keskiviikko 12. lokakuuta 2016

Tuntuuko heistä samalta

Vuosia sitten vietin uhrijuhlaa anoppilassa. Nyt jo edesmennyt appeni halusi teurastuttaa lampaan ja niin tapahtui. Katselin anoppilan parvekkeelta appea ja miestä, jotka saapuivat kotiin pusseissa paloiteltu lammas. Anoppi muiden avustuksellaerotteli palat keittiön lattialla patalihoiksi, jauhettavaksi ja makkaroihin meneväksi. Tuoreesta lihasta haudutettu pata oli muiden herkkua ja juttu pöydässä risteili vanhoihin samaisen juhlan muistoihin. Nieleskelin muutaman lihapalan ja poistuin taka-alalle. Onneksi kukaan ei huomannut.

Ensimmäinen ystäväni Izmirissä oli ukrainalainen ja muutama kaupungissa pitkään asunut suomalainen. Meitä yhdisti alusta asti ulkomaalaisuus, olemme kuin triangelissa jonka yhdistävänä osana on Turkki. Kun tiedän ettei kukaan muu ymmärrä, soitan ulkosuomalaiselle tai ukrainalaiselle ystävälleni. Heidän kanssa on lupa murjaista, oksentaa sisällä vellonut ärsytys joka kasaantuu liiasta annoksesta siitä, mikä on liian vierasta. Yhdessä meillä on ikävä jotain, ukrainalaisella possun rasvaa ja minulla suolattua voita. Järviä, joita turkkilaiset puolisot pelkäävät, ukrainalaisella auringonkukkapeltoja ja minulla metsiä.



Suomen lomalla syön Porvoon torilla hyvää thairuokaa ja mietin onko heillä ikävä thaimaalaisia asioita, hedelmiä, kosteaa kuumuutta ja arkipäivän estetiikkaa. Tuntuukohan heistä joskus samalta että tekisi mieli sanoa jotain mutta valitseekin olla hiljaa. Poistuu takavasemmalle juhannusjuhlilla tai joulupöydässä. Menee omaan nurkkaan ja laittaa youtubista thaipopin soimaan. Samoilla aalloilla ollaan, tunnemöykky nousee mahasta kurkkuun. Seison liikennevaloissa vihreää odottaen vaikka yhtään autoa ei näy ja pilkon tomaatit kuorineen aamiaiselle. Mies syö tomaatit kiltisti hiljaa ja vaistoaa että nyt on mittari täynnä oliiviöljyruokia ja autojen tööttäilyä.


Monta vuotta ulkosuomalaisena sitä on aina aavistuksen väärinpäin, nauraa kun ei pitäisi ja sanoo jotain käsittämätöntä. Siinä vaiheessa kun oppii olemaan oikeinpäin, tekeekin mieli olla usein väärinpäin. Kadehtien seuraan tyttöäni joka lähtee kesälomalle kotoaan toiseen kotiin, vitsailee viisivuotiaana turkkilaiselle passivirkailijalle ja juoksee autosta suoraan Kati-tädin pihalle kuin kotiinsa. Turkissa lapseni tykkää pääkallokeitosta ja Suomessa oltermannista. Itse kieltäydyn edelleen uhrijuhlaan osallistumisesta eikä mies riisu uimahousujaan suomalaisessa rantasaunassa. Tytölle molemmat sopii omissa tilanteissa.



Kesällä anopin luona vieraillessa istuimme muutamana iltana yömyöhään parvekkeella. Kortteliin oli avattu uusi syyrialaisten pitämä sekatavaramarketti. Ilta toisensa jälkeen se täyttyi muista maanmiehistä, puhuttiin arabiaa ja ostettiin arabian kielellä varustettuja tuttuja tuotteita. Päivisin hiljaa ja katujen reunoilla kulkevat syyrialaiset nauroivat, musiikki raikui. Anopin kanssa istuimme ja mietimme mitähän he ikävöivät oman kodin ja tuhotun elämän lisäksi. Tuttua kieltä, ruokaa, erilaista auringonlaskua vai jotain muuta? Oliko se kaupasta kuuluva musiikki jotain tunteita nostattavaa kuten suomalaiselle isoisän olkihattu tai sylvian joululaulu. Aamulla kauppa oli hiljainen ja yön äänet kadonneet.


Tuntuukohan muista ulkomaille eri syistä lähteneistä joskus samalta kuin minusta tuntui uhrijuhlan lihapottipadan äärellä? Tai sinä yhtenä uhrijuhlan iltana kun olin juuri muuttanut Bodrumin palmujen alta Ankaran syksyyn. Punkkasimme miehen kanssa monta kuukautta ystävän luona ja kokosimme uutta elämää kokoon. Uhrijuhlan toisena iltana soi ovikello. Naapuri toi meille hymyssä suin lautasellisen tuoretta vuohenlihaa, muutama veripisara tipahti käytävään kun kiittelimme kauniista eleestä. Painoimme oven kiinni ja tuijottelimme toisiamme ystävän kanssa. Laitoimme lihatarjottimen pakkaseen ja päätimme antaa miehen tehdä lihalle mitä haluaa kotiin palattuaan. Laitoimme youtubista Tarkanin soimaan, korkkasimme punaviinin ja sukelsimme yhteisiin muistoihin. Ympärillä Ankara juhli omiaan, me taas omiamme.

30 kommenttia:

  1. Onneksi sinulla on suomen kielesi, jota niin kauniisti käytät. Kirjoitat vaikuttavasti tuosta vierauden tunnosta ja haikeudesta. Ulkopuolisuuden tunnetta voi kokea myös kotimaassaan. Moninaisia ovat ihmisen eksistentiaaliset ahdistuksen tilat :) Hienoja ovat kuvasikin!

    VastaaPoista
  2. Minä huomaan, että näin kolmantena vuonna täällä Khartumissa tunnen valtavaa halua sanoa suoraan mitä mistäkin asiasta täällä ajattelen - ja olen vähän ruvennut sanomaankin. Tuntuu yhtäältä todella vapauttavalta - mutta toisaalta vie ihan älyttömästi henkistä energiaa - olla vilpittömästi oma itsensä oloissa missä minä olen hyvin monessa mielessä ihan vääränlainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Khartumissa ne ulkopuolisuuden tunteet ja vierauden sietokyky ovat varmaan useammassa potenssissa verrattuna tanne, sietokyky ja itseluottamus varmaan kasvavat.

      Poista
  3. Onneksi se ulkosuomalaisuus on sellainen laine, joka loivenee vuosien myötä. Asia joka alkuun otti täysillä päähän voi vuosien päästä olla perheen sisäinen vitsi. Ja kuule, sellaista se on täällä kotimaassakin. Että välillä ei voi kuin pitää leuasta kiinni, ettei loksahda. Kun ei ymmärrä tätä suomalaista ajatuksenjuoksua ja ärsyttää milloin mikäkin:D. Vaikka se asiakeskeisyys, jossa ihminen unohtuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se on, etta ne arsytyksen aiheet vahenevat tietyissa asioissa kun paasee sisalle kulttuuriin paremmin. Toisaalta ne todelliset arsytykset eivat katoa ja joskus ne nousevat arsyttamaan vielakin enemmin. Asiakeskeisyys, mika kamala sana :D

      Poista
  4. Olen aina ajatellut etten ole koti-ikävää poteva tai nostalginen ihmisen. Ensinnäkin olen asunut Saksassa ja Hollannissa, eli ei niin kovin vieraissa kulttuureissa, toiseksi olen työni takia käynyt Suomessa jopa pari kertaa kuussa, nytkin noin 4-5 kertaa vuodessa. Tulin jälleen maanantaina kuuden päivän reissulta. Tiistaina tein kaalilaatikkoa, tännä laitan torstain hernekeiton herneet likoamaan. Ehkä auringoinen lokakuu, ruska ja silakkamarkkinat saivat aikaan ikävän perinneruokiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En itsekaan ole koskaan potenut koti-ikavaa kuin tiettyina hetkina, koen etta kotini on taalla joten tanne tulen kotiini. Niina hetkina kun joku on liian vierasta eika istu millaan omaan maailmaani, koen vierauden tunnetta ja se nostaa arsytyskynnysta.

      Poista
  5. Suolaton voi, mielummin vaikka ilman voita! Vaikka tällä hetkellä Suomessa asummekin, niin tunnistan nuo tunteet. Joskus täällä Suomessa pitää youtubesta kuunnella turkkimusiikkia ja Turkissa taas pitää joskus kiivetä kattoterassille viinilasin kanssa, että kestäisi ympärillä olevia turkkilaisia! Siihen kai vaan pitää tottua, että joskus on kotonaan joka paikassa ja joskus taas on kotonakin ulkopuolinen olo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, tiedan etta jos muuttaisin Suomeen niin kaipaisin tanne kovin ja totta etta kotonakin on toisinaan ulkopuolinen olo.

      Poista
  6. Tunnen tuon tunteen niin hyvin. Kun on hyvä olla muuallakin, mutta osa sielua on aina jossakin muualla...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpa niin moneen paikkaan ja aikaan on tullut kiinnyttya etta pienia ikavan puuskia saavat aikaan toisinaan kummalliset asiat.

      Poista
  7. Niin, siihenkin tottuu ettei oikein missään ole täydellistä. Ulkopuolisuus on aina askeleen päässä, odottaa ja yllättäen hyökkää, paikkaa katsomatta, maasta ja kulttuurista välittämättä. Joskus siihen on ihan mukava soljahtaa, haikailla hetki. Vastapainoksi tulee kuitenkin hetki, jolloin voi vain haukkoa henkeä, sekin menee ohi, onneksi. Melkoista siksakkia elämä, oli sitten missä hyvänsä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin sanottu, ulkopuolisuuden tunne on tosiaan joskus tietylla lailla positiivinen, silloin saa etaisyytta ihan kaikkeen ja nakee asiat sopivan matkan paasta.

      Poista
  8. Minä tunnen voimakasta haikeutta aina silloin tällöin, useimmiten juhlapyhinä. Kaukana vietettävät häät ja hautajaiset ovat raskaat aina myös, silloin tekisi mieli olla Suomessa, jakaa jonkun kanssa lapsuudenmuistot ja elää hetki kuin ei olisi koskaan lähtenytkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elaa hetki kuin ei olisi koskaan lahtenytkaan, miten kauniisti sanottu Helena <3

      Poista
  9. Kauniisti kirjoitit. On lohdullista lukea muiden ulkopuolisuuden tunteista ja huomata ettei ole ainut asian kanssa elävä. Minäkin mietin muista maista tulleiden haikeuksia ja kaipauksia. Kaikilla se oma sielunmaisemansa. Meidän kuski on asunut aikoinaan jonkun aikaa Las Vegasissa limusiinikuskina (!!), mutta sanoi ettei kestänyt sitä maailmaa vaan halusi tulla kotiinsa Egyptiin suorinta mahdollista tietä. Ymmärsin hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me ulkomaille lahteneet varmasti koemme monia samoja aallonpohjia mutta myös monia aallonharjoja. Talla hetkella on vaikea ajatella etta kaipaisin niin kovin Suomeen etta muuttaisin sinne mutta tilanteet ja tunteet muuttuvat, kuka tietaa jos joskus koen Suomen enemmin kodikseni kuin Turkin.

      Poista
  10. Hyvä kirjoitus, tunnistin tästä paljon vaikkei takana olekaan kuin yksi täällä asuttu vuosi. Mietin usein myös täällä olevia syyrialaisia, miltä heistä tuntuu nähdä muita maalaisiaan täällä Turkin kaduilla, tietää samat kulttuurikiemurat ja tavat, puhua samaa kieltä ja ehkä olla samasta kaupungistakin kotoisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syyrialaisten nakeminen saa aikaan monenlaisia tunteita, olen vihainen ja surullinen samaan aikaan. Ihan tuossa vieressa koko maa on pirstaleina ja tuhoaminen vain jatkuu, tilanteen laheisyys saa mielen lohduttomaksi tulevaisuudesta :(

      Poista
  11. Kaunis kirjoitus.
    Varmasti on tuo ajoittainen ikävöinti ihan universaalia niiden kesken, jotka ovat syystä tai toisesta poissa siitä/niistä maista, joissa ovat kasvaneet ja joihin ovat syvästi kotoutuneet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, vaikka koemme ulkomaille lahtemisen ja olemisen eri tavoin niin synnyinpaikasta pois oleminen saa aikaa jokaisen kohdalla erilaisia tunteita.

      Poista
  12. HIenoa pohdintaa. Välillä tulee ulkosuomalaisena sellainen ulkopuolisuuden tunne,tosin itselläni ei niin paljon enään. Ja meillä täällä on onneksi kerran kuussa suomalainen kirjasto,jossa voi olla ihan suomalainen;D Minä kaipaan Suomen kesän luontoa,järviä ja metsiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se teidan suomalainen kirjasto onkin aivan mahtava juttu! Minakin kaipaan joskus hiljaisuutta, metsia ja ystavia seka sukulaisia mutta loman jalkeen tulen Suomesta tanne kotiin.

      Poista
  13. "Monta vuotta ulkosuomalaisena sitä on aina aavistuksen väärinpäin, nauraa kun ei pitäisi ja sanoo jotain käsittämätöntä." Voi miten hyvin sanottu. Niinhän se on. Jotkut asiat uudessa kulttuurissa tuntuu luontevammilta ja niihin on helpompi solahtaa, jotkut taas tuntuvat vieraalta ja kai sitä voi myös hyväksyä sen ettei kaikki tunnukaan luontevalta - suomalaisia kun ollaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin sanottu, olen sisaistanyt hyvin vahvasti sen, etta kaikkea ei tarvitse hyvaksya eika muuttua. Voi osata kielen, tavat ja monet koukerot mutta monista asioista voi myös pitaa kiinni ja se on ihan ok.

      Poista
  14. Nauroin melkein ääneen postaustasi lukiessani...olen itse asunut Istanbulissa ja viettänyt uhrijuhlaa minäkin siellä, niinikään appi ja kälyn mies teurastivat sen lampaan ja siinä minä ja silloin muutaman kuukauden ikäinen poikamme katselimme toimitusta, etukäteen taisin miettiä kuinkahan minun käy;) hyvin se kuitenkin meni, en pyörtynyt. Välillä tosiaan nauratti jotkut asiat Turkissa ja samalla mietin aikojen päästä miten mieheni ensimmäisenä joulunamme Suomessa osaa muka ostaa joulukuusen...hienosti osasi, taisi olla melkein hienoin kuusemme kautta aikojen;) tai miltä hänestä tuntui kun lapsuuden ystäväni vei hänet juhannussaunaan ja järveen?!vuoroin "vieraissa" kuvastaa kaiketi meitä ulkomaalaisen kanssa arkeaan eläviä, tosin vuosien varrella asioihin tottuu eikä juuri mikään enää hämmennä;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kylla monikulttuurisessa suhteessa on monia mielenkiintoisia puolia, toisen kulttuuri tulee pakosta ihan iholle ja mielessa on kylla useita unohtumattomia tilanteita niin Suomessa kuin taallakin :D

      Poista
  15. Tähän tekstiin oli helppo samaistua, vaikkei enää ulkosuomalainen olekaan. Mahtava kirjoitus ja hyviä kommentteja! Tiedän, että ulkomaalainen mieheni ottaa välillä askeleen takavasemmalle, kun suomalaiset perhejuhlat käyvät liian raskaiksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmarran hyvin sun miesta, meilla kaikila on ne omat akillen kantapaat siina toisessa kotimaassa, mulla ne on uhrijuhla, lampaansisalmyskeitto ja se piste, kun sosiaalinen elama kay ylikierroksilla ja tarvitsee omaa hiljaisuutta.

      Poista

Kiva kun piipahdit, jätä kommentti tai laita sähköpostia!