Vihollinen numero yksi

Olen tottunut melkein kaikkiin paikallisiin asioihin, jotka alussa kummastuttivat. Joistakin olen alkanut tykkäämäänkin, kuten siitä että kukaan ei mulkoile kun tulen taas myöhässä tapaamiseen. Tinkiminen onnistuu, haistan huijarin jo kaukaa. Kadun kulmassa viikon nököttävä vessanpönttö naapurin remontin jäljiltäkään ei haittaa. On ihan normaalia että tuttava soittaa viikolla illalla ysin maissa tulemmeko tytön kanssa puistoon tai että kaupan näkkileipähylly ammottaa tyhjänä toista viikkoa. Tiedän että maa voi täristä ja postissa joutuu jonottamaan yhden postikortin kanssa usein kauan. Yhden asian kanssa en tule kuitenkaan sinuiksi, paikallisen liikennekulttuurin.


Silmissä salamoi ja verenpaine nousee, torvet soivat, autot ovat mullin mallin pitkin kaistoja ja jokainen yrittää jostain kautta eteenpäin. Autoiliijoiden räjähtämispisteen voi melkein aistia, heiluuko kohta nyrkit vai tyydytäänkö vain huutamaan että ostitko ajokorttisi basaarilta tai törkeyksiä liittyen sukulaisiin ja eläimiin. Turkkilaisia solvauksia. Liikun pyörällä, julkisilla ja jaloilla joka päivä ja useita kilometrejä. Sinne tänne puhaltaessa törmään taatusti punaisia päin ajajiin, vauvaa etupenkillä sylissä kyyditseviin ja vaarallisia ohituksia tekeviin. Miten paikallisessa liikenteessä pärjää?


Parhaiten pärjää kun käyttää metroa ja lauttaa. Maan alla ja merellä on tilaa eikä näissä törmää hermonsa menettäneisiin bussikuskeihin. Pyörällä sompailu miljoonakaupungissa ja omalla asuinalueella onnistuu toki pyöräteillä mutta niitä pitkin ei pääse joka paikkaan. Hitaasti ja silmät selässä on mottoni, törkeästi jalkakäytäville, soitetaan kelloa ja hymyillään. Lastenistuimen kanssa ajavaa ei kukaan kehtaa ojentaa. Liikenteen positiivisia puolia Turkissa onkin se, että kun sääntöjä on totuttu rikkomaan, voi niitä itsekin rikkoa.


Pimahtelen ihan avoimesti viikottain liikenteen vuoksi, se tekee hyvää ja paikallisittain saa aina pimahteluseuraa. Viereen imeytyy taatusti joku muukin julistamaan jalankulkijoiden oikeuksia tai sättii suoraan madalluksen eteen pysäköityä autokoulun autoa. Turkki on pullollaan jonkun asian toimittajaa, kotiinkuljetusmopot ja -fillaristit, kauppojen edustalle parkkeeraavat tavarantoimittajat, joka korttelista löytyvien pikkukauppojen tupakan, lehtien, alkoholin, sipsien, namujen jne. välittäjät autoineen, koulukuljetukset, taksit, raskas liikenne ja kaupungin huoltoautot. Luovi siinä sitten seassa. Huoh.


Olemme edelleen autoton perhe, muutamastakin syystä. Autolla ajaminen on hinnakasta sen oston lisäksi sillä Turkissa on yksi maailman hinnakkaimmista bensoista. Parkkipaikkoja on keskusta-alueilla usein vaikea löytää ja ruuhkaakin tuppaa muutamiin solmukohtiin Izmirin alueella. Viikonloppuisin ja lomien alku ja loppu ovat usein tuntien ruuhkan paikkoja isojen kaupunkien laitamilla.


Sosiaalisessa kanssakäymisessä niin kohtelias ja mukavanoloinen paikallinen tuntuu monesti muuttuvan hirviöksi autonratin takana. Tulipalokiire, jatkuva ohittelun tarve ja hillittömät nopeudet kaupunkialueella saavat aikaan pahaa jälkeä. Jalankulkijoillekin voisi jaella risuja sillä moni ylittää ruuhkaisen tien mistä sattuu ja pahimmillaan lastenvaunuja työnnellen. Punaiset valot tuntuvat olevan vain varoitus, kukapa siinä jaksaisi odotella vihreää, yli heti kun on mahdollisuus.

Suharien joukossa on myös kohteliaita tapauksia, lastenvaunut, äitiysmaha ja lapsi avittavat usein jalankulkijana. Autot pysähtyvät herkemmin ja kuljettaja viuhtoo käsin että olkaapa hyvä. Niin Turkissa kuin muuallakin paikallista liikennettä oppii ajan kanssa lukemaan oikein. Milloin on turvallista ylittää tie tai että rauhallinen ajelu saattaa olla liian rauhallista tietyillä tieosuuksilla. Niin ja että usein taksikuskeja kannattaa varoa eniten eikä poliisin kuulu noudattaa kaikkia sääntöjä. Valoja ei kannata tuijottaa sokeasti vaan katsella enemminkin kulmassa odottavan autoilijan reaktioita. Sekaan vaan.

Kommentit

  1. Liikenne väsyttää ja ärsyttää täälläkin. Onneksi sudanilaiset tuntuvat olevan siinä määrin lempeää porukkaa, että tuskin koskaan näkee kenenkään täällä kunnolla suuttuvan liikenteessä. Anteeksi pyydellään sen sijaan paljon ja kiitetään jos joku antaa tietä. Mutta toisaalta tungetaan neljästä suunnasta samaan aikaan risteykseen jos valot ovat rikki, ja parkkeerataan niin, ettei viereinen auto mahdu parkista pois...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Turkissa monella palaa pinna liikenteessa, toisaalta en ihmettele silla liikenne on monesti sekavan stressaavaa. Itsellakin arsytyskynnys nousee ihan paivittain asiasta, onneksi sekaan mahtuu aina niita iloisiakin ja kohteliaita tiellaliikkujia.

      Poista
  2. Puuh! Ymmärrän sinua. Minulla menee hermot joka päivä eteläranskalaiseen liikennetörttöilyyn. Viime perjantaina ensi kertaa soitin poliisinkin paikalle - jättikokoinen paku oli töröttänyt suojatiellä jo päiviä, ylittämistä oli aina pelättävä hirvittävästi. Olet rohkea kun suhaat pyörällä noissa ympyröissä! Minä en uskalla ottaa lasta täällä pyörän selkään - niin arvaamatonta touhua se on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo hermot menee juuri noihin pysaköinteihin. Pyrin ajamaan pyörateilla, siella on ihan turvallista mutta joka paikkaan en paase niita pitkin, suunnittelen kylla reitit tarkkaan enka lahde vilkkaille teille vaan pyrin ajamaan kavelyteilla tms. mutta kylla siina kieli keskella suuta saa olla ja tarkkana.

      Poista
  3. Niin tuttua myos taalla Israelissa! Onneksi en aja autoa. Olisin varmaan jo hermoromahduksen partaalla / tormannyt tahallaan johonkin etuilijaan / etuillut itse royhkeasti ja kiilannut jonon eteen.
    Isanta on taksikusi, ihmettelen miten hanen hermonsa kestavat. Yrittaa kylla tehda tyonsa ruuhka-aikojen ulkopuolella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama juttu, vastustan auton hankintaa tastakin syysta hampaat irvessa, saisin taatusti hermoromahduksen. Olen kylla autoillut paljonkin ennen kun asuin Turkin etelarannikolla, pienemmissa paikoissa liikenne on ihan ok mutta suurissa kaupungeissa usein hermoja raastavaa. Nostan hattua miehellesi etta jaksaa ja kestaa.

      Poista
  4. Ja sitten taalla on viela hirvea maara sahkomoottorisia polkupyoria, joiden kuljettajat ajavat tuhatta ja sataa jalkakaytavilla. Ihan lapsetkin, vaikka se on lainvastaista. Miten monta kertaa on ollut ihan nippa nappa etteivat ole ajaneet paalleni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama juttu! Inhoan niita kun tulevat ihan aanettömasti takaa pujotellen ihmisten valissa, miksei niissa ole jotain aanta, joka varoittaa? Mur

      Poista
  5. Niin tuttua! Pyöräilen paljon täällä ja käytän jalkakäytävää, kun pyöräväylällä voi joku kiireinen kiinalainen autoilla. Joenvarren kävelytietä käyttävät autot ja jos olen niiden edessä, niin torvet soivat. Ojensimme ystäväni kanssa erästä kuskia niin, että autosta kuului...sorry, sorry! Täällä menee hermo joka päivä! Huudan aivan täpöllä , suomeksi, sellaisia asioita, että ne itkisi jos osaisivat suomea:)Metrosta et pääse ulos, kun sisälle rynnitään.... Siinä on vain puskettava eteenpäin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa tekniikkaa olen minakin Sari harrastanut, huudan siis toisinaan suomeksi kun oikein suutun. Toivottavasti tyttareni ei ota opikseen aitista...

      Poista
  6. Uskomaton liikennekulttuuri, ei siihen vaan totu ja mitä suurempaan kaupunkiin mennään sitä hurjemmaksi menee. Lähes jokaisella pitemmällä automatkalla osuu kolaripaikalle ja sitä vaan toivoo ettei mitään pahaa tapahtuisi. Onkohan nopeusrajoituskyltit vain koristeina? Toisaalta hauska ja erikoinen juttu oli että jotkut seuraa autojen rekisterinumeroista mistä päin ollaan kotoisin, sattumoisin meillä on erään Mustanmeren kaupungin numero josta kotoisin olevat ovat pysäytelleet useasti ja tulleet juttusille. Sattumoisin anoppi olikin juuri sieltä kotoisin joten juttua riittää :)

    Viivi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tama rekisterinumeroiden kyttays on kylla erikoista touhua, yhta erikoista kuin se etta jokainen turkkilainen osaa ne kaikki numerot ja niiden viittaukset rekisteriseutuun ulkoa..... :D Isoissa kaupungeissa meno on kamalaa, pienemmilla paikkakunnilla nyt viela menettelee. Oman kokemuksen mukaan Izmirissa liikennekulttuuri on viela Ankaraakin villimpaa, johtuisiko tasta rennosta menosta etta sitten ajellaankin vahan liian rennolla vaihteella, miten sattuu.

      Poista
  7. Onneksi on se suomen "salakieli", jonka piilossa voi sadatella miten huvittaa. Se mahdollistaa pahimpien höyryjen ulospäästämisen, kun ottaa ajoittain kaikki perkeleet käyttöön ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo juuri nain, kylla niille perkeleille on valilla kayttöa ollutkin :)

      Poista
  8. Aina kun Suomeen menee niin havahtuu siihen, etta ''onpa taalla hiljaista'' siis tarkoitan nimenomaan liikenteessa :D ja jos on kaupungilla jalan liikkeessa niin matka taittuu nopeasti..Taalla Gazipaşassakin (varsinkin perjantaisin) joutuu odottaa hirvean kauan ennenkuin paasee tien yli.
    Kylla ma vaan useasti Turkin liikenteessa pelkaan enemman kuin lentokoneessa. Vaikka toki lentamistakin pelkaan..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun olimme kesalomalla Suomessa, meilla oli osan lomaa auto kaytössa, oli se suurta huvia kun sai ajaa rauhassa, ei ruuhkia, ei tööttailyja ja renkaiden ulvontaa. Ei jatkuvaa stressia ja pelkaamista mista joku kohta paukkaa punaisia pain.

      Poista
  9. Tästä syystä en ole ikinä ajanut autoa Turkissa! Istun vieressä kädet silmillä , sydän kurkussa ja
    rukoilen että päästään hengissä perille. Mies taas oikeen nauttii sekamelskasta, hurjastelusta ja
    autonkin saa jättää melkeen mihin vaan ilman että tarvii pelätä sakkoja.
    Sitten myös ihmetyttää tuo turvavyön ei ollenkaan käyttö...,anoppi pitää mua ihan pöljänä
    kun mä aina jaksan jauhata siitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se taitaa olla etta moni on niin tottunut tahan kurittomaan ajotyyliin, tuo ettei turvavyöta kayteta takapenkillla on niin omituista. Pöljinta musta on se, etta aika usein nakee edelleen pienen lapsen etupenkilla, sylissa?! Valistus on mennyt kylla ihan toisesta korvasta ulos....

      Poista
  10. Turkin liikennettä ei ole tosiaan tullut ikävöityä:D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei taatusti! En keksi siita kylla mitana positiivista sanottavaa.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiva kun piipahdit, jätä kommentti tai laita sähköpostia!

Suositut tekstit