Sähkötön päivä

Turkki pimeni eilen klo 10.36, lähes koko maasta katkesi sähköt ja pimennys jatkui paikkakunnasta riippuen iltaan asti, me saimme omalle alueelle sähköt takaisin illalla kuuden jälkeen. Myös vedet olivat poikki ja ne palautuivat vasta viime yön aikana, netti ei toiminut, puhelimesta loppui akku ja television kaapelikaan ei toiminut koko päivässä.


Lähtiessäni hakemaan tyttöä tarhasta puolenpäivän aikaan satoi vettä, olin menossa metrolla mutta metro olikin suljettu, onneksi tarhaan pääsee sujuvasti kävellen ja sateenvarjokin tuli mukaan. Taittaessani matkaa huomasin sähkökatkon jatkuvan kaikissa ohittamissani kortteleissa tarhalle asti, harvinaista. Soitin miehelleni toiseen kaupunkiin ja myöhemmin ystävälleni Antalyan alueelle, sähköt ja vedet poikki joka paikasta. Tarhakin oli pimeänä.

Metro ei toiminut ja liikenne alkoi monen tunnin metrokatkoksen jälkeen puuroutua niin ettei taksejakaan enää ollut vapaana. Tallustimme tytön kanssa kotiin, mietin pakkasessa olevia ruokia ja tekemätöntä etätyötä....kotikulman leipäkaupassa oli koolla naapurustokokous, yksi arveli syyksi sabotaasia, toinen kehitteli muita hurjia tarinoita. Kieltämättä koko maan kattava sähkökatkos tuntui hieman pelottavalta, suurin osa paikallisista otti kuitenkin rennosti ja istuskeli liikkeiden edustalla tai parvekkeella teetä nauttien, kun uutisia ei televisiosta tai puhelimesta ollut tarjolla, niitä olikin aikaa kehitellä itse, ihan koko päivä!


Onni on kaasuliesi, jolla voi valmistaa ruokaa ja keittää kuumaa juotavaa, onneksi on kevät eikä lämmityksestä tarvinnut huolehtia. Kaivoin esille kynttilöitä, sytkäreitä ja tarkistin pari taskulamppua. Tyttö murjotti koska ei voinut katsoa pikku kakkosta tv-kaistalta, piirtäminen tai lukeminen ei kiinnostanut joten liimailimme hetken paperille kollaasia, jonka jälkeen neiti tuumasi että päikille kun ei ole sähköjä. Niin kellahdettiin nukkumaan. Hei, sähkötön päivä, miten ihanaa lueskella kirjoja ja nauttia hiljaisuudesta...todellisuudessa epätietoisuus ja hiljaisuus sai muutaman kerran parvekkeella kuuntelemaan naapurien juoruja, mitä onko sähköt palaamassa vai ei, pimeässä vessassa ilman vettä pyöriminen ei ollut kovinkaan romanttista joten kirjaan uppoutuminen jäi ajatuksen tasolle.

Ilo oli suuri kun sähköt palasivat illalla, pakastimen kanasta oli valmistettu ruokaa ja kun tasaisia piippauksia kuului keittiöstä ja telkkarista tuntui mukavalta, ei törmäilyä yöllä taskulampun valossa vessaan tai kaikkien jääkaapin tuotteiden pilaantumista. Miten kaupunkilaisen elämä pyöriikään sähkön ympärillä! Netti toimii edelleen vaihtelevasti, mies on hoitamassa perheen paperiasioita kotikaupungissaan ja monissa virastoissa sähkökatko on ruuhkauttanut ja sekoittanut asioita. Murtohälytin meni meillä sekaisin ja jatkoi omaa piippailuaan omaan tahtiinsa yöhön asti. Kun lähes 80 miljoonan asukkaan maasta menee sähköt päiväksi, vaikuttaa se moneen asiaan. Kaikki pysähtyy, tunnelma on kuin vanhan ajan tieteiselokuvasta juuri ennen avaruusolentojen saapumista.

Uutisen tapahtumasta voi lukea vaikka täältä:
http://www.hurriyetdailynews.com/explained-how-76-million-people-were-hit-by-turkeys-worst-blackout-since-1999.aspx?pageID=238&nID=80442&NewsCatID=374

Kommentit

  1. Te vietitte Earth Houria vähän pitemmällä kaavalla :)

    Jamaikalla meni kerran sähköt koko saarelta kun siellä vielä asuimme. Kuului tavallista isompi humahdus kun koko maa meni pois päältä. En muista miten kauan katko kesti mutta jokusen tunnin ainakin. Illalla oli ktllä tosi pimeää! Tosin siellä täällä aggregaatit pitivät osassa taloja sähköjä päällä. Meillä ei silloin vielä ollut omaa aggregaattia. Jonkun kerran hurrikaanin jäljiltä oli monta päivää sähköt ja vesi poissa. Tuo mainitsemasi epätietoisuus teki tilanteesta hankalan vaikka näin jälkikäteen viisikin päivää ilman sähköä ei lopulta ollut niin kamala juttu. Niinhän sitä toiset lähtevät vartavasten telttailemaan ja elämään ilman sähkölaitteita luonnon helmaan! Vaan kun ei tiedä miten kauanko katko kestää on vaikea tietää lähteäkö tyhjentämään pakastinta vai päinvastoin yrittää pitää sitä visusti kiinni ettei kylmä karkaa, ja niin edelleen.

    Hyvää loppuviikkoa teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kylla oli pitka earth hour, meilla ei todella ollut mitaan hataa mutta hiljaisen huokauksen osoitin niille, jotka jaivat metroihin ja hisseihin jumiin, kauhuskenaarioni, pahinta olisi ollut jaada marmaran-tunnelin eli Istanbulin ja Aasian valisen tunnelin yhdistavan linjan alle jumiin, en tieda kuinka kaikki ihmiset on saatu naista monista paikoista pelastettua, onneksi taalla on tallaisilla asemilla paljon koulutettua henkilökuntaa aina paikalla. Tuo epatietoisuus oli pahinta, kun juoru jo kiersi panttivankidraamasta Istanbulissa tuli hieman epatodellinen olo, koko tama valtaisa maa ilman sahköa, mita seuraavaksi? Kummalliset tapahtumat ovat jatkuneet tanaan joten odottelemme, jalleen kerran, jannityksella mita tuleman pitaa. Kiitos Kata kommentista, mukavaa loppuviikkoa myös Sudaniin!

      Poista
  2. Meillä tuli kyllä vettä koko päivän, mutta sähköt oli poikki reilut 8h. Ei se paljon haitannut, olin tosi kipeänä ja nukuttiin Bellan kanssa monta tuntia :) mun mies soitti mulle silloin iltapäivällä, että ota johdot irti pistorasioista, koska kun sähköt palaa taas niin kodinkoneet voi rikkoutua siitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan hyva juttu, Turkissa sahkönsyötössa on ed. noita ongelmia eli herkat laitteet saattaa kasittaakseni vaurioitua. Mekin nukuttiin tytön kanssa poikkeuksellisesti tirsat.

      Poista
  3. Täällä Istanbulissa oli myös pidempi Eath Hour :) Mulla oli sähköt pois moniin verrattuna vähän aikaa, jo joskus ennen viittä tuli sähköt takaisin, vedet oli koko päivän tallella. Pari tuntia oli sähköt ja vedet, mutta sitten meni vesi pois. Ilmeisesti eilen oli semmoinen päivä, että vesi ja sähköt ei viihtyneet yhtä aikaa täälläpäin Istanbulia.
    Hurjia epäilyksiä kuuluu, että mikä tämän aiheutti. En ole ainakaan itse vielä kuullut mitään järkevän kuuloista syytä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilla tökkii edelleen nettilinjat, ihmeellisia asioita on taas tapahtunut viime paivina, jaamme odottamaan suman purkua....

      Poista
  4. Katseltiin Fatih Portakalin uutisista, kun ihmiset purkautuivat metrotunnelista. Jotenkin tuntuu siltä, että ehkä en kesällä aja kovin paljon metrolla. Muutama kesä sitten Izmirissä ja laajalti sen ympäristössä meni sähköt,toisaalta oli tunnelmallista istua parvekkeella kynttilöiden valossa, toisaalta sitten kaikkialla ympäröivä täysi pimeys kyllä myös ahdisti. Silloin pimeyttä kesti onneksi vain pari tuntia.Turkissa on kyllä aina oltava kynttilöitä tai öljylamppuja käsillä sähkökatkoksen varalta. Toivottavasti tämä oli ainutkertainen eikä näitä ainakaan tässä laajuudessa tule enempää:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikka olisi satanut pienia mummoja aamulla, en olisi mennyt metrolla tarhaan :) Ei ihan vahaan aikaan huvita astua metroon. Epatietoisuutta lisasi varmaan nyt se, etta olemme elaneet taalla pitkaan hieman erikoisissa oloissa, koko ajan tapahtuu jotain, kansa on polarisoitunut ja kaikki ovat koko ajan odottavalla kannalla. Toivotaan etta tama oli tassa. Milloin tulette Tuija?

      Poista
    2. Toivotaan todella, että tämän viikon tilanteet, myös muut kuin sähkökatkos, eivät toistu. Jos kaikki menee suunnitelmien mukaisesti lähdemme ajamaan toukokuun puolen välin jälkeen.

      Poista
    3. Tervetuloa, toivotaan etta tilanne rauhoittuu vaikka vaaleja kohti mennaankin :)

      Poista
  5. Meilläkin tuli vettä, mutta sähköt poikki 11 tuntia. Pakko myöntää, että kyllä sitä itselläkin kävi mielessä vaikka mitä, kun kuultiin että toisella puolella maatakin on sähköt poikki. Oma äiti lähetti vielä Suomesta viestiä, että Istanbulissa panttivankitilanne... siitähän vasta spekuloinnit syntyi, kun kerroin koko naapurustolle. :D Noh, leppoisasti meni päivä kuitenkin, onneksi tosiaan on kaasuhella! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuntui tosiaan aika erikoiselta, kaikki mahdolliset juorut ja huhutkin kun voi ottaa taalla huomioon, Tietamattömyys on ikavinta, kun ajattelee koko maan olevan sahköa maaraamattöman pitkan ajan, alkaa miettia mita kaikkea kaaosta se pahimmillaan voikin aiheuttaa.

      Poista
  6. Aika pelottavaa tama riippuvuus sahkosta. Vesikin lakkaisi akkia varmaan meidan tornitalossa, kun pumput ei toimisi ja eivat saisi vetta tanne ylakerroksiin. Ja muutenkin koko kaupungin systeemit menisivat jumiin.
    Onko mitaan infoa tullut mista tama iso katkos johtui?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin, jalleen kerran sita huomasi miten tosiaan lahes kaikki riippuu sahkösta!Tama tuli kalliiksi, kokonaishavikki tehtaiden ja kaiken pysahdyksesta paivaksi nousee valtaviin summiin. Erilaisia teorioita on esitetty muttei mitaan varmaa, taalla tuntuu olevan jatkuva tilanne paalla, muutama pommiuhka koneissa, iskuja Istanbulissa ja se panttivankidraaman jalkipyykki.

      Poista
  7. Syksyllä 2006 meillä oli myrsky joka vei sähköt useimmilta päiviksi. Myrskystä varoitettiin onneks etukäteen ja kävin tankkaamassa molemmat autot - sähköttä kun ei saa edes bensaa - hain tuoreen kaasupullon grilliin ja ostin runsaasti ruokaa. Hyvä että ostin ja valmistauduin. Me oltiin sähköttä viisivuorokautta. Toisin kuin monilla, meillä lämmitti kaasutakka ja me pidettiin pystyssä pakolaisleiriä kaasutakan lämmössä ja kynttilänvalossa. Elintarvikkeiden pilaantumista ei tarvinnut miettiä ulkolämpötilan hipoessa koko viikon nollaa, jääkaapin sisältö vaan siirrettiin silloisen asunnon parvekkeelle. Myös lämminvesivaraaja toimi kaasulla, eli meillä oli käytännössä kaikkea mitä tarvittiin.

    Tuntui huikealta kun kuudennen päivän vastaisena yönä valot rävähti keskellä yötä päälle. Kynttilänvalossa eläminen ei pidemmän päälle hotsittanut, etenkin kun sähköttömyys katkaisi yhteydet ulkomaailmaan. Kännykkää kun ei voinut yhtään sen enempää latailla siellä sähköttömällä työpaikalla.

    Nykyään meillä on autotallissa aggregaatti odottamassa sähkökatkoksia. Meillä sähkökatkokset liittyvät luonnonmullistuksiin, myrskyihin ja manjäristyksiin. Myös sade voi kaataa puita ja katkoa sähköjä. 2006 myrsky katkoi päälinjat vuoristosta ja siksi sähköjen palauttaminen vei pitkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 5 paivan sahkökatko on pitka aika, onneksi teilla oli varustauduttu hyvin, pidemman paalle kaupunkioloissa sahköjen pois oleminen on aika raskasta. Meilla suurimmat ongelmat aiheutti heti liikkuminen, Turkin suurien kaupunkien julkinen verkosto on sen selkaranka ja kun se vaurioituu, ollaan lahella kaaosta, miten hakea lapsi tarhasta kun julkiset eivat toimi ja liikenne on jumissa, takseista ei tietoakaan. Edellinen suuri sahkökatkos koettiin maassa -99 Istanbulin suuren maanjaristyksen aikana.

      Poista
  8. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  9. Aika erikoinen tapaus, täällä myöskin iltaan saakka ilman sähköä mutta vettä tuli koko päivän. Päivän ainut vapaa hetki netissä oli mennyttä, siis silloin jos lapset sattuvat nukkumaan yhtä aikaa. Lopulta tyttö ei mennyt ollenkaan päikkäreille ja poika torkkui pieniä pätkiä joten en olisi päässyt nettiin sitten kuitenkaan :) Huomasin että tekstareissa oli tosi pitkät viiveet, Suomesta tullut tekstari tuli perille vasta 12 tunnin päästä ja Turkistakin lähetetyt monta tuntia myöhemmin.

    Viivi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kylla erikoinen tapaus, jonka taydellista syyta ei ole kaii edelleenkaan tiedossa.

      Poista
  10. Hui, kuulostaa aika pelottavalta. Luin kyllä aiheesta uutisista, mutta voin kuvitella, että pieni maailmanloppu-fiilis tuollaisessa tilanteessa varmaan tulisi. Toivottavasti se ei toistu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan ettei toistu, sinansa sahkökatkos kevaalla kestetaan mutta epatietoisuus tuntuu inhottavalta.

      Poista
  11. Meillä täällä Istanbulissa oli sähköt poikki vaihtelevasti ympäri kaupunkia, meidän alueella kävi tuuri kun aamulla sähköt katkesivat vain 10:30-15 välillä jonka jälkeen saatiin sähköt taas hetkeksi takaisin ja sitten illalla taas uudestaan 18-20:30 välillä. Kumma kyllä meillä katkesi sähköt myös seuraavanakin päivänä, onneksi tosin vain tunniksi. Vettäkään ei tullut, viidennessä kerroksessa kun asutaan niin pumput ei tosiaan toimineet.

    Oli kyllä ikävä huomata että sitten vuoden -99 oikeastaan mikään ei ollut muuttunut, edelleenkään ei olla osattu varautua ''suurkatastrofeihin'' millään tavalla. En halua edes ajatella miten Istanbulin käy sitten kun odotettu maanjäristys toteutuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan ettei se toteudu, meilla on jaettu Karşıyakassa koteihin pakettia, jossa on selvitetty kokoontumispaikat hatatilanteissa jne. en tieda mita kaytannössa tapahtuisi, riippunee katastrofista.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiva kun piipahdit, jätä kommentti tai laita sähköpostia!

Suositut tekstit