Liirat tiukilla

Muistan kun Turkki tuntui niin halvalta, että laskun maksun aikaan ei koskaan kiristänyt, ravintoloissa oli halpaa, kaupoissa oli halpaa ja markkinoilla vielä halvempaa. Nuori opas eli melko leveästi sen aikaisessa Turkissa. Tämän vuoden aikana uutisissa on ollut esillä kiihtyvällä tahdilla nousevat hinnat. Pienet eläkkeet tai minimipalkka ovat kovalla venytyksellä jopa vihannespitoiseen kotiruokaa, halvimpiin vuokriin ja välttämättömiin menoihin. Lihan hinta on kivunnut vuodessa noin 30% ja monet vihannekset ja hedelmät maksavat jopa neljä kertaa enemmin kuin vuosi sitten. Turkin liira on vajonnut ja menettänyt vuodessa arvostaan noin 30 %.


Ennen markkinoilla sai 20 liiralla niin paljon kauden vihanneksia ja hedelmiä, että ne riittivät toisinaan jopa kahdeksi viikoksi ja kuorman jaksoi juuri raahata kotiin. Nykyisin 20 liiran kanssa saa olla tarkkana jos meinaa haalia sillä summalla markkinoilta viikon tuotteet. Neljä yrttinippua liiralla kojut ovat vähentyneet tai yrttiniput puolittuneet onnettoman pieniksi. Kesällä tarjonta on onneksi parhaimmillaan ja hinnat talven jälkeen taas kohtuullisemmat. Lihatiskillä meinasin pyörtyä kun näin kyltin erikoistarjous, naudanlihaa 37 liiraa kilo! Tuntui että vasta vähän aikaa sitten ostin jauhelihaa puolikiloa noin kympillä. Mansikoiden kilohinta on jämähtänyt 6 liiraan vaikka viime vuonna näihin aikoihin niitä osteltiin jo puolet halvemmalla.


Turkin minimipalkka on noin 1000 liiraa kuukaudessa, jos perheessä on vain yksi elättäjä, on tuolla rahamäärällä pärjääminen sinnittelyä nykyisin. Toisaalta elintasoerot ovat aina olleet läsnä Turkissa ja varattomampi kansanosa on tottunut hyvin erilaiseen ajattelutapaan kalliin, halvan sekä tarpeellisen ja tarpeettoman välillä. Asuntojen vuokrat ja hinnat ovat olleet nousussa viimeisen puolen vuoden aikana tasaiseen tahtiin, myös muihin juokseviin kuluihin saatiin talven aikana korotuksia. Kaupungeissa vuokraan menee minimissään puolet minimipalkasta, päälle vesi-, sähkö- ja lämmityskulut talvella syövätkin jo palkasta leijonaosan. Asumiskulut ovat monilla alueilla nousussa, asuessamme edellisessä asunnossa maksoimme vuokraa 850 tl, nyt vuokranantaja pyytää uusilta vuokralaisilta 1350 tl.


Kävin kesäkuussa kesävaateostoksilla, niiden hinnat ovat edelleen suhteellisen edulliset, pienistä kaupoista ja useista Turkin ketjuliikkeistä saa rättejä halvalla. Matkailijoille Turkki on säilynyt edullisena, kiitos liiran kurssin. Paikallisille maasta on sen sijaan tullut kallis ja pahiten se iskee tietysti pienipalkkaisiin, takuuvarmasti edullisina pidettyjen tuotteiden hinnat kohoavat silmissä. Tuttavapiirissäni ihmiset myyvät autojaan, jättävät lampaankareet tiskille ja grillaavat kanaa. Moni jättää ulkomaanmatkan väliin ja lomailee Turkissa, itseäkin kauhistuttaa tuleva loma Suomessa kuluineen kun Turkista euroalueelle suuntautuva reissu maksaa kipeän paljon rahaa.


Onneksi edullisiakin ostoksia voi vielä tehdä ja nauttia ilman rahatukkuja. Teatteriin, moniin konserttehin ja näyttelyihin pääsee edullisesti ja toisinaan ilmaiseksi. Kesällä kannattaa panostaa edullisiin ja herkullisiin tomaatteihin, munakoisoihin, kurkkuihin, papuihin, meloneihin, kirsikoihin ja muihin kausituotteisiin. Järkevin valinnoin kauppakassin hinta on edelleen kohtuullinen, ei tuontituotteita ja kausituotteet kunniaan. Huokean hintaisia mutta laadukkaita ravintoloita ja yöpymisiä kohtuuhintaisissa perhepensionaateissa pienissä kohteissa kannattaa suosia. Kuten:

  • 4 hengen huoneen hinta pienessä perhehotellissa Foçassa heinäkuussa sis. aamiainen  150 tl/yö
  • 4 hengen ruokailu juomineen kaupungin ravintolassa merenrannassa Izmirissä                 70 tl
  • Kulttuurikeskuksien maksuttomat näyttelyt
  • Ilmaiskonsertteja on viikoittain
  • Izmirin eläintarhaan aikuisten lippu 3 tl ja lapset ilmaiseksi
  • Aamiaiset ravintoloissa 10-15 tl/hlö
1 € =n. 2.9 tl

Kommentit

  1. Malesiassa eläminen oli halpaa, mutta Kiinassa, Shanghaissa. Ruoka on kallista ja Suomi tuntuu halvalta sen jälkeen...Mustain aikoinaan Turkissa kun lomailijalle kaikki oli halpaa kuin saippua. Ostin nahkatakkia, kultaa...Takki on ties missä ja kulta myyty, mutta muistot jäi:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Silloin aikoinaan Malesiassa elaminen oli todella halpaa, on varmaan edelleen. Turkki on edelleen ulkomaalaiselle halpa maa, paikalliselle hinnat ovat nousseet kun palkat eivat nouse samassa tahdissa.

      Poista
  2. Suomessa taas on ruuan hinta laskenut kokoajan, kiitos siitä Lidl:n. Myyvät niin paljon halvemmalla samaa tavaraa, että muidenkin on laskettava hintoja. Mutta asumisen hinnat on lahteneet ihan käsistä. Palvelualalla olevilla ei juuri ole varaa yli 18 neliöisen asunnon kustannuksiin, paitsi kaupungeissa joissa ei ole töitä. Saatatte jopa ihmetellä ruuan halpaa hintaa kaupoissa kunhan tänne tulette.....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katsotaan milta Suomen hinnat nayttavat. Meilla kuukausittaisen kauppaan menevan rahamaaran hinta on noussut taalla aika vahan kun meilla ei syöda paljon lihaa eika kayteta tuontitavaraa.

      Poista
  3. Kuulostaa ihan Chileltä! Täälläkin ovat hinnat nousseet todella paljon. Minäkin muistan, ajan, jolloin kaikki oli puolet halvempaa kuin nyt...No, siitä on nyt 10 vuotta, mutta SILTI. Nyt kun pitää pärjätä kuin paikallinen, kaikki tuntuu kalliilta. Täälläkin kasvikset ovat edullisia, mutta silti niiden hinnat ovat nousseet paljon. Välillä avokadot ovat niin kalliita, ettei raski ostaa ja ennen ne olivat älyttömän halpoja :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Mia! Meilla inflaatio on taas alkanut jyllata, se saatiin aisoihin mutta taloudellinen lama on tullut tannekin. Onneksi kesalla vihannekset ja hedelmat ovat edullisia kun tarjontaa on paljon, talvella tuntui etta hinnat olivat todella korkealla. Terkut Chileen!

      Poista
  4. Reilun vuodenkin Turkkikokemuksella sanoisin, että hedelmien ja vihannesten hinnat ovat nousseet, vaikka edelleenkin Suomen hinnat muistavalle tuntuvat halvoilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ovat minustakin tosin nyt taas kesalla hinnat tuntuvat halvoilta kun tarjontaa on paljon, kevaalla huonot saaolosuhteetkin taisivat nostaa hintoja kun satoja tuhoutui.

      Poista
  5. Raha taitaa puhuttaa joka puolella maailmaa tällä hetkellä. Meillä se katoaa tilitä nopeammin kuin ehdimme ajatellakaan. Olen tänä vuonna murehtinut rahaa enemmän kuin ikinä ja se harmittaa minua. En tahdo, että raha määrää tekemiseni ja olemiseni. Mutta niin se nyt vain tekee. Mokoma. Niinhän se joku taisi sanoa, että hyvä renki mutta huono isäntä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin taitaa, ihan samoin etta harmittaa jos rahaa joutuu jatkuvasti miettimaan ja murehtimaan, onneksi on paljon asioita joita voi tehda edullisesti tai ilmaiseksi.

      Poista
  6. Hei!

    Juuri mietin että mitkä olisi edullinen majoittuminen Turkissa. Kuinka paljon pitää varata matkakassaa. Olen lähdössä yksikseni reilun viikon lomalle Turkkiin lokakuussa. Myös kaupunki hakusessa..
    Ruoka ei ole Suomessa kallista. Täällä kuluu koko ajan vähemmän ja vähemmän perheen tuloista ruokaa. Suomessa vaan on kadonnut sesonkin myötäinen ruokailu. Kaikkea tarvii olla kaupassa kokoajan saatavilla.
    Meidän kuusi henkisellä perheelle kyllä muut kulut on paljon isompia kuin ruoka. Kaksi teiniä opiskelee, matkaliput, kirjat, vaatteet ja puhelinkulut. Kaksi peruskoululaista kuluttaa siihen nähden todella olemattomasti.
    Täällä varsinkin maaseudulla on pakko hankkia nuorille jokin kulkuväline, mopo, kevari, auto jotta pääsee kulkemaan kouluun.
    -äiti*4-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa, paljon riippuu kohteesta. Turistipaikoistakin löytyy aina niita paikallisten suosimia lokantoja ja halvempia ruokapaikkoja, valilla on hyvia hotellitarjouksia ja lokakuussa jo osassa paikoista sesonkihinnat paattyneet ja tarjolla on halvempaa majoitusta. Turkissa voi elella edullisesti myös lomalla. Se on hyva etta ruuanhinta on kaantynyt Suomessa laskuun ja oli varmasti aikakin, suurperheilla ruokalaskut lohkaisivat ennen varmasti ison osan budjetista.

      Poista
  7. Täälläkin monen perheen elintaso laskenut viime vuosina ja siitä on mellakoitukin. Monet joutuvat tekemään pariakin työtä.
    Kiva on ollut seurata muuttoanne;onnea uuteen kotiin:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taalla on uutisoitukin teidan mellakoista, monessa maailmankolkassa on elintason sailyttamisen eteen tehtava entista enemmin töita. Kiitos Jael!

      Poista
  8. En ole käynyt bazaarissa Izmirissä mutta Kusadasissa käyn usein bazaarissa vihannesostoksilla ja siellä on kyllä edelleen useammiten ne "vanhat hinnat" mistä puhuit. Siellä saa edelleen yritit todella halvalla, litran mansikoita maksaa 4 tl ja kahden viikon vihannekset saa kyllä suunnilleen 20-30 liiralla vaikka ostaakin vähän luksustuotteita kuten kirsikoita ym. Jotkut tuotteet ovat kyllä tosiaan nousseet hinnassa, esim sitruunat ja liha. Olen toisaalta huomannut että liha saa usein halvemmalla lihakauppiaalta kuin supermarketeista. Migroksesta on tullut hirveän kallis verrattuna muutama vuosi sitten.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiva kun piipahdit, jätä kommentti tai laita sähköpostia!

Suositut tekstit