni haukkui minut maanrakoon mieheni takia. Haukkui minua huoraksi ja tyhmäksi kun seurustelen turkkilaisen kanssa. Hän haukkui myös miestäni petturiksi ja ties miksi. Tuntui ettei miestäni Suomessa arvostanut melkein kukaan. Kun sanoin muuttavani Turkkiin ihmiset olivat kauhuissaan ja kertoivat kauhutarinoita siitä kuinka naisia on lukittu jonnekin kellariin... Turkissa tuntuu että elämä on helpompaa. Ei ole sellaista ulkoa tulevaa painetta niin paljon. Miestäni arvostetaan ja minua ei ulkomaalaisena katsota pahasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tasta kommentista, rehellista puhetta ja niin minakin koen etta elamamme on helpompaa taalla kuin mita se olisi ehka Suomessa, meilla ei ole siita kokemusta mutta voisin kuvitella miehen turhautuvan siella mahdolliseen työttömyyteen ja vahaisiin sosiaalisiin kontakteihin, vaikka han tykkaa kovin Suomesta ja monista asioista siella niin en usko etta han ihan ymmartaa mita arki on siella. Ulkomaalaisen sopeutuminen Suomeen on vaikeaa juuri työllistymisen kannalta, ensin on opeteltava kieli ja hankittava ehka uusi tutkinto, silla Suomessa koulutustaso on korkea ja monista maista tulevien tutkintoa ei siella arvosteta.

      Poista
  22. mä olen kans miettinyt useasti samaa, et mitä jos turkkilaiset ajattelis samaa mun miehestä jolla on ulkkisnainen, kuin mitä suomalaiset ajattelee kun jollain on turkkimies. että "voi voi kun sillä on sellanen eurooppalainen horo joka ei edes turkkia puhu..." tms... olis aika ikävää. joskus jotain ihan pientä epämääräistä dissailua olen aistivinani, jonkun vanhan kisokisedän suunnalta, mutta ei sentään kavereiden ja sukulaisten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo huomaan joskus etta itsensa joutuu esittelemaan jotenkin hyvassa valossa varsinkin vanhemman sukupolven turkkilaisille, niin etta on suomesta ja töissa siella ja taalla ja liirumlaarum, etta on niita tilanteita taallakin kun automaattisesti ulkomaalaisesta ajatellaan negatiivisesti. Onneksi niita on vahan eika tosiaan lahipiirissa. Kerran on yksi mummo sylkassyt peraani.

      Poista
  23. Vanha teksti, mutta sattumalta eksyin blogiisi. Olen naimissa turkkilaisen miehen kanssa, asumme Suomessa. Olen huomannut varsinkin työmarkkinoilla selvän syrjinnän ulkomaalaisia kohtaan. Vaikka mies on korkeasti koulutettu, osaa vaatia palkkaa (on työskennellyt ja asunut aiemminkin EU:n puolella), silti edes haastatteluun on hankala päästä.

    Miehen perhe on ottanut hyvin vastaan, mutta oli kyllä aika ikävä kuulla miehen suusta, että anoppi oli sanonut, ettei perheeseen enemmän ei-muslimeita pahemmin haluaisi. Miehen veli kun on reissannut myös pitkin maita ja mantuja, tiedä vaikka vaimokokelaaseen törmäisi. Toki pieniä yhteentörmäyksiä varsinkin alkuvaiheessa tuli, kun ei yhteistä kieltä löytynyt, kulttuuri täysin vieras itselle ja jätettiin muun perheen valvontaan miehen mennessä töihin.

    Minulla ja miehellä on kuitenkin vahva suhde, eikä kumpikaan häpeile toisiaan.Toki omalle isälle oli hiukan vaikea pala, ennenkuin tapasi mieheni, mutta ovat hyväksyneet osaksi perhettä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarkeinta on vahva side puolisoiden valilla, monikulttuurisessa suhteessa sen pitaa olla varmaan normaaliakin kovempaa tekoa silla ihan taatusti jossain vaiheessa joltain suunnalta suhdetta koetellaan juurikin erilaisen kulttuurin vuoksi. Uskon etta lahtökohtaisesti ulkomaalainen puoliso on aina jarkytys vanhemmille, riippuu sitten vain kuinka tahan aletaan suhtautua, tulen hyvin miehen perheen kanssa toimeen mutta en kylla usko sinisilmaisesti etteivat he olisi mieluummin halunneet talle turkkilaista puolisoa.

      Poista
  24. Todella mielenkiintoinen blogi! Olen itse ollut ulkosuomalainen useaan otteeseen, ja myös aiemmin naimisissa ulkomaalaisen (etelä-amerikkalaisen) kanssa Suomessa asuessa; liitto kaatui kyllä lähinnä yhteensopimattomiin luonteisiin, ei ympäristön paineisiin, mutta totta on, että Suomi on ehkä vaikeimpia maita ulkomaalaiselle (varsinkin sellaiselle joka ei osaa kieltä). Emme kuitenkaan onneksi törmänneet tuollaisiin asenteisiin exääni kohtaan. Ehkä kerran joku luuli miestä lomareissun tuliaiseksi (mikä on hyvin kaukana totuudesta), siinä kaikki...

    Olen kyllä aika ällikällä lyöty lukiessani näitä lukijakommentteja, miten monien mielestä "ulkomaalaisen vaimo/tyttöystävä on aina reppana, lihava, säälittävä, eikä saa ketään muuta" - en onneksi tuollaisiinkaan asenteisiin ole itse törmännyt; ja kun täällä Suomessa ympärilleen katsoo niin kyllä asia on ennemminkin päinvastoin, eli kuvaus sopii paremmin ihan näihin "suomalaisparien" naisiin ;) (Olisiko ko. asenne syntynyt kateudesta, niiden taholta jotka eivät ole tarpeeksi kauniita ulkomaalaisille miehille ;D)

    VastaaPoista

Kiva kun piipahdit, jätä kommentti tai laita sähköpostia!