Koulutus Turkissa

Tämä aihe on taas tapetilla täällä, sillä dershanet eli maksullista lisäopetusta tarjoavat opinahjot ovat lakkauttamisuhan alla. Valtapuolue on ottanut asian esiin aiemminkin ja nyt, vaalien alla, laitetaan hommiin potkua. Näiden lakkauttamista perustellaan eriarvoisuuden vähentämisellä, lisäopetustunnit eivät ole halpoja joten niihin on varaa vain osalla väestöä, jolloin varattomampi luokka jää automaattisesti pelkän valtion kouluissa annettavan opetuksen varaan, sen kai pitäisi riittää?

Yksityisissä kouluissa on harrasteviikonloppuja, klubeja, retkiä ruuhkaksi asti.

Turkin ongelmina koulutuksessa pidetään eriarvoisuutta ja systemaattisuuden puutetta, sitä on kritisoitu liiallisista muutoksista ja opettajien puutteellisesta koulutuksesta. Valtion koulut saavat saman määrän varoja valtiolta mutta hyvillä asuinalueilla vanhemmat tukevat oppilaitoksia, rakennetaan uimahalleja, pidetään varankeruukampanjoita ja hankitaan materiaalia tukemaan opintoja, kuten arvata saattaa varattomilla alueilla näin ei ole. Hyviä opettajia on vaikea saada huonoille alueille ja tasoerot vain kasvavat, lukioissa saattaa sitten paljastuakin suuria eroja esim. oppilaiden kielitaidon tasossa. Tasokokeisiin on tehty muutoksia kuudesti vuoden 2003 jälkeen, monien mielestä niitä painotetaan muutenkin liikaa, oppiminen kohdentuu vain kokeisiin ja kilpajuoksuun parhaimpien opinahjojen perään. Erot koulutuksessa ovat melko dramaattisia idän ja lännen välillä, idässä tyttöjen koulut jäävät edelleen usein kesken ja koulutus monilla alueilla on vähäistä, keskimääräinen koulutus putoaa edelleen reilusti alle eurooppalaisen keskitason ollessa koko maassa noin 6,5 vuotta täyttämättä oppivelvollisuusmäärää.

Uuden koulu-uudistuksen myötä 2012 Turkissa otettiin käyttöön ns. 4+4+4 -järjestelmä. Ilkokulu eli alakoulu aloitetaan 5-6 vuotiaana ( riippuen syntymäajasta), ensimmäiset 4 vuotta alakoulua ja sen jälkeen toiset 4 vuotta keskikoulua, tämän jälkeen oppilaille jaetaan todistukset. Oppilaat opiskelevat matematiikkaa, turkkia, elämäntapatietoa, vierasta kieltä, uskontoa ja luonnontieteitä sekä yhteiskunnallisia aineita. Ulkomaalaisten lapset on mahdollista vapauttaa uskonnonopetuksesta, valinnaisina aineina valtionkouluissa on mm. arabia ja uskonnon lisätunnit. Monissa yksityisissä kouluissa toinen vieras kieli saatetaan aloittaa jo varhain. Tämän jälkeen oppilaat ottavat osaa kokeisiin, joiden perusteella ratkeaa jatko-opiskelupaikka, kokeet ja käytännöt ovat vaihdelleet viime vuosina, moniin yksityisiin kouluihin on omat kokeensa.

Takev on viime vuonna Izmiriin avautunut kansainvälinen koulu, lukukausimaksu on noin 20 000 tl.

Seuraavat vuodet opiskellaan lisessä eli ns. lukiossa tai ammattiin valmentavissa kouluissa. Osa lukioista on erikoistunut jo tässä vaiheessa ja tämä taas vaikuttaa myöhempiin jatko-opiskeluihin. Viimeistään opiskelujen toisena vuotena lukiolaiset valitsevat tarkemmin oman alan; turkki-matemaattiset aineet, luonnontieteet, yhteiskunnalliset aineet tai vieraat kielet. Jottei homma olisi liian yksinkertainen, on tässäkin vaihtelua oppilaitosten ja yksityisten sekä valtion koulujen välillä, koulujen valinnaisissa aineissa on myös suuria eroja. Opintojen lopuksi opiskelijat ottavat osaa valtakunnallisiin kokeisiin ( ÖSS), joiden tulokset määrittävät tulevia yliopisto-opintoja.

Ammattiin valmentavia kouluja ( Meslek liseleri) taas ovat mm. turismin alan ja teknisen alan koulut, näistä valmistutaan suoraan työelämään kokeiksi, tietokonealan asiantuntijoiksi, teknikoiksi sekä palvelemaan laajaa turismin ja kaupan alaa. Ammatilliseen koulutukseen yritetään panostaa Turkissa, osissa anatoliaa ja itää on käynnissä tällä hetkellä pilottihankkeita, jolla ammatillisen alan tasoa pyritään parantamaan ja saamaan oppilaita kiinnostumaan näistä kouluista. Ammatillinen koulutus on tärkeää Turkissa, jonka kehittyvä talous tarvitsee jatkuvasti motivoituneempaa ja ammattitaitoisempaa väkeä. Ammatillisten koulujen pariin kuuluvat myös Imam Hatip eli imaamikoulut, näistä valmistuu nimensä mukaisesti imaameja mutta myös uskonnonopettajia, kouluissa opiskelee myös tyttöjä vaikkeivat he imaameina voi toimiakaan. Nämä koulut erotettiin valtionkoulutuksen piiristä 90-luvun lopussa, koulu-uudistuksen myötä ne palautettiin viime vuonna takaisin entiseen asemaan osan kansasta vastustaessa hanketta.

Oppisopimuskoulutus on melko suosittua Turkissa, koulutuksen kesto vaihtelee 2-4 vuoteen riippuen alasta, tämän lisäksi valtio järjestää kursseja eri aloille ajoittain, ne on suunnattu henkilöille, joilta puuttuu koulutus tai jotka ovat syystä tai toisesta keskeyttäneet aikoinaan opintonsa. Turkissahan on perinteisesti seurattu isän jalanjälillä - suutarin, räätälin, hitsarin, vihanneskauppiaan, kalastajan jne. ammatti on periytynyt suvussa, nykyisin huomaa monien pienien ammatinharjoittajien laittavan lappua lopullisesti luukulle kun entinen usta eli mestari siirtyy eläkkeelle, monia nuoria kiinnostavatkin muut jutut.

Kesäkoulujen, tarhojen ja kurssien mainoksilta on mahdoton välttyä.

Turkissa toimii reilut sata 100 valtion yliopistoa ja noin 60 yksityistä, on selvää että yliopiston nimellä, josta valmistuu on väliä, kuuluisimmat ja tasokkaimmat sijaisevat Istanbulissa. Lääkärin vastaanotolla moni vilkaisee ensin diplomit seinällä ja huokaisee helpottuneena jos lääkäri on valmistunut hyvämaineisesta yliopistosta. Opinnot kestävät yleensä 4 vuotta, poikkeuksena lääkärit, eläinlääkärit ja hammaslääkärit, joiden opinnot ovat vuoden tai kaksi pidempiä. Ammattillisista kouluista on mahdollisuus jatkaa yliopistoon, jos läpäisee pääsykokeet  tai ammatilliseen korkeakouluun ( Meslek Yüksek okulları), jossa opiskellaan 2 vuotta.

Meillä on tietysti kotona jo mietitty tytön opiskeluja moneen kertaan vaikka neiti on vasta reilu 2-vuotias, viimeistään 3-vuotiaana haluamme laittaa hänet tarhaan, moni anaokulu eli kouluun valmentava tarha on jo osittain oppimista varten, erityisesti yksityisellä puolella on useita harrasteita ja opetuksen omaisia aineita, balettia, shakkia, biologiaa, musiikkia ja kieliä, päässä alkaa pyöriä näiden koulujen esitteitä ja nettisivuja selaillessa, kolmevuotiaita laboratoriossa tai vieraan kielen tunnilla, mitä ihmettä? Minulla ja turkkilaisilla vanhemmilla on ihan erilaiset odotukset tarhalta.

Miksi muutimme nykyiselle asuinalueelle, on myös osittain koulumahdollisuuksien vuoksi, Karşıyakan alueella on hyvässä maineessa olevia valtionkouluja. Valtionkouluissa ja yksityisissä on ystäviltä ja tutuilta kuullun mukaan puolensa, molemmissa, näillä näkymin neiti aloittaa ainakin alkuun opintonsa valtion oppilaitoksessa, ihan tavallisten talliaisten seurassa, ajan kanssa katsotaan miten homma etenee ja onko jossain vaiheessa syytä ja mahdollisuuksia siirtyä muualle. Ökysummia meillä ei ole aikeita eikä mahdollisuuttakaan maksaa yksityisistä laitoksista, ajatus että lapsi kasvaa ökylasten keskellä ei myöskään viehätä, jonkunlainen kultainen keskitie olisi löydettävä tässäkin asiassa. Vaikka valtion koulut ovat maksuttomia niin sinnekin maksetaan yhtä jos toistakin maksua, milloin ilmastoinnista ja toisinaan siivoamisesta. Kouluruokailua ei Turkissa ole vaan oppilailla on eväät mukana, toisinaan ostavat kanttiinista välipalaa, jotkut onnekkaat käyvät kotona syömässä.

Turkissa koulu on työtä jo pienestä asti, on paljon koulutehtäviä ja kokeita, lapsilta vaaditaan paljon ja monilla vanhemmilla on myös tapana vaatia paljon kouluilta ja opettajilta, mitä suuremmat koulumaksut, sitä laajemmat valinnaiset aineet ja vaativammat vanhemmat. Politiikkojen ja rikkaiden lapset lähetetään usein ulkomaille opiskelemaan, pääsääntöisesti Amerikkaan, jotkus Sveitsiin tai Englantiin. Yksityisissä kouluissa taso ei välttämättä vastaa hurjia lukukausimaksuja mutta monissa kouluissa solmitaan suhteita ja työpaikanhaussa diplomissa pönöttävä opinahjon nimi on liian usein tärkeämpi kuin taidot.

Turkin koulujärjestelmästä kiinnostuneen kannattaa vilkaista paikallisen opetusministeriön vuoden 2012-2013 julkaisua:
http://www.meb.gov.tr/english/minister.html
 
EDIT: Kiitos Karoliinalle From Karoliina blogiin, joka lukaisi tekstin läpi ettei ole asiavirheitä!