tiistai 13. tammikuuta 2015

Eihän tytöt tee niin

Istun tarhalta tuttujen äitien kanssa teellä, puhe kääntyy harrastuskerhoon, jossa lapset olivat vierailleet tarhan puolesta. Oli kokeiltu balettia, eri musiikki instrumentteja ja ilmaisua, tarhan facebookryhmän kuvissa minikokoiset seisoivat polvet koukussa jalka sojottaen taivaalle kieli keskellä suuta tai hakkasivat pianoa kaksin kämmenin. Kyselen äitien ajatuksia harrastuksista omille tyttärille, ehdottomasti balettiin, sanoo toinen. Tyttöni on liian poikamainen ja ronski, siellä poikatytöstä voisi kehittyä hanim efendi kız eli kohtelias neiti.


Kohottelen kulmiani ja kerron meidän harkitsevan mieheni kanssa tytölle jalkapallokerhoa. Kieli naksahtaa kolmesti kitalakeen muodostaen turkkilaisittain tyypillisen älä-edes-harkitse -vastalauseen kulmien kohottelun ja pään kallistelun höystämänä. Sukulainen laittoi tyttärensä jalkapallokerhoon ja nyt tyttö on liian lihaksikas ja iso, se on kärsimystä koko perheelle, olisipa mennyt balettiin. Olen sanaton.


Mieheni haluaa tytön kasvavan puissa kiipeileväksi, joka osaa puolustaa itseään niin kulmilla kuin koulussakin, kannatan. Jos tyttö haluaa mennä jossain vaiheessa balettiin tai talouskouluun niin sinne vaan, me vanhempina ehdottelemme kuitenkin sirkuskoulua, puolustuslajeja ja palloilulajeja. Meitä ei haittaa naisen lihakset ja koko, iso ja lihaksikaskin voi olla kai kohtelias? Kotona mies on opettanut tytölle kuinka kukkia hoidetaan ja lintujen nimiä, äidin kanssa on korjattu dvd-soitinta ja seurattu lätkää netin kautta. Baban kanssa leivotaan poğaçaa ja äidin kanssa sämpylöitä. Meillä ei ole toimitusjohtajia tai sihteereitä, vain yhteinen neuvosto, joka päättää, alle 18-vuotiaiden äänet huomioidaan mutta monissa tapauksissa ne ovat vailla lainvoimaa. Toivomme, että 18-vuotiaaksi mennessä opitaan, ettei huutamalla tai riehumalla saa tahtoaan läpi, niin voi toki onnistua Turkin parlamentissa muttei tässä kodissa.


Hiki nousee otsalle kun mietin millaisessa aallokossa nuoret turkkilaiset naiset ovat naiseudestaan ja myöhemmin äitiydestä. Naisen pitää olla Turkissa kiiltokuvamaisen edustava tai hartiavoimin perheensä eteen raatava. Neljä lasta kiitos, kuuden ruokalajin illallinen, ei valmisruokaa huom. Ei liian lukenut mutta enemmin silityksen tekniikoihin perehtynyt. Onneksi kaikkien odotukset eivät ole samanlaisia ja aina on voimaa, joka laittaa naiseuden virtaamaan kohti uusia ulottuvuuksia. Helppoa se ei ole, jos Suomessa naiset kohtaavat lasikattoja työelämässä niin turkkilaiset naiset joutuvat potkimaan tiiliskiviseiniä.


Olen usein alakynnessä, hoomoilasena tai häpeissäni. Kun toinen kertoo ettei mies anna lupaa mennä töihin tai kyselee kuinka mies antaa luvan meillä usein poikkeaville vierailleni, en tiedä mitä sanoa. Kun ystävän mies antaa ymmärtää vaimonsa olevan suojeluksen ja holhouksen tarpeessa, olen alakynnessä. Kun nainen kohottelee kulmiaan ja vilkuilee tytärtäni, eihän tytöt niin tee, olen häpeissäni. Olen maaperällä, jossa koulutettua naista opetetaan kädestä pitäen kuinka elämää eletään täällä tai jossa mieheltä tentataan ajoittain, eikö ulkomaalaisen naisen kanssa elo ole vaikeaa kun se on niin itsenäinen? Juuri siitä syystä se on helppoa ja mies saa kyselijät useimmiten hiljaisiksi, häpeästä vai ihmetyksestä, vaikea sanoa.


Jos tyttö haluaa balettiin niin olen taatusti hörhelökaupassa seurana mutta rimpsuneitiinkin haluan valaa tarpeeksi päättäväisyyttä niin, ettei keneltäkään tarvitse kysyä saako töitä tehdä tai rimpsalle lähteä. Jalkapallokentän laidallekin lähden mukisematta, lihaksia ja kokoa, en välitä. Kun tyttö kysyy aikanaan miksi pojat saa mutta tytöt ei niin aion kertoa tarinoita maasta nimeltä Suomi, jossa tytötkin yleensä saavat tehdä mitä lystäävät. Kohti omia unelmia ja päämääriä, vaikka sitten tiiliskiviseiniä potkien. Aion auttaa niiden potkimisessa.

34 kommenttia:

  1. Niin. Asioilla on puolensa. Minusta Turkin vuosien yksi parhain anti oli se, kun ymmärsin saavani olla nainen. Ehkä suomalaisuuden myötä vielä juuri sellainen nainen, kun haluan. En tykkää tästä suomettumisesta, jossa pyritään jostakin kumman syystä sukupuolineutraaliuteen. Mitä ihmettä sillä oikein ajetaan takaa? Enkä siitä, että naisen pitää olla mies. Tai miehen nainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei minustakaan naisen pida olla mies tai miehen nainen, mutta minusta nainen voi tehda ihan mita haluaa ja niin toki mieskin, nainen voi olla sihteeri tai peltiseppahitsari, mies sairaanhoitaja tai pankinjohtaja, ihminen joka harrastaa tai työskentelee itse haluamallaan alalla on minusta onnellinen. Turkissa roolit ovat viela aika ahtaat, pojat saavat roikkua kylilla illalla koska ovat poikia mutta tytöt eivat koska ovat tyttöja ja se on vaarallista, tallaiset mallit eivat ainakaan poista sita vaarallisuutta ja vinoutunutta ajattelua.

      Poista
    2. Komppaan Paluumuuttajatarta, ärsyttää tämä sukupuolineutralius ehkä maailman eniten. Naiset on naisia ja miehet on miehiä, sillä hyvä...housuihin kun kurkkaa, sen erottaa ellei muuten. Ja kyllä Suomessa ainakin on hyvä olla tarkkana tyttölapsen iltamenoista, aina voi joutua vaikka raiskauksen uhriksi tms. Pojilla sitä vaaraa ei vielä ole, kai? Sekin aika kyllä koittaa tämän neutraliuden vallatessa.

      Poista
    3. Raiskauksen uhriksi voi joutua missa vaan, jos asenteet on sen mukaisia etta tytöt ei saa menna ulos koska se on vaarallista mutta antaa poikien menna niin sehan juuri ruokkii naita kasityksia etta naisten ei pian kannata enaa liikkua ulkona klo 18 jalkeen, sairasta. En tieda onko tasta sukupuolineutrauliudesta nyt tullut vahan sellainen urbaanilegenda ja miten sita oikeasti sovelletaan esim. Ruotsissa missa sita on harjoitettu viime vuosina. Jokainen varmasti tietaa mita on housuissa ja on valmis vaihtamaankin sen sisallön halutessaan mutta harrastusten tai ammatin suhteen en nae silla olevan mitaan tekemista?

      Poista
    4. Olisikin urbaanilegenda, kun vaanon totista totta. Poikalapsille ei anneta pikku-autoja vaikka niitä haluavat. Jos haluaa ajaa pikku-mopolla ei käy, laitetaan Hello-Kitty paita päälle ja nalle käteen, sehän käy kummallekin. Ja toisissa perheissä viedään väkisin jääkiekkoon pojat taitaekwondoon, kun se on muotia ja omasta pikku-Pertistä tulee uusi Selänne! Että se siitä Suomen kaikki-saa-tehdä-mitä-haluaa! Suorittaminen aloitetaan kehdosta ja vanhempien toiveiden mukaan. Ei ole ihme että porukka sekoaa ja nuoriso voi huonosti

      Poista
    5. Lahinna ajattelin tata Ruotsin lastenkodeissa kaytössa olevaa mallia mahdollisena urbaaninalegendana. Olisi mielenkiintoista tietaa millaista se on siella kaytannössa? Varmasti naita suorittaja perheita löytyy joka paikasta, harrastusten, koulun tms. suhteen, se on sitten vanhemmista kiinni mutta eiköhan suurin osa mene lasten mukaan, nain ainakin toivoisin? Suomessa onneksi on kuitenkin vapaat vaylat harrastaa jokaisen mita haluaa ilman yhteiskunnan tai sukujen paineita ja haluamaansa ammattiinkin voi taatusti hakeutua omien mieltymysten mukaan.

      Poista
  2. Tasta kirjoituksesta tuli elavasti mieleen dokkari Mujeres con pelotas naisten jalkapallosta Argentiinassa. Niin hauska ja samaan aikaan raivostuttava kivikautisine kommentteineen! :D Minulle on tassa maassa ollut suht helppoa olla nainen, mutta kaikissa vaestoryhmissa ja maantieteellisissa paikoissa ei niin varmasti ole ja toisaalta maa voi olla juuri melkoisessa murroksessakin. Onhan taalla kuitenkin presidenttinakin nainen, jo toista kautta! Minun ymparillani on niin paljon moderneja ja fiksuja ihmisia, etta oikein mehevan machokommentin kuullessa menen melkein hamilleni ja mietin, etta onkohan nyt kyseessa (huono) vitsi. Se mika toimii meidan katon alla ei valttamatta sovi muille, mutta meilla mennaan nailla evailla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin taalla on ollut helppoa olla nainen ja nimenomaan nainen mutta jos olisin yksin elava nainen niin ei ehka olisi niin helppoa, niin se on, etta monet asiat jotka ovat meidan kodissa normia eivat todellakaan ole sita joka paikassa, kylla minua monesti se harmittaa. Kun seuraan sukulaisten tai tuttujen naisten elamanpolkua, joissa on ihan liian monta estetta tehda mita haluaa vain siksi, etta on nainen. Ulkomaalaisena saan tiettyja etuoikeuksia, minua ei tarvitse holhota ja valvoa kuten paikallista, toisaalta tiedan aika vahan siita miten vaikeaa toisilla onkaan kun lahdetaan Turkin alueille, jossa kohtaa viela todellista kivikautisuutta :)

      Poista
  3. Kuulostaa hiukan samalta kuin Koreassa, mutta vielä asteen voimakkaammila sävyillä. Ja minä kihisen raivosta :) Mua on lapsesta asti ärsyttänyt suunnattomasti, jos joku on sanonut, että "mutta ne on poikia, se on eri asia" tai että "ei se ole tyttöjen hommaa". Murr.... Sinulla ja miehelläsi on ihanan tasapuoliset periaatteet; baletti on kiva juttu, samoin jalkapallo, molemmat voi olla tyttöjen juttu! Ja ne lihakset...noh, niistä on vaan kummasti hyötyä elämässä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minuakin arsyttaa kommentit etta eihan tytöt voi tai osaa, ja miksei muka? Kylla lihaksilla voi olla paljonkin kayttöa elamassa :) Taallakin nuo asenteet vaihtelevat todella paljon alueittain ja perheittan, osa naisista on itsenaisia ja ruohonjuuri tason kansalaisliike on vahvistunut Turkissa huimasti monessa asiassa, minusta se on ihanaa!

      Poista
  4. Mahtava asenne teillä! Tsemppiä höhlien kommenttien edessä. Minä lapsettomana kuulen vähemmän kommentteja lastenkasvatuksesta (onneksi), mutta ihan tarpeeksi ärsyttää jo, kun laitan korkkarit töihin ja miespuolinen työkaveri naureskelee, laitoinko ne siksi, että minulla on tiukka palaveri tulossa vanhemman miespuolisen pomon kanssa. Ei, ihan asiaosaamisellani ajattelin pärjätä palaverissa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No juuri nain, nainen ei voi pukeutua haluamallaan tyylilla vaikka nyt korkkareihin ja hameeseen vaan sen pitaisi olla joku viesti, miehen asusteita ei kukaan arvostele tassa asiassa, onpa sinulla kireat housut tms. Naisten kyykyttamista halpamaisilla keinoilla.

      Poista
  5. "Kieli naksahtaa kolmesti kitalakeen muodostaen turkkilaisittain tyypillisen älä-edes-harkitse -vastalauseen"

    Kuulostaa hassulta, mutta olen törmännyt turkkilaisiin jotka tekevät tota kieli-kitalaki juttua. Tuntuu, että toi on oikeasti joku heidän oma tapansa osoittaa voivottelu/turhautuminen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on turkkilainen tapa, jolla osoitetaan vahan tilanteen mukaan negatiivista palautetta, se voi olla vain ei tai ala edes kuvittele. Jos kavelet uskonnollisella alueella liian lyhyessa hameessa ja napapaidassa, takana kuuluu tasainen kitalaki-aani, onpa sopimatonta sanoo kitalaki :)

      Poista
  6. Mikä ihme siinä on, että nämä lapsiasiat tuntuvat usein olevan sellaisia asioita, joissa vieras katsoo saavansa automaattisesti kertoa mielipiteensä ja antaa muka hyviä neuvoja. Kyllähän täällä Suomessakin käydään välillä kiivasta keskustelua siitä, pitääkö lasta imettää, pitääkö lapsen olla kotona vai päiväkodissa jne. Ja kaikki luulevat olevansa yhtä oikeassa, ja kaikilla on muka oikea vastaus kysymykseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lapsi on varmaan niin herkka aihe etta siita tulee sitten keskusteltua, omaan lapseen kohdistuvaa palautetta on myös vaikea kestaa. Turkissa on kyla-kasvattaa periaate, ja lapsen kasvatuksesta ja hoitamisesta on ikaankuin luvallista kommentoida, Suomessa varmaan keskustelu nakyy enemmin lehtien palstoilla silla vieraille harvemmin tullaan mitaan sanomaan hiekkalaatikon laidalla.

      Poista
  7. Kyllähän tytöt opiskelevat Turkissa pitkällekin, monella on jopa kaksi korkeakoulututkintoa, mutta jotenkin tuntuu hassulta, että opiskelun jälkeen ja avioliiton myötä niin moni turkkilainen tyttö/nainen kuitenkin vielä ilmoittaa, että ei aio työskennellä avioiduttuaan. Sekin,että aikuinen naimaton nainen asuu kotonaan eikä edes pyri töihin, on Turkissa aivan luonnollista, mutta meikäläiselle ihan käsittämätöntä.
    Pidä Petra vain pääsi, voi olla, että sinun tyttäresi "poikamainen" harrastus avaa tien jollekin muullekin tytölle saman harrastuksen pariin:)
    t.Tuija K

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se on, tytön tarhalla on sihteeri, joka jai nyt töista pois koska miettii lapsen hankintaa :) Minusta on ihan ok etta voi olla kotiaiti halutessaan, senhan turkkilainen yhteiskunta mahdollistaa mutta sita en hyvaksy, etta se laittaa esteita tyttöjen tielle, jotka haluavat jotain muuta kun olla kohteliaita neiteja, joiden kuuluu olla muotin mukaisia. Kiitos Tuija, kylla me paamme pidamme, ihan varmasti :)

      Poista
  8. Kirjoituksesi aihe on niin kovin tuttu itselleni. Vaikka olenkin täysin suomalaisesta perheestä ja aina suomessa asunut, ovat rajoitukset tulleet tutuksi vain koska olen tyttö. Esimerkiksi juuri tuo jalkapallo, se oli kuulemma poikien ja lesbojen laji ja siitä tulee rumat jalat, joten kyseistä lajia en saanut aloittaa. Harrastuksiin kuului tyttömäisesti telinevoimistelu aluksi, myöhemmin tuli kyllä uinti missä lihakset kasvoi, mutta oli kai sitten neutraalimpi jostain syystä lajina, koska sain harrastaa. Tuttua on myös olleet kotiin tuloajat ja se kuinka aina piti olla puhelimitse tavoitettavissa ja raportoida mihin menee ja kenen kanssa... ja voi sitä nuhtelua jos toimi väärin. Nuorempi veljeni sai jo aikaisemmin olla ulkona pidempään eikä vahtiminen ollut niin tarkkaa... kun kysyin miksi näin aina tuli vastaus koska hän on poika ja minä tyttö. Oli jopa poikien kanssa liikkuminen kielletty nuorempana. Nyt olen jo ylittänyt 20 vuoden iän muutamalla vuodella ja vaikka iän myötä vapautta on tullut niin silti edelleen huomaan, että joissakin asioissa on tarkempaa se miten minä toimin. On tullut kapinoitua, mutta nyt huomaan, että myös itse ajattelen tiukemmin asioista kuin esimerkiksi moni muu suomalainen. Liekö tässä sitten yksi syy, miksi tunnen hieman yhteenkuuluvuutta turkkilaisten kanssa ja olon normaaliksi sekä kotoisaksi turkissa ollessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tama on Janni niin totta, etta tytöt on tyttöja ja pojat tekee mita haluaa istuu kylla tiukassa maissa, jotka ovat luokituksessa tasa-arvoisia. Naiseus tai mieheys ei ole mielestani kiinni ulkoisesta olemuksesta, harrastuksista tai työpaikasta, jokaiselle se on omanlaista ja jokainen ilmentaa sita omalla tyylillaan. Kiitos kommentistasi!

      Poista
  9. Suomessa varmaan kuitenkin edelleen sitten toisin päin vaikkapa balettia tai miodostelmaluistelua harrastava poika joutuu ihmettelyn kohteeksi ja puolustamaan valintojaan.

    mistä Petra miehesi on saanut tämän ( ymmärtääkseni valtavirrasta siellä) poikkeavan avarakatseisuuden ? Onko tullut sinunmyötä, vai ollutkin.

    Venla

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mieheni on aina ollut tallainen, toki me olemme molemmat muokanneet toisiamme omilla kulttuureillamme. Ei mun mies ole kaupunkilaisyhteisöissa ihan kovinkaan ihmeellinen poikkeus vaikka ei myöskaan valtavirtaa, aitinsa on vahva persoona ja luonne, sielta tulee varmaan osittain. Mies on nuorena kotoa lahtenyt ja kaiken itse oppinut ja elamansa itse koonnut, han on nahnyt yhta jos toistakin joten sekin on varmasti tuonut sita avarakatseisuutta joka ilmansuuntaan. Kiitos Venla kommentistasi!

      Poista
  10. Meidän prinsessa on itse valinnut oman poikatyttö linjansa, joka mua hieman harmittaa kun haaveilen tytön päälle röyhelömekkoja ja pinkkejä hameita Tyttö ei suostu niitä päällensä laittamaan! Eikä leiki nukeilla tai hevosilla kuten toivoin, vaan autoilla. Hiuksiakaan ei saa poninhäntää vaikeammaksi laittaa :) ihailen kauniisti puettuja ja hiukset laitatettuja tyttöjä koululla jotka leikkivät kotia ja äitiä nukeilla..mutta ei tekisi mieleenkään pakottaa tyttöä olemaan joku kun hän haluaa olla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilla on aina autot ja harvelit kiinnostaneet myös enemmin, en tieda onko neiti nyt ihan poikatyttö mutta ei ainakaan ihan taysin prinsessakaan, hörhelöt ja helmat saavat kyytia vauhdissa. Toisaalta en ole kylla pyrkinyt hanta kasvattamaan hiljaa ja kiltisti istuvaksi neidiksi joten minuakin voi siita syyttaa. Meilla ei hiuksia myöskaan saa harjata mutta kynsilakat kylla kiinnostaa, uskon vahvasti siihen etta sita omaa halua olla ja tehda ei saa tukahduttaa, oli se sitten puihin kiipeily tai meikeilla pelleily.

      Poista
  11. Kuulostaa NIIN tutulta. Kun miehen sisko kauhisteli tytön huoneen vaaleansinisiä seiniä meinasin räjähtää! Meilläkin muuten nimenomaan mies kannustaa tyttöä aloittamaan karaten. Juuri soviteltiin karatepukuja - saas nähdä mitä sukulaisnaiset tästä tykkäävät...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Mieheni sisko on ollut poikatyttö, urheilullinen ja poikamainen joten perheessa on vahan totuttu tallaiseen mutta kylla meidan tyttö on jossain paikoissa poikkeus kun ei omista lakerikenkia ja rimpsusukkia eika aitikaan niita osaa pukea arkeen, juhlat on sitten erikseen. Izmirin Karşıyaka on onneksi vapaamielista aluetta ja taalla lapset ja aikuiset pukeutuvat varikkaasti, jokainen mielensa mukaan. Karate kuulostaa hienolta lajilta!

      Poista
  12. Niin mielenkiintoisia juttuja aina täältä blogistasi löytyy. Kuulostaa hurjalta, ja että tosiaan ollaan jo 2015 vuodessa (meinasin kirjoittaa 2014). Aikoinaan vaihtoperheeni serkkujen kanssa Argentiinassa halusin mennä katsomaan paikallista jalkapallo-ottelua ja perheen äiti katsoi vakavissaan (harvoin näin häntä niin tiukkana), että "se (stadium) ei ole tyttöjen paikka!". Siihen ei sitten ollut sanomista. Varmasti ajatteli enemmänkin mun turvallisuutta blondina ulkomaalaisena, mutta oikeesti näin jälkikäteen ajatellen kai Argentiinassa vieläkin mielletään, että jalkapallon pelaaminen (sekä stadionilla seuraaminen) on tosiaan vain jätkien juttu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ja kun miettii niin ihan todella pienessa osassa maailmaa tyttöjen poikamaiset harrastukset tai poikien tyttömaiset harrastukset ovat ihan vaan kaikkien harrastuksia, suurimmassa osassa maailmaa odotukset ovat kasvatuksen suhteen kuitenkin aika perinteisen mallin mukaisia. Niin ja sitten on tyttöjen paikkoja ja poikien paikkoja, ehka eniten minua taalla juuri hairitsee vahva ajattelu siita etta poikia ei kaikissa perheissa kaitseta mutta tyttöja sitakin enemmin, sehan luo jo valmiiksi ajatusmallin etta on ihan ok, etta tyttöjen pitaa pelata ja olla holhouksen alla murrrr.

      Poista
  13. Petra, hyvä kirjoitus. Olen pähkäillyt täällä Etelä-Ranskassa saman asian kanssa. Tyttöyttä ja naisellisuutta täällä korostetaan tosi paljon ja esimerkiksi ranskalainen isoäiti toitottaa tytölle koko ajan, että "on oltava kaunis" ja että "jos teet noin, et ole kaunis". Puuh! Nyt koulun myötä tyttökin on ruvennut puhumaan monista jutuista, kuten hiuspinneistä ja vaaleanpunaisesta, että "ne ovat vain tytöille". Toisaalta prinsessavaihe on sekin tärkeä, itsekin sen elin. Yritän kuitenkin kasvattaa tasapuolisesti ja toitottaa, että pojat ja tytöt voivat tehdä ihan samoja juttuja... vaikka ihan helppoa se ei tämmöisessä machoiluun taipuvassa kulttuurissa olekaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillakin on prinsessavaiheen juttuja valilla, pinnit on ihania mutta eihan ne pysy paassa, rimpsumekkojakin joskus ihastellaan mutta eivat sovi tytön askareisiin ja ne kivat nuketkin tuppaavat jaamaan nurkkaan. Ei se varmasti aina ole ihan yksiselitteista kun monesta muusta tuutista toitotetaan, etta nama on tyttöjen ja juttuja ja nuo poikien mutta yritetaan :)

      Poista
  14. Joo kuten Helena sanoi, myös Ranskassa tätä genreä ylläpidetään ihan riittävästi. Meidän mademoiselle ei voi harrastaa jalkapalloa ellei mene sitten harjoittelemaan poikien joukkueeseen, sillä tytöille ei omaa jengiä meidän kaupungissa ole (vaikka Ranska on toki hyvä mimmifutiksessakin). Poikien joukkueessa otteet ovat kuitenkin niin rajut, että neiti on päätynyt potkimaan palloa isin ja veljen kanssa omatoimisesti. Vähän harmittaa, mutta jos ja kun tästä Suomeen kohta palailemme, pääsee pikkuinenkin treeneihin, maalivahtihomma kiinnostaisi kuulemma kovasti. Toisaalta tanssikin on mieleinen ja muut tyttöjen jutut, mutta juuri tuo valinnanvapauden puuttuminen harmittaa..Tsemppiä ja hieno asenne teillä molemmilla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taalla on onneksi tytöillekin joukkueensa joten halutessaan neiti paasee sellaiseen. Juuri tuo valinnanvapaus on hieno asia Suomessa, jokaisella on mahdollisuus tehda ja olla mita haluaa, arvostan sita suuresti vuosien jalkeen Turkissa ja nahtyani muutamat muut maat, joissa se ei ole itsestaanselvyys. Kiitos Tiina ja tsemppia etta tyttö paasee sitten aikanaan harrastamaan juuri sita mita haluaa!

      Poista
  15. Tosi hyvä postaus! Itsekin kohdannut ja miettinyt näitä samoja asioita. Harmittaa kun etenkin naisten liikunnan harrastamista ei kauheasti tueta, harvoin näkee naisia lenkkeilemässä juosten eikä varmaan koskaan ketään huivipäistä. Sen verran on minua tuijotettu lenkkeillessäni huivissa. Meillä tyttö saa itse päättää harrastuksistaan aikanaan, jos niinsanotut tyttöjen jutut kiinnostavat niin ihan ok ja samoin nämä niinsanotut poikien lajit. Nyt kiinnostaa kovasti autot ja kaivinkoneet, sekä omissa leluissa että oikeat. Isäkään ei rajoita kiinnostuksen kohteita sanomalla mikä kuuluu pojille ja mikä tytöille, mistä olen iloinen.

    Viivi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itseasiassa Ankarassa mun kanssa samalla salilla kavi muutama huivia kayttava tyttö ja lenkillakin nain isoissa puistoissa, kukaan ei salilla ihmetellyt heita. Meilla on muuten alkanut prinsessa-vaihe :) Kestaakö tata kauan vai ei, saas nahda :) Tsemppia sulle liikkumiseen, anna muiden tuijottaa vaikka se onkin valilla todella raivostuttavaa.

      Poista

Kiva kun piipahdit, jätä kommentti tai laita sähköpostia!