Vessajuttuja

Kun muutimme ensimmäisen kerran miehen kanssa saman katon alle, kohtasimme vessaongelman. Pienen asunnon vessa oli minimaalinen ja ainut paikka pesukoneelle oli vessassa. Pesukone saatiin mahtumaan vessaan vain jos vessan ovi irrotettiin. Pesukone vai vessan ovi? Häveliäille turkkilaisille vessa ilman ovea on ennenkuulumatonta. Kotonamme vierailevat turkkilaiset lukitsevat aina vessanoven monta kertaa varmistellen kun taas suomalaiset taas suhtautuvat toimituksiin pienessä huoneessa huomattavasti rennommin.


Viime viikonloppuna juttelin tuttavani kanssa menneistä ja tulevista kesälomista. Tuttava kertoi viime kesänä olleensa ensimmäistä kertaa elämässään telttailemassa. Se oli ollut kovin ihmeellistä ja eksoottista turkkilaiselle kaupunkilaiselle, reissuun oli lähdetty miehen kovasta innostuksesta näyttää miten hauskaa telttailu luonnossa on. Suurin ongelma koko reissussa tuttavalleni oli vessa tai sen puute. Reissuun oli otettu tytölle mukaan potta ja yksi laukullinen kostareita eri hajusteilla. Keskellä yötä potan, kostareiden ja taskulampun kanssa metsässä pyöriessä ei naurattanut, sanoi tuttava ja huokasi helpotuksesta että tänä vuonna edessä on hotelliloma.



Kerroin tuttavalle tottuneeni melko alkeellisiin vessaoloihin jo lapsena. Kun vietti kesät mökillä, ulkohuussi ja sen tyhjennys oli ihan arkista. Tyhjennys, pyöritteli tuttava silmiään. Oli parempi olla menemättä yksityiskohtiin. Mieleeni muistui toisen kaverini tarina turkkilaisista vieraista suomalaisella kesämökillä ja kuinka ulkohuussi muodostui melkoiseksi dilemmaksi. Oikean vessan puolesta turkkilainen kävelee kilometrejä ja on valmis pidättelemään kun taas tämä suomalainen vie tyttärensä pusikon taakse pissahädän iskiessä puistossa, jossa ei ole vessaa mailla halmeilla. Viime kesänä olimme koko perheen voimin Suomessa ja viikonlopun ystäväni mökillä. Onneksi oma turkkilaiseni ei pienistä hätkähdä ja on tottunut monen muun suomalaisen tavan lisäksi myös suomalaiseen vessakulttuuriin. Jossain menee kuitenkin hänelläkin raja. Mies kompasteli huussiin polun päähän keskellä yötäkin vaikka kerroin että pienet hädät voi toki lirauttaa mökin taaksen metsikköön pimeässä. Mitä jos joku näkee? No kuka ja mitäs sitten.


Totuin erilaisiin vessaratkaisuihin opasaikoina, joten turkkilaiset reikävessat eivät kummastuttaneet. Käytän niitä julkisissa tiloissa aina mieluummin kuin tavallisia. Asunnon etsinnän yhteydessä piti aina varmistua että asunnossa on kuitenkin pönttövessa. Monissa turkkilaisissa asunnoissa on kaksi vessaa, toinen ala turca eli reikävessa ja toinen pöntöllä varustettu. Uusimpiin asuntoihin ei ala turcaa enää laiteta mutta moni turkkilainen on niin tottunut sen käyttäjä että jopa uusiin asuntoihin saatetaan pyytää muutosta ja poikkeuksellisesti toisen vessan muuttamista reikämalliseksi. Turkkilaisiin vessoihin on rakennettu aina ns. pöntössä valmiina oleva pide ja sen puuttuminen ihmetyttää ehkä eniten turkkilaisia maissa, jossa pide ei ole niin yleinen. Suomessa olen vessavastaava ja kerron miehelle mitä vessaa käyttää jotta vältytään suurimmilta shokkikohtauksilta.



Ennen anoppilan wc- ja kylpyhuoneremonttia, talossa oli ainoastaan ala turca wc. Vanhemmatkin turkkilaiset ihmiset taipuvat ketterästi vessassa mutta suomalaisille reikävessa voi olla pelottavan haasteellinen. Näin oli kun vierailimme anoppilassa suomalaisen seurueen kera ennen remonttia. Pieni wc ja siellä ketterästi kyykkiminen nosti sen verran hikeä otsaan asiaan tottumattomille että kaarsimme autolla tuhatta ja sataa läheiselle huoltoasemalle päivän päätteeksi.

Siinä ensimmäisessä yhteisessä majassamme valitsimme miehen kanssa vessan oven sijaan voittajaksi pesukoneen. Sen kesän aikana vierainamme kävi suomalaisia, jotka aika nopeasti tottuivat vessaan jossa ovea toimitti verho, turkkilaisia ei uskallettu pyytää ja järkyttää. Pesukone oli sen verran vanha että toisinaan toisen piti istua sen päällä pesukoneen saadessa hyppimiskohtauksia vaikka toisella oli toimitukset kesken vessassa. Siinä taisi karista miehen loputkin häveliäisyydet.

Aiheeseen liittyviä kuvia ei onneksenne löydy, kamalien vessatarinoiden jälkeen lupaan palata ruokaan ja resepteihin. Ellet ole vielä tykännyt Izmirin Vuokrapalvelu -sivuston facebooksivusta, käy tykkäämässä sillä tykkääjien kesken on tulossa pian arvonta!


Kommentit

  1. Vai ovat ne paikalliset niin häveliäitä. En ole muuten kiinnittänyt huomiota täkäläisten vessakulttuuriin sen kummemmin :D Telttailessa ja patikoidessa olen oppinut toimittamaan asiani puskassa, mutta kyläpaikassa en mielelläni käy vessassa, joka on esim ihan olkkarin vieressä mahdollisten äänien takia :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Turkkilaiset on tallaisissa asioissa kovin haveliaita. Vain lahiperheen kesken voi tulla esim aamiaiselle yöpaidassa, jos silloinkaan, suomalainen suhtautuminen alastomuuteen on taalla ihan kasittamatönta.

      Poista
  2. Intiassa asenne vessaan ei ole sen kummempi kuin Suomessa, kun luonto kutsuu niin voi sitten pusikkoon mennä. Niin, siis olet mies. Naisille onneksi tarjotaan erittäin mielellään käyttää omaa vessaa vaikka tuntemattomalle, joka kesken autoreissun saa ison hädän (kirjoittaja koki saman tilanteen, kolmesti). Eikä ravintoloiden vessakäynneistäkään tarvitse maksaa, mikä Suomessa valitettavasti on sellainen ikuinen itikka korvassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taallakin muuten paasee aina kuppilan tai ravintolan vessaan, pari kertaa olen pyytanyt marketin henkilökunnan vessaankin kun tytölle on tullut hata eika kukaan asiasta natise.

      Poista
  3. Turkkilainen reikävessa on huomattavast hygienisempänä mieluisampi vaihtoehto ulkona asioidessa,kyllä siinä pystyy hetken kyykkimään tukevampikin täti-ihminen. En ole koskaan ymmärtänyt ihmisiä, joiden mielestä ne ovat kammottavia. Toivottavasti joku järkevä alkaa tuomaan Suomeenkin niitä vesisuihkullisia vessanpönttöja, todella fiksu idea. Pitäisköhän itse alkaa harkita....?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama juttu, itsekin kaytan mielellani reikavessaa yleisissa tiloissa, itsekaan en ymmarra mika niissa kammottaa ellei ole jotain esteita kyykistya? Vesisuihkullinen pönttö on kylla hieno keksintö, vessa ilman mitaan pide- ratkaisua ovat kylla musta kammottavia.

      Poista
  4. Me ihastuttiin niihin bide-vessanponttoihin Turkissa. Miksei niita ole muualla? Meilla on taalla kotona toiseen vessaan asennettu samantyyppinen, mutta se ostetaan lisalaitteena. Niita saa oikein hienojakin malleja lampimalla vedella myos. Meilla ihan perusmalli.
    Reikamalliset pitaa vanhankin varmaan notkeana. Mutta kylla nekin voivat olla likaisa, ainakin Ita-Turkissa miesten puolella isannan mukaan lainehti lattialla vaikka mita, siis julkisissa vessoissa.
    Retkilla kayn mieluummin pusikossa kuin leirinta-alueen tai puiston vessassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo se on loistokeksintö ja on kiva kun tietaa etta se on joka paikassa, kaikissa kodeissa ja yleisissa kaymalöissa. Kylla niita likaisia vessoja tosiaan tulee valilla vastaan kun vedet lainehtii, onneksi monessa paikassa on siivooja/valvoja joka pitaa yleiset vessa esim bussiasemilla kunnossa.

      Poista
  5. Reikävessaa minäkin käytän aina kun semmoinen löytyy. Siitä ei minkäänlaiset pöpöt pääse tarttumaan. Hyvin onnistuu kyykkiminen tämmöiseltä vanhemmaltakin lihavalta akalta =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Minakin suosin sellaista julkisissa tiloissa, ei tarvitse pöpöja miettia.

      Poista
  6. Täällä sama juttu, että uusiin koteihin harvemmin enää reikävessoja rakennetaan, mutta vanhoista asunnoista niitä vielä löytyy. Eräs paljon matkustellut tuttavani aikoinaan vakuutti, että reikävessa on yleisissä tiloissa paljon meikäläistä hygieenisempi ja kun asiaa mietin, niin tosiaan sellainen on julkisissa tiloissa miellyttävämpi vaihtoehto! Kotiin toki halusin "meikäläisen vessan" :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kylla itsekin mielellani kaytan ulkotiloissa reikavessaa.

      Poista
  7. Turkissa on kiva että lähes kaikkialta löytyy ilmaiset vessat. Reikävessat ei houkuttele mutta käytän jos on pakko :) Joskus asunnoissa on kaksi vessaa: kylpyhuone ja pikkuvessa jossa on vain reikä lattiassa ja jota monet käyttävät vierasvessana. Ihmetytti mikseivät vieraat saisi käyttää perheen kylpyhuonetta vaan heidät ohjataan siihen toiseen? Meillä tuo pikkuvessa toimii varastona.

    Viivi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monilla muuten nayttaa nykyisin se toinen vessa toimivan varastona. Meilla oli entisessa kodissa 2 vessaa, molemmat tavallisia kun ed. asukkaat olivat muuttaneet reikavessan tavalliseksi. Se toinen toimi vierasvessana, luulen etta turkkilaiset ovat niin tarkkoja tassa asiassa yksityisyydesta etta vieraille on sita varten oma tila.

      Poista
  8. Olipa mielenkiintoinen juttu! Chilessä ihmiset eivät ole kovin häveliäitä, vessoista, myös julkisista puuttuvat hyvin usein lukot tai ne ovat epäkunnossa. Miehet pysäyttävät auton ja pissaavst siihen vaan auton viereen. Kerran meillä oli ulkotöissä mies, joka alkoi pissata melkein edessäni! Ja yksi miespuolinen kaverini kertoi, että hänen työntekijänsä alkoi yöllä lorotella samassa huoneessa pottaan! Perussa naiset kyykistyvät kadullakin pissaamaan, Chilessä ei sentään niin ole. Meillä on talossa vain yksi wc ja siihen mennään suoraan olohuoneesta ja kaiken lisäksi ruokapöydän vierestä - ei ihan parasta suunnittelua! Tosin ruokapöydän ei olisi pitänyt tulla siihen, mutta muualle ei mahtunut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No siella ollaankin sitten tosi rentoja suhtautumisessa luonnon kutsuun :) Turkkilainen varmaan pyörtyisi tahan avoimuuteen.

      Poista
  9. Amerikkalainen on häveliäs eikä tulisi kuuloonkaan että vieras käyttäisi isäntäparin vessaa... siihen on vieraille oma vierasvessa. Myös lapsilla on oma kylppärinsä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa jannaa miten erilaista on suhtautuminen tahankin asiaa eri maissa!

      Poista
  10. Minä en suosinut reikävessoja, kun yleensä ne oli julkisissa vessoissa pissattu laidoille ja oli ällöä astua niihin pissoihin kengillä. En siis kaipaa turkkilaisia vessoja:). Sen verran itsekin olen häveliäs, että en tykkää yleisistä vessoista täälläkään, jos ne on niitä ylhäältä ja alhaalta avonaisia koppeja. Etsin mieluummin yksityisen tilan. Ja entäs ne entisajan ulkohuussit, jossa oli kaksi reikää vieretysten, että voi mennä kaverin kanssa asioille yhtä aikaa. Juu, ei kiitos. Niitä asioita toimitan mieluummin ihan itsekseni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Musta taas Turkissa on usein yllattavan siistia yleisissa vaikka niita pommejakin kylla tulee vastaan. Itse taidan olla aika rento tai sellaiseksi oppinut etten juuri vessoja valikoi. Muistan muuten etta isoaidillani, jossa asuimme lapsuudessani, oli pihan peralla tallainen kaksireikainen huussi, minun aikana sita kayttivat vain lapset pihaleikeissa ellei maltettu sisalle asti :)

      Poista
  11. Kiitos kun kavit lukemassa blogiani, tulin vastavierailulle ja kovin mielenkiintoisia juttuja taalta loytyykin :) Itse kannatan myos reikavessoja etenkin paikoissa, joissa pidan puhtautta kyseenalaisena - paljon hygieenisempaa (yksityiskohtiin menematta).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun tulit tannekin, tervetuloa uudelleen :)

      Poista
  12. Mä olen pitkään miettinyt sitä, että kumpaan vessaan tehdään mitkäkin tarpeet vai onko molemmat molemmille? Ennen luulin että isompi hätä tehdään reikävessaan ja pienempi hätä normivessaan. Kyseinen luulo johtune siitä että joskus ei normivessa vetänytkään sitä isompaa hätää, minkä vuoksi sit jatkossa käytin reikää isommalle hädälle ja normivessaa muutoin �� loppujenlopuksi selvisi että kyseinen pönttö olikin hieman rikki mutta silti en sen jälkeen välttämättä uskalla mennä normaalille pöntölle isolle hädälle.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiva kun piipahdit, jätä kommentti tai laita sähköpostia!

Suositut tekstit