Jonotellen ja odotellen

Aika siitä kun asiaa aletaan suunnittelemaan itse tapahtumiseen Turkissa on hieman eri kuin Suomessa. Asioiden hidas eteneminen, epävarmuus ja suunnitelmien puute eivät tule enää yllätyksenä. Turkissa asuu lähemmäs 80 miljoonaa ihmistä ja jo pelkästään omassa kaupunginosassani yli 300 000 Karşıyakalaista. Täällä jonotetaan, varmistellaan ja odotellaan, aika usein. Hammaslääkärissä on yksi kerros ainoastaan hampaanpoistoja varten, kauppoihin kuskataan pitkin päivää autolasteittain leipää ja tarhan tutustumispäivänä rakennuksen edusta ja aulat pullistelevat vanhemmista ja lapsista. Meitä on paljon.


Monelle tuttavalla Suomessa on vaikea käsittää, että on mahdoton tietää minä päivänä tarha tarkalleen alkaa, entä uudet työt tai kuinka hampaan poisto ja uuden teko tarkalleen etenee. Tuhansia opettajia liikutellaan ympäri maata ja harvoin siirrot ja uudet virkaanastumiset menevät kuten piti, papereista puuttuu leimoja ja päätösten tekijät lomailevat. Kouluista kerrotaan vanhemmille, menkää kotiin, me soittelemme. Erilaiset työpaikat tarvitsevat monia lupia, tehdään työtilojen tarkastuksia ja tarkistellaan henkilökunnan papereita. Tarkastajia riittää ja uusia sääntöjä ilmaantuu. Hyvin harvaan asiaan Turkissa voi kertoa suunnitelman mukaisesti asian tapahtuvan tässä järjestyksessä ja näinä nimenomaisina päivinä.


Toisinaan kaikki tapahtuu nopeasti, usein ei. Kotimme vastapäätä toiminut leipäkauppias iski hanskat tiskiin kesällä, paikan omistaja saapui remontoimaan paikkaa heinäkuussa, touhussa ei pidetty kiirettä, monet laastit ja tiilet tehtiin pariin kertaan. Viimeiset viikot omistaja on istuskellut perheineen pihamaalla teellä tai illallisella. Ikkunaan on saatu etsimme työntekijöitä -kyltit. Kahvila tai leipomo, sekään ei ole ihan varmaan, aukenee joskus, ensi viikolla tai varmaan tämän vuoden aikana. Sen sijaan oma hammaslääkärireissu ilman ajanvarausta ei sisältänyt juurikaan jonottamista, kaikki toimi nopeasti, huolimatta vellovasta ihmismassasta odotustilassa. Tytön tarha alkaa tulevana maanantaina, kai, jos opettajalle ehditään virallistamaan siirto tai sitten se alkaa tiistaina tai keskiviikkona. Turkkilainen kaataa teetä lasiin eikä välitä, asiat tapahtuvat aikanaan.


Turkkilaisessa jonotussysteemissä kannattaa olla tarkkana. Paikalliset harvemmin jäävät jonon hännille vaan marssivat etulinjaan kyselemään ja ihmettelemään. Monissa paikoissa on vartijat, jotka ystävällisesti ohjailevat jonon hännille ja varmistavat hätäisten kansalaisten olevan oikeassa paikassa. Ilman vartijaa, jononmuodostelma kärsii. Olin viime viikolla hammaslääkärin röntgenjonossa, jono kesti muodossaan muutaman minuutin ja oven avauduttua jokainen halusi kurkistella toimenpidehuoneeseen, sen jälkeen oltiinkin sikinsokin. Tätä seurasi hermoilu kenen paikka oli missäkin. Suomalaisena hermoilin voiko olla näin hankalaa seisoa jonossa kun taas turkkilainen rouva hermoistui miksei meille jaettu jonotusnumeroita, eihän tästä muuten mitään tule! Turkkilainen on tottunut huolenpitoon, vastaanotoilla ja virastoissa vilkkuvat usein isot valotaulut ja sen hetkisen asiakaan nimi, samaanaikaan vartija huhuilee valotaululla jo vilkkuvia Mehmetiä ja Ayşea, lopulta kadonneita etsitään ulkoa tupakkapaikalta tai teenurkkauksesta.

Kun ihmisiä on paljon, liikutellaan jonottajia kuin laumoja. Vierailemallani hammasklinikalla jokaisessa kerroksessa on vastassa vartija, joka tarkistaa minne on potilaalla matka, huonokuulosille huudetaan ja vanhuksia ohjaillaan kädestä pitäen, toisinaan vanhuksen vieressä odottaja saa tehtäväksi seurata että vanhus huomaa kun häntä huhuillaan. Kerroksissa sihteerit varmistavat ettei turhia hidastella, ovi on auki Selma Rouva, vauhtia nyt, lääkäri odottaa. Sisään ja ulos, puudutuspiikit ensimmäisille ja seuraavat sisään. Itse huomaan olevani edelleen kuuliainen suomalainen jonottaja vaikka usein sinne etulinjaan kannattaa sännätä, kirurgisen toimenpiteen jälkeen röntgenissä ei odoteta vaan mennään ohi jonon, kiitos huolehtivaisen hoitajan joka ohjasi turhan jonotuksen ohi. Turkkilainen kyselee ja varmistelee monta kertaa asioita, usealta tiskiltä ja virkailijalta, tieto kun on usein kaivettava itse esiin.


Asioilla on kuitenkin tapana aina järjestyä, opettajat saapuvat viime tipassa ja koulut alkavat, työpaikkojen luvat järjestyvät ja hampaat hoituvat kun henkilökunta saa lauman liikkumaan huoneesta toiseen ja huutaa ohjeita, tarpeeksi monta kertaa toistellen. Viimeisillä raskaana oleville ei jaeta ohjeita, miten pakata synnytyslaukku, kouluista ei kerrota tarkkoja opetussuunnitelmia vanhemmille eikä lääkäri selosta yksityiskohtaisesti hoitojen jatkosta. Teille soitetaan, me ilmoitamme, saapukaa maanantaina klo 11 paikalle, resepti käteen olkaa hyvä, kiitos ja näkemiin. Kohti seuraavia jonoja ja ohjeita.


P.s  Uusi leipäkauppa oli auennut sillä välin kun olimme tänään ulkona :)