Hesarissa oli hauska jutunpätkä turkkilaisesta Keyifistä eli kuinka nautitaan vain siitä että ollaan. Ainakin omalla kohdallani sen sisäistäminen ja oppiminen on ollut vaikeaa, turkkilaisilta se sen sijaan luonnistuu automaattisesti. Olen vuosikausia katsellut kateellisena sivusta kuinka turkkilainen vain osaa olla, sillä paikallisilla on taito nauttia pienistäkin asioista, huolimatta pitkistä työpäivistä, epävarmasta tulevaisuudesta ja rahaongelmista. Hetki ystävien tai sukulaisten kanssa, rauhallinen vartti teekupin ääressä työpaikalla tai tapaaminen tutun kanssa puistossa on paikallisille nautinto, josta osataan ottaa ilo irti.
 |
| Teetupa keyif |
Koska selkärangassani on suomalainen suorittaja, olen automaattisesti aina menossa tai tulossa, suunnittelemassa tai lista lompakossa jo kuumottaa toimimaan. Jos puolentunnin sisällä ollaan kaupassa ja sieltä ulos vartissa, niin ruoka on valmis kello 17 ja tyttö syö kello 18, sen jälkeen voi tyhjentää pyykkikoneen jne. Kuulostaako tutulta? Niin minullekin muttei turkkilaisille. Turkkilaiselle saattaa nimittäin tarjoutua missä kadunkulmassa vaan mahdollisuus istahtaa teelle tai höpötyshetki naapurin kanssa eivätkä he koskaan sano, että nyt ei ole aikaa kun on juostava jo kauppaan/kotiin/töihin. Aina on aikaa istahtaa teelle, ottaa vieraat vastaan, aina on aikaa nauttia vaan olemisesta kun sille tarjoutuu mahdollisuus.
 |
| Olutkuppila keyif |
Kotimme vastapäätä toimii mainoshommia tekevä yritys, siellä siis tehdään mainoskylttejä, ständejä ja erinäisiä mainontaan liittyviä hökötyksiä. Välillä hommia painetaan urakalla, liimataan ja kasaillaan, sahataan ja sommitellaan, taukoja pidetään kuitenkin kadehdittavan paljon ja työmaalla on mukana omistajan koira, jonka pesu ja leikitys hoidetaan uurastuksen lomassa. Päivän aikana vietetään lukemattomia tee- ja sanomahdenlukutaukoa, toisinaan istutaan naapurin kahvilassa pitämässä sadetta, lounasta syödään hartaudella eikä varmasti 30 min. ruokataukotahdilla. Turkkilaisten työnteko saattaa toisinaan tuntua hieman tehottomalta, ja varmaan se sitä joskus onkin, mutta työpäivän mittaan tapahtuva sosialisointi on sopivaa vastapainoa stressille, mitä aiheuttaa moni muu asia.
 |
| Kalastus keyif |
Kun suomalainen saa voimaa hiljaisuudesta, saa turkkilainen sitä muista ihmisistä ja taidosta olla vaan, ilman suunnitelmia tai murheita. Turkkilaisen taito olla ja asettua nauttimaan vain siitä on kadehdittavaa, aivot ja kroppa saadaan sekunninsadasosassa vaihteelle, jossa ei tarvitse muuta kuin nauttia seurasta ja istumisesta. Huomaan itsessäni harmistuttavan piirteen miettiä jo seuraavaa siirtoa, hetkessä elämisen taito on taidetta ja siinä on itselle harjoittelemista.
 |
| Puistonpenkki keyif |
Turkkilaisen tapa olla poikkeaa suomalaisesta, suomalaisella herkästi jalka vispaa ja suunnitelmaa pukkaa, seuraavan viikon vapaat on täytetty tekemisellä hyvissä ajoin, jääkaapin ovessa killuu lista täynnä muistamisia ja ohjelmaa, omaa kehoa huolletaan mieluummin kunnon hikirääkillä kuin joskus voisi vaan olla, istua alas ja juoda vaikka pannullisen teetä. Turkkilaiset nauttivat pitkistä aamiaisista vapailla, monesti se ajoittuu lähemmäs lounasta kuin aamua sillä peiton alta ei ole mihinkään kiire, kukaan ei hössötä mihinkään menemisestä. Itse en siihen pysty, ellei lenkkarit osoita kohti ulko-ovea viimeistään ennen puoltapäivää, alan hermostuneesti liikehtiä, päivä on pilalla, kaikki on tekemättä ja joka paikkaan on menemättä.
 |
| Siellä missä on muut, siellä on keyif |
Turkkilainen ottaa keyif-hetkensä missä vaan, teepannut autoon ja vaikka valtatien laitaan piknikille, jokaisen työpaikan kulmalta löytyy kuppila tai kahvila mihin voi hetkeksi poiketa, ellei niin kupillisen teetä saa ostaa vaikka merenrannalta ja istua puistossa, naapurin rouvat huutelevat toisiaan kylään kun kotihommat on hoidettu. Reissu leipäkauppaan venyy kun kauppiaan kanssa tulikin istahdettua teelle. Jalkapallon katsominen on suurempaa keyifiä porukalla, ruuhkaa pukkaa kun kansa haluaa nauttimaan urheilyelämyksistä porukalla vesipiippukahviloihin tai teetupiin, voi mitä keyfin ääniä sieltä kaikaakaan pitkin iltaa. Olen mieheltäni ja turkkilaisilta oppinut edes hiukan tuota kadehdittavaa keyifeilyä, yritän olla suunnittelematta liikaa, stressaamasta turhista tulevista ja opetellut nauttimaan siitä kun on teekuppi kädessä, aurinko paistaa eikä mihinkään ole kiire.
Toi on muuten totta, meillä suomalaisilla on ihme tarve suoriutua koko ajan mahdollisimman tehokkaasti ja näyttää ahkeralta muiden silmissä. On tosi vaikeaa vain olla ilman huonoa omaatuntuntoa tai syyllisyydentunteita tekemättömistä hommista.
VastaaPoistaItsekin olen nyt Espanjan auringossa talvea paossa, enkä ole täällä töissä. Onhan sitä kotitöitä ym, jotka silti muka painavat päälle. :)
Muuten, oletko kokeillut laittaa kuvasi suurempina blogiin?Ne ovat ihan komeita, ja pääsisivät paremmin esille!
PoistaHei matkatar! Voisitko kertoa minullekin miten niitä kuvia saa suurempana bloggerin blogeihin? Kun valitsen kuvan kooksi todella ison niin se ei sovi enään blogiin. :/
PoistaVaihdoin tahan postaukseen suuren koon, olisiko nain parempi jatkossakin? Olen joskus kokeillut mutta tuntui ettei kuvien laatu riita? Laittakaahan kommenttia niin kaytan tata jatkossakin, tassa postauksessa nayttaisi ainakin ihan kivalta, viimeinen kuva on ehka hieman heikkolaatuinen. Turkish princess: pitaaköhan sun muuttaa mallia tai asetuksia?
PoistaMeilla suomalaisilla taitaa olla selkaytimessa se, etta on aina saatava jotain nakyvaa hyödyllista aikaiseksi, pitaa hikoilla tai olla jotain tehtyna etta antaa itselleen luvan istua, joskushan voi kylla ihan vaan istua ilman etta on ensin siihen itseltaan rehkimisella luvan saanut....
PoistaMinä siirrän kuvat kuvapalvelusta (Photobucket, Flickr....), mutta se vie kyllä enemmän aikaa, kun Bloggerin kautta lisätyt kuvat. :) Mun mielestä Blogger ainakin huonontaa kuvalaatua todella paljon. Pienennän kuvat oikeaan leveyteensä (mulla leveys 680px) ennen kuin lisään ne kuvapalveluun ja sieltä siirrän ne blogiin :)
PoistaMutta tietenkin pääsee helpommalla lisäämällä vaan Bloggerin kautta ja vaihtamalla kuvan suuruutta, lopputulos ei vain ole sama ;)
Täällä taitaa olla sama juttu,sillä lukemattomat kahvilat ovat aina täynnä.En aina ymmärrä miten...Toisaalta,monet netin kautta työtä tekevät pitävät "toimistoa" kahviloissa,kun kerran netti on ilmainen..Minusta kuvat tuossa koossa ovat nyt hyvät:)
VastaaPoistaPidetaan siis kuvat tassa koossa :) nailla alueilla siis osataan olemisen taito, ollaan vaan ja kylla se on vaan taito se!
PoistaMinä kyllä olen aika hyvin oppinut tämän keyifin. Ainakin jos saan käteeni kirjan. Pari päivää on mennyt aika kevyesti vain lukien ja kahvia juoden:).
VastaaPoistaNiin sita pitaa, mulla on viela opettelemista tassa keyifittelyssa.
PoistaTäähän tuli sopivasti! Saavuin juuri Turkkiin ja heti taas pääsen parin viikon kurssille asian tiimoilta. Miestäni tänne tulin tapaamaan, mutta sehän onkin töissä noin 12 tuntia päivässä ja täällä mä sitten keyifittelen yksistään sen ajan, paria päivää lukuunottamatta. Kai mä jotain tekemistä keksin, suunnitelmaa pukkaa… :D
VastaaPoistaKylla varmaan keksit, toivottavasti olet jossain missa ei sada? Ei siis muuta kun pylly penkkiin ja teemuki kateen ja siita se olemisen nauttiminen alkaa :) Mukavaa lomaa!
PoistaAlanyassa ollaan, mulle kylläkin uudet maisemat. Eilen satoi, tänään ei onneksi enää! Kiitos :)
PoistaSiella on viela mukavan lamminta, toivottavasti sateet pysyvat poissa!
PoistaNiin kuin mä kirjoitin tonne mun Sopeutuminen ja miten olen muuttunut postaukseen niin musta on tullut aika paljon rennompi täällä Turkissa. Suomessa stressasin koko ajan ja tunsin että mun piti tehdä "jtn järkevää". Täällä oon oppinut vain olemaan ilman huonoa omaatuntoa. :)
VastaaPoistaTurkissa onneksi vahan oppii pakostakin paikallisilta ottamaan rennosti ja kun elamaa ei voi suunnitella kuten Suomessa, on vain pakko heittaytya hetkeenn, se tekee ihan hyvaa.
PoistaKyllä ilmiö on tuttu tälläkin rannalla! Sanakin - kefi - on tuttu, mutta täällä sen merkitys on sellainen lähes ekstaattinen kohottunut mielentila, jonka suomalainen saavuttaa ehkä vain nousuhumalassa. Jos taas kefiä ei ole, niin ei vaan huvita. Eikös italialaisilla ole oma dolce far nientensä? Kyllä tuossa suloisessa mitääntekemättömyydessä oli suomalaisella kestämistä - kun vaan istuttiin ja ...ö...toljotettiin! Vanhemmiten toljottelun arvostus on kyllä itselläni noussut huimasti: kyllä Sipe...eiku Välimeri opettaa! Terv. Suometar
VastaaPoistaKylla meilla on niin paljon yhteista naiden rantojen molemmilla puolilla, taallakin sanotaan etta ellei keyfiä ole ollenkaan niin silloin ei huvita mutta keyif on todella laaja kasite, kiteytettyna se on kuitenkin sita nauttimista olemisesta. Kylla siina on joskus ollut tosiaan kestamista kun vaan istutaan ja juurikin toljotettiin :D Mutta sama taalla, vuosien myöta toivoisin etta oppisin tuon toljottelun ja olemisen taidon paremmin. Terkkuja sille puolelle, joko teilla syksy paukuttelee ovia?
PoistaKiva postaus! Ja mullakin 'tekemisten ja tekemättömien lista' pääkopassa tuntuu olevan loputon! Järki voisi sanoa, ettei tuollainen ole edes terveellistä, sillä kyllähän olo on upea, kun on joskus ollut ihan suunnittelematon ja rento päivä, jolloin on ollut vain ja antanut mahdollisuuksien kuljettaa, tai on vain tullut rentoiltua kirjan ja teekupposen kanssa!
VastaaPoistaEi ole tervetta ei sanoo yksi joka juuri listaa rustasi....huoh, rentoilu on terveellista ja kun se voi olla viela maksutonta, ihan vaan olla ja möllöttaa vaikka kirjan kanssa.
Poistahyvä juttu ja kivat isot kuvat. pitäisi ottaa rennommin. sana kiire tulee suomalaisilta ihan automaattisesti suusta...jos kiirettä ei ole ,, se tehdään...
VastaaPoistaHyva juttu, jatketaan siis isoilla kuvilla jatkossakin! Kylla sen kiireen saa vaan monesti itse aikaiseksi, mihin mullakin tassa voisi kiire olla kotona ollessa, ei niin mihinkaan.
PoistaIsot kuvat on hyvät, jatka niillä!
VastaaPoistaKuulosti niin tutulta tuo kokoaikainen meneminen, tekeminen, suunnitteleminen jne. Oon ihan mahdoton, en pysty olemaan paikallani yhtään. Kun muutimme Koreaan ja olin työttömänä kotirouvana (eikä meillä ole lapsia) meni ensimmäinen puoli vuotta pelkästään siihen, että podin huonoa omaatuntoa, kun päivisin "en ollut tehnyt mitään" (vaikka todellisuudessa kävin lenkillä, kaupassa, tein ruoan, siivosin, kudoin sukkaa, pesin pyykkiä jne jne). Se oli ihan tavattoman ahdistavaa, koska se "vaan oleminen" ei onnistu. Monesti kyllä mietin asiaa ja yritän himmailla, nauttia hetkestä ja olla vaan, mutta vieläkään se ei ihan täysillä onnistu. Aamullakin on pakko herätä joka aamu klo 06:30, vaikkei oikeastaan oo mitään syytä... :D
Jep, jatketaan isoilla kuvilla! Ma olen oppinut kotona ollessani hieman rentoutumaan, aiemmin oli ihan hermona jos nukuin vaikka kasiin, apua paiva pilalla! Nykyisin otan rennommin, jos sataa vetta en lahde hampaat irvessa lapsen kanssa ulos kuomuissa ja sadevaatteissa ellei huvita, jos ei huvita tehda ruokaa, otan pakkasesta. Mulla on ollu huono omatunto koska ei olla paasty alottamaan kuntoilua muuttomelskeen ja pitkittyneen flunssan takia, ehka senkin voisi unohtaa ja nauttia nyt vaan siita istumisesta ja toljottamisesta toisinaan. Mutta se olemisen oppiminen on vaikeaa!
PoistaJoskus ihan hermostun, kun elama tuntuu olevan vain suorittamista :) Ja ihan oma vikani ;) Olen miettinyt, etta olen vain ainut tiukkapipo jonka elamantehtavana on hommien priorisointi paanupissa. Hetkittain olen todella tuntenut tarvetta sellaiseen rentoutumiseen, ettei mikaan painaisi mielta. No, se ehka on mahdotonta talla luonteella. Pikkuhiljaa kylla siivouksesta olen laistanut jo aika hyvin, en siis enaa puunaa joka paiva jotain nurkkaa. Kuntoilemisestakin olen saanut rentoutta elamaan, mutta samalla tavalla ikaankuin suoritan ja sitten saan luvan vaikka röhnöttaa sohvalla loppupaivan, jos niin huvittaa. Kadehdin ihmisia jotka osaavat elaa hetkessa turhia stressaamatta :)
VastaaPoistaMinakin olen rauhoittunut tassa suorittamisessa asia kerrallaan mutta samoin kadehdin naita paikallisia, joilla on tuo olemisen ja istumisen taito ja siita nauttiminen, voi kuinka onnellisia ovatkaan kun voivat nauttia siita ilman etta paassa raksuttaa monelta pitaa nousta tasta tekemaan ruokaa, kaupaan, muistilistaa ja jo suunnitella kolmen paivan ruokia ja ohjelmia etukateen ihan ilman mitaan syyta. Hetkessa elamisen taito on kylla taidoista yksi hienoimpia!
PoistaOn kyllö ihailtava piirre. Itse huomaan potevani huonoa omaatuntoa jos olen tekemättä mitään. Kotonakin on aina pyörittävä vähintään joku rätti kädessä ja vähintään esitettävä tekevänsä jotain. ;)
VastaaPoistaHehee juu esitettava itselleen etta tassa mina touhuan turhiani vaikkei yhtaan huvita ja suunnittelen jo seuraavia touhujani. Jospa viikossa vaikka pyhittaisi yhden paivan kaikelle tekemattömyydelle, kavelisi likaisten sukkaparien ohi ja istuisi koko paivan vaikka telkkaria katsellen, kirjaa lukien ja söisi mita kateen sattuisi, ei tekisi listoja eika suunnittelisi yhtaan mitaan.
PoistaViiden lapsen äitinä olen oppinut tehokkaan työtahdin lomassa keyfittelyt. On pakko toimia nopeasti että saa tehtyä kaiken mutta sitten sitä ottaa "keyfin" täysin irti kun istahtaa. Onneksi nautin leipomisesta ja kokkauksesta niin saan sitä keyfiä niinkuin puoli-ilmaiseksikin.
VastaaPoistaKiitos muuten näistä postauksistasi. Niitä on mukava lukea, vaikken aina jaksakaan kommentoida. Tykkään erityisesti siitä, että aiheet kirjoituksissasi vaihtelevat. Välillä ruokaohjeita, välillä omaa arkeasi ja siinä välissä kerrot paikallisista tavoista ja paikoista.
Viiden lapsen aitina sita varmasti osaa arvostaakin niita arjen keyfejä, minakin tykkaan kokkauksesta ja nykyisin vahan jopa leipomisesta joten niistakin saa nautintoa, kiva kun tykkaat postauksista! Mukavaa sunnuntaita!
Poista