Lomaunelmia myymässä

Mikki käteen, suu korviin ja esittelyt, siitä se lähti sadoilla lentokenttäkuljetuksilla eli transuilla, retkillä ja infoilla. Osaisin vaikka unissani edelleen Saigonista Phan Thietiin kuuden tunnin transun tai Phuketin Phang-ngan retken, kuusi vuotta oppaana jää selkälihaan niin tiukasti ettei se katoa varmaan ennen dementoitumista mihinkään ja miksi pitäisikään. Hippu pyysi kertomaan matkaoppaan työstäni ja olipa ihanaa taas palata muistoissa siihen maailmaan.

Matkaoppaan työ on elämäntapa, sitä on hankala tehdä ysistä viiteen periaatteella. Kaudet ovat hektisiä, työpäivät venyvät, kännykkä soi ja kysymyksiä satelee. Bussit hajoilevat, tai ne eivät tule, kukaan ei vastaa puhelimeen ja hatusta pitäisi taas keksiä joku temppu. Yksi työn parhaimpia puolia ovat ihmiset ja erityisesti tiimi, jotta homma saatiin toimimaan oli tiimin hitsauduttava aukottomaksi yksiköksi ja miten mahtavien tyyppien kanssa saikaan tehdä töitä. Ektrovertteja, uskomattomia esiintyjiä, tilanteiden pelastajia ja ratkaisukeskeisiä yksilöitä, toinen toistaan kreisimpiä ja hauskempia, töitä tehtiin isolla sydämellä ja vapaa-aikaa vietetiin sitten toisinaan yhtä isoilla kierroksilla. Jos nauru pidentää ikää niin niiden vuosien aikana siihen tuli monta lisävuotta.

Lomaunelmien paratiisissa on myös varjonsa, kaikki asiakkaat eivät ole iloisia, työ on kuluttavaa ja epäsäännöllistä, työkohteet ja sijoittelut epävarmaa arpapeliä. Ensimmäinen talvikohteeni oli Thaimaassa, asuin yhden tähden hotellin vanhalla homeisella puolella. Samaiseen hotelliin majoittuivat asiakkaistemme yleensä ne, joiden kanssa joutui tekemään töitä monesti yötä päivää, ne joista näkee jo kentällä että tämän kanssa tavataan muuallakin kuin retkibussissa ja iloisesti päivystyksillä rupattelemassa. Oli nuori sosiaalialalle valmistunut, jolle jäi taas kerran putki päälle, milloin toivat poliisit takaisin hotellille juoppohulluna hilluvaa, milloin häntä tuotiin sairaalasta paikattuna, meni monta lentoa ohi ennenkuin hänet saatiin kohti Suomea, viimeiset päivät istuttiin sängyn vieressä vahtivuoroissa valvomassa ettei ala viinahammasta taas kolottamaan. Juoppohullujen lisäksi oli lääkkeiden väärinkäyttäjiä, hallusinaatioista kärsiviä, viimeiseksi hetkikseen maallisen omaisuutensa kanssa kuolemaan saapunut ja läheisensä juuri menettänyt. Aika rankkaa touhua olla psykologina, lääkärinä, varaäitinä ja saattohoitajana 24/7.

Mikä ihme saa sitten jatkamaan kaudesta toiseen ja vuodesta toiseen? Aika harva jaksaa tai pystyy tekemään työtä eläkeikään asti, yleensä opastyö on muutaman kauden irtiotto maailmalle. Omalla kohdallani jatkamaan sai mielenkiintoinen työ ja upeat työkaverit, yksikään päivä ei taatusti ollut samanlainen, aina tiesi että seuraavan kulman takana on jotain uutta. Esiintymiseen jää myös koukkuun, seuraavan retken haluaa tehdä vielä paremmin, on upea tunne kun saa bussillisen hiljentymään maalailemalla ihmisten eteen Vietnamin sodan taisteluita tai Thaimaan kuningaskunnan historiaa, parasta on kun asiakas tulee alahuuli tunneryöpystä väristen retken jälkeen kädestä pitäen kiittämään, silloin myyty lomaunelma on saanut vastinetta.

Opasmaailma on myös oma ulottuvuutensa, siellä ei harmitella lumitöitä eikä kiroilla teeveelupia, siellä pidetään yhdessä ikävää ja nauretaan suolet solmussa, asiakkaille ja itselleen. Oppailla on oma slangi, jossa vilisevät transut, paxit, arrit ja depit sekä tertut. Kun on saatu HK:n sininen kaukaa Suomesta ja hienon hotellin keittiö on onnistunut pilaamaan sen siivuttamalla ja paistamalla pötkön kuorineen päivineen, vain toinen kohtalotoveri voi ymmärtää sen hetkellisen tuskan joka pian muuttuu huutonauruksi. Mitä kauemmin sitä työtä tekee, sen vaikeampaa on paluu arkeen, kun maallinen omaisuus matkustaa monta vuotta parissa matkalaukussa, tuntuvat Suomen asuntomarkkinat ja työmarkkinat pelottavilta ja kaukaisilta, on paljon helpompaa lähteä vielä yhdeksi kaudeksi Turkkiin ja miettiä huomista sen kauden jälkeen tai ehkä vasta seuraavan. Opastyö antaa mahdollisuuden elää omalla tavalla huoletonta kiertolaiselämää. Kun tarpeeksi monta kertaa ihmettelee juuri maahan saapuneille että Kuopiossa on kuulemma ollut tänään -30, tervetuloa Thaimaahan, johon on luvattu tulevalle lomaviikollenne +30, alkaa itsekin uskoa että on parasta pysyä vielä täällä.

Monessa kohteessa pääsee aitoipaikalle seuraamaan maan elämää ja mullistuksia. Paikallisen yhteistyökumppanin kautta pääsi monesti tutustumaan tavalliseen arkeen, heidän koteihinsa ja perheisiin, kuuli tarinoita työn ja turismin takaa tai juuri sen ytimestä. Eli mukana bussipojan rakkauselämän kiemuroita, tulkkasi kuljettajan ulkomaalaisen tyttöystävän tekstiviestiä tai sai kutsun riksan kuljettajan kotiin Saigonin sellaiselle asuinalueelle, jossa ei ole hotelleja tai ranskalaisvaikutteisia ravintoloita. Oppi että kun maaseudulla illalliseksi tarjotaan kananjalkoja, ovat ne todellakin niitä varpaineen kaikkineen ja jos Turkissa haluaa vartalon kokosheivauksen kampaamossa, se todellakin tarkoittaa sitä kirjaimellisesti.

Opastyö on villiä työtä, sillä työntekijöille ei ole ammattiliittoa. Se tarkoittaa epäsäännöllisiä työaikoja, suhteellisen matalaa palkkaa ja venymistä välillä äärimmilleen, niin henkisesti kuin fyysisestikin. Suomessa matala palkka on kuitenkin monessa maassa korkea, opastyö tuo mukanaan erinäisiä kissanristijäisiä ja kutsuja, nobodya kutsutaankin yhtäkkiä tuonne kahville ja toiseen paikkaan illalliselle, turismi on raakaa bisnestä ja opas tärkeä linkki turistin rahavirran ohjautumisessa tiettyyn ravintolaan tai kultakauppaan. Työn vastapainoksi moni maa tarjoaa halvalla luksusta, hierontaa, kauneudenhoitoa ja kampaamoita. Ilman töitä olisin varmaan muuttanut asumaan Aasiassa hierontapaikkoihin, kannoin leijonaosan palkastani yhtenäkin talvikautena kadun toisella puolella oleville hierojille. Vuosien aikana tuli oltua niin paljon ulkoruokinnassa eritasoisissa paikoissa, että meni pitkään ennenkuin ruoka ulkona sai aikaan elämyksen, sen sijaan oma uuni ja hella saivat hyppimään tasajalkaa. Teenkeittimellä oppi keittelemään kaikkea kananmunista nuudelisoppiin, huonepalveluiden club sandwichit ja tonnikalapatongit alkoivat maistua jossain vaiheessa puulta.

Oppaat ovat hakeneet muutamaan otteeseen oikeutta epämääräisen työnkuvan vakiinnuttamiseksi mutta vastakaikua ei ole saatu, työnkuva ja -olot vaihtelevat paljon eri työnantajilla, osa ottaa nuoria töihin ja toisilla opaskunta on sitten sekalaisempaa. Luonnonmullistukset ja maiden väliset selkkaukset saattavat muuttaa koko kauden paletin yhdessä yössä uusiksi, turismi on niin herkkä ala että kaikki vaikutukset tuntuvat heti. Kohde saattaa vaihtua tai jopa maa päivän varoitusajalla, tulee sairastapauksia ja työvoimaa joudutaankin kohdentamaan muualle, sen vuoksi harva rakentaa kotinsa pysyvästi tiettyyn paikkaan pelkän opastyön tukemana, moni jää maailmalle, solmii avioliiton tai löytää toisen työn, yhtä moni palaa kotimaahan kun on saanut tarpeekseen epävarmasta elämästä.

 

Mitä opasvuosista jäi käteen? Kasoittain ihania muistoja, kourallinen hyviä ystäviä ja iso kasa esiintymisvarmuutta, enää ei jännittäisi puhua yleisön edessä juuri missään. Muutaman opaskauden jälkeen oppi myös luottamaan omaan ongelmanratkaisukykyyn, hermoja oppi hallitsemaan kun oli tarpeeksi monta kertaa joutunut asiakkaan tielle, joka yritti huutaa opasta kumoon. Moni asiakas odotti että opas on ammattilainen vähän kaikessa ja asiantuntija alalla kuin alalla, oppaan henkilökohtainen elämä tuntui myös kiinnostavan loputtomasti. Kuinka monta räätäliä on Phuketissa, mikä on hotellimme johtajan palkka, oletko naimisissa paikallisen kanssa, onko miehelläsi monta vaimoa ja niin edelleen. Opas ei oikeastaan koskaan ole täysin vapaalla, matkalaisiin törmää työpäivän jälkeenkin, aina on muutama kysymys mielessä ja ainakin että minnehän opas on mahdollisesti matkalla. Monia matkalaisia tapasi monta kertaa eri kohteissa tai sitten aina samassa, moni tuo tuliaisiksi ruisleipää, fazerin sinistä, metwurstia tai seiska päivän, suurin osa suomalaisista matkailijoista on ihania. Kuka kutsui kahville ja suolapalalle hotellihuoneeseensa, toinen halusi viedä syömään, joidenkin kanssa juttu luisti kuin vanhoilla tuttavilla. Lomalla talvitakkien uumenista monista kuoriutuu aurinkoisia, puheliaita ja innostuneita joiden kanssa on helppo tehdä töitä.

Opashommat loppuivat osaltani Bodrumiin vuonna 2008, oli aika laittaa oranssit univormut pakettiin, sulkea palvelupuhelin lopullisesti ja sanoa kiitos ja hyvää kotimatkaa viimeisen kerran. Meni monta viikkoa kun etsin aamupöpperössä oransseja kaapista, hapuilin palvelupuhelinta yöpöydältä ja istuin aamulla sängynlaidalla tietämättä mihin pitäisi juosta. Hiljalleen unet, joissa heiluin oppaana milloin missäkin vähenivät mutta vieläkin tekisi mieli tempaista mikki käteen, jos näen sellaisen bussin etuosassa sinne noustessani.

p.s Aurinkomatkat täyttää 50 vuotta, jonka kunniaksi esitetään Paikka auringossa dokumentti Mtv3 1.4 klo 13.25, tästä voi fiilistellä etukäteen suomalaisen matkailijan taivalta maailmalla.