Rahalla saa tai sitten ei

Olimme vanhempieni kyläillessä syömässä niin sanotussa kakkoskeittiössä eli viereisen puiston ravintolassa. Syömme siellä silloin kun kotona ei huvita tai ei ole aikaa tehdä ruokaa. Kaupungin ylläpitämässä raflassa on hyvä palvelu, hyvää ruokaa ja kohtuulliset hinnat. Käyn paikassa sen verran usein että kokki moikkaa kun tapaamme kaupungilla. Vanhempieni kanssa viimeeksi syödessä 4 hengen kohtuullisen isot ja maittavat ateriat juomineen kustansivat noin 65 liiraa, joka on minulle kohtuullinen hinta kun ruoka on hyvää. Vanhemmilleni 16 € koko lystistä oli ilmaista. Ne, joilla on nyt euroja Turkissa voivat elää herroiksi, kurssin ravatessa hurjissa lukemissa palkkansa euroissa saavat ja matkailijat ovat voittajien puolella. Että tervetuloa Turkkiin, nyt on lomailijan markkinat.



Entäs me muut? Me saamme mieheni kanssa palkkamme liiroissa joten euroista ei voi hyötyä. Vuodenvaihde toi taas tuttuun tapaan korotuksia, hieman lisää sähkö- ja kaasulaskuihin, vakuutuksiin, virastokuluihin ja lääkkeisiin. Eniten olen ollut pöyristyksissäni nopeasti nousseista asuntojen hinnoista. Alueellamme asuntojen vuokrat ovat nousseet niin korkeiksi että on onni ettemme asu enää vuokralla, ystäperhe osti omaamme vastaavan asunnon ja maksoi siitä puolet enemmin kuin me puolitoista vuotta sitten. Viinipullon hinta näyttää nousseen hieman ja kuulemma myös tupakkatopan, tuontituotteet ovat entistä kalliimpia liiran syöksyn vuoksi. Purkki kookosmaitoa maksaa jo yli 10 liiraa ja pala parmesaania useamman kympin. Thaimaalaista kookoscurrya on tehty viime aikoina aiempaa harvemmin. Toisaalta teekuppi, vihannesnippu ja tuorepuristettu mehu vitamiinikioskista on edelleen halpa.


Kävin perjantaina ruokakaupassa ja ostin viikonlopuksi herkkuja sekä tarpeellisia juttuja. Koriin eksyi niin vessapaperia kuin myös punaviinipullo, kalaa, vihanneksia, hedelmiä, juustoa ja jogurttia. Oliiveja, lastenlehti, keksejä ja kahvia sekä kivennäisvettä, 4 muovikassillista sitä sun tätä. Laskun loppusumma 70 tl on euroissa reilut 15 € eli eipä paljon. Monen minimipalkkaa saavan budjetista se on kuitenkin ihan liikaa kun minimipalkka on tänä vuonna nettona 1440 tl eli noin 360 €.

Perheissä, joissa yksi käy töissä minimipalkalla ollaan siis varsin tiukilla, toisaalta niin on ollut aina. Omassa arjessa huokaan helpotuksesta kun kotia tulevia tilipusseja on nyt kaksi sen useamman vuoden jatkuneen miehen pussin sijaan. Jos rahaa on edes kohtalaisen sopivasti, sillä voi ostaa aikaa ja elämyksiä tavaran lisäksi. Oman perheen liian vähäiseen yhteiseen aikaan pyritään ostamaan aikaa käyttämällä arkea helpottavia palveluita kuten remppamiestä ja pesulaa, tulevaisuudessa varmasti myös lapsenhoitoapua. Elämyksiä ja helpotusta tuovat pienetkin asiat kuten aamupala ulkona, leffareissu tai taksin valitseminen sateessa kastumisen sijaan. Niin ja se tuontijuusto maksoi mitä maksoi.



Sopiessani treffejä kaverin kanssa mietin usein maksukykyämme, tiettyjen kavereiden kanssa sovin automaattisesti treffit periaatteella pillimehut ja simitit pussissa puistoon. Turkkilaisittain laskun maksu on tilanne, jossa kasvojen menetys on ikävä tilanne. Kymppi kahvilassa on iso raha monelle. Jättäydyn myös toisinaan pois kutsuilta tiettyihin ravintoloihin ja menoihin, satanen huonosti järkätystä lasten tapahtumasta hienossa paikassa jää hampaankoloon kun sillä rahalla olisi parempaakin käyttöä. Kunhan kevät taas saapuu niin voidaan taas panostaa piknikeihin puistoissa ja rantakaistaleella, siinä on rahalle vastinetta huolimatta osallistujien taloudellisesta tilanteesta.

Mihin sijoitat ylimääräiset budjetista, aikaan, matkustamiseen, ruokaan, johonkin muuhun?  Turkin liiran kurssi on nyt noin 1 €= 4.03 tl



Kommentit

  1. 16 euroa 4 hengelle on todellakin edullista;mietin mitä täällä saisi tuolla hinnalla neljälle,ja falafeliannokset kyllä saisi tuolla hinnalla neljälle,viidellekin,ehkä jotain muutakin mutta ei kokonaista ateriaa,ellei sitten ota vain alkupalaa.
    Täälläkin puhutaan koko ajan hinnoista,nuorilla pareille joilla ei apua vanhemmista on lähes mahdotonta ostaa asuntoa ,ja vuokrat kalliita. Minä asun ihan Tel Avivin kupeessa,koska itse Tel Avivissa ainakin 2½ kertaa kalliimpaa kuin missä itse asun.Joitakin vuosia sittenhän täällä protestoitiin kunnolla korkeita hintoja vastaan,jos jotain sen jälkeen tapahtui niin tuli ainakin tervetulleita halpiskahviloita,halpissupermarketteja ym. OEDC maista täällä on eniten köyhyyttä mikä on kurjaa,ja tuloerot suuret.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se 16 € 4 hengen ruuista tuntuu edulliselta mutta kun kaannan sen liiroihin niin noh, se tuntuu kohtuulliselta muttei mitenkaan niin kamalan halvalta. Taallakin on suuret tuloerot, on jotenkin kasittamatönta etta monilla on aivan aarettömasti rahaa ja sitten taas suurella osalla arki jatkuvaa taistelua rahasta.

      Poista
  2. Matkustamiseen! Sinne mun rahat aina menee... Nimim. viikon kuljuttua Balille :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oih Balille, ihanaa! Juttua siita reissusta odotellessa.

      Poista
  3. Näin se on. Kaikkialla. Jossakin enemmän, jossakin vähemmän. Joillakin aina, joillakin ei koskaan. Ihaltavaa sosiaalista älykkyyttä osoitat, kun otat huomioon ystäviesi tilanteen. Tiedän niin monta tilannetta, joissa suhteiden ylläpito on mahdotonta rahatilanteen takia, kun toiset eivät vaan tajua, että kymppikin on rahaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kylla ikavaa jos ei tajuta etta kaikilla ei ole mahdollisuus lahtea kalliisiin tai edes edullisiin kahviloihin. Aina voi tehda jotain muutakin kun kayttaa rahaa.

      Poista
  4. Meillä keskellä ruuhkavuosia ylimääräinen raha säästetään ja käytetään aikaan, ostetaan siivousta, koiran hoitoa, ruokaostokset kotiin. Pienten lasten kanssa mukavampi lähteä yhdessä illaksi luistelemaan tai puistoon kuin viikoksi etelän matkalle. Ehkä sitten myöhemmin myös matkoihin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruuhkavuosien keskella ehka kaikkein paras kohde on juuri tuo ajan ostaminen, sita nimittain tarvitsee. Talla hetkella mulla ei olekaan juuri matkakuumetta vaan lahinna lomakuume yhdessa perheen kanssa, sita yhteista aikaa kun tuntuu aina olevan liian vahan.

      Poista
  5. Oijoi, olisipa tuollainen edullinen kakkoskeittiö! Mä tuskin viitsisin enää kotona kokatakaan.

    Mulla taitaa mennä ylimääräiset vaatteisiin. Ennen ostin vaatteita aika harvoin, ja joskus toivon, että sama meno jatkuisi vieläkin. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lahella oleva edullinen ja hyva perusravintola on kylla hyva vaikka pidemman paalle ulkona syöminen tökkii, sain opasaikoina siita varmaan elinikaisen trauman kun söin kuukausitolkulla pakosta ulkona. Olen aika huono ostamaan vaatteita mutta joskus sitten innostun eli olen sellainen kertashoppailija, pari kertaa vuodessa riittaa :)

      Poista
  6. Kyllä meilläkin jokainen säästyvä roponen käytettäisiin matkustamiseen. Ja siihen veneeseen säästämiseen, joka tietäisi matkustelua. Matkustamiseen myös kotimaassa, sillä matkan päällä oleminen on meille yhtä kuin perheen laatuaikaa. Ulkona ei syödä tuskin koskaan, koska hinnat ovat älyttömiä. Meillä on kaksi työssäkäyvää ihmistä, jotka turkkilaisittain saisi todells hyvää palkkaa. Mutta ensin vie verottaja, sitten maksetaan laskut ja loput venytetään ruokaan ja muuhun välttämättömään. Kyllä Suomi on sikakallismaa asua. Että kyllä on välillä ikävä sitä Turkin hintatasoa:(.

    VastaaPoista
  7. PAITSI sitten: Tänään tuli lasku lapsen korvaleikkauksesta keskussairaalassa. Leikaus, sitä seuraava toipuminen ensin heräämössä ja sitten lastenosastolla, kontrollikäynnit, päivystyksessä pyörähtäminen, lääkärin soitto kotiin hoito-ohjeista jne. Arvaapa paljon maksoi? No, 49€. Että muisti taas, että miksi niitä veroja täällä maksettiinkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepa se, kaikki on suhteellista, taalla me saastetaan aina palkoista pahan paivan varalle eli sellaiseen mita taalla ei verorahoilla saa tai ehka saa mutta jos on mahdollisuus valita parempaa kuten yksityinen sairaanhoito niin se alkaa yllattaen kiinnostaa. Sama kuin yksityiset koulut ja moni muu asia.

      Poista
  8. Meillä on ollut aina hyvä tilanne perheessä kun molemmilla vakituiset työpaikat. Ei mitää hyvää palkkaa mutta kuukausittain tulee tilille.
    Neljän lapsen perheenä olemme matkustelleet paljon ja kaukana. Tosin uutta autoa, kalliita harrastuksia tai lohtushoppailua ei olla koskaan tehty.
    Nyt mies opiskelee ja kaksi lasta jo täysi-ikäisiä. Isompien lasten opiskelut olemme maksaneet, niihinhän ei nykyään tukia saa jos molemmat vanhemmat töissä.
    Kävimme juuri miehen kanssa kaksin Pietarissa neljänpäivän lomalla. Junalippu 29€/hlö suunta ja viisumi 66€hlö ja erittäin hyvä ruoka ravintolassa kahdelle 21€.
    Koska rahaa on aina ollut sopivasti en ole koskaan laskenut ruokakasin hintaa. Syömme hyvin ja laadukasta ruokaa. Tosin käymme harvoin ulkona syömässä. Meillä pitkä matka ravintolaan joten arkena syödään aina kotona.
    äiti*4

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vakituiset työpaikat tuntuvat nykyisin olevan niin harvassa, varsinkin taalla. Rahankayttö on tosiaan valintakysymys ja tuhlaamme tai tingimme monesti eri asioista. Teidan Pietarin reissu kuulostaakin kivalta, ihana kaupunki! Ruokakassin hintaa kylla seuraan mutta en halua ostaa huonoa laatua

      Poista
  9. Kiinnitin huomioita noihin neljään muovikassilliseen. Käytetäänkö Turkissa edelleen paljon muovikasseja? Meillä Saksassahan ei esim.vaatteita ostaessa saata enää saada muovikassia ilmaiseksi ja yhä useimmilla on omat kassit mukana niinkuin mielestäni saisikin olla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaytetaan paljon, marketeissa kassit ovat melkein joka paikassa biokasseja ja maksuttomia, kestokasseja voi ostaa sitten parilla liiralla. Meilla kuten monilla muillakin on yleensa ostoskarry jota pyritaan kayttamaan, taalla aika moni tekee ostokset kavellen kun marketteja on lahella.

      Poista
  10. Meillä säästetään Suomen-lomiin (edestakaiset lennot maksavat lähemmäs 1 500 €/henki), mutta jos mietitään mihin törsään nyt, kun olen töissä enkä joudu enää elämään Suomen-aikaisilla säästöillä ja satunnaisilla tuloilla, kyllä se on taksilla ajelu combien ja rämisevien bussien sijaan ihan turvallisuus- ja ajansäästösyistäkin. Ruokaan myös menee nyt aiempaa enemmän, kun ei ehdi eikä niin huvita lähteä ostoksille kauas kotoa edullisille toreille vaan ostamme supermarketeista, jotka Limassa ovat yleiseen tulotasoon nähden kalliita. Nyt kun on katsellut Suomen hintoja, tuntuu etteivät Perun markettihinnat jää paljon jälkeen niistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teilla onkin kalliit lennot, taaltakin on hinnat nousseet mutta jos tarkkailee niin saa ihan kohtuuhintaisia lippuja Suomeen, tana vuonna emme kuitenkaan aio Suomeen lomalle. Yhtena syyna on juurikin kurssi mika tekee euromaihin matkailusta meille jarjettöman kallista verrattuna aiempaan. Taalla voi elaa edullisesti mutta jotkut asiat ovat kalliita kuten bensa, tuontituotteet ja elektoroniikka.

      Poista
  11. Täälläkin saisivat ihmiset joskus miettiä tapaamispaikat niin, että joku ei jää sen takia pois, kun maksaa liikaa.
    Ylimääräiset rahat käytän matkoihin ja mielelläni ulkoistan vaikka ikkunoiden pesun. Ulkona syömme silloin tällöin. Mies on viikot pois kotoa, joten mieluiten syö ihan vain kotiruokaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillakin miesta on toisinaan vaikea saada ulos syömaan kun syö pakosta paivisin ravintolaruokaa työn puolesta. Taidan ottaa riskin ja yrittaa saada jonkun siivojan meille huolimatta meidan isosta koirasta, jota monet siivoojat pelkaa :)

      Poista
  12. Tuo hintojen nousu (vuokrat, asunnot) täällä Thaimaassakin jaksaa aina ihmetyttää. Kun turisteja tai mahdollisia vuokralaisia on vähemmän, niin nostetaan hintoja, vaikka ehkä vähän alentamalla saisi taloihin asukkaat. Mutta ei, mieluummin pidetään sitten tyhjillään. Bahtin kurssi on vaan niin kova, että moni matkailija jättää varmasti kokonaan tänne tulemisen.
    Meilläkään ei kyllä yleensä jää yhtään ylimääräistä mihinkään, mutta jos joskus jää, niin kyllä se meilläkin sitten matkailuun menee :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taalla on nyt ulkomaalaisille tosi halpaa mutta moni ei uskalla tulla terroriuhan takia, meita ei kylla pelota.

      Poista
  13. Kiitos kivasta blogista! Olen tätä jo lukenut vuoden verran, mutta en ole tainnut kommentoida mitään. Asun itse Chilessä jo neljättä vuotta ja ulkosuomalaisten jutut aina kiinnostavat.

    Käytän ylimääräisen rahani pieniin vknloppureissuihin, palveluihin, teatteriin ja ulkona syömiseen. Koitan myös säästää, mutta chileläinen hinta- ja palkkataso ei anna siihen niin paljon periksi kuin haluaisin.

    Chilessä "halpa" on hyvin subjektiivinen kokemus. 50% työvoimasta tienaa alle 400e/kk ja minimipalkkahan on se 330e. Luottokortit ovat todella yleisiä ja osissa ostaminen. Olen useasti ruokakaupassa kuullut kassalla ihmisten pyytävän viikon ruokaostoksensa kolmessa erässä eli he tulevat maksamaan sitä muutaman kympin ostosta seuraavat kolme kuukautta. Koulutus ja terveydenhuolto ovat älyttömän kalliita, yliopisto helposti 3000-5000e/vuosi.

    Itse kuulun parhaiten tienaavaan 5% ja ihan hävettää. Palkkani ei ole millään Suomen mittarilla suuri, mutta täällä se riittää kohtalaisen mukavaan elämänlaatuun. Suuret palkkaerot johtavat siihen, että parhaiten tienaava 1% elää lopulta jossain utopiassa ja rinnakkaisessa todellisuudessa, jolla ei ole juuri mitään tekemistä 99% elämän kanssa.

    Kaveriporukassani suositaan kanssa koti-iltoja, puistopiknikkejä ja pub-tyylisiä illanviettoja, jotta kenenkään ei tarvitse jäädä ulkopuolelle kalliiden hintojen pelossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Suvi! Olipa kiva saada sulta viestia sielta kaukaa. Taallakin halpa on toisille halpaa ja toisille ei, musta rantaravintolassa 50 liiran laskun on kohtuullisen edullinen mutta sellaiselle joka elattaa minimipalkalla eli about 400 e koko perheen se tuskin on. Eriarvoisuus on raskas asia ja suomalaisena en totu siihen ikina.

      Poista
  14. Olen laillinen mies ja annan pois lainan auttamaan köyhiä, jos tarvitset lainaa tai rahoitusavun yhteyttä minuun nyt osoitteeni jackballard396@gmail.com

    tämä laina tarjous on erittäin halpa ja lainaehtojen on hyvä lainanottajalle.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiva kun piipahdit, jätä kommentti tai laita sähköpostia!

Suositut tekstit