tiistai 9. syyskuuta 2014

Maakohtainen kritiikkipeli

Istuin äskettäin iltapäivää ja iltaa ystävän synttäreiden merkeissä, seurueessa turkkilaisia ja kaksi ulkomaalaista, minä ja päivänsankari. Sivuhuomautuksena voin sanoa että ruoka alkupaloineen ja pääruokineen, itse tehtyine sitruunalimonaadeineen ja viineineen oli huippua, unohtamatta tiramisua ja lastenruokia. Hyvä ruoka ja juoma kirvoittaa aina kielet, monien uusien naamojen takia tarinat pyörivät osittain maiden ympärillä. Tälläinen on Turkki, Ukraina, Suomi, Saksa, jokaisen kansallisuuden ja tulijan näkökannasta. Vain turkkilainen osaa olla niin kriittinen Turkkia kohtaan ja suomalainen taas omaa maataan kohtaan, kukaan muukaan ei tehnyt poikkeusta.

Hiljaiset kadut autiot pihat?


Suomalaiselle Turkin tomaatit, markkinat ja oliivit ovat kuin kasa arvopaperia, turkkilainen suhtautuu maassa myytäviin elintarvikkeesiin epäilevästi, katsos meidän elintarvikevalvonta on puutteellinen ja korruptio kukoistaa, ne joilla on oikeasti rahaa tilaavat internetistä italialaista salamia ja saksalaisia makkaroita. Turkissa varattomat ostavat kadunkulman mummolta 'kylätuotteita', niin tai turistit, sanoo turkkilainen. Turkista Suomeen muuttanut ystävätär kaipaa jo Turkin tomaattisatoa, turkkilainen taas ei osaa arvostaa markkinoilla, autonlavoilla ja vihanneskaupoissa olevia punaisia röykkiöitä, liiralla kilo, ainahan niitä on ollut, olivat vain ennen parempia. Rucolaniputkin on nykyisin leikattu ihan väärin.

Hah, taatusti kyltin lupaama tuoksu ja aito maku....

Synttärisankari kantaa miehensä kanssa pöytään ihania herkkuja, turkkilaisia ja kansainvälisiä ruokia. Jokaisella illallisella, jossa ulkomaalainen emäntä kokkaa turkkilaista, esitetään takuuvarmasti ainakin yksi kommentti, jonka tarkoitus on kehua ulkomaalaisen innostusta kokata turkkilaista mutta pudottaa hieman maanpinnalle. Rakastan porkkana-jogurttimezeä, oletko kokeillut jos laittaisit siihen aavistuksen majoneesia, se tekee mausta täyteläisempää? Minäkin olen kokannut näitä Euroopassa suosittuja yrttilohkoperunoita, etkö laitakaan kekikiä ja pul biberiä? Ulkomaalaisen emännän pelastaa usein oma mies, niin tälläkin illallisella, hän kertoo välttävänsä majoneesia, sehän lihottaa! Niin ja perunoissa on Ukrainasta tuotua yrttisekoitusta, jota myy vanha pappa rautatieaseman kulmassa. Turkkilaisen mielestä papan yrttisekoitus on loistavaa mutta turkkilaisten markkinoiden maustesekoite huijaritavaraa.

Markkinoilla voi käydä punnitsemassa tuotteet ihan itse, ettei sitten tule huijatuksi!
Izmiriläiset ihmiset juovat liikaa, kalaa ei voi enää syödä ilman rakıa, voihan sitä joskus perjantaisin tavata jutustelun ja kahvinkin merkeissä, puhahtaa turkkilainen. Ukrainalainen ja suomalainen pyörittelevät silmiään, ei taida tietää juomakulttuurista, jossa on ihan normaalia kokoontua juomaan ilman ruokaa, aina ei tarvitse edes kauheasti puhella. Muutama rakı ja kalaillallinen on aika pliisua tavaraa ukrainalaisiin votkatapaamisiin verrattuna, paukuttaa ukrainalainen, tarjolla on pullotolkulla votkaa ja viiniä, jos hyvin käy tarjotaan pieni asetelma juustoja. Turkkilaiset hiljenevät kertoessamme mitä tarkoittaa ilta, jonka tarkoitus on olla tukevassa kännissä, yksi turkkilaisista nyökkäilee hiljaisena, elämäni kamalin ilta ukrainalaisia juomatapoja oppiessa. Siirrytään seuraavaan aiheeseen.

Turkkilainen kertoo inhoavansa lähelle tulevia ihmisiä, minulla on ainakin puolen metrin omatila. Luulen, että hän viihtyisi Suomessa, turkkilainen nyökkäilee hyväksyvästi kertomuksilleni suomalaisesta bussimatkustamisesta ja pankkiautomaatille jonottamisesta kurinalaisesti. Itse taas koen Turkin yhdeksi parhaimmiksi puoliksi ihmisten mutkattomuuden tulla tykö, pulisemisen tuntemattomien ja puolituttujen kanssa. Rajansa kaikella kuitenkin kaikella, myönnän, nautin Izmirin julkisesta liikenteestä, uudenaikaisista moderneista busseista ja metroista sekä tuulisista lauttamatkoista. Ankaran tupaten täyteen ahdettu vanhanaikainen dolmus talvisena aamuna kun kosteus sokaisee tai hajujen sinfonia kesähelteillä, ei juuri houkuttele. Izmirin bostanli ei olekaan Turkkia, tokaisee turkkilainen. No niin, eipä tietenkään.

Ruokailutilaan Karşıyakan urheiluseuran logoilla varustettu pöytä?
Illan jatkuessa läpi käydään ainakin koulutus, yhteiskunta, lapsuusajan muistoja, joihin kuuluu aina sanoa, ah niin se oli silloin 70- luvulla, sinähän et voi muistaa millainen oli Ankaran keskustan bussiaseman jono ja sen aikaiset sairaalat. Suomalainen taas kertoo että sen ajan lelut olivat venäläisiä ja hedelmät  harvinaisuuksia. Ukrainalaisen mielestä hänen kotimaassaan moni asia on edelleen kuin meillä 70-luvulla. Kaikki tuntuvat ihailevan toistensa maista juurikin sitä, mikä itseä joskus kotimaassa tökkii, turkkilainen yhteisöllisyys ja irrationaalinen toiminta, suomalainen sääntöjen viidakko ja oma rauha. Turkkilainen osaa varmasti nauttia hiljaisuudesta ja toimivasta yhteiskunnasta kun taas suomalainen heittäytyy sen jälkeen innolla kaaokseen. Mutta jokainen tunnustaa ikävöineensä toisinaan, juurikin sitä toimivaa yhteiskuntaa, ukrainalainen Karpaatteja ja luontoa ja huoletonta elämänasennetta, turkkilainen kotiruokaa ja sukuaan.

 Huolimatta jokaisen kriittisestä suhtautumisesta omaan maahan tulee osata tasapainoilla oman kritiikin kanssa. Jokaisessa turkkilaisessa asuu pieni nationalisti, samoin suomalaisessa, niinkuin taitaa asua monessa muussakin. Eräs turkkilainen hohottaa muistaako kukaan liikettä, jonka mukaan jokainen maailmassa on oikeastaan turkkilainen? Intialaiset, Amerikan intiaanit, kiinalaiset ja eurooppalaiset, unohtamatta Steven Seagalia. Elämä sai alkunsa Turkista ja jokaisen juuret johtavat tänne. Tarinaa kerrotaan vitsinä mutta turkkilaiset tuntien, lähes jokainen haluaisi uskoa siinä piilevästä minimaalisen kokoisesta totuudesta. Kritiikkipeli eri maalaisten välillä menee siis niin, että avaajana toimii aina kansalainen, muut pyrkivät horjuttamaan kyseistä kritiikkiä vertauksilla omiin maihinsa, josta päästään aasinsiltoja pitkin seuraaviin aiheisiin. Voi pelata loputtomasti, voittajia ei ole, sen huomaa jokainen illan kääntyessä kohti loppua, loppuratkaisuksi riittää että on saatu nauraa, ehkä hieman kiehahtaa eikä lopussa muisteta millä puolella kukakin oli pelin alkaessa. Oletteko osallistuneet samaan peliin?

12 kommenttia:

  1. Tunnustan, syyllinen! Tosin puoli saattaa aina vaihtua; milloin pelaan puolesta, milloin vastaan, riippuu täysin siitä millaisessa seurassa istutaan. :) Joukkueenakin vaihtelee keskenään Suomi ja Turkki; siihen tottuu jo pienestä pitäen, varsinkin kun kyläillessä Turkissa eniten kuultu kysymys kuuluu "Nereyi daha çok seviyorsun, burayı mı orayı mı?'' ja tietenkin vastauksen oletetaan automaattisesti olevan Turkki. Niin kuin se usein onkin, riippuen aihepiiristä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sinulla taatusti onkin taiteleminen puolelta toiselle kun olet puoliksi suomalainen ja puoliksi turkkilainen :) Tata kysymysta on kysytty minultakin usein, tosin nykyisin se alkaa olla niin etta nuorempi sukupolvi olettaa vastauksen olevan Suomi. Molempi parempi etta aihepiirin ja seuran mukaan :D

      Poista
  2. hyvä juttu ja toi viimeinen kuva on upea! t. Let'sgo / Sari

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siina on tuossa bostanlin kalasatamassa asustava pelikaani, joka roikkuu kalastajien lahettyvilla ja aika usein sille kaloja heitellaankin!

      Poista
  3. Mahtava kirjoitus! Ja sitten kun ollaan suomen sisällä, mikäääääään ei koskaan ole niin hyvin kuin siellä! Varsinkin ihmisillä jotka vannovat isänmaan nimeen ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin, joka maassa on toki nama 'taalla on kaikki parasta' -ihmiset.....

      Poista
  4. Ihana tuo ulkomaalaisen emännän pelastava mies. :-) Mulla on samanlainen. ♥ On saanut mm. anoppi monta kertaa nenilleen. :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakin, onneksi, olisin pimahtanut muuten aika monta kertaa lopullisesti... :D

      Poista
  5. Tämä taitaa tosiaan olla globaali peli :), hauskaa niin kauan kun sopu pysyy ja siinä saa totta tosiaan olla kieli keskellä suuta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo taitaa olla ja aina joutuu hieman tunnustelemaan uusien tuttavuuksien kanssa etta kuinka pitkalle voi venya mihinkin suuntaan kritiikissa....

      Poista
  6. Mahtava postaus taas! Kiitos! Italialainen valittaa vuolaasti maan politiikasta ja epäoikeudenmukaisuuksista. Vain yhdestä asiasta on ylpeä, ruoasta. Ensimmäinen kysymys suomalaiselle onkin aina: " Eikö meillä ole hyvää ruokaa?" Hyväähän se onkin..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just, kuulostaa tutulta, tata samaa myös Turkissa! Ruoka on taallakin jotenkin pyha asia, tosin kylla niita hormooneita ja lannotteita epaillaan ja haukutaan....

      Poista

Kiva kun piipahdit, jätä kommentti tai laita sähköpostia!