Koiranelämää Turkissa

Helmi on turkkilainen koiramme, joka on ehtinyt jo kunnioitettavaan 10 vuoden ikään, sekarotuinen  Helmi on todistanut moneen kertaan olevansa ihmisen paras ja uskollisin ystävä. Helmi löytyi aikoinaan etelärannikolta ravintolan koiran pentueen viimeisenä, jota kukaan ei huolinut, eräänä iltana Helmi istui sitten repussani kun fillaroin kämpille. Helmi oli todella villi pentu, menetin cd-levyt, kenkäni ja läjän vaatteita, vuokra-asunto koki kovia sillä pöytien ja tuolien jalat saivat kyytiä. Helmi talvehti monesti Suomessa vanhemmillani ja sielläkin tehtiin tuhoja ja näyteltiin monet temput. Seniori Helmi on rauhallinen eikä jaksa enää hillua kuten ennen, kissoja tuo jaksaa edelleen lennättää ja toisinaan näyttää koirillekin kaapin paikan.

Eläintenystävän ei ole helppoa asua Turkissa, sillä silmiään ei voi ummistaa katukoirilta, joidenkin ihmisten väheksynnältä ja täydeltä ajattelemattomuudelta ja tietämättömyydeltä eläimiä kohtaan. Monilta turkkilaisilta puuttuu kokonaan tieto, miten kotieläimiä kohdellaan ja miten niiden kanssa ollaan. Kadulla vastaan tuleva äiti saattaa kaapata lapset kainaloon ja juosta keskelle ajotietä kun huomaa koiran lähestyvän, monesti lapsia varoitellaan koirista ja kerrotaan kauhutarinoita tai mikä ikävintä, koiria potkitaan ja tavat välittyvät eteenpäin seuraaville sukupolville. Kun odotin tyttöä, saattoi vastaantulija tiedustella annammehan koiran varmasti pois ennen lapsen syntymää, koirankarvat kun ovat niin vaarallisia lapselle, vakuuttelut täysin päinvastaisista tutkimustuloksista kaikuivat kauhistuneille kuuroille korville. Moni lemmikinomistaja taas kyseli samaa huolestuneena, ettehän hylkää koiraa kun lapsi syntyy?

 

Turkissa on myös paljon eläintenystäviä, Turkin paimenkoira Kangal on arvostettu ja monen maanviljelijän ja paimenen korvaamaton apu ja ystävä. Ainakin itse olemme huomanneet, että yhä useampi koiranomistaja kertoo hankkineensa eläinystävänsä valtionkoiratarhalta, jonne kerätään katukoiria. Turkissahan koiria ei lopeteta vaan ne yleensä sterilisoidaan ja rokotetaan. Riippuen kaupungista olot tarhoilla vaihtelevat, monet tarhat ovat niin täynnä, että ajoittain osa koirista lasketaan takaisin kaduille. Nämä yksilöt tunnistat korvan muovimerkistä. Me olemme vuosien saatossa tavanneet Helmin kanssa monia vannoutuneita eläintenystäviä, Ankarassa tunsimme kaikki lähialueen koirat ja omistajat, monella koiralla oli takana onneton alku elämässä, kuka oli pelastettu mistäkin. Puistoissa jaettiin tiedot hyvistä eläinlääkäreistä ja koirien arjesta. Tarinoita ikävistä naapureista ja koirienvihaajistakin saimme kuulla.

Eläinkauppoihin en suostu astumaan jalallanikaan, niissä vastassa on surullisia koiria ja kissoja lasikopeissa, Istanbulin joissakin kaupunginosissa nämä kaupat on kuulemma jo kielletty mutta kuinka kehitys jatkuu, on arvoitus. Turkissa toimii valtavasti laittomia eläinkauppoja ja sukupuuttoon kuolevia lajeja sekä laittomia kotieläimiä saapuu maahan mereltä, ilmasta ja maanteitse, ongelma on ilmeisesti täysin hallitsematon eikä sen valvontaa pystytä hoitamaan. Monelle turkkilaiselle koira on statussymboli ja suosittuja rotuja ovat esimerkiksi Rottweiler, pittbull tai joku muu suurehko ja koulutusta vaativa koira, vaihdamme yleensä suuntaa kun näköpiirissä on nuori hintelä poika poukkoilevan koiransa kanssa, koirat ovat harvoin koulutettuja ja poikien ainoa hinku on luoda pelonsekaista kunnioitusta kotikulmilla. Monesti koira otetaan ilman sen suurempia pohdintoja, erityisesti varakkaiden perheiden lapsille pieni söpöjä pentuja ostetaan kuin leluja, kun ne kasvavat isoiksi, sotkevat ja vaativat hoitoa, ne jätetään heitteille. Ankarassa tutun eläinlääkärin pihalle jätettiin viikoittain pentuja, kun ei itse enää huvita hoitaa, siirretään vastuu toisille.

 

Kaupunkien laitamilla vastaan saattaa tulla hyvinkin vihaisia puolivillejä katukoiralaumoja, kaupunkien keskustoissakin parkkiintuneita katukoiria tapaa mutta yleensä ne liikkuvat yöllä ja nukkuvat päivisin, monilla roskienkerääjillä on oma uskollinen ystävä mukanaan. Izmirissä asuinalueellamme on paljon kissoja mutta myös koiria, jokaisella katukoiralla on oma alueensa, kenellä pankin edusta ja kenellä sitten oma bussipysäkki tai puisto, lähipuistoamme puolustaa hieman äkäinenkin Garip koira. Täällä kissat ovat melko hyväkuntoisia, niin oli kyllä Ankaran korttelimme kissayhteisökin, kulkukoirat tässä keskustanalueella ovat myös pulskia ja laiskanpuoleisia. Karşıyakalaiset ruokkivat katueläimiä, sillä lähes joka liikkeen edessä on ruokakipot ja juomakupit, useilla kahviloilla on oma kissansa ja samaan ilmiöön olen törmännyt muutamissa vaatekaupoissakin. Oma korttelikissamme on Duman, pulska harmaa kissa, joka majailee milloin kenenkin parvekkeella rapsutettavana eikä ruuastakaan näytä olevan pulaa. Monissa Turkin kaupungeissa on rottaongelma, joka pääsee valloilleen ellei kissoja ole. Kotitalossamme asustaa kolme koiraa, josta yhden kanssa Helmi on jo ehtinyt rähistä, uutta tulijaa ei niin vain hyväksyttykään joten nyt yritetään hiljalleen tutustua ja ystävystyä.

Karşıyakalaisia eläimiä on muistettu lähes joka puistossa omin juomapaikoin ja kyltein, joissa on ohjeita eläintenomistajille, koirat tulee myös rekisteröidä, jolloin ne saavat oman numeronsa ja kadotessa tiedetään kenelle koira kuuluu. Ainakin täällä kuten Ankarassakin koirat saa viedä lähes joka puistoon, kunhan korjaa jätteet. Karşıyakan alueella on paljon kotikoiria ja puistoissa paljon ulkoiluttajia, myös monissa kahviloissa asiakkailla on mukana koira. Osa turkkilaisista pelkää hysteerisesti koiria ja toisille on vaikea ymmärtää kuinka koiraa voidaan pitää sisällä, tapa ja tottumus kotielämiin kulkee vahvasti perheissä. Mieheni isä on eläinrakas, joka edelleen ruokkii entisen työpaikkansa alueella asuvat koirat, kotona on ollut koiria ja miehestä sisaruksineen on kasvanut samanlaisia. Hieman toisenlaisen kotikasvatuksen saaneelle anopille ei ole jäänyt muuta vaihtoehtoa kun oppia rakastamaan nelijalkaisia. Lähes jokaisella työpaikallaan mies on löytänyt pian alueen katukissat ruokittaviksi, katukoirat hoidettaviksi, osalla on löytynyt koti ja tälläkin hetkellä työnalla on löytää koti vuoden vanhalle koiralle, jonka omistaja on sairastunut.

Uskonnollisissa korttelistoissa ei näy yleensä kotieläimiä eikä varsinkaan koiria, islamin mukaan koira on likainen eläin ja tästä syystä moni ei hyväksy sen pitämistä sisätiloissa. Meillä tyttö on kasvanut nenäkkäin Helmin kanssa ja suhtautuu koiriin ja kissoihin välittömästi. Helmi taas on tottunut tytön touhuihin, eikä ole moksiskaan kun tämä kiskoo korvasta tai osoittaa rakkauttaan hieman rajuin ottein. Turkissa toimii lukuisia eläinyhdistyksiä, lähes kaikilla kaupungeilla on omansa, suurin osa auttajista tekee pyyteetöntä työtä ja jalkautuu kaduille auttamaan katueläimiä, käy auttamassa koiratarhoilla ja pyrkii muuten parantamaan niiden oloja. Vaikka täällä on paljon katukoiria ja -kissoja niin pitää muistaa, etteivät läheskään kaikki elä onnetonta elämää ja vaikka islam ei koiraa kotiin hyväksy, on se muokkautunut turkkilaisen kulttuurin myötä ja monille turkkilaisille koira on uskollinen ystävä.

Muutamia eläinten asialla olevia organisaatioita Turkissa:

http://www.haytap.org/index.php/english-content

http://kapsaonline.com/

http://www.shkd.org/neuter_and_return.html

https://www.facebook.com/pages/Turkish-Animal-Group-TAG-Dog-Adoptables/193092287368884

http://turkishanimalrescueorganisation.webs.com/