Kun liberaali Turkkiin muutti

Entinen turkkilainen työkaverini aina haaveili, että olisi saanut elää samanlaista nuoruutta kuin minä ja toinen suomalainen kolleegani, hän kertoi millaista oli olla teinityttö 80-luvun Ankarassa ja me taas millaista se oli Suomessa. Vaikka hän on modernista keskiluokkaisesta perheestä, ei samanlaisia vapauksia tietenkään ollut kuin meillä, suurin syy siihen oli tietenkin se, että hän oli tyttö, jolla oli erilaiset säännöt kuin veljillä.

Muuttaessani Turkkiin ajatusmaailmani oli melko liberaali, yli 10 maassa vietetyn vuoden jälkeen se on edelleen sitä ja vielä vähän enemmin. Samanaikaisesti seuratessani nuorten blogeja, keskustelupalstojen mielipiteitä ja uutisia, ärsyynnyn ajoittain siitä kuinka vapaassa demokratiassa elävät kokevatkin sen tavallaan ahdistavaksi, naisia kutsutaan kevytkenkäisiksi, ihaillaan toisissa kulttuureissa kasvavien naisten siveellisyyttä, kauhistellaan yhdenillan suhteita ja baareissa notkumista. Hyi tytöt, takaisin pulsaattoripesukoneita pyörittämään ja oppimaan kuinka teistä kasvaa kuuliaisia vaimoja.

Samaan aikaan kun Suomessa ihannoidaan kotisynnytystä, kuoputellaan innoissaan omaa ryytimaata ja etsitään elämänarvoja menneisyydestä, Turkissa taistellaan edelleen sen puolesta, että kauimmaisistakin kylistä saataisiin naiset synnyttämään sairaaloihin. Vauraampi osa kansaa asioi marketeissa eikä ainakaan halvimmilla markkinoilla, joissa salaattiniput ovat multakerroksen alla, vanhoista isoäidin aikaisista romuista halutaan eroon ja sisustetaan uusin modernein kalustein. Vanhat vaatteet viedään köyhäinapuun eikä niillä loukata naapureita. Monille turkkilaisille vanha on muistutus menneistä arvoista, joista sätkitään eroon. Köyhäily ja vaatimattomuus ei ole turkkilaisille mitään tavoiteltavaa, juurihan sieltä suosta on noustu ylös.

Muistan hyvin turkkilaisen valtionsairaalan 2000-luvun alussa, sen ovista ja ikkunoista ulos vellovan massan ja kauhutarinat, en olisi astunut jalallanikaan siihen laitokseen, nykyiset sairaalat ovat ihan toista maata. Elintason nousu on mahdollistanut monien naisten vapautumisen pyykkipaljujen ääreltä, on ostettu autot ja muutettu kivitaloista elementtimöhkäleisiin, noustu pykälä yhteiskuntaluokassa. Avioerot ovat jyrkässä nousussa ja samaan aikaan myös naisiin kohdistuva väkivalta, kertooko se enemmin naisten aktivoitumisesta ja tilastoinnista vai jostain muusta? Jokainen Turkissa asuva vaistoaa kuitenkin naisten kohtaavan niin työ- kuin yksityiselämässäkin monenlaisia paineita, vastuun lastenkasvatuksesta, ratkaisemattoman yhtälön kodin- ja työnhoidon yhdistämisen välillä sekä konservatiivisten arvojen seuraamisen kintereillä.

Viime viikolla uutisoitiin turkkilaisten naiskäsityksen olevan edelleen hyvin konservatiivinen. Ulkomaalaista paikallisen miehen tyyli saattaa alussa ihastuttaa, ylenpalttinen kiinnostus tyttöystävän pukeutumiseen, lähes palvonnalta tuntuva huolehtiminen turvallisuudesta, halu tietää menemisistä ja tulemisista. Moni turkkilainen nainen taas kokee elävänsä ikänsä valvonnan alaisuudessa, ensin kotona perheen ja sen jälkeen avioliitossa puolisonsa. Välittäminen ja mustasukkaisuus ovat kaksi eri asiaa, moni nykyaikainen nainen Turkissa on tämän asian suhteen äärimmäisen tarkka ja epäilevä puolisoa etsiessään, eikä syyttä, ainakin jos haluaa avioliitossakin tehdä päätöksen hameen helmansa pituuden ja työpaikan ja kotona olemisen välillä.

Nuori sukupolvi Turkissa on hyvin erilainen kuin edelliset, sosiaalisen median ja nopean kehityksen kautta siitä on tullut vaativa, ärhäkkä ja nälkäinen. Monesti on helppo erehtyä luulemaan, että turkkilaiset teinit viettävät kaiken vapaa-ajan kotona vanhempien luona taivaallisen tietämättöminä houkutuksista ja kokeiluista, jotka kuuluvat monen eurooppalaisen nuoren teinivuosiin. Tööt, väärä vastaus, vierestä seuranneena turkkilaiset nuoret osaavat siinä kuin suomalaisetkin keksiä vedenpitäviä selityksiä, kokeilevat ja haparoivat kohti aikuisuutta, kuri ja kontrolli voi olla tiukempi mutta keinot on monet.

Entinen työkaverini muisteli kuinka lapsena joutui tulemaan aiemmin kotiin kuin veli, hän katseli nenä kiinni ikkunassa kun pojat riehuivat vielä pihalla, poikia ei juuri komenneltu sillä pojathan ovat sellaisia, villejä ja äänekkäitä, tyttöjen piti istua hiljaa kun oli vieraita ja tulla kotiin ajoissa etteivät naapurit ihmettele. Perhearvojen vaaliminen on ihan hienoa mutta kaiken ihannointi joka lähentää naisia takaisin väkipakolla pyykinpesun jatkoksi ja neljän seinän sisälle nostaa karvani pystyyn. On helppo erehtyä romantisoimaan asioita kaukaa, elleivät säännöt ja odotukset kosketa suoraan. Jos olisi mahdollista niin täyttäisin kotini ihanilla vanhoilla antiikkikalusteilla, jotka odottavat hakijaansa ympäri Turkkia, haalisin käsintehtyjä mattoja ja muita vanhoja tekstiilejä seinille, sen sijaan kuluneet arvot pidän kotiovemme ulkopuolella.