Tomaattisavotta

Kuluvan kuun alussa vietettiin pitkiä vapaita toisen bayramin muodossa. Ajattelin että nyt on aikaa tehdä talveksi tomaattisoosseja ja pyysin miestä ostamaan töistä tullessa Karşıyakan vihanneskaupasta tomaatteja. Paljon ostan, kysyi mies? No, laitetaan 10 kg sanoin sillä tuolla hetkellä into valmistaa soosseja oli katossa. Olin googlaillut erilaisia kastikkeita ja innostuneena suunnittelin monenlaisten tekoa. Seuraavana päivänä lähdin ostamaan mummokärry mukanani tulisia pippureita ja valkosipulia sekä muutamia muita tarvikkeita. Tyrmistys oli suuri kun tajusin että maan ollessa suurimmilta osin lomilla, vihanneksia ei toimiteta ja kaupat olivat sulkeneet ovensa joutuessaan myymään ei oota.


10 kg tomaatteja joutui odottamaan siis muita lisukkeita yli lomien ja innostus oli loppu. Soossi oli kuitenkin tehtävä joten raastoimme, pilkoimme ja keitimme miehen kanssa soossit aavistuksen hampaat irvessä. Onneksi tehtiin sillä hyvää tuli ja nyt on talveksi kastiketta aamupalalle ja ruokiin.

Turkissa talvivalmistelut näkyvät ja monessa kodissa kuivataan ja keitetään. Parvekkeilla roikkuu munakoisoa, tulisia pippureita, okraa ja paprikoita kuivumassa ja kaupoissa mainostetaan säilöntään saapuneita vihreitä tomaatteja, eri vahvuisia chilejä ja pieniä kurkkuja. Tomaattisoossit ovat useissa perheissä minimivalmistelu vaikka muita touhuja töissä käyvien parissa ei enää tehdäkään. Talvivalmistelut tehtiin ennen isommassa mittakaavassa, työelämä ja kiire on vähentänyt touhuja ihan silminnähden, kuivauksia parvekkeilla ja etikkasäilykkeitä on huomattavasti vähemmin. Vielä 10 vuotta sitten Ankaran keskustan kortteleissa leviteltiin lampaan villoja pihoille ja kotipihallamme kävi härdelli kun naiset kuivasivat tarhanakeittoa varten vihanneksia ja jogurttia.


Tomaattisoossia on tehty blogissani ennenkin anopin reseptillä ja suurimmaksi osaksi 10 kg päätyi samaan kastikkeeseen. Laitamme sitä talvella patoihin ja pastakastikkeisiin sekä suoraan pöytään leivän tai leipätikkujen kaveriksi. Surffaillessani netissä innostuin tekemään balkanin alueelle tyypillistä kastiketta, johon tulee lisäksi munakoisoa ja punaista paprikaa. Kyseisellä soossilla on monta nimeä kuten ajvar, lütenitsa ja lutenica, reseptitkin poikkeavat tekijän mukaan toisistaan. Itse tein soossin tomaattikastikkeen pohjaan, joten määrät on suuntaa antavia.


Lütenitsa soossi

3kg tomaatteja
1 kg punaisia suippopaprikoita
0,5 kg munakoisoa
10 valkosipulinkynttä
n.5 tulista turkinpippuria (chiliä)
1 rkl suolaa
2 rkl omenaviinietikkaa (muukin etikka sopii)
2 kl oliiviöljyä
1 tl sokeria


1. Munakoisot ja paprikat voi valmistaa joko uunissa tai kaasulieden liekillä käristäen. Itse laitoin molemmat uuniin noin vartiksi. Munakoisot ja paprikat ovat valmiita kun kuori on käpristynyt ja sisus pehmentynyt. Irrota molemmista kuori kun pinta on jäähtynyt. Pilko pieniksi.

2. Tomaatit voi raastaa kuten me teimme, tällöin kuori jää näppärästi käteen (säästä kuoret!) Toisaalta tomaatit voi kaltata tai ne voi pyöräyttää kuorineen seokseksi. Laita tomaattiseos kattilaan, lisää valkosipulit, turkinpippurit (chilit), suola, sokeri, omenaviinietikka  ja pilkotut munakoisot ja paprikat. Anna kiehua puolisen tuntia ja hämmentele välillä.

3. Soseuta seos lopuksi ja lisää oliiviöljy. Annostele heti kuumana hyvin puhdistettuihin lasipurkkeihin ja sulje kannet kunnolla. Laita purkit ylösalaisin ja anna jäähtyä kunnolla vuorokauden, sen jälkeet purkit voi siirtää viileään paikkaan, pois auringonvalosta.


Kuorista soossia

Jos tomaattisavotasta jää tomaatinkuoria, ei niitä kannata heittää roskiin. Keitä kuoret kattilassa, vettä ei tarvitse lisätä sillä niistä irtoaa nestettä. Hämmentele ja varmista etteivät kuoret pala pohjaan. Lisää hieman suolaa ja oliiviöljyä. Kun kuoret ovat kunnolla pehmenneet voit valita helpomman tai vaikeamman tyylin:


1. Soseuta seos ja purkita. Perustomaattikastike sopii hyvin ruokien pohjaksi ja vaikka pizzakastikkeeksi. Seosta voi maustaa maun mukaan.

2. Laita kuoriseos lävikköön ja valuta tomaattiseos irti kuorista. Seoksen voi laittaa aurinkoon vuorokaudeksi, jolloin se vetäytyy pyreeksi.


Olipahan savotta mutta nyt on soosseja! Teetkö talvivalmisteluja keittiössä?

Kommentit

  1. Ihania kastikkeita.En laita säilöön mitään kasikkeita,tomaatteja saa hyvin ymoäri vuoden,mutta pakastan hieman mansikoita🍓 kesäksi jolloin niitä ei saa,ja kevättalvella saatan keittää muutaman purkillisen sitrushilloa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen aiempina vuosina tehnyt pienen maaran mansikkahilloa mutta nyt vain nama kastikkeet. Itse tehdyista hilloista tykkaan itse asiassa todella paljon mutta enpa ole jaksanut vaivautua tana vuonna.

      Poista
  2. P.S.Tuota balkanilaista versiota näkyy täälläkin

    VastaaPoista
  3. Lammitatko lasipurkit (olen kuullut etta voi menna rikki jos kuumaa laittaa kylmaan purkkiin)?
    Mina en sailo mitaan talveksi. Kevattalvella mansikkakauden lopulla keittelen hilloa muutamasta kilosta marjoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En lammita mutta ovat kylla huoneenlampöisia, keitan ne ennen purkitusta. Mansikkahillosta meillakin tykataan mutta tana vuonna jai tekematta.

      Poista
  4. Eipä ole aiemmin tullut säilöttyä mutta tuo resepti kuulostaa niin herkulliselta että olisi kiva kokeilla, kiitos reseptistä :)

    Viivi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeile ihmeessa ja ellet jaksa raastaa tai kuoria niin monet tekevat ihan kuorineen kaikkineen soossin, hyvaa tulee varmasti niinkin.

      Poista
  5. Enpä ole täällä mitään säilönyt, mutta NIIN ihanilta näyttää! Täällä näkyy myös kuivuvia chilipaprikoita partseilla ja yhtenä iltana iltakävelyllä mietin mikä nuotio kadulla on, niin siinä olikin jonkunlainen tee-se-itse-grilli ja siinä paprikat paahtui tulella. Liittynee johonkin syystöihin myös.
    Reippaat te!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvaa on, yksi purkki on jo mennyt vaikka talvihan on vasta edessa :)

      Poista
  6. Yksi ihana tuoksumuisto Turkista liittyi tomaatteihin. Olimme Antakyan lähellä tutkimassa vanhoja hautoja, kun alkoi nenään tuntua ihana tuoksu. Siellä pariskunta keitteli tomaattisalsaa raunioiden vierustalla olevalla tiluksellaan. Itse tulee vaan ostettua tomaattisoossit suoraan kaupasta purkissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oih, tuoksumuistot ovat kylla kerrassaan ihania!

      Poista
  7. Näyttää ihan mielettömän hyvältä. Tekisi noita katseltuaan mieli alkaa soossin keittoon.
    Mitä siellä tomaattikilo keskimäärin maksaa näinä aikoina?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaytin kastikkeeseen tietynlaisia tomaatteja, jotka olivat vain liiran kilo, aamiaiselle ja salaattiin ostan vahan erilaisia ja taisi olla nyt noin 2,5 tl kilo.

      Poista
  8. No olihan savotta! Itse olen niin laiska, etten jaksa tehdä koskaan mitään säilykkeitä tai muita vastaavia. En enää edes kerää marjoja talveksi, kun ukkelihan niitä pääasissa söi, eikä hänkään ole enää niitä kuluneen talven aikana syönyt.

    P.S. On pakko kysyä, että miksi nuo säilykepurkit ovat ylösalaisin? Tähän on varmasti olemassa jokin ihan simppeli vastaus, jota en nyt vain taas tajua. :-)

    VastaaPoista
  9. Toivoisin etta jaksaisin tehda itse kurkkusailykkeita ja ainakin yhta hilloa mutta hiljaiselta nayttaa, nuo soossit vaannettiin koska ne on vaan niin sairaan hyvia. Nuo purkit laitan ylösalaisin heti taytön jalkeen, se kai muodostaa jonkunlaisen lukon ettei ilmaa paase vaan mistaan sisalle?

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiva kun piipahdit, jätä kommentti tai laita sähköpostia!

Suositut tekstit