Lisäkädet

Oman vanhempani ovat olleet kylässä muutaman viikon ja edessä on vielä toiset pari viikkoa. Kun isovanhemmat eivät ole arjessa jatkuvasti mukana, huomaa tälläisinä hetkinä kuinka paljon apua neljästä lisäkädestä on. Ukki vie tytön kouluun, mummi ripustaa pyykkiä, jääkaappi on jatkuvasti täynnä eikä maito loppu illalla klo 20. Yhtäkkiä aamuissa ja illoissa onkin normaalia enemmin löysää aikaa.


Arkemme pyörii mutta pienikin ylläri kuten koiran ripuli tai aikaa vievä virastoreissu, saa kuvion sekaisin. Silloin tarvitaan luovia ratkaisuja ja normaalia lyhyempiä yöunia. Isovanhempien vierailun aikaan on hyvä hoitaa lääkärit ja käydä miehen kanssa kaksin ulkona. Päivän tunnit tuntuvat hupenevan yllättävän nopeasti kun asioita lähtee hoitamaan. Koiranomistajan tähtihetkiin ei kuulu pissalenkki yöllä töiden jälkeen tai puolihorroksessa uudenvuoden ensimmäisenä aamuna kun koko muu kaupunki kuorsaa. Hommat on kuitenkin hoidettava sillä useimmiten näköpiirissä ei ole muita. Aamut, joita ei ole tikattu täyteen ohjelmaa alkaen 0630 ovat harvinaisen ylellisiä, yöpaidassa vielä 0900!


Miehen iltatyöt helpottavat työn, tytön menojen ja asioiden sovittelua mutta toisaalta ne lohkaisevat yhteisestä arjesta leijonaosan. Yhteiset illat ovat harvinaisia joten niistä yritetään nauttia täysillä. Vaikka aamun työt pyörisivät jo mielessä, on toisinaan tärkeämpi jaksaa kukkua toisen seurassa yömyöhään ja kuitata univelat joskus muulloin. Arkemme ei ole superkiireistä mutta se vaatii monesti pieniä uhrauksia unen ja omien menojen suhteen.

Viime aikoina on herkuteltu joulun ja uudenvuoden piikkiin liiankin hyvin. Onni on, että Turkissa on tarjolla paljon hyviä valmisruokia kuten mammojen pyöräyttämät viininlehtikääryleet, marinoitu maksa, börek, leipomojen herkut, täytetyt simpukat ja talven hittikeitto Tarhana! Kyseistä ravitsevaa herkkua syödään erilaisin vivahtein itäisen Välimeren alueella ja erityisen suosittua se on talviaikaan. Tarjolla on tulinen ja miedommin maustettu versio. Asuessamme Ankarassa talonmiehen vaimo teki itse keittoainekset. Tarhanaan fermentoidaan jogurttia, vihanneksia ja viljaa, sen jälkeen ainekset kuivataan ja jauhetaan odottamaan keittämistä. Itsellä aika ja mielenkiinto ei riitä touhuun mutta onneksi saatavana on muiden kuivaamia seoksia.


Keitto valmistuu hetkessä. Kattilaan hieman öljyä ja tomaattisalsaa, päälle litra vettä ja noin 3 dl tarhanaseosta, keittoa hämmennetään kunnes se kiehuu ja saostuu. Valmis! Ei kuorimista, pilkkomista tai pitkää sessiota kattilan ääressä. Jokaisen arjen tylsiin rutiineihin kyllästyneen keittokulinaristin pelastus!

Hyvää alkanutta vuotta 2017!

Kommentit

  1. Onpa ihana että olette saaneet lisäkäsiä arkeen ja yhteistä harvinaista aikaa isovanhempien kanssa. Taas opin uutta olen vaan katsellut tarhanakeittopussejs kaupassa. Pitääpä testata tätäkin 🍲

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Testaa ihmeessa, on tosi hyvaa. Siihen voi toki lisata itse makaroonia, lihaa, vihanneksia tms. jos haluaa keitosta ruokaisempaa.

      Poista
  2. Varmaankin mukavaa,koko perheelle,kun vanhempasi ovat teillä käymässä pidemmän aikaa,ja kiva kun se helpottaa arkeakin:) Tarhana-keitto kuulostaa herkulliselta:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kylla vaan, isovanhemmista on iso apu. Tarhana on tosi hyvaa!

      Poista
  3. Ah! Timanttiset isovanhemmat ovat pelastavia enkeleitä. Mekin päästiin Suomessa moottorikelkka-ajelulle ihan kaksin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa ihanalle, onnellisia ovat ne, joilla on isovanhemmat aina apuna arjessa.

      Poista
  4. Voikun tällasta löytys täältä Suomestakin. Vaan keittopusseja olen nähnyt.

    VastaaPoista
  5. Terveisiä ja hyvää uutta vuotta myös vanhemmillesi. Toivotaan, että tämä vuosi toisi rauhallisemmat olot Turkkiin ja tämänpäiväinen isku Bayraklissa olisi viimeinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuija, teille myös! Voi naita iskuja :( :(

      Poista
  6. Siunatut lisäkädet. Kun selvisi monen monta vuotta ihan itse, osaa nyt todellakin arvostaa isovanhempia, jotka pudottavat ohimennen ovelle sämpyläpussin, hakevat kuopuksen uimalaan, ajavat tarvittaessa lapset hammaslääkäriin, ottavat lapset ilomielin hoitoon ja ovat ihan vain olemassa, tässä lähellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan varmasti osaat arvostaa, ne pienet asiat arjessa saavat ihmeita aikaan. Toisaalta siihenkin tottuu etta kaikki tehdaan itse mutta silloin se apu tuntuu sitakin ruhtinaallisemmalta.

      Poista
  7. Hyvää uutta vuotta sinnekin! Ihanaa, että olette saaneet apujoukkoja vieraaksi :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon ja hyvaa uutta vuotta myös Algeriaan!

      Poista

Lähetä kommentti

Kiva kun piipahdit, jätä kommentti tai laita sähköpostia!

Suositut tekstit