Turkkilainen moussaka

Turkkilaista moussakaa ei oikeasti ole olemassakaan vaan sen nimi on alunperin etli patlıcan yemeğı, munakoisoa ja lihaa. Ihastuin ruokaan jo opasaikoina ja kävin joka maanantai löytämässäni lokantassa, jossa ruokaa valmistettiin aina markkinapäivän kunniaksi. Lokantassa valmistettu annos on usein todella öljyinen, kotiversiossa voi sitten halutessaan säädellä öljyn määrää ja lisätä hieman vettä.


Etli patlıcan yemeğı

300 g jauhelihaa
3 keskikokoista munakoisoa
2 tomaattia
1 sipuli
valkosipulia maun mukaan
2 paprikaa
(tuoretta chiliä)
1 rkl tomaattipyreetä
paistoöljyä
oliiviöljyä
vettä
suolaa
mustapipuria
chilirouhetta
(jeeraa, timjamia tai oreganoa)

1. Aikaa vievin homma on munakoisojen ruskistaminen. Leikkaa koisoista pituussuunnassa osa kuorta pois ja pilko munakoisot sopivan kokoisiksi suupaloiksi. Kuumenna pannulla paistoöljy (reilusti!) ja ruskista munakoisopalat osissa hyvin. Laita palat talouspaperin päälle kypsennettyinä, jotta liika öljy imeytyy pois.


2. Kun kaikki munakoisopalat on ruskistettu, silppua sipuli ja valkosipuli. Laita kasariin oliiviöljyä ja kuullota sipulit, lisää valkosipulit ja jauheliha. Anna jauhelihan ruskistua ja lisää pilkotut paprikat, hämmentele ja lisää kuoritut ja pilkotut tomaatit.


3. Anna tomaatin imeytyä hetken aikaa ja lisää ruokalusikallinen tomaattipyreetä ja tomaattien mehuisuuden mukaan vettä. Mausta. Anna hautua hetken aikaa, tarkista ettei vesi kiehu kokonaan pois. Kun vihannekset ovat kypsyneet ja tomaattinen liemi osittain imeytynyt, ruoka on valmista. Tarjoile jogurttikastikkeen ja tuoreen leivän sekä salaatin kanssa. Halutessasi tukevamman aterian, tarjoile munakoisoruuan kanssa riisiä.

Kasvisten määrää voi lisätä ja jauhelihan määrää vastaavasti vähentää. Tomattipyreen lisäksi on mahdollista lisätä paprikapyreetä, tomaattien ollessa mehukkaita pyreet voi jättää pois ja lisätä tomaattien määrää.


Afiyet olsun!

Kommentit

  1. Olen useamman kerran yrittänyt ruskistaa munakoisoja, mutta öljy ehtii aina imeytymään ennenkuin saan ns paistoväriä tai pintaa aikaiseksi, eli siis öljyä menee aivan hirveästi, joten enpä ole vähään aikaan tohtinut paistella, uunissa olen kyllä kypsentänyt. Lienee joku niksi olemassa, ainakin näyttävät tosi hyvältä nuo kuvaamasi munakoisot. Kiitos, terv vapaa-aikainen alanyalainen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Olethan varmasti kuumentanut öljyn kuumaksi ja laittanut sitä tarpeeksi, munakoisopalojen tulee ikäänkuin friteeratua runsaassa tosi kuumassa öljyssä?

      Poista
  2. Mä aina laitan paistetut munakoisokuutiot paistamisen jälkeen lävikköön valumaan.Ne imevät öljyä mutta jäähtyessään myös kivasti luovuttavat pois sitä imemäänsä öljyä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitaakin kokeilla joku kerta tuota lavikköa, talouspaperikin imee aika kivasti liikaa öljya pois.

      Poista
  3. Kyllä vaan maistuis. Turkkilainen tai kreikkalainen. Tai ihan mikä vaan.

    VastaaPoista
  4. Taas ihanan näköinen ruoka, jota pitäisi kokeilla. Mitä tarkoitit "paistoöljyllä"? Voiko käyttä ihan tavallista oliiviöljyä, vai pitääkö olla jotain erikoista? Jos, niin laitatko millä nimellä löydän kaupasta täältä. Jotian tuollaista olen jossain lokantasissa syönytkin ja tykkäsin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ma kaytan paistoljyna usein aurigonkukkaöljya (ayçiçegı yağ), voit toki kayttaa oliiviöljyakin (riviera!). Taman tyylista on tosiaan aika usein lokantassa, mun kotiversio on vahan vahemmin öljynen ja ehka lihaakin on enemmin, sita lihan ja kasvisten suhdetta voi kylla vaihdella ihan omanmielen mukaan! :)

      Poista
  5. Kiitos reseptistä! Olenkin miettinyt, mitä tekisin munakoisoista ja tämä ruoka vaikuttaa sellaiselta, että tarpeet löytyvät helposti Algeriassakin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyva, niin varmaan löytyvatkin sielta, onko Algerialaisessa ruuassa yhtalaisyyksia turkkilaisiin ruokiin?

      Poista
  6. Mä olen alkanut nyt todella tykästyä näihin turkkilaisiin ruokiin. Tein jokin aika sitten niitä sinun meze-juttujasi, ja olivat kyllä ihan huippuhyviä! Äiti tykkäsi myös. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Satu, nyt ma olen kylla otettu jos sinun aitikin tykkasi, aitit tietaa :D

      Poista

Lähetä kommentti

Kiva kun piipahdit, jätä kommentti tai laita sähköpostia!

Suositut tekstit