Vaisto on ulkosuomalaisen paras kaveri

Ulkosuomalaisena on usein valintatilanteessa, jossa päätös on tehtävä luottaen omaan vaistoon. Paikallinen lääkäri ei vakuuta mutta ei välttämättä Suomestakaan saadut vinkit, etsitään siis parempi lääkäri. Siinä sitä ollaan, neuvoja tai joskus ikävän kuuloisia lohkaisuja satelee milloin kotimaasta ja milloin uudesta kotimaasta. Ettekö anna d-vitamiinia? Eikö lapsi ole käynyt vielä hammaslääkärissä? Ei kai tuon ikäiselle voi syöttää linssikeittoa? Oletko miettinyt eläkettäsi? Aiotko oikeasti kouluttaa lapsesi Turkissa? Onko teillä varmasti tarpeeksi aluspaitoja lapselle ja vara-aluspaitoja? Tumput käteen, ulkona tuulee! Kannattaisiko hankkia karvatohvelit lapselle tarhaan? Iskuja satelee, oletko valmis ulkosuomalainen?


Olen yrittänyt sen näkymättömän rajan, jonka jälkeen olen suhteellisen immuuni kaikenlaiselle turhalle arvostelulle. Meillä tehdään päätökset kahden eri kulttuuritaustaisen vanhemman kokemuksella ja intuitiolla, meidän parhaaksi katsomalla tavalla. Se mikä sopii meille, ei ehkä sovi toiselle muualla tai täällä. Joskus menee vikaan, usein onnistutaan. Voin kertoa kauhutarinoita turkkilaisille lapsuuteni Suomesta tai saada suomalaiset voivottelemaan kertomalla arjestamme Turkissa. Useimmiten olen kertomatta. Voit hiljentää paikallisen sukulounaan kertomalla kuinka lapsena kävelit aika usein uima-hallista kotiin kuivaamatta tukkaa, -30 asteen pakkasessa ja katsokaa olen hengissä! Suomessa mutinaa tai murahtelua saattaa aiheuttaa lasten hillumisen salliminen tai se, ettei lastenlääkärin vastaanotolta lähdetä ilman ilmapalloa ja tikkaria, apteekin kautta niin saa vielä muutaman namun lisää. Edesvastuutonta! Voi olla mutta elämä on joskus.


Jos asuisin Suomessa, valittaisin kuuluvammin tarhassa toisinaan tarjotuista pillimehuista, Turkissa taas mätän lapselle paikallisen äidin tavoin sitrushedelmiä ja jogurttia. Kuuntelen puolitutun äidin luonnonlääkintä neuvoja yskään ja vatkaan illalla hunaja-mustapippuri-sitruuna sekoitusta. Yhteiskunnan tavat muokkaavat meitä äitejäkin, tiukka linja sokerin kanssa tarkoittaisi julman hullun mainetta aika monien kuten naapurin, roskienkerääjän, sukulaisten, ystävien, tarharyhmän, leipäkauppiaan ja sen hyvänpäivän tutun papparaisen keskuudessa.


Kurahaalarit pölyyntyvät kaapissa, tyttö ei tiedä pahempaa kuin mustikat ja ruisleipä, sen sijaan paikallinen pääkallokeitto maistuu. Makaroonilaatikko, muumit ja joulupukki ovat tuttuja juttuja mutta tärkeinpänä vaalin suomenkielen taitoa, pukiton joulu ja rairuohoton pääsiäinen sallitaan. Skippaan nykyisin keskustelupalstat ja mietin tarkkaan kenelle lavertelen mitäkin tytön kasvatuksesta, mistä neiti jää paitsi Suomen suunnalta, korvataan annoksella Turkkia. Turkissa lasta ei voi kasvattaa  kuin Suomessa ja toisinpäin, erilaiset yhteiskunnat asettavat omat vaatimuksensa. On puntaroitava kuinka paljon vapautta ja turvallisuutta voi annostella lapsella. Mikä on oikeasti tärkeää ja mikä meille tärkeää.


Monissa asioissa kiikumme kultaiselle keskitiellä, tosin välillä koukataan jyrkästi toiselle kaistalle. Aluspaitoja on turkkilaisittain tytönkin kaapissa jo vino pino, yleisön pyynnöstä. Terlikit eli sisätossut kaikilla visusti jalassa. Kirjahyllyssä on suomalaisittan kirjoja, ei pitsiliinoja ja kaapissa paikallisille melko outoa xylitolia. Ulkosuomalaisena vanhempana testataan pysyvätkö perheen rivit yhtenäisinä, silloin punnitaan puolisoiden luottamus toisiin, pysytään tyynesti omilla linjoilla tuulisinakin päivinä.


Tänään Turkissa juhlitaan lastenpäivää, joka on samalla myös Turkin parlamentin perustamispäivä. Päivä on virallinen vapaa päivä, jolloin eri puolilla maata on runsaasti lapsille suunnattuja tapahtumia, Antalyaan on saapunut lapsiryhmiä eri puolilta maailmaa, kulkueita ja lastenjuhlia on ollut pitkin viikkoa ympäri Turkkia. Hyvää lastenpäivää!

Kommentit

  1. Hieno kirjoitus Petra!

    Suomessa on paljon sellaisia kirjoittamattomia sääntöjä perhe-elämästä ja lasten kasvatuksesta jotka eivät ollenkaan kosketa minun monikulttuurisen perheeni elämää. Italiastakaan emme ota kovin elämänmallia, vaikka toki arkeemme kuuluu italialaisuuskin. Jokaisesta asuinmaasta jää käteen jotain muttei mitään yhtäläistä kokonaisuutta. Onkin siis ollut pakko rakentaa oman elämän rajat miten parhaiten meille sopii ja luottaa itseeni siinä, että näin on hyvä jos meistä tuntuu hyvältä. Monikulttuurinen perhe-elämä on rikasta ja moniulotteista mutta myös täynnä kompromisseja ja jos jonkinlaisia kultaisia ja vähemmän kimmeltäviä keskiteitä. Tuntuu joskus siltä, että monikulttuurisuutta joko ihannoidaan tai pidetään kamalana mutta hyvin vähän puhutaan tästä arkisemmasta puolesta: kuinka sitä on monen kulttuurin kohtauspisteessä rakennettava jotain uutta ja omaa, mikä ei aina ole ihan helppoa, mutta parhaimmillaan kasvattaa ja antaa paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kata, tuo on niin totta etta monikulttuurisuudella on usein vain se joko-tai tila, sita on vaikea nahda ihan tavallisena perhe-elamana, mista ei tarvitse nostaa esiin vain niita aaripaita, eihan niin tehda ns. perusperheistakaan eri maissa. Siksi monikulttuurinen perhe on helppo maalitaulu, se kun on jollekin aina se kummallisuus, hyvassa tai pahassa.

      Poista
  2. Kasvatusasioissa pätee nämä samat asiat myös monikulttuurisissa perheissä yleensä, ainakin tuntuu siltä :) Asutaan kyllä ihan Suomessa, mutta koska mieheni on ihan toisesta kulttuurista tuo se lasten kasvatukseen ihan omia puoliaan. Paitsi että eihän meillä vielä edes niitä lapsia ole, tulossa vasta, mutta noin ajatuksen tasolla ollaan jo törmätty useampaankin kasvatukselliseen erilaisuuteen -. saa nähdä miten asiat tulevat lopulta luoviutumaan. Onneksi järjellä pääsee aika pitkälle :) Mutta kiitos! Kiva teksti asioista joita paljon itsekin pohdin. Ja hyvää lastenpäivää sinne teille! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan totta Ansku, oli maa mika tahansa niin monikulttuurinen perhe varmaaan kokee ne omat haasteensa. Kiitos Ansku!

      Poista
  3. Kirjoitus ei koske vain monikulttuurillisia perheitä, vaan meitä suomalaisperheitä ulkomailla noin ylipäätään. Tutulta tuntui taas kerran kirjoituksesi. Sittä luuli että tilanne muuttuu kun lapset ovat aikuisia/ aikuisuuden kynnyksellä, mutta ei. Lapset ovat siinä ns. kolmannessa kulttuurissa, joka on täysin omanlaisensa maailma.


    Me ollaan asuttu muutamassa eri maassa. Jokaisessa on pitänyt sopeutua aina uuteen kulttuuriin ja säilyttää omansa. Juuri kun oppi soveltamaan jossain maassa, tuli muutto.
    Mutta en valita, on se kolmas kulttuuri taas rikkaus sekin. Joskus vaan vähän on turhauttanut jotkin asiat, mutta niistä on ollut pakko mennä ylitse.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpa, siina omassa kolmannessa kulttuurissaan elava lapsi on monintavoin erityinen mutta myös erilainne, aikuisuuden kynnyksella alkavat varmasti ne pohdinnat kuka mina olen, monikulttuurisuus on rikkaus ja taakka. Kiitos kommentista Tanja!

      Poista
  4. Tosi hyvä kirjoitus! Meillä pyritään toimimaan niin, että molemmista kulttuureista otetaan ne jutut, joita pidämme hyvinä ja tärkeinä ja hylätään ne, joista emme niin välitä. Tämä pätee lasten kasvatuksesssakin. Totesimme kerran miehen kanssa, että olemme tainneet luoda ihan "oman kulttuurin", kun emme elä ihan perialgerialaisesti, mutta emme ihan perisuomalaisestikaan. Algeriassa yllättäen olen saanut eniten kritiikkiä suunnilleen itseni ikäisiltä naisilta; esimerkiksi anoppi suhtautuu yllättäen paljon suvaitsevammin "omituisiin" tapoihini kuin moni nuorempi nainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen etta tuo nuorien naisten kritiikki on monissa paikoissa yleista, itsekin koen nain, vanhemmilla ihmisilla on usein sita ajan tuomaa elamankokemusta. Olisiko niin etta nuorilla on enemmin tarvetta patea ja olla aanessa? Meillakin pyritaan siihen kahden kulttuurin kultaiseen keskitiehen, toisinaan sita joutuu todella koville miettiessaan mika on oikeasti paras ratkaisu? Terkut Algeriaan!

      Poista
  5. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  6. Kiitos Petra! Näinhän se on ja samoin luovitaan meilläkin :) Parasta on se että on mahdollisuus poimia parhaat kummastakin kulttuurista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Yksis nain sita mennaan luovien eri vaihtoehtojen valilla :)

      Poista
  7. Hyvä pointti tuo, että yhteiskunta muokkaa, monissa muissakin kuin kasvatusasioissa. Suomessa eläessäni olin vähän ruokanatsi, mutta täällä on ollut "pakko" syödä sitä, mitä eteen tuodaan ja siten olen onneksi päässyt eroon monista ennakkoasenteista. Usein on pakko joustaa omista periaatteista ja sulautua muiden tekemisiin ja tapoihin - ellei sitten halua vaikuttaa töykeältä, epäkohteliaalta, arvostelevalta ja nenänvartta pitkin katselevalta, omituiselta tiukkapipolta. Enkä mää ainakaan halua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No juuri nain, en minakaan halua olla se tiukkapipo jolla on aina sanomisena ainoastaan etta kun meilla Suomessa....:) Kylla sita muokkaantuu pakostakin, osassa asioita toimin kuin turkkilainen aiti ja toisissa kuin suomalainen.

      Poista
  8. Terveisiä Antalyasta! Luin jo eilen tuon kirjoituksen mutta hirvittää myöntää että iski aivan hirmu väsy että oltaisiin enää illalla jaksettu mihinkään lähettyä. Meri-ilma tekee tepposet niille ketkä siihen ei ole tottuneita ja eivät ole tottuneet olemaan ulkona koko päivää.
    BTW: Hyvä kirjoitus taas kerran!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nina ja terkut sinne myös! Ei mekaan monesti illalla jakseta lahtea mihinkaan, meilla kun on kuitenkin nama suomalaiset nukkumaanmeno ajat suurimpana osana illoista :)

      Poista
  9. Kyllä se on näin "kokosuomalaisessakin perheessä" ollut ilo, kun saa ammentaa kahdesta kulttuurista ja ajatella ihan omilla aivoilla/tuntea omilla tunteilla ja muokata tästä omasta elämästään sellaisen omannäköisen. Onks pakko, jos ei taho. No, ei ole.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se on, kokosuomalaisena perheena on ehka se etu etta lahisuvulla on yhteiset kulttuurilliset nakemykset, niin ja tietysti myös vanhemmilla, kompromisseja ei niin tehda. Asuminen pitkan aikaa toisessa kulttuurissa luo haasteensa mutta kylla se paljon antaakin.

      Poista
  10. Mua nauratti Petra, kun kirjoitit samasta asiasta, josta mäkin kuulen Italiassa. Kaikki kauhistelee kun en kuivaa tukkaani pesun jäljiltä. Lisään kauhisteluakertomalla, miten Suomessa tukkani oli jääpuikoilla kun lähdin märällä tukalla Suomen pakkasiin.😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ja taalla siihen sisaltyy myös vanhemman vaestön keskuudessa ajatus etta hellien hetkien jalkeen mennaan suihkuun ja jos tullaan tukka markana ulos niin sehan on vallan noloa...mutta yleisesti ottaen se on vaarallista, saa kuolemantaudin! :D

      Poista

Lähetä kommentti

Kiva kun piipahdit, jätä kommentti tai laita sähköpostia!

Suositut tekstit