sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Ihania naisia Turkissa

Olen aina ollut maailmalla sillä asenteella että paikallinen kieli ja kulttuuri pitäisi oppia ja tutustua paikallisiin eikä jäädä pyörimään ulkomaalaisporukoihin eikä varsinkaan vaan suomalaiskuvioihin. Olen syönyt irvistellen kananvarpaita jossain vietnamilaisessa kylässä ( onneksi oli olutta kyytipojaksi) ja tankannut aikoinaan päähäni malajinkieltä, yrittänyt siis oppia ja opetella, tulla osaksi maata ja sen tapoja, niin lyhyemmillä kuin sitten pysyvimmilläkin matkoilla.

Nyt kun on taas kerran muutettu uudelle paikkakunnalle, on aloitettu kaikki nollasta, työnhaku, sopeutuminen, liittyminen naapuruston jäseneksi ja omien ystävien etsintä. Vuodet Turkissa ovat opettaneet että suomalaiset kontaktit ja ystävät ovat henkireikä, niinä päivinä kun jo pelkkä turkkilaisen aamiaisen näkeminen ottaa pannuun ja jokaikinen turkkilainen tekisi mieli huutaa kumoon, on hyvä pirauttaa sille suomalaiselle ystävälle, puolikas sana tai syvä huokaus riittää. On ihan sama kuinka tai mistä tänne on eksytty, ne samat polut on usein tallattu ja samat tuskan paikat ovat tuttuja. Ilman Turkki-yhteyttä tuntemattomaksi jäänyt suomalainen on monina anti-Turkki päivinä ainoa asia mitä tarvitset. Muutama kyynel ja lopulta nauretaan, taas sieltä suosta noustaan ja seuraavana päivänä jaksaa taas rakastaa näitä toisinaan ihan kaheleilta tuntuvia turkkilaisia.

Suomileidit Ankaran koivujen alla
Pitkään ulkomailla asuminen muokkaa ihmistä, toisinaan rajuinkin ottein, niinpä vastaan on tullut ihan mahtavia tapauksia, vahvoja ja itsevarmoja naisia, jotka puskevat jonoissa kuin turkkilaiset kyynärpäätaktiikalla mutta leipovat kotona kuin suomalaiset, näkevät molempien kulttuurien hyvät ja huonot puolet ilman suurempaa dramatisointia ja glooriaa. Suomalaisrouvilta, jotka ovat asuneet maassa jo silloin kun Kekkonen on vielä ollut vallassa Suomessa, kuulee uskomattomia tarinoita, tiedättekö millaista oli Turkissa 70- tai 80-luvulla, en minäkään mutta tarinat sinne aikaan ovat kuin aikamatka maahan jota ei ole enää sellaisenaan olemassa. Tiesitkö, että 80-luvun sotilasvallankaappauksen aikana iltaisin oli ulkonaliikkumiskielto, ihmisten papereita tarkastettiin ja tekemisiä valvottiin, useita ihmisiä menehtyi ja katosi. 80- luvulla Ankaran keskustassa saattoi tulla vastaan tanssivia karhuja. Vuonna -95 nykyisellä asuinalueellamme oli tuhoisa tulva, joka pyyhkäisi alakerroksen asuntoihin keskellä yötä, aamulla läheisellä junaraiteella ui ruumiita. 70-luvulla opiskelija-asuntoloissa Ankarassa viuhuivat toisinaan luodit, joita opiskelijat pakenivat sänkyjen alle, vasemmisto ja oikeisto ottivat yhteen. Ennen Turkkiin tuotiin ulkomailta saippuaa ja lääkkeitä, lastenvaatteita ja shampoota, paikallinen valikoima oli suppea, näitä ja monia muita tarinoita ovat suomalaiset täällä jo silloin asuneet kertoneet tarinoiksi, aika mielenkiintoista eikö?

Olen viettänyt ihania hetkiä suomalaisten kanssa, on järkätty pikkujouluja, tyttöjen tapaamisia ja baarikierroksia, on naurettu suolet solmussa tapahtumille, joita voi sattua vain Turkissa, ryöpsytelty turhautumista paikalliseen yhteiskuntaan ja byrokratiian kuka milloinkin kenenkin niskaan ja se on tehty suomeksi. Vain omalla ihanalla kielellä voi ilmaista itseään ihan sydänjuuria myöten, käyttää sellaisia ihania sanoja kuin tareta ja porskuttaa, hilpasta tai pönöttää, asiat voi selittää sekunttiakaan miettimättä ja ellei se suomenkielinen sana juuri tule mieleen niin turkinkielinen väliin, se toinen ulkosuomalainen ei ajattele että kukas tuokin luulee olevansa vaan tietää että vuosien jälkeen sitä alkaa tavallaan olla aikamoinen kahden kulttuurin sekametelisoppa itsekin.

Suomalaiset sauvoo vaikka kuinka tuijotetaan
Koko Turkissa asumisen aikana olen ollut aina tekemisissä suomalaisten kanssa, minulla on ollut suomalaisia työkavereita ja ystäviä, mitä pienemmät ovat suomalaiset piirit sen helpompi niihin on monesti päästä sisälle. Izmirin suomalaiset tapasin viime viikolla paikallisen kunniakonsulin järjestämissä itsenäisyyspäivän pippaloissa, kokkaritilaisuus oli Hilton hotellin yläkerroksissa, joten näköalat olivat mahtavat ja ihan yhtä mahtava oli reilu kourallinen täällä asuvia suomileidejä. Rouvat laittoivat tuulemaan ja uudestaan kokoonnuttiin eilen, tarjolla oli kahvia ja sellaisia leipomuksia, joita et ikinä saa turkkilaisessa kahvipöydässä, anteeksi vaan, turkkilaiset saattavat päihittää meidät ruuanlaittotaidoillaan mutteivat koskaan leipomisessa, se on fakta. Toiselta suomalaiselta kuulee parhaat vinkit, tarinoita omalta alueelta, siellä vaihdellaan kirjoja ja lehtiä, kerrotaan sellaisia asioita, joita harvemmin juuri tavatun puolitutun kanssa puhutaan.

En kaipaa lihapullaravintolaa tai Matin baaria naapuriini mutta ymmärrän hyvin jos joku kaipaa, Ankarastakaan en ikävöi juuri muuta kun ystäviäni ja erityisesti niitä suomalaisia. Vuosien varrella toisen suomalaisen seuraa oppii arvostamaan maailmalla asuessa eri lailla kun alkuaikoina. Kun suomalaisen kanssa jotain sopii niin se pitää, siinä seurueessa on lupa ihmetellä niin Suomea kuin Turkkia, suomalaisuutta ja turkkilaisuutta, purkautua ja kyseenalaistaa, sanoa että maalaisjärkeä onko sitä Turkissa?

Tapaatko suomalaisia omassa kotimaassasi, entä paluumuuttajana entisen kotimaan kansalaisia? Kaipaatko toista suomalaista seuraksesi maailmalla vai riittävätkö paikalliset  ystävät ja perhe?

19 kommenttia:

  1. Erittäin hyvä juttu!!! Olen vasta kaksi vuotta asunut maailmalla,mutta lähdin liian vanhana ja lapsettomana. Kun ei ole lapsia,et pääse kuvioihin. Jos olet onnekas, on joku toinen lapseton samassa kaupungissa ja saatte toisistanne seuraa. Se on totta, että mitä vähemmän on suomalaisia sen tiiviimpää. Yksinäisyyteen on vain totuttava ja ne jokapäiväiset tuttavuudet, kuten ihana lääkäriaseman intialainen lähetti, tai liikuntasalin ohjaaja, tai lähikuppilan tarjoilja ovat kiva ja erilainen henkireikä elolle. Ne pikaiset heit ja mitä kuuluu tekee kuitenkin arjesta mukavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tama on niin totta! On helppo kuvitella etta jos nyt vaikka muuttaa Turkkiin niin ystavia saisi helposti kun paikallinen kulttuuri on sosiaalinen ja ihmiset avoimia, muttei se niin yleensa ole, aika moni huomaa etta sen ystavaverkoston rakentaminen on raakaa duunia ja tosi vaikeaa, paikallisilla on omia olettamuksia ulkomaalaisista ja jo omat kuviot, työ- tai koulu on hyva linkki mutta ilman niita on kylla vaikeaa....

      Poista
  2. Meillähän on suomalainen kirjasto Tel Avivissa,kerran kuussa,ja ollut jo ainakin 30 vuotta,Sitä kautta onkin tullut tutustuttua muihin ihaniin suomalaisnaisiin,Sitten on vielä Suomi-Israel -yhdistys,joka on sen viime viikkoisen itsenäisyyspäiväjuhlankin takana,joten mukavasti on aina välillä tapahtumia täällä meidän suomalaisten seurassa.Kyllä vaan sinne kirjastoon kiva mennä kerran kuussa ihan rupattelemana vaikkei kirjoja lainaisikaan. Paikallisen kielen osaaminen on minusta tosi tärkeää;en tiedä miten pärjäisin täällä jos en sitä osaisi vaikka hyvin täällä englantia osataankin ja useimmissa tuotteissa on teksti myös englanniksi.Samoin Venezuelassa asuessa olin erittäin iloinen että olin hankkinut espanjankielen taidon ennen sinne muuttamista:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teilla on siis aika aktiivista toimintaa siella, tuo kirjasto on kylla tosi kiva juttu, taalla ollaan aina vaihdeltu missa olen asunutkin keskenamme lehtia ja kirjoja, en osaa sanoa olisiko Alanyassa joku kirjastokin nykyisin, siella on vaikka mita toimintaa, suomenkielinen kerho ja kaikenlaista suomalaisten kesken. Kylla taalla parjaaminen olisi hankalaa ilman kielitaitoa, moni ei puhu turkkia ja virastoissa parjaaminen olisi taysi mahdottomuus.

      Poista
  3. Munkin mielestä on kyllä tarkeää yrittää opetella edes vähän maan kieltä. Ärsyttää kun jotkut ovat asuneet jossain vuosikaudet, eikäosaa sanoa muuta kuin päivää ja kiitos. Itse en arabiaa puhu kuin sanoja, mutta joka päivä yritän, ja haluan, oppia uusia sanoja.
    Mulla on aina ennen ollut paljon ulkomaalaisia kavereita ulkomailla, tällä kertaa mä en vaan jaksa kauheesti "vaivautua", kun tietää että tämä on vain väliaikaista. Joten tällä kertaa hengan pääasiassa suomalaisten seurassa, se on vaan niin paljon helpompaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Musta se etta asuu vuosikaudet maassa eika opettele kielta on kylla aika kummallista, luulisi olevan aika ulkopuolinen olo? Ongelma on varmaan suurin englantia aidinkielenaan puhuvilla. Valiaikainen asuminen on eri juttu kun pysyva, paaasia etta on seuraa!

      Poista
  4. Hienosti kirjoitettu Petra :) Joo, tuo on etenkin totta, etta varsinkaan ensialkuun en minakaan kaivannut lainkaan suomalaisia tai edes muita ulkomaalaisia lahipiiriini, mutta ajan myota sita ei ole niin ehdoton tuonkaan suhteen. Olen ajatellut, etta omalla kohdallani se ehka oli jotain sellaista, etta halusi kunnolla sopeutua uuteen maahaan ja tuntui, etta kielen ja muun oppimisen vuoksi, se on helpointa kun on paaosin paikallisten kanssa tekemisissa. Edelleenkin olen paikallisten kanssa tekemisissa paaosin, mutta nykyaan on valilla todella ihana istahtaa muiden ulkomaalaisten kanssa samaan poytaan ja antaa tulla ja kunnolla milloin mistakin potutuksen aiheesta:D ;) Joitain asioita vain oma mies tai turkkilainen lahipiiri ei osaa ajatella samalla tavallai vaikka kuinka selittaisi. Vain toinen ulkomaalainen voi talloin ymmartaa :)

    Noita suomalaisia baareja, joita taalla Alanyassa kylla riittaa, en kylla kaipaa ymparilleni kuitenkaan. Mutta nekin tulevat joidenkin tarpeeseen, kun niita taalla niin valtavasti kuitenkin on :) Niin ja tosiaan tuo kieliasia: on niin totta, etta nyt jo on valilla jotkut sanat hetken hukassa mita en uskonut ihan viela tassa vaiheessa tapahtuvan. Opettaessani tarjoilijallemme suomen kielta tassa yksi paiva, niin violetti ei tullut sitten millaan mieleen: purple englannista ja mor turkista tulivat puolestaan kuin apteekin hyllylta :D Kylla opetettava naureskeli, etta miten suomalainen oikein olen, kun en omaa kieltani muista :D Mutta niinpa se on, etta aktiivisesti kaytettavat kielet ovat herkemmin kielenpaalla ja olemme sellaisia kahden tai kolmen kielen sekametelisoppia jokainen enemman tai vahemman taalla ulkomailla :) <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kylla ihan totta, etta jos pelkastaan pyörii suomalaisten kanssa, jaa ihan ulkopuoliseksi paikallisista ympyröista. Turkkilaiset ei voi ymmartaa ihan kaikkia asioita,he katselevat maailmaa toisesta vinkkelista ja ovat syntyneet tallaiseen yhteiskuntaan, me emme joten tekee hyvaa kun saa valilla purkautua omalla kielella ihmisten kanssa, jotka katsovat taas minun kanssa maailmaa samoista lahtökohdista :)

      Poista
  5. Meillä on iso, no iso ja iso mutta aktiivinen suomiyhteisö. Mä itse oon tosi huono suomalainen ja otan harvemmin, tai siis en koskaan osaa näihin suomihippaloihin. Yks syy on se ettei sitä enää jaksa olla niin kauheen innokas uusien tulokkaitten kanssa... niitä tulee ja menee, vain murto-osa jää ja osalla kun on jo alusta se asenne että koska täältä pääsee takaisin kotiin.

    Sen sijaan mullakin on ne muutama rakas suominainen ystävänä. Näitten nasiten kanssa sitten kahvitellaan ja drinksuillaan, iloitaan ja murehditaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole koskaan oikeastaan asunut missaan missa olisi iso suomiyhteisö, se voisi olla ihan toisenlaista enka oikeastaan kaipaa sellaista ns. yhdistystoimintaa, taalla olevat suomalaiset ovat usein taalla pysyvasti, enemmin tai vahemmin. Kylla tekee valilla hyvaa kun saa olla suominaisten kanssa porukassa, siita saa virtaa.

      Poista
  6. Niinpä, sattui kirjoituksesi ihan nappiin. Puhumisestani on tullut sujuvaa sillisalaattia, aivoni ottavat aina senkielisen sanan käyttöön joka sattuu ensimmäisenä tulemaan mieleen. Alitajunnaista monikielisyyttä. Suomea käytän vähiten joten se unohtuu. Mieheni osaa aika hyvin suomea, mutta juttelemme hänenkin kanssaan enimmäkseen turkin ja englannin sekoitusta. Suomalaistoimintaa täällä varmasti on, mutten ole siitä tietoinen. Se että olen muslimi vaikuttaa siihen etten ole hakeutunut suomalaisten pariin. Kun en vietä joulua eikä meillä ole ristiäisiä, sitten kun on ne ruoka- ja juomarajoitukset, niin tunnen itseni suomalaispiireissä vähän ulkopuoliseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun mies ei osaa suomea, ymmartaa kylla jonkun verran, tytölle papatan suomea ja on se kiva kun on suomalaista seuraa, niin tyttökin kuulee sita keskustelua eika minun yksinpuhelua :) Olisikohan siella muita suomalaisia muslimeita, ja tuskinpa se kaikille on mikaan haitta tai ongelma vaikkei muslimi itse olisikaan ja silti voisi tavata?

      Poista
  7. Tulin juuri hetki sitten kotiin suomalaisista joululauluista. Eihän meitä montaa ole, mutta aina yhtä mukavaa on tavata juuri näitä pitkään maassa olleita naisia, ja tällä kertaa niin kivoja uusiakin tuttavuuksia, että oksat pois:). Vieläköhän mekin satuttaisiin joskus samaan aikaan samaan paikkaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kylla me varmasti viela satutaan samoille kulmille, ette taida ehtia tanne suunnalle ennen muuttoa vai? Meilla taitaa menna viela oma aikansa tanne asettumisessa joten meilla on matkustaminen vahan rajallista talla hetkella yhtaan mihinkaan. Suomalaiset ovat liikkuvaista porukkaa, maailmalta löytyy mita ihmeellisimmista paikoista suomalaisia!

      Poista
  8. Ensimmäisien kuukausien aikana Englantiin muuton jälkeen toisten suomalaisten tuki oli tärkeää. Meitä tulikin useampi suomalainen hoitaja samaan aikaan. Itse tapasin mieheni kuitenkin pian ja tietenkin vietin hänen kanssaan aikaa. Toisaalta se saikin minut nopeasti kotiutumaan Englantiin - opin paikallista murretta ja sain englantilaisia kavereita. Itse en koskaan sen melkein 10 vuoden Englannissa asumisen aikana käynyt missään paikallisten suomalaisten jutuissa. Itsellä se Suomi-ikävä helpotti päivittäisillä sähköposteilla siskon ja muun perheen kanssa. Itse en muutenkaan hirveästi kaipaa muitten seuraa, niin ehkä senkin takia en käynyt suomalaisten järjestämissä jutuissa. Olen nyt miestäni kehoittanut menemään täällä uudessa kotikaupungissa englantilaisten kekkereihin, mutta hänellä on vähän sama asenne, että ei halua viettää muitten kanssa aikaa vaan sen takia, kun heillä on sama kieli ja kansalaisuus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Musta tuntuu etta osaan arvostaa nykyisin enemmin naita tarkeita suomiystavia ja kontakteja, ovat jonkunlainen tuki ja turva, toisaalta mulle on kylla sattunu pienissakin suomiporukoissa aika mahtavia tapauksia kohdalle ja ollaan ystavystytty ja tultu laheisiksi. En osaa nahda itseani missaan toiminnassa missa kaydaan porukalla keilaamassa, kokoonnutaan usein tms. isolla porukalla, olen asunut taalla aina paikoissa missa pysyvia suomalaisia on tosi vahan, ei se maara vaan laatu....

      Poista
  9. Oletko sinä jossain kuvista ? :)

    Venla

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuolla koivujen alla vasemmalla :) Taitaa olla eka kuva missa musta nakyy melkein koko naama....

      Poista
    2. Kiva nähdä sinut :)

      Venla

      Poista

Kiva kun piipahdit, jätä kommentti tai laita sähköpostia!