torstai 6. lokakuuta 2016

Puhu oikein

Olimme pari viikkoa sitten tytön kaverin synttäreillä. Pippalot pidettiin ostoskeskuksen hoplop-tyylisessä leikkipaikassa, jonka vieressä olevassa kahvilassa tarjottiin pikkupurtavaa ja teetä sekä kakkua. Sunnuntaina samaisessa paikassa oli meidän porukan lisäksi useammatkin lasten kutsut. Kesken kakunleikkaamisen viereisen ryhmän varsin kiukkuinen nuori vieras sai hillittömän raivokohtauksen ja repi sen myötä ystäväperheemme asettelemat koristeet, ilmapallot ja kahvilan kukkaistutukset palasiksi. Seurasimme tilannetta ihmeissämme, tytön äidin seuratessa tilannetta vierestä hievahtamattakaan. Ystäväni syöksyi paikalle huutaen eikö tytön äiti aio tehdä mitään, vie lapsesi pois, te pilaatte meidän juhlat! Tee jotain! Tästä saatiin aikaan väittely, joka saatiin poikki vasta ystäväni miehen väliintulolla. Raivostunut nuori juhlija kannettiin tilanteesta pois ja saatiin varmasti lopulta rauhoitettua. Juhlamme saivat jatkua ja kävimme mielenkiintoisen keskustelun miten eri tilanteissa puhutellaan ihmisiä.


Turkissa keskustellaan eri tasoilla erilaisten ihmisten kanssa, puhun omalle anopilleni toisin kuin hyvälle samanikäiselle turkkilaiselle ystävättärelleni. Koulutustaso näkyy usein puheessa, samoin asuinalue sekä ikä. Uskonnollisia fraaseja viljellään sekulaarisissa piireissä mutta enemmin uskonnollisten keskuudessa. Luulin aikoinani että pärjään turkkilaisessa virastobyrokratiassa, kassajonoissa ja uusien suhteiden luomisessa hyvällä turkin kielen taidollani. Sen taidettuani huomasin, että yhtä tärkeää on oppia miten erilaisia ihmisiä puhutellaan ja kuinka tilanteet saadaan ratkeamaan.


Ruusuni, ihana kuulla äänesi, visertää tuttavani puhelimeen. Makeiseni, mitä kauniille perheellesi kuuluu? Kuuluuko vanhemmillesi hyvää, entä miehesi perheelle, kuinka pähkinän koulu kulkee?Kaunis ystäväni, milloin tavataan?  Muutamaan lauseeseen kaverini saa mahtumaan kiitettävän määrän hellyttelysanoja. Turkissa ei ketään varmasti ihmetytä, että suurin osa hellyttelysanoista on ruokasanastoa kuten makeiseni, pähkinäni, sokerini, täytekakkuni, omenaposkeni ja niin edelleen. Olen edelleen huono viljelemään ruokasanaston kauneimpia kun soittelen turkkilaisille tuttavilleni mutta en voi sanoa etteikö tästä hellyydentulvasta puhelinkeskusteluissa tulisi hyvä mieli. Nykyisin kuitenkin yritän ja mietin jo valmiiksi hyviä sanoja. Kuka nyt ei haluaisi aloittaa aamuansa kuulemalla olevansa ihanan sokerinen omenaposki?


Tiukoissa tilanteissa ollaankin sitten vaikean äärellä. Suuttuessani ensireaktio on sanoa jotain ilkeää, opitulla kielellä suuttuessa joutuu kokoamaan itsensä nopeasti sillä suomalaisittain välittyvä suuttumus täytyy pukea turkkilaiseksi. Jos ollaan tilanteessa, jossa vastapuoli pyrkii käyttämään ulkomaalaisuutta hyväkseen, ollaan pinteessä. Heti alkuun on näytettävä että hallitsee tilanteen turkiksi niin kielellisesti kuin myös tilannetajun puitteissa. Kuinka tälle henkilölle laitetaan pippurit suuhun?


Turkkilaiset on helpompi voittaa puolelleen tunteisiin vetoamalla kuin tiukkoja faktoja latelemalla. Pienet itkut ja surullinen tarina miten koko päivä on mennyt pieleen, saattaa ratkaista toivottoman tilanteen, hae esimiehesi paikalle huutaminen aika harvoin. Huutamisessa on sekin huono puoli, että taakseen ei yleensä saa ketään vaikka olisi kuinka oikeassa. Virkalijan parahdus millainen ihminen te oikein olette! saa kaikki ympärillä mulkoilemaan huutajaa vihaisesti, ettäs kehtaa, moukka kiusaa pienellä palkalla raatavaa virkailijaa! Pitää olla napakka mutta puhua kauniin makeasti.


Synttärikemujen raivoava pikkutyttö tilanne olisi pitänyt ratkaista alunperin toisin, kuten sen ratkaisi ulkomaalaisen ystäväni turkkilainen mies, eli turkkilaisittain. Tilanne oli luisui naisten väliseksi sanalliseksi mittelöksi. Sen ystäväni mies sai poikki sokerisella tätiseni, oletteko te tämän lapsen äiti? aloituksella. Pitkään ulkomailla asunut isä kertoi itsekin joutuneensa opettelemaan turkkilaisen maailman selviytymistavat palatessaan uudelleen ja antoi tukaliin sanasotiin hyvän neuvon: tunnista vihollisesi. Mieti tarkkaan kutsutko häntä nuorukaiseksi, tätiseksi, työntekijäksi tai ehkä arvostetulla statuksella, jolta voisi odottaa hyvää käytöstä. Tätiseni oli piikki 9-vuotiaan tytön äidille, jonka koko sisäinen valo sammui kun keski-ikäinen mies kutsui häntä tädiksi, ei siskoksi. Taistelutahto on nujerruttu. Sanallisia mittelöitä ei tarvita, tyttö viedään pois ja tilanne on ohi.


Ihan ketä tahansa ei kannata kutsua pikkuleiväkseen tai täytekakukseen, virallisissa tilanteissa ollaan virallisia. Tytön opettaja ja koulun johtaja ovat opettajani ja johtajamme, etunimillä puhuttelukin on harvinaista. Sen sijaan opettaja voi kutsua minua vaikka sokerikseen kuten tänään. Sokerini, tyttäresi valitteli tänään kipeää vatsaa. Olen yrittänyt ensimmäisillä tytön kouluviikoilla muistella lasten vanhempien nimiä, samoin lasten. Tutustuminen toiseen äitiin aloitetaan yleensä toteamuksella, tehän olette Cemren äiti. On noloa olla muistamatta kenen äidin kanssa puhuu, Emre, Ege vai Duru?

Puolisoiden välillä harvemmin puhutaan etunimillä. Maailmani, rakkaani, ainokaiseni ovat huomattavasti normaalimpia nimityksiä. Kutsun miestäni etunimeltä vain silloin kun kihisen raivosta. Tärisin eilen marketissa hysteerisenä naurusta kun talouspaperihyllyllä poukkoillut liikemies huuteli kassalle ehtineelle vaimolleen Ainokaiseni, ostanko 16 vai 8 rullaa vessapaperia, kun vaimo ei kuullut, toisti mies kysymyksen nyt etuliitteellä Makeani. Mietin samaa tapausta suomen kielellä ja koko tilanne nauratti. Turkiksi se ei naurattanut ketään. Ei vieressä papereita mittailevaa rouvaa eikä kaupan kassaa.

37 kommenttia:

  1. Näin suomalaisittain nuo hellyttelynimet kuulostavat tosi hassuilta. Mutta olisihan se tosiaan kiva kuulla olevansa esimerkiksi sokerinen omenaposki. :-D

    Intiassakaan ei tavallisesti kutsuta puolisoita etunimillä, mutta minä rikon tätä(kin) sääntöä. En kerta kaikkiaan osaisi puhutella ukkelia mitenkään muuten, ilman että se tuntuisi todella teennäiseltä. Oli jo ihan tarpeeksi opettelemista siinäkin, että opin kutsumaan appiukkoa sedäksi ja anoppia tädiksi. :-)

    Sillä on kyllä ihan hirveästi merkitystä, miten sanansa asettelee. Saman asian voi sanoa niin monella tavalla, ja pitää tosiaan tuntea vastustajansa, että tietää, millä pääsee (omalta kannaltaan :-D) parhaimpaan lopputulokseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan se ihanaa kuulla olevansa pahkinainen, sokerinen ja koko maailmani,en voi kieltaa :) Toisaalta taman istuttaminen omaan puheeseen vaatii aina työta, se ei tule automaattisesti. Tuo tati ja seta viela musta on ihan ok mutta taalla appi ja anoppi on aiti ja isa, siihen en ole tottunut koskaan. Turkkilaisethan ovat kaikki toisilleen siskoja ja veljia eli koko kansa kutsuu toisiaan sukulaisnimilla. Siina on se mukava puoli etta se tuo keskustelukumppanin tavallaan lahemmaksi.

      Poista
  2. Onpa sopoja hellittelynimia :) ja hauska kuulla naista eri tavoista ratkaista sanaharkkoja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin, olisi kasittamatönta jos nain puhuttaisiin Suomessa. Saan aina hysteerisia kohtauksia kun siirran keskustelun ajatuksissani Suomeen ja kaannan sen mielessani suomeksi. Ei vaan sovi.

      Poista
  3. Olipa mahtavan mielenkiintoinen ja hauska postaus! Itse välttelen Englannissa asuvana täkäläisiä puhutteluja dear, darling, love (saatikka nuorison suosimaa hun = honey), koska jos ne sanoo hieman väärällä äänensävyllä, ne onkin ivallisia, varsinkin tuo dear. Lapsiani puhuttelen suomeksi sanalla kulta, mitä en varmaan tekisi, jos asuisimme Suomessa!
    Mari

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taalla voi loukata oikeastaan vain niin jos kayttaa vaaraa 'sukulaisnimitysta' ei tahallaan kutsuu naista tadiksi vaikka ikaluokaltaan olisikin sisko, sama patee miehiin seta-veli nimitysten valilla. Toisaalta mita kireammaksi tilanne menee, hyvin usein huomaa toisen tahallaan kayttavan todella yliampuvan korkea-arvoista ja kohteliasta nimitysta kuten arvoisa herra hyva ja sitten tiukkaa tekstia peraan.

      Poista
  4. Meidän suomalaiset kaverit aina alkuun kyseli mitä tarkottaa "askim" sit kun kerrottiin niin kaikkien mielestä oli ihanaa tuo koko ajan hellittely. Suomeks en kyllä pystyis samaan sitten millään. Turkiks nuo tulee jotenkin luonnollisemmin. Vaikea kuvitella itseäni huutelemassa suomeks kaupassa "elämäni, hakisitko maitoa" kun taas sama turkiksi tulee luonnostaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se on, turkiksi nama termit tulevat luonnollisesti mutta suomeksi se ei sovi kulttuuriin. Mieheni kutsuu minua todella harvoin etunimella, tai tytartamme, jos kutsuu, tiedan etta nyt on jotain pahasti pielessa.

      Poista
    2. Joo ei meilläkään etunimiä käytellä, paitsi jos oon vihanen niin käytän ihan koko nimeä. Harmi kun turkkilaisilla ei oo toisia nimiä, se tehostas sanomaa. :D

      Poista
  5. Olipa tätä jännä lukea. Suomeksi tosiaan kuulostaisi perin oudolta. Itse Brasiliassa asuvana olen oppinut lisäämään whatsapp-viesteihini lukuisia hymiöitä ja huutomerkkejä, varsinkin pusuhymiöllä pitää päättää kaikki ystävien kanssa käyty viestittely. Mieluiten useammalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Turkkilaisetkin tykkaavat hymiöista ja kaikenlaisista kuvien lahettamisista. Jos unohtaa kaikki hellittelyt ja pusuttelut, saa maineen kylmakiskoisena ihmisena.

      Poista
  6. hyvä juttu, mutta näin härmäläisenä nämä istu suuhuni. olen lässyttämisen inhoaja. :) mutta juttu oli tosi hauska! kiitos siitä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole ollut helppoa oppia naita nimikaytantöja ja hellittelyja mutta ilman niita turkin kieli ei kulje, ovat niin olennainen osa kulttuuria.

      Poista
  7. Minä en osannut hellitellä tarpeeksi turkiksi, mutta käytän kyllä suomeksi sanoja rakas, kultaseni, kaunokainen, ihana, kullannuppu, suloinen jne. keskivertosuomalaista enemmän. Ihan luontevasti vielä:).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Musta on ihanaa kun puhutaan toisia kohtaan hellitellen, se tuo keskusteluun hyvaa tunnelmaa. Kylla se vaatii edelleen muistamista, etta osaa viljella ainakin riittavan maaran hellittelynimia taalla keskusteluissa mutta kylla se tuo sitten hyvan mielenkin.

      Poista
  8. Kiva postaus! On tosi mielenkiintosta seurata vierestä turkkilaisten puhetyylin ja sanojen muuttumista seuran mukaan. Multa ei vielä abit ja ablat tuu luonnostaan, mut tiettyjen kavereiden kanssa huomaan jo lipsauttelevani canimia, mikä onkin varmaan se ensimmäinen minkä täällä oppii heh :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun tytar on osannut tietysti pienesta asti nama asiat ja hanelle kaikki on abeja ja abloja, ma joudun edelleen opettelemaan asiaa ja muistuttamaan itseani etta muista sanoa canim, tatlim, gülüm jne kun juttelet kavereiden kanssa. Kylla se siita :)

      Poista
  9. Israelissa kaytetaan myos tosi paljon hellittelysanoja.Itse en niin osaa niita kayttaa.Joka paiva kuulen pitkan listan naita sanoja hoitovauvani aidilta ja saatan saada jopa suukon poskelle...Itse olen muuttunut vapaammaksi siina,etta heti nain vuoden alussa suukottelen hoitolapsiani koko ajan enka vasta pienen tutustumisen jalkeen,kuten ennen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilmapiiri siis vaikuttaa meihin suomalaisiinkin, joille nama hellittelyt ja pusuttelut eivat valttamatta tule automaattisesti selkarangasta. Turkissa alussa hieman vastahankaan opettelin pussailemaan ja halittelemaan puolituntemattomienkin vauvoja kuten on tapana, nykyisin teen sen jo luonnollisemmin. Ihmisia, jotka eivat nayta tunteita lapsia kohtaan pidetaan hyvin kummallisina.

      Poista
  10. Olipas taas mielenkiintoinen postaus! Ruotsissa käytetään (varsinkin täällä Tukholmassa) yleisesti älskling-nimitystä, lasta kutsutaan nimellä "hjärtat". Ja puhelut lopetetaan perheen kesken aina "puss puss". Itse en tuohon tietenkään pysty, tuntuu niin luonnottomalta omassa suussa :-) Onneksi puhun lapseni kanssa suomea joten voin kutsua häntä vaikka "höpönassuksi"...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ma muuten lopetan puhelut parhaimpien suomalaisten ystavien ja vanhempieni kanssa sanomalla suukkoja :) Suomeksi sanon tytölleni taalla kulta, rakas ja milloin mitakin höpönassuleita mutta suomalaisia ystaviani en kylla kutsu herkuiksi tai sokereiksi :)

      Poista
  11. Ihana kirjoitus! Täällä Briteissä on myös varsin yleistä, että puhutellaan tuntemattomia dear tai mate - siis sukupuolesta riippuen. Mun mies hermostuu siitä joka kerta yhtä paljon, ja mutisee että en kyllä ole sun kaveri, heh. Saksassa, mistä mun mies on kotoisin, ei tällaista todellakaan tuntemattomien kanssa harrasteta, mutta hyville kavereille useinkin sanotaan, että Anna meine liebe tai Philipp meiner lieber... Unkarissa on myös tavallista, että kaikkia (varsinkin naisia) puhuteltiin makeiksi, pikkuisiksi, rakkaiksi ja vaikka miksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitaa olla yleista siis taalla meidan maantieteellisella alueella tama hellyttelynimien kayttö, kreikassakin kuulemma kuuluu asiaan. Saksalaiset ovat varmasti melko asiallisia keskusteluissa, jos oikein muistan koulusaksan perustella niin tittelit ovat siella myös hyvin tarkeita. Mun ystavani ovisummerissa lukee taalla laakari herra ja rouva ja sitten sukunimi, eli tallaiset tittelit kuten laakari, asianajaja jne. tuodaan kylla hyvin esille.

      Poista
  12. Mielenkiintoinen aihe. Jäykkänä suomalaisena multa eivät nämä hellittelysanat automaattisesti tai helposti ulos tule, mutta ehkä ajan myötä helpottaa ja osaan viljellä niitä kuin turkkilainen. Musta on myös vielä vaikea tietää, ketä puhutella milläkin sanalla, vaihtoehtoja on liikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ne automaattisesti tosiaan tule mutta ajan kanssa sitten tottuu. Niiden kayttöa kannattaa kylla heiman harjoitella silla turkkilaisille on tarkeaa etta tunteet naytetaan, jos on kylmakiskoinen ja etainen, on vaikea luoda suhteita. Turkkilaiset onneksi antaa anteeksi ulkomaalaiselle, joten ei haittaa jos menee 'sukulaistittelit' vaarin :)

      Poista
  13. Ihana kirjoitus ja niin kolahti kohdalleen. Minulle itselleni tuottaa vaikeuksia puhua vähemmän tutulle naiselle hanim-sanalla. Ei oikein istuisi minulle sanoa esim: Petra-hanim, olipa mahtava kirjoitus:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuula Hanım :D No juu ei se oikein luonnistu etta me sun kanssa kahviteltaisiin ja kutsuttaisiin toisiamme rouviksi tai miehiamme herroiksi heidan vointeja kysellessa :D

      Poista
  14. Mainio postaus:) Aika hurja kohtaus oli vihaisella synttärivieraalla mutta onneksi tilanne selvisi oikeilla sanoilla;D
    Kun tulimme Venezuelaan,ihmettelin kun joka paikassa minua kutsuttiin rakkaaksi,Mi amor. Sitten tajusin että niin vain puhutellaan ihmisiä vaikkei oltaisi koskaan tavattukaan.
    Täällä monet käyttävät "motek# eli sweetie,joka tulee sanasta "matok" eli makea,eli hieman ruokaan liittyvä sekin;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kylla todella hurja kohtaus, en muista nahneeni noin hurjaa kiukkukohtausta lapsella viela koskaan aiemmin, onneksi tyttö rauhottui mutta olisi varmaan mennyt helpommalla ohi jos aiti olisi vienyt tytön heti pois tilanteesta. Ruokaan liittyvat hellittelynimet ovat kylla minustakin söpöja, onhan se ihanaa kun kutsutaan makeaksi.

      Poista
  15. Hyvä postaus! Olen ihan alussa kyllä tässä hellittelynimimeiningissä, canim onnistuu ja ystävien lapsia muistan ehkä sanoa makeiseksi :) Izmirissä olen kuullut ablacım isoeli siskoseni nimitystä esim. basaarilla, kun Istanbulissa ainoastaan isosisko-sanaa, jota toki täälläkin eniten kuulee. Poskisuukot tulee kyllä jo melko luontevasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kylla sita pitaa itseaan aina muistuttaa etta lisaa tarpeeksi hellittelyja oikeisiin kohtiin ja tilanteisiin :)

      Poista
  16. Olipas mielenkiintoinen postaus. Ensin ajattelin, että eipä täällä vaan hellitellä. Mutta hetken tässä asiaa mietittyäni totesin, että nykyään ainakin somessa, varsinkin nuoret tytöt ja naiset kutsuvat kyllä paljonkin toisiaan hellittelynimillä, mutta ne ovat näitä muruseni, kultaseni, rakas.

    Tekisi melkein mieli koittaa minkä tunnelman se kaupassa täällä synnyttäisi jos tuo mieheke huutaisi " Kuulehan voisilmäpullani?"

    Venla

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitten kun olet testannut miehesi kanssa tuon voisilmapullani niin kerrothan mika oli reaktio, ja mielellaan ruuhka-aikaan :D

      Poista
  17. Olipas hauska lukea tätä keskustelua. Aloin miettiä Suomeen sopivia makeita ruokahellittelynimiä tuon voisilmäpullan jälkeen: 'oi, rakas korvapuustini/tiikerikakkuni/mustikkapiiraani/puolukkavaahtoni/lakkahilloni :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Olen myös yrittanyt keksia naita suomalaisia ruokahellittelyja mutta en saa millaan mielikuvituksenkaan avulla aikaan tilannetta jossa ne kaytannössa toimisivat.

      Poista
  18. Ihana postaus :). Enpä tiennytkään, että Turkin kieli on noin rikasta :). En itse ole täällä lähelläkään sellaista kielitaitoa, että miettisin juurikaan kielen nyansseja, mutta kyllä täälläkin erilaisia kutsumanimiä käytetään eri tavalla kuin Suomessa. Lasten on esimerkiksi epäkohteliasta kutsua tätiään pelkällä etunimellä, vaan aina pitäisi sanoa joko tata tai tata ja etunimi. Suomessa taas moni kokee tädittelyn jopa epäkohteliaaksi. Jänniä eroja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Laura! Taalla on sama juttu, meilla oli juuri anoppi ja kaly vierailulla ja tyttö kutsui muutaman kerran kalya etunimella, johon anoppi korjasi aina etta tati, sano mieluummin tati. Taalla naista kutsutaan siskoksi, tadiksi tai rouvaksi, nuorempia neideiksi.

      Poista

Kiva kun piipahdit, jätä kommentti tai laita sähköpostia!