lauantai 1. lokakuuta 2016

Lapseni on puoliksi erilainen

Kun tyttö oli ihan pieni, murehdin toisinaan tuijotettaisiinko häntä tulevaisuudessa puistoissa, tarhassa ja kaduilla. Näyttäisikö hän joidenkin silmiin ulkomaalaiselta ja oudolta. Vähän kuten minä, jonka ostoskärryä saatettiin tuijottaa ja puhuessani suomea puhelimeen, hiljeni puoli dolmusbussia. Sitten muutimme Ankarasta Izmiriin ja ulkomaalaisuusuuden ihmeellinen verho katosi. Tytön kasvaessa olen saanut taas muistutuksia siitä, että tyttö on tosiaan puoliksi erilainen kuin kaverinsa.


Izmir palautuu takaisin arkisiin uomiinsa, niin myös me izmiriläiset. Kuluneet arkiviikot ovat olleet täynnä tapaamisia ystävien kanssa kesän lomailujen jälkeen. Kesän tauon jälkeen ollaan taas vastakkain sen kanssa, että tyttö toimii joissakin tilanteissa toisin kuin paikalliset kaverinsa. Leikkipuistossa tyttö kuuluu niihin harvoihin, jotka silittävät leikkitelineisiin eksynyttä kissaa, joka ei kysy äidiltä lupaa ihan kaikkeen eikä odotan tämän pyyhkivän käsiä kosteuspyyhkeellä tasaiseen tahtiin.



Turkkilaiset kasvattavat lapsiaan vaaralliseen maailmaan. Lapset tulevat tietoiseksi tästä usein jo pieninä, mikrobien lisäksi on kirvesmurhaajia, raiskaajia, kidnappaajia ja monia muita vihollisia. Jos jää auton alle, päätyy elottomaksi kasaksi. Varo kaikki vieraita ja tuntemattomia, viime viikolla kolme lasta katosi pihalta eikä heitä löytynyt koskaan. Tyttöni ei pelkää koiria, kissankarvoja, naapurin parrakasta miestä, omaa Erhan lääkäriä eikä pölyistä lattiaa. Monia muita lapsia sen sijaan on peloteltu hampaitaan louskuttavilla koirilla, bakteereja levittävillä kissoilla, pelottavilla namusedillä, lääkäreillä ellei syö ja kurassa muhivilla bakteereilla. 


Sun tyttäresi on niin vilkas ja avoin, hymyilee tuttava. Minun tyttäreni on kasvatettu hieman toisin, nyökyttelee toinen äiti. En osaa sanoa onko jälkimmäinen kommentti tarkoitettu neuvoksi vai toteamukseksi. Turkkilainen yhteisöllisyys pitää sisällään yksikön nimeltä oma perhe, jonka sisällä tapahtuvat asiat eivät kuulu ulkopuolisille. Se opetetaan lapsille usein varhaisessa vaiheessa. Jos lapselta kysytään jotain mikä liippaa läheltä perheen ydintä, luo lapsi katseen äitiin. Vastaanko vai enkö?



Viime keväänä tyttö kävi iltapäivät oman tarhan jälkeen vielä iltapäiväkerhoa. Kapuaminen 4. kerrokseen hissin ollessa rikki uuvutti kun kesähelteet hiipivät kaupunkiin. Emme jaksaneet tutun äidin kanssa vaihtaa tarhatossuja alhaalla kenkiin ja taas samaa ruljanssia iltapäiväkerhon ovella. Niinpä hilpaisimme tossuissa ylös asti. Eräänä päivänä iltapäiväkerhon täti odotti meitä kulmat kurtussa. Tyttöni oli kertonut ettemme vaihda tossuja omalta tarhalta lähtiessä! Lähtiessämme kaverini supatti että tyttärelle on kerrottava, ettei kenellekään kerrota mitään. Vai kysytäänkö saako kertoa totuuden vai pitääkö keksiä valkoinen valhe? Kevään kehitysraportissa opettaja oli kirjoittanut tytöllä olevan erikoisen vahva oikeudenmukaisuuden taju ja ymmärrys poistua vaarallisiksi yltyvistä tilanteista.


Viisi vuotta täyttäneellä esikoululaisella on menossa prinsessa-vaihe kuten monella muullakin kaverilla. Prinsessatouhu ei kuitenkaan tarkoita prinsessalle ominaista hienostelua ja harkittua käytöstä. Osalle tytöistä on alettu selvästi opettaa sukupuoliroolille ominaisia käytöstapoja, ei saa juosta, hikoilla, huutaa ja riehua. Koska tytöt eivät tee niin. Tietynlaiset huudahdukset eivät myöskään kuulu tytöille, valisti tuttu äiti. Samaisen äidin tytär ei laske äitiä silmistään enkä aina tiedä ovatko paikalliset äidit asiasta ylpeitä vai rasittuneita. Millaisiin pohdintoihin tyttö tulevaisuudessa joutuukaan kun osa lapsista kasvaa hyvin vahvoja sukupuolirooleja vaalivissa perheissä?



Tytön kasvaessa tulen tutuksi piirteiden kanssa, jotka ovat itselleni tuttuja mutta eivät ehkä muille. On vaikea erottaa mikä on tytön omaa luonnetta, kulttuurien sekoituksen tuotetta, geneettistä tai minun kulttuurin tuomaa. Kasvatuksen suhteen kuljetaan viidakossa, jossa pitäisi luovia mahdollisimman hyvin. Pitäisi löytyä oikea balanssi kovuuden ja pehmeyden, valheiden ja totuuden torvena olemisen väliltä. Hyvien tapojen ja vapauden välillä. Kuinka paljon pitäisi varoitella ettei kuitenkaan pelottelisi? Miten paljon koirankarvoja vaatteissa on liikaa että on kummallinen.

Kasvaako kotonanne puoliksi erilaisia?

18 kommenttia:

  1. Tätä onkin jännä miettiä, sillä omasta puolestani voin kertoa jo lopputuloksenkin :) Tytär kasvoi kouluajan ranskalaisen kulttuurin vaikutuksessa, turvallisesti, peri ylenpalttisen rehellisyyden,kasvoi itsenäiseksi ja solahti aikuisena suomalaiseenkin kulttuuriin sutjakasti,täkäläiseen ei ollenkaan.
    Poika taas kasvoi kotona suomi-ranska kulttuuriin samoin eväin kuin tytärkin, mutta sai paikallisen arabiankielisen koulukasvatuksen ja kasvoi paikallisen kaveripiirin näkemyksiin. Täkäläisessä koulussa ainakin siihen aikaan lapsi opetettiin ankaralla kurilla laumasieluksi, jolla ei ollut oikeutta itsenäiseen ajatteluun. Se oli ristiriidassa oman vapaamman kasvatuksemme kanssa. Hän kärsikin murrosiässä Suomeen muuttaessaan vaikeasta identiteettikriisistä, jota ei rasismi mitenkään helpottanut. Vasta aikuisiällä on löytänyt kulttuurillisen tasapainon.
    Painotankin aina sitä, että vaikka koti olisi miten monikulttuurinen ja eväät kuinka hyvät tahansa, niin ympäristöllä on kuitenkin todella suuri vaikutus. Helpointa on tietenkin, jos kotikulttuuri ei eroa paljon ympäristöstä.
    Mutta tietty, tämäkin on kiinni niin paljon lasten luonteista ja sopeutumisvalmiuksista. Onnistuessaan se on kuitenkin suuri rikkaus lapselle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista Sirokko, oli todella mielenkiintoista kuulla lopputuloksesta! Olen kylla kuullut etta osa kahden kulttuurin lapsista kay jossain vaiheessa, usein murrosiassa, lapi tata identiteettiongelmaa. Toisille heraa silloin kiinnostus sita toista kulttuuria kohtaan, joka on kauempana arjesta. Turkissahan ollaan laumasieluja mutta onneksi kouluissa ankara kuri ja kasvatus on jo takanapain. Meilla eroavaisuuksia ovat kodin ja ulkomaailman valilla usein se vapaus, en koe niin tarkaksi kuin turkkilaiset etta 5v. osaa jo kayttaytya etiketin mukaisesti enka valita niin liasta ja bakteereista. Katsotaan mita ne haasteet sitten ovat tulevaisuudessa kun tyttö kasvaa. Tuo on ihan totta, etta ymparistö muokkaa myös paljon. Mukavia paivia Algeriaan!

      Poista
  2. Myös minun lapseni oli puoiiksi erilainen,sillä hän syntyi täällä Israelissa,ja oli 5 vuotias kun palasimme Suomeen.Hän ei osannut kieltä,ihmetteli kylmää säätä mutta pienet lapset onneksi sopeutuvat nopeasti. Mutta hänen täkäläinen,uvulaarinen R(sama kuin ranskan kielen R) käsitettiin Suomessa ärräviaksi,vaikka se ei niin ollut,ja piti ehdottomasti karsia pois,ja niin tehtiinkin. Vaikeaaa oli alussa olla puoliksi erilainen,mutta ajan myötä se tasaantui eikä hän tänään enään koe olevansa erityisesti puoleksi erilainen;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinun poika on ollut palatessaan juuri samanikainen kun tyttareni on nyt. Han on varmaan muuttanut siina iassa, etta sopeutuminen on paassyt helposti kayntiin. Lapset ovat kylla uskomattoman nopeita sopeutumaan uusiin olosuhteisiin, olen sivusta seurannut hyvin eri ikasina muuttajia ja monilla se sopeutuminen tapahtuu huomattavasti nopeammin kuin aikuisilla.

      Poista
  3. Olen seurannut sivusta monen puoliksi erilaisen kasvua, ja hirveän monella asialla on kyllä vaikutusta siihen, miten kulttuurierot lopulta vaikuttavat. Koti, kasvatus ja geenit vaikuttavat paljon, samoin kuin ympäristö ja ystävät. Hämmästyttävää on, miten erilaisia samankin perheen lapsista voi kasvaa. Tiedän esim. yhden USA:ssa kasvaneen intialaisperheen lapset, joista toinen on fiksu ja järkevä nuori nainen, ja toinen taas on täysin ABCD(American Born Confused Desi)-syndrooman vaivaama.

    Minä uskon, että teidän tytöstänne kasvaa tervejärkinen ja itsenäinen nuori nainen, jo ihan siitäkin syystä, että tiedostat nämä asiat ja pohdit niitä niin hienosti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielenkiintoista, luonteellakin on varmasti vaikutuksensa siihen miten sen erilaisuuden kasvaessa sitten kokee, kotona ei oikeastaan voida kuin parhaimman mukaan tukea molempien kulttuurien puolien kehitysta ja hyvaksyakin sitten sita, etta ihminen valitsee itse kasvun myöta ne parhaimmalta tuntuvat puolet niista. Kiitos Satu, olipa kauniisti sanottu <3

      Poista
  4. Meidän lapset ovat ihan kokonaan erilaisia: eivät oikein suomalaisia, eivät todellakaan italialaisia, eivätkä toisaalta mitään muutakaan. Todellisia maailmankansalaisia... Esikoisen vauva-aikoina huolehdin, että lastemme pitäisi saada mahdollisimman suomalainen lapsuus, mutta aika pian ymmärsin, etteihän siitä mitään tule Karibialla tai nyt täällä Afrikassa. Nykyään en osaa enää huolehtia lasteni omalaatuisesta lapsuudesta enkä siitä, etteivät he oikein kuulu mihinkään. Mutta ehkä on tavallaan helpompaakin olla kaikin puolin muukalainen kuin olla melkein niin kuin muut, puoliksi erilainen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mina luulen etta kaikin puolin muukalaisena voi olla helpompaa kasvaa omaan identiteettiin kuin kahden kulttuurin paineessa, kahden kulttuurin paineessa joutuu tekemaan valintoja kun taas teidan lapsilla on ehka helpompi napsia asioita sielta taalta. Tytön syntyessa itsekin huolehdin kovasti siita suomalaisesta puolesta lapsuudessa, nykyisin olen paljon rennompi asiassa ja tytön lapsuus on meidan perheen kulttuurien sekoitus. Ei ihan suomalainen eika ihan turkkilainenkaan. Nykyisin huolehdin ehka enemmin siita miten tama ristipaine vaikuttaa kasvussa.

      Poista
  5. Ihana löytää blogi, jossa pohditaan asioita pintaa syvemmältä! Meille on mahdollisesti tulossa muutto Espanjaan ja kovasti mietin tämän vaikutusta lapsiin. Toinen vielä aivan vauva, tuleeko Suomesta hänelle vain outo sukulaisten maa? Miten tukea lasta kasvamaan kahden kulttuurin välissä, kun on itse kasvanut ja asunut ainoastaan Suomessa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa lukemaan, tuolta sivun laidasta löytyy tunnisteiden alta lisaakin pohdintoja lapsen kasvattamisesta ulkomailla jne. Kylla se Suomi on mahdollista pitaa mukana ulkomaillakin, tosin vahan erilaisena. Kielen ja perheen kulttuurin mukana lapsella sailyy se toinen kulttuuri myös arjessa. Samoja asioita olen pohtinut kuin sinakin mutta usein asiat loksahtavat kohdalleen, toisen kulttuurin oppiminen ja omaksuminen on melkein aina suuri rikkaus.

      Poista
  6. Lapsemme ovat kasvaneet Suomessa mutta säännöllisten vierailujen kautta on Turkin suku tullut yhtä tärkeiksi heille kuin suku Suomessa.
    Heiltä ei ole "vaadittu" samanlaista käyttäytymistä kuin turkkilaisilta lapsilta vaan on ymmärretty että käyttäytyvät eri tavoin. Lapset osaavat myös sopeutua varsin hyvin turkkilaiseen elämän tyyliin. Taatusti ovat pohtineet kumpia ovat enemmän tai vähemmän. Nyt aikuisina eivät ainakaan turkkilaisuuttaan peittele vaan kertovat avoimesti vaikka ihmiset eivät sitä edes kysyisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa kiva kuulla etta ovat ylpeita juuristaan. Lapsilla ja ehka myös kahden kulttuurin kasvateilla on hyva sopeutumiskyky, sukkulointi kahden kulttuurin valilla varmasti vahvistaa sita. Minakaan en halua vaatia samanlaista kayttaytymista kuin suomalaisilta vaaditaan Suomessa tai turkkilaisilta Turkissa kaikissa asioissa, nahtavaksi jaa kokeeko lapsi kasvaessaan etta ymparistön normit sita vaativat.

      Poista
  7. Me päästään helpolla. Pohjoisen länsirannikon kulttuuri on niin lähellä omaa pohjoismaista arvomaailmaa että lapset kasvavat amerikkalaisiksi muutamin suomalaisin maustein. Kun opettaja kouluvuoden alussa ojentaa monikulttuurisuuskaavakkeen ja palautan sen käytännössä tyhjänä naurahtaa opettaja että niin hän ajattelikin, että me juhlitaan näitä tavallisia - jouluja ja pääsiäisiä...Lapset näyttää samalta kuin muut. Vanhemmat näyttää samalta kuin muut.

    Toisaalta on täällä niitäkin suomalaislapsia jotka kasvaa omassa minisuomessaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilla on sen verran kulttuurieroja etta valintapaikkoja tulee aina valilla eteen, tehdaankö nain vai sanotaanko noin. Toisaalta monikulttuurisuutta ei oteta millaan tavalla taalla kylla huomioon, Turkissahan asuu niinsanotusti vain turkkilaisia :) Silti ulkomaalaisuutta ja kaksikielisyytta pidetaan arvossa mutta siihen suhtautuminen on taalla toisinaan hieman kaksijakoista.

      Poista
    2. Etenkin täällä meidän kylillä missä on ihmisiä ihan kaikkialta monikulttuurisuudesta puhutaan koulussa päivittäin. Lapset tervehtii toisiaan toistensa kielillä, niillä on luokassa kartta mihin on merkitty mistä kukakin on kotoisin, luokassa oikeesti juhlitaan niin Eidit kuin hannukat.

      Poista
    3. Toi on tosi hienoa mutta sitahan Amerikka monessa mielessa on, monikulttuurisuudesta syntynyt. Arvostan.

      Poista
  8. Osittain kuulosti tutulta :). Kyllä meidänkin lasten käytöstä toisinaan ihmetellään, mutta onneksi etupäässä positiivisessa mielessä. Itse pidän "kahden kulttuurin fuusiokasvatusta" enemmän positiivisena kuin negatiivisena asiana, koska tässäkin olemme pyrkineet poimimaan molemmista ne positiiviset puolet ja koska uskoisin, että näin lapset oppivat aika suvaitsevaisiksi nähdessään kovin erilaisia tapoja toimia ja elää. Algeriassa en kovin edes murehdi sitä, että lapset erottuisivat muista, Suomessa valitettavasti tämä tuli esille enemmän ja lasten tausta tuntui olevan negatiivisempi piirre, kun taas täällä "puolieurooppalaisuus" nähdään useimmiten erittäin positiivisena piirteenä. Lähes ainoa asia mihin en täkäläisessä kasvatuksessa totu enkä haluakaan tottua, on ulkonäön korostaminen tyttöjen kasvatuksessa - tyttöjen on aivan mielettömän tärkeää olla kauniita ja pukeutumiseen ja laittautumiseen kiinnitetään valtavan paljon huomiota. Lisäksi tyttöjen ulkonäköä saatetaan ääneen kommentoida. Tämä tuli ehkä vähän yllätyksenä. Onneksi mies ei ole ikinä korostanut tällaisia asioita ainoan tyttömme kasvatuksessa - korviksetkin sain jättää vauvalle laittamatta ilman vastalauseita :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sukupuoliroolit ovat vahvassa taallakin, tosin tassa alkaa olemaan onneksi jo saröja, itse myös karsastan tata vahvaa tytöt ja pojat ovat erilaisia jaottelua. Turkissakin puolieurooppalaisuus on yleensa ihannoitua mutta toisaalta oman maan tapoja ja arvoja pidetaan suuressa arvossa, tama aiheuttaa valilla ristiriitaa.

      Poista

Kiva kun piipahdit, jätä kommentti tai laita sähköpostia!