Mielekästä työtä, onko sellaista ulkosuomalaiselle?

Otin viime viikolla vastaan projektin, joka on tarkoittanut kymmenen tunnin työpäiviä tietokoneella, houkuttimena rahan lisäksi toimi aivojumppa. Kun aivot ovat olleet 2 vuotta suurimman osan aikaa narikassa ja niitä on väsytetty äärimmilleen vain huonoilla yöunilla, temppuilulla ja huolehtimisella, tuntuu oikea aivojen työhön ohjaaminen hyvältä idealta. Mies ja lomalle saapuneet vanhempani ovat syöttäneet, leikittäneet, juoksuttaneet ja nukuttaneet tyttöä, omat ajatukset ovat olleet sidottuna projektiin. Odotan kyllä jo torstaita jolloin homman on oltava paketissa ja pääsen taas touhuamaan omiani tytön ja muiden kanssa.

Romunkerääjä

Tietokoneella tekstejä pyöritellessäni on mieleen hiipinyt työn mielekkyys, mikä tekemistäni töistä on ollut oikeasti kivaa ja millaista työtä toivoisin löytäväni tulevaisuudessa. Ensimmäinen kesätyö oli 13-vuotiaana mansikkamaalla, se ei mennyt kuten piti sillä omistaja ilmoitti minulle ja parhaalle ystävälleni 2 viikon jälkeen ettei enää tarvitse tulla. Mansikoiden poiminnan sijasta ilmeisesti söimme niitä enemmin ja juorusimme, en muista saimmeko kasaan sen verran rahaa etta suunnitellut levikset tuli ostettua, todennäkösesti emme. Sen jälkeen ote työhön parani ja nakotin muutaman kesän jätskikiskassa ilman lounastaukoja pääravintona jäätelö, kouluavustajana, kahvilassa apulaisena ja mainoksia roskiksiin vaihdellen. Lukion jälkeen olin Englannissa hotellisiivoojana, joka sai aikaan innostuksen opiskella lisää, se oli varmasti hulluin työpaikka, jota miettiessä ei voi olla varma oliko se unta vai totta? Opiskelun ohessa työskentelin matkatoimistossa ja vaatekaupassa, joista jälkimmäinen ei ollut minun juttu. Olin aina varma että tykkään tehdä töitä yksin ja pakertaa rauhassa, matkaoppaan ammatti muutti ajatukset 360 astetta ja huomasin nauttivani asiakaspalvelusta ja esiintymisestä, sisäinen narsisti oli löytynyt.

Viimeinen työni oli mielenkiintoista mutta istuminen toimistossa yhdeksästä viiteen päätteen ääressä on puuduttavaa ja tylsistyttävää, teki mieli ulos ja ihmisten pariin. Nyt kun olen nakottanut projektin kimpussa, huomaan tykkääväni tästäkin. En ollut varma selviänkö hommasta kun otin sen vastaan, pakertaminen on saanut aikaan tyytyväisyyttä, osasinpas ja ylitin itseni. Tuntuu että ideaalinen tila olisi, jos voisi tehdä projektiluontoisia töitä, vähän sitä ja tätä, ei kyllästyisi kuten minulla on tapana. Toisinaan tietokoneen ääressä näperrellen ja sitten taas ihmisiä vaikka opastellen. Epävarmaahan se on mutta siihen on Turkissa joutunut tottumaan muutenkin. 

Roskakuski ja romunkerääjä samalla apajalla.

Veimme viime viikolla mieheni kanssa kaksoiskansalaisuushakemukseni joten odottelen sen ratkeamista ja työlupaongelmien unohtamista sen myötä. Ulkomaalaisena työllistyminen on Turkissa hankalaa, maan taloudellinen tilanne on hyvä ja työpaikkoja syntyy mutta työajoiltaan ja palkaltaan hyvän yhdistelmän löytäminen onkin sitten jo toinen juttu.  Viisainta on siis käyttää täällä ulkomaalaisuutta ja sen tuomia etuja hyväksi ja etsiä töitä niiden avulla. Hyviä puolia maan hällä väliä meiningissä on sillä että kaikkien projektien saamiseen ei tarvita todistuksia ja diplomeita, tarvitsee olla vain oikeassa paikassa oikeaan aikaan.

Koen että ulkomaalaisena oman aseman päivittäminen yhteiskunnassa on jatkuvassa käymistilassa, kotiin jääminen pitkäksi ajaksi on riski ja sitä ajautuu helposti ulkopuoliseksi, harrastukset ja ystävät ovat kuin liima. Samahan se on kotimaassakin mutta kyllä ulkomaalaisena saa tehdä itse töitä ollakseen liikkuva osa yhteiskuntaa, siihen kun ei automaattisesti kuulu. En kuulu ihmisiin jotka kaipaavat työyhteisön aikuisia ihmisiä tai kahvitunteja, enkä erityisesti säännöllisiä työaikoja tai tietokoneen äärellä ahertamista, sen sijaan kaipaan onnistumisen tunteita ja itsensä likoon laittamista, viime päivien kutkuttavaa tunnetta kun on kiire ja aivosolut hyrisevät. Tykästyin jo opasaikoina siihen että toisinaan painettiin pitkiä työputkia verisuonet kohisten ja toisinaan taas tehtiin muutaman tunnin päivärupeamia.

Ehkä tästä proggiksesta jäi kytemään jotain ja löysin muutaman puuttuvan palasen kysymykseen mikä minusta tulee seuraavaksi? Onko ulkosuomalaisuus ollut sinulle siunaus vai kirous työn suhteen? Tykkäätkö pakertaa rutiiniviikkoa vai kaipaatko vaihtelua, yksityisyrittäjyys vai toisten leivissä pysyminen?