keskiviikko 7. tammikuuta 2015

Oma kanta-asiakaskortti

Ulkomaalainen ystäväni päivitteli äskettäin, ettei omista omaa pankkitiliä, pankki- tai luottokortteja eikä lompakossa ole kuin oleskelulupa ja kotona avioliittokirja, joka kertoo kuulumisesta johonkin. Ei työhistoriaa ja lääkärissäkin muistetaan aina kysellä, oletko vakuutettu oman työsi vai miehesi työn kautta? Miehensä mielestä huoli on ihan turha, olenhan minä vierelläsi eikä sinulta mitään puutu. Paitsi ne omat numerot, kortit ja pahvinpalat, ajattelin.



Ensimmäinen tärkeä numeroni Turkissa oli veronumero, se oli avain onneen ja se on edelleen tuherrettuna kuulakärkikynällä lompakossa pienellä lapulla. Sitä tarvittiin moneen paikkaan kuten rahalähetyksiin ja tilin avaamiseen myöhemmin, tosin ei se tilin avaaminen nyt pelkästään sen avulla onnistunut. Siihen tarvittiinkin jo paljon muuta kun en ollut naimisissa, kuten tulot ja työpaikka. Luottokorttihakemus oli kilometrin pituinen ja siitä oli turha haaveilla ilman holhoojaa ulkomaalaisena. Onnekseni se hakemus hylättiin. Migroksen marketin kanta-asiakaskortti tuntui melkein kansalaisuudelta vuonna 2003. Heiluttelin sitä ylpeänä asioidessani kaupassa, olen melkein kuin muutkin, katsokaapas!

Henkkareiden hakeminen kansalaisuuspäätöksen saavuttua oli iso juttu mutta ei se aiheuttanut enää samanlaista hengennostatusta kuin kaupan kanta-asiakaskortti yli 10 vuotta aiemmin. Elämä oli jo täällä, omin kätösin koottuna. Se perustui jo muuhunkin, ystävyyssuhteisiin, eri työpaikkoihin ja sukulaisiin. Oma veronumero, oma tili, omat kortit ja omat paperit ovat minulle ulkosuomalaisena iso juttu, historian havinaa joiden numerot ja tunnukset kertovat paljosta. Muutaman kotiäitivuoden jälkeen tuntuu ihanalta kun on taas hiljalleen omia tuloja. Miehen rinnakkaiskortilla maksaminen kenkäkaupassa tuntui aina rikokselta, vaikka kukaan muu ei niin ajatellutkaan.

Turkkiin muuttava nainen käy läpi omanlaisen linkonsa ja oman paikan löytyminen on pienestä kiinni, korteista, numeroista, ystävistä, sukulaisista, työpaikoista ja paperisodista. Omilla ehdoilla, miehen ehdoilla vai yhteisillä sellaisilla? Säpsähdän aina turkkilaiseen todellisuuteen kun kaveri kertoo, ettei mies anna lupaa mennä töihin? Alemmissa yhteiskuntaluokissa se on kulttuurikysymys ja paremmissa piireissä se naamioidaan menestyksen taakse, molemmissa syyt saman sovinismin takana. Tekisi mieli hyppiä tasajalkaa mutta yleensä tilaan vain lisää teetä ja otan illalla lasin punaviiniä.


Viime vuonna Migroksen myyjä kertoi korttini olevan liian vanha, se pitäisi uusia ja päivittää, olkaa hyvä ja ottakaa yhteyttä asiakaspalveluun. Vartin hikisen keskustelun jälkeen jouduin luopumaan vanhasta kortista joka päivitettiin, uuteen moderniin läpyskään. Ymmärtäväinen asiakaspalvelija vilkuilee minua edelleen asioidessani kaupassa, tuossa menee se kaheli ulkomaalainen joka ei halunnut luopua vanhasta muovinpalasta sitten millään. Niin ja ystäväni sai oman pankkitilin ja -kortin, kävimme viime viikonloppuna kahvilla, vaikka oli minun vuoro maksaa, annoin ystävän maksaa KORTILLA, osasin jotenkin kuvitella sen ilon tunteen.

10 kommenttia:

  1. Ihana kirjoitus! Näitä oon itsekin läpikäynyt täällä ja kaikki liput ja laput pistin aina talteen kunnes viime vuosina olen jo tilanpuutteen takia joutunut niitä heittämään pois :) mulle iso juttu oli rinnakkaiskortti mieheni korttiin, mun eka luottokorttini. Ja lähimarketin kanta-asiakaskortti joka oli kun kultaa Istanbul-vuosina. Ja se että itse pystyin käymään kaupassa ja löysin kaiken rtsimäni ekaa kertaa, voi että kun silloin olo tuntui lottovoittajalta! Ihania muistoja heratti tama kirjoitus. Kiitos Petra!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kylla se ensimmainen kanta-asiakaskortti ja onnistuneet retket kauppaan ( kun oppi pyytamaan jauhelihaa tiskista yms.) toivat sellaisen voittajafiiliksen :)

      Poista
  2. Muutama sana olisi mullakin sanottavana aikanaan näistä kokemuksista Italiassa. .mutta jätän nyt väliin. .;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ensi kerralla sitten, Leila, kylla ma jaksan odotella sanaisen arkkusi avautumista :)

      Poista
  3. Minun äitini oli aikanaan kotiäiti ja meillä oli rahat isän takana. Kyllähän se selvästi rassasi äitiä. Nyt taitaa olla aika harvassa ne suomalaiset naiset, joilla ei ole omia kortteja ja rahoja. Meillä tosin on yhteinen tili, mutta molemmilla siihen kortit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin varmasti on, kylla varmasti melkein kaikilla on jo omat kortit ja jutut, vaikka tilit ja jutut olisi yhteisia niin Suomessa harvempi nainen on taysin miehestaan rahallisesti riippuvainen, etenkin kun on valtion sos.turva toimii hieman erilailla kuin taalla.

      Poista
  4. Vuosien jälkeen minunkin pitäisi varmaan hankkia turkkilainen pankkitili, käytän suomalaista tiliä ja nostan rahaa kortilla mutta koska emme pääse pitkiin aikoihin käymään Suomessa niin kortin uusiminen mietityttää. Minustakin tuntui aluksi hassulta maksaa miehen luottokortilla, siihen tottuu. Naisten työssäkäyminen Turkissa ei välttämättä ole tasa-arvon tai vapauden tae, tiedän tapauksia että naisten pitää töissäkäynnin lisäksi tehdä aivan kaikki kotona koska miehet ei osallistu tai antaa palkkansa miehelle joka käyttää sen muka viisaammin yhteisiin menoihin. Turkista löytyy tosiaan ihmisiä joka lähtöön.

    Viivi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullakin on Suomen tili mutta ei se paljoa kaytössa ole, rahannostaminen on kuitenkin aika kallista kun pankki rokottaa omat osuutensa EU:n ulkopuolelle. Ei työpaikka tosiaan automaattisesti tasa-arvoa tuo mutta koen sen olevan lahtökohta, tiedan myös tapauksia, joissa nainen on työpaikan kautta pystynyt lahtemaan huonosta liitosta. Turkkilaisilta on työpaikoilta oppinut kaikenlaista kuten sen, etta viisas turkkilainen nainen pistaa aina omasta palkastaan pienen osan pahanpaivan varalle niin ettei kukaan muu siita tieda. En ole kotiaitiytta vastaan missaa nimessa mutta ikava totuus on, ettei maailmassa ole yhtaa kovin tasa-arvoista maata, jossa naiset eivat ole nakyvasti työelamassa ja hallinnossa mukana. Toivoisin Turkin valtiolta lisaa helpotuksia naisten työelamaa ajatellen.

      Poista
    2. Hyviä pointteja ja olen samaa mieltä, täällä monet asiat tekee naisten työssäkäymisen vaikeaksi. On muuten hyvä olla omat rahat jemmassa pahan päivän varalta, suomalaisena on myös tavallaan turvassa ja rauhallisin mielin koska on mahdollisuus muuttaa Suomeen kun taas turkkilaiset naiset ovat kovin riippuvaisia omasta perheestä ja suvusta jotka voi sanella paljonkin miten saa olla ja elää.

      Viivi

      Poista
    3. Juuri nain Viivi, suomalaisena on se etu, etta voi aina lahtea mutta turkkilaisilla ei. Riippuvaisuus muista ihmisista on tavallaan etu etta haitta, suomalaisista osa on riippuvaisia valtionkassasta ja lahin turva on jokin hallinnollinen elin, ei laheinen. Riippuen tilanteesta, molemmissa systeemeissa on puolensa ja puolensa.

      Poista

Kiva kun piipahdit, jätä kommentti tai laita sähköpostia!