Lapsuus ennen ja nyt

Vietin lapsuuden Etelä-Karjalassa, isoisäni rakentamassa talossa, jossa komentoa piti mamma ja me vanhempieni kanssa pidimme taloa yläkerrassa. Vielä 70- ja 80-luvulla oli hyvin yleistä asua isovanhempien kanssa samassa talossa kun nykyään jo parikymppisillä tuntuu olevan yksin sen kokoinen talo keskenään. Talo rajoittui pihan puolelta metsään, johon sukellettiin leikkimään kesät talvet lähitalojen lasten kanssa. Mamma teki mehut, hillot ja pakasteet pihan omasta tarjonnasta, aina oli joku kotona, kalakeittoa ja lettuja pöydässä ja jos jotain puuttui kipastiin tien yli Selman kauppaan ostoksille. Ainakin näin jälkikäteen haikailen sen ajan idyllisyyden perään.

Saimaa ja kesä

Lapsuudessani ulko-ovi oli usein auki, mamman sukulaisia tai vanhempien ystäviä kylässä ja lauantaisin suvun kesken saunailta, sen jälkeen katsottiin Bergerac ja syötiin saunamakkaraa kera kotikaljan. Nykyisin meillä on hälytysjärjestelmä, viimeeksi eilen hälytyskeskuksesta soitettiin tarkistus miksi järjestelmää ei ole käytetty viime aikoina ja varoiteltiin murtovarkaista sekä hiippareista, tuskin meidän mamma edes tiesi mikä on murtohälytin. Esikoulumatka hoitui läpi metsän ja koulu näkyi melkein kotiportilta. Täällä lasta ei lasketa mihinkään kävellen yksin, kouluihin haetaan kotiovelta ja saatetaan takaisin ovelle, monissa isommissa talokomplekseissa on vartija portilla vahtimassa niin sisään- kuin ulostulijatkin.

Ellei lasten äiti ole turkkilainen kotiäiti, on todennäköistä että kotona odottaa koulun jälkeen mummo tai muu sukulainen ellei sitten hoitaja. En ole koskaan kuullut että turkkilaisia lapsia rohkaistaisiin tekemään itse välipalaa sillä se odottaa valmiina. Turkissa perhe on tiivis ja erityisesti perheen mies on vastuussa koko pesueesta, hänen tulee tietää missä kukin on ja milloin saapuu, ostareilla ei vetelehditä kuten halutaan eikä kavereille mennä ilmoittamatta, lapsia kuskataan aika vanhoiksi joka paikkaan eikä moni anna heidän liikkua julkisilla yksin. En nyt muista kuinka vanha olin kun kävin yksin kioskilla irttariostoksilla, aika pieni kuitenkin ja siihen tarvittiin muutama tienylityskin, pennit tiskiin ja pussiin merkkareita ja nallekarkkeja. Kouluun ajelin fillarilla, kesät talvet mikä saa turkkilaiset pudistelemaan päätään, kuinka edesvastuutonta. Jonkunlainen kultainen keskitie on löydettävä tässäkin asiassa, avain kaulassa en lasta aio ovesta ulos laskea pyörän selkään mutta välipalaa voi opetella tekemään itse ja viemään roskat.

Lapsuuteni kesinä suunnattiin kesäsiirtolaan tai mökille, ensimmäisen kokeilin kerran kun muutkin ja muut kesät vietin mökillä pitkälle teini-ikään. Paikallisista lapsista monilla ei ole mahdollisuutta kunnon lomaan, harva turkkilainen matkustaa ulkomaille lomalle, useampi sukuloimaan. Suurin osa turkkilaisista lomailee kotimaan kohteissa, se on kielitaidon ja hinnan takia helpoin tapa, ne joilla on käytössä suurempia summia suuntaavat vaikkapa kiertomatkalle tai jenkkeihin, iso osa lapsista laitetaan kesäkouluun, sillä vanhempien lomat ovat lyhyitä. Ehkäpä jossain maaseudulla on idyllisiä kesiä, jossa lapset juoksentelevat pitkin taurusvuoriston rinteitä tai mustanmeren laaksoissa elleivät sitten joudu teeviljelmille töihin.

Turkin Tv syytää sensaatiouutisia tunnista toiseen joka toiselta kanavalta pitkin iltaa, netistä tulee vilkaistua uutiset kerran päivässä, mielen syövereistä on helppo kaivaa uutisia joka tilanteeseen, poika hukkui oman pihan lammikkoon, lapsi putosi viemärikuiluun, yliajaja vaanii lapsia jne. Maailma tuskin on kovin paljon turvattomampi kun omassakaan lapsuudessa mutta joka ikinen tarina löytää tiensä tietoisuuteemme, jokainen onnettomasti loukkaantunut ja menehtynyt on nopeasti reposteltu, pureskeltu ja jäämme odottamaan seuraavaa, tuntuu että nuo samaiset kohtalot ja vaarat vaanivat heti oven takana kun ulos astuu.

Taattua turkkilaista joukkoliikennettä, sullomisen ja nopeuden ennätyksiä pilkkahintaan.

Turkkilainen yhteiskunta ei ole vaaroista vapaa eikä kukaan paikallinen sitä oletakaan. Suomessa taas on tuudittauduttu siihen että kaikki on mahdollisimman turvallista, ihmiset käyttävät heijastimia ja lapset istuvat turvaistuimissa, mainoskyltit eivät kaadu niskaa eikä tien keskellä ole monttua. Joku vastaa aina jostain ja ottaa vastuun virheistä. Liikenne on Turkissa kaoottista, yksisuuntaista ajetaan molempiin suuntiin eikä voi luottaa ettei punaisten takaa joku tulisi, jalkakäytävällä vastaan saattaa tulla moottoripyörä. Täällä ihmiset ovat taipuvaisia fatalismiin, jos jotain on sattuakseen niin se sattuu, autoihin on sulloutunut sikin sokin sukua, lapset siellä seassa, kaupunki ei vastaa jos kävelet monttuun tai kaadut jäisellä kadulla eikä juuri kukaan tiedä mikä on heijastin. Jos Suomessa kerrostalon ikkuna tipahtaisi keskella jalkakäytävää tuulisella säällä, asia tuskin jäisi siihen, täällä kiitetään Allahia tai kohtaloa ja jatketaan matkaa sen enempää asiaa miettimättä, huomiselle päivälle on omat ongelmansa ja tipahtelevat asiansa.

Sosiaalinen media on tuonut hyvääkin neuroottisuuden lisääntymisestä huolimatta, yhteydenpidon helppouden. Meillä skype soi harvasen ilta, mummi ja ukki sekä ystävät ja sukulaiset soittavat ja näin säilyy yhteys tytön kanssa ja tulee höpöteltyä kuulumiset pitkän kaavan mukaan kun ei tarvitse murehtia puhelinlaskuja. Omassa lapsuudessani puhelimella soitettiin vain asiaa eikä kyllä ulkomaille koskaan, ensimmäinen pidempi ulkomailla oleiluni osui 90-luvun loppupuolelle, jolloin yhteydenpito hoitui kirjeitse ja sovittunu aikana tulevina puheluina asuinpaikkani lankapuhelimeen, voi niitä aikoja. Kuka jaksaa vielä kirjoittaa kirjeitä, nostan hattua sellaisille.

Niitä verta ja suolenpätkiä sensaatiouutisia en ole juuri enää katsonut, telkkarista avataan mieluummin lastenkanava ja mikä parasta sieltä tulee lastenuutiset, jotka sopivat hyvin minullekin. Ikkunoita voi tippua ja monttuja ilmestyä eteen mutta elämää ei voi pelätä, oma lapsuus ja tytön lapsuus voivat olla erilaisia mutta aivan varmasti vanhemmat ovat käyneet läpi samanlaisia pelonsekaisia tuntoja lastensa puolesta ennen ja nyt, aiheet saattavat muuttua mutta tuntemukset ovat varmasti samanlaisia.