Jonotellen ja odotellen
Aika siitä kun asiaa aletaan suunnittelemaan itse tapahtumiseen Turkissa on hieman eri kuin Suomessa. Asioiden hidas eteneminen, epävarmuus ja suunnitelmien puute eivät tule enää yllätyksenä. Turkissa asuu lähemmäs 80 miljoonaa ihmistä ja jo pelkästään omassa kaupunginosassani yli 300 000 Karşıyakalaista. Täällä jonotetaan, varmistellaan ja odotellaan, aika usein. Hammaslääkärissä on yksi kerros ainoastaan hampaanpoistoja varten, kauppoihin kuskataan pitkin päivää autolasteittain leipää ja tarhan tutustumispäivänä rakennuksen edusta ja aulat pullistelevat vanhemmista ja lapsista. Meitä on paljon.
Monelle tuttavalla Suomessa on vaikea käsittää, että on mahdoton tietää minä päivänä tarha tarkalleen alkaa, entä uudet työt tai kuinka hampaan poisto ja uuden teko tarkalleen etenee. Tuhansia opettajia liikutellaan ympäri maata ja harvoin siirrot ja uudet virkaanastumiset menevät kuten piti, papereista puuttuu leimoja ja päätösten tekijät lomailevat. Kouluista kerrotaan vanhemmille, menkää kotiin, me soittelemme. Erilaiset työpaikat tarvitsevat monia lupia, tehdään työtilojen tarkastuksia ja tarkistellaan henkilökunnan papereita. Tarkastajia riittää ja uusia sääntöjä ilmaantuu. Hyvin harvaan asiaan Turkissa voi kertoa suunnitelman mukaisesti asian tapahtuvan tässä järjestyksessä ja näinä nimenomaisina päivinä.
Toisinaan kaikki tapahtuu nopeasti, usein ei. Kotimme vastapäätä toiminut leipäkauppias iski hanskat tiskiin kesällä, paikan omistaja saapui remontoimaan paikkaa heinäkuussa, touhussa ei pidetty kiirettä, monet laastit ja tiilet tehtiin pariin kertaan. Viimeiset viikot omistaja on istuskellut perheineen pihamaalla teellä tai illallisella. Ikkunaan on saatu etsimme työntekijöitä -kyltit. Kahvila tai leipomo, sekään ei ole ihan varmaan, aukenee joskus, ensi viikolla tai varmaan tämän vuoden aikana. Sen sijaan oma hammaslääkärireissu ilman ajanvarausta ei sisältänyt juurikaan jonottamista, kaikki toimi nopeasti, huolimatta vellovasta ihmismassasta odotustilassa. Tytön tarha alkaa tulevana maanantaina, kai, jos opettajalle ehditään virallistamaan siirto tai sitten se alkaa tiistaina tai keskiviikkona. Turkkilainen kaataa teetä lasiin eikä välitä, asiat tapahtuvat aikanaan.
Turkkilaisessa jonotussysteemissä kannattaa olla tarkkana. Paikalliset harvemmin jäävät jonon hännille vaan marssivat etulinjaan kyselemään ja ihmettelemään. Monissa paikoissa on vartijat, jotka ystävällisesti ohjailevat jonon hännille ja varmistavat hätäisten kansalaisten olevan oikeassa paikassa. Ilman vartijaa, jononmuodostelma kärsii. Olin viime viikolla hammaslääkärin röntgenjonossa, jono kesti muodossaan muutaman minuutin ja oven avauduttua jokainen halusi kurkistella toimenpidehuoneeseen, sen jälkeen oltiinkin sikinsokin. Tätä seurasi hermoilu kenen paikka oli missäkin. Suomalaisena hermoilin voiko olla näin hankalaa seisoa jonossa kun taas turkkilainen rouva hermoistui miksei meille jaettu jonotusnumeroita, eihän tästä muuten mitään tule! Turkkilainen on tottunut huolenpitoon, vastaanotoilla ja virastoissa vilkkuvat usein isot valotaulut ja sen hetkisen asiakaan nimi, samaanaikaan vartija huhuilee valotaululla jo vilkkuvia Mehmetiä ja Ayşea, lopulta kadonneita etsitään ulkoa tupakkapaikalta tai teenurkkauksesta.
Kun ihmisiä on paljon, liikutellaan jonottajia kuin laumoja. Vierailemallani hammasklinikalla jokaisessa kerroksessa on vastassa vartija, joka tarkistaa minne on potilaalla matka, huonokuulosille huudetaan ja vanhuksia ohjaillaan kädestä pitäen, toisinaan vanhuksen vieressä odottaja saa tehtäväksi seurata että vanhus huomaa kun häntä huhuillaan. Kerroksissa sihteerit varmistavat ettei turhia hidastella, ovi on auki Selma Rouva, vauhtia nyt, lääkäri odottaa. Sisään ja ulos, puudutuspiikit ensimmäisille ja seuraavat sisään. Itse huomaan olevani edelleen kuuliainen suomalainen jonottaja vaikka usein sinne etulinjaan kannattaa sännätä, kirurgisen toimenpiteen jälkeen röntgenissä ei odoteta vaan mennään ohi jonon, kiitos huolehtivaisen hoitajan joka ohjasi turhan jonotuksen ohi. Turkkilainen kyselee ja varmistelee monta kertaa asioita, usealta tiskiltä ja virkailijalta, tieto kun on usein kaivettava itse esiin.
Asioilla on kuitenkin tapana aina järjestyä, opettajat saapuvat viime tipassa ja koulut alkavat, työpaikkojen luvat järjestyvät ja hampaat hoituvat kun henkilökunta saa lauman liikkumaan huoneesta toiseen ja huutaa ohjeita, tarpeeksi monta kertaa toistellen. Viimeisillä raskaana oleville ei jaeta ohjeita, miten pakata synnytyslaukku, kouluista ei kerrota tarkkoja opetussuunnitelmia vanhemmille eikä lääkäri selosta yksityiskohtaisesti hoitojen jatkosta. Teille soitetaan, me ilmoitamme, saapukaa maanantaina klo 11 paikalle, resepti käteen olkaa hyvä, kiitos ja näkemiin. Kohti seuraavia jonoja ja ohjeita.
P.s Uusi leipäkauppa oli auennut sillä välin kun olimme tänään ulkona :)
Monelle tuttavalla Suomessa on vaikea käsittää, että on mahdoton tietää minä päivänä tarha tarkalleen alkaa, entä uudet työt tai kuinka hampaan poisto ja uuden teko tarkalleen etenee. Tuhansia opettajia liikutellaan ympäri maata ja harvoin siirrot ja uudet virkaanastumiset menevät kuten piti, papereista puuttuu leimoja ja päätösten tekijät lomailevat. Kouluista kerrotaan vanhemmille, menkää kotiin, me soittelemme. Erilaiset työpaikat tarvitsevat monia lupia, tehdään työtilojen tarkastuksia ja tarkistellaan henkilökunnan papereita. Tarkastajia riittää ja uusia sääntöjä ilmaantuu. Hyvin harvaan asiaan Turkissa voi kertoa suunnitelman mukaisesti asian tapahtuvan tässä järjestyksessä ja näinä nimenomaisina päivinä.
Toisinaan kaikki tapahtuu nopeasti, usein ei. Kotimme vastapäätä toiminut leipäkauppias iski hanskat tiskiin kesällä, paikan omistaja saapui remontoimaan paikkaa heinäkuussa, touhussa ei pidetty kiirettä, monet laastit ja tiilet tehtiin pariin kertaan. Viimeiset viikot omistaja on istuskellut perheineen pihamaalla teellä tai illallisella. Ikkunaan on saatu etsimme työntekijöitä -kyltit. Kahvila tai leipomo, sekään ei ole ihan varmaan, aukenee joskus, ensi viikolla tai varmaan tämän vuoden aikana. Sen sijaan oma hammaslääkärireissu ilman ajanvarausta ei sisältänyt juurikaan jonottamista, kaikki toimi nopeasti, huolimatta vellovasta ihmismassasta odotustilassa. Tytön tarha alkaa tulevana maanantaina, kai, jos opettajalle ehditään virallistamaan siirto tai sitten se alkaa tiistaina tai keskiviikkona. Turkkilainen kaataa teetä lasiin eikä välitä, asiat tapahtuvat aikanaan.
Turkkilaisessa jonotussysteemissä kannattaa olla tarkkana. Paikalliset harvemmin jäävät jonon hännille vaan marssivat etulinjaan kyselemään ja ihmettelemään. Monissa paikoissa on vartijat, jotka ystävällisesti ohjailevat jonon hännille ja varmistavat hätäisten kansalaisten olevan oikeassa paikassa. Ilman vartijaa, jononmuodostelma kärsii. Olin viime viikolla hammaslääkärin röntgenjonossa, jono kesti muodossaan muutaman minuutin ja oven avauduttua jokainen halusi kurkistella toimenpidehuoneeseen, sen jälkeen oltiinkin sikinsokin. Tätä seurasi hermoilu kenen paikka oli missäkin. Suomalaisena hermoilin voiko olla näin hankalaa seisoa jonossa kun taas turkkilainen rouva hermoistui miksei meille jaettu jonotusnumeroita, eihän tästä muuten mitään tule! Turkkilainen on tottunut huolenpitoon, vastaanotoilla ja virastoissa vilkkuvat usein isot valotaulut ja sen hetkisen asiakaan nimi, samaanaikaan vartija huhuilee valotaululla jo vilkkuvia Mehmetiä ja Ayşea, lopulta kadonneita etsitään ulkoa tupakkapaikalta tai teenurkkauksesta.
Kun ihmisiä on paljon, liikutellaan jonottajia kuin laumoja. Vierailemallani hammasklinikalla jokaisessa kerroksessa on vastassa vartija, joka tarkistaa minne on potilaalla matka, huonokuulosille huudetaan ja vanhuksia ohjaillaan kädestä pitäen, toisinaan vanhuksen vieressä odottaja saa tehtäväksi seurata että vanhus huomaa kun häntä huhuillaan. Kerroksissa sihteerit varmistavat ettei turhia hidastella, ovi on auki Selma Rouva, vauhtia nyt, lääkäri odottaa. Sisään ja ulos, puudutuspiikit ensimmäisille ja seuraavat sisään. Itse huomaan olevani edelleen kuuliainen suomalainen jonottaja vaikka usein sinne etulinjaan kannattaa sännätä, kirurgisen toimenpiteen jälkeen röntgenissä ei odoteta vaan mennään ohi jonon, kiitos huolehtivaisen hoitajan joka ohjasi turhan jonotuksen ohi. Turkkilainen kyselee ja varmistelee monta kertaa asioita, usealta tiskiltä ja virkailijalta, tieto kun on usein kaivettava itse esiin.
Asioilla on kuitenkin tapana aina järjestyä, opettajat saapuvat viime tipassa ja koulut alkavat, työpaikkojen luvat järjestyvät ja hampaat hoituvat kun henkilökunta saa lauman liikkumaan huoneesta toiseen ja huutaa ohjeita, tarpeeksi monta kertaa toistellen. Viimeisillä raskaana oleville ei jaeta ohjeita, miten pakata synnytyslaukku, kouluista ei kerrota tarkkoja opetussuunnitelmia vanhemmille eikä lääkäri selosta yksityiskohtaisesti hoitojen jatkosta. Teille soitetaan, me ilmoitamme, saapukaa maanantaina klo 11 paikalle, resepti käteen olkaa hyvä, kiitos ja näkemiin. Kohti seuraavia jonoja ja ohjeita.
P.s Uusi leipäkauppa oli auennut sillä välin kun olimme tänään ulkona :)
Kyllä oli taas hauska kirjoitus turkkilaisuudesta. Miten kauan sulla kesti että suomalaisuus karsiutui ja esiin astui uus-turkkilainen minäsi? Joskus Istanbulissa muistan jääneeni ostarin vessassa jonottamaan ja Aina kun ovi aukesi joku mun takaa syöksyi sisää mun katsoessa huuli pyöreänä että eikö se ollut mun vuoro. Nyt muuten selkisi miksi niitä vartijoita tuntuu olevan joka paikassa :) Mukavaa viikonloppua!
VastaaPoistaHeh, ei musta varmaan suomalaisuus ole karsiutunut mutta joissakin asioissa olen kylla aika turkkilaistunut. Monta vuotta meni siihen, etta opin toimimaan vaadittaessa kuin turkkilainen, ohittelemaan, kayttamaan kyynarpaita, huutamaan vahan kovempaa kun vieruskaveri ja pitamaan puoleni. Kylla sen oppii kun on pari kertaa jaanyt tosiaan vessajonoon odottelemaan tai kassajonoon muiden yli kaveltavaksi :D
PoistaOoh, tulisin hulluksi noiden epävarmuuksien kanssa! Tai sitten oppisin aikaa myöten hiukan rennommaksi. Täällä Yhdysvalloissa (länsirannikolla) on ilmapiirissä joskus aavistus (mutta vain aavistus) samanlaista elämänmenoa - tai ainakin se suomalaisesta tuntuu siltä. Totuttelua vaatii. Sinun tekstistäsi kaikui hymy, osaat katsella erilaista pilke silmäkulmassa.
VastaaPoistaMina olen oppinut rennommaksi, nykyisin olen ihan ylpea itsestani juurikin siina, ettei joka asiasta tarvitse stressata tai vauhkota, usein asioiden hitaasta etenemisesta kun ei ole mitaan suurempaa haittaa, asioilla on tapana jarjestya. Olen nahnyt sen jo sen verran monta kertaa, etten turhia hermostu. Juon siis teeta ja mietin mukavia :) Kiitos S!
PoistaHih, mulla menis hermot! :D Täällä Ghanassa ei sentään niin usein jonottaa tarvi (koska rahalla saa), mutta muuten on ajan käsitys ihan vinksallaan... "tulen 5min päästä" tarkoittaa kahta tuntia.
VastaaPoistaJa onko turkkilaisia tosiaan 80miljoonaa! Kuulostaa ihan hullulta. Minä kun luulin,että tämä Ghanan 25miljoonaa on jo ihan järkyttävä määrä.
Turkki on tosiaan aika vakirikas valtio. Taalla on joissakin paikoissa jonoja ja toisinaan taas sitten taas ei, aika harvoin mulla on hermot menny, jonotusajankin voi kayttaa jotenkin hyödyksi, juomalla vaikka teeta ja syömalla jotain tai juttelemalla muiden jonottajien kanssa. Moni asia toimiikin sitten yllattavan hyvin ja usein juuri silloin kun luulee, etta nyt menee aikaa.
PoistaMielenkiintoista;hyvin erilaista kuin täällä.Vaikka täälläkin saa usein odotella ja projektit eivät valmistu silloin kun on luvattu niin on kuitenkin hyvin erilaista.
VastaaPoistaToisinaan odotellaan ja sitten taas valilla kaikki tapahtuu nopeasti ja kasittamattöman jarjestelmallisesti,huolimatta jonottajien maarasta, ikina ei voi tietaa :)
PoistaOhittelu on kyllä sellanen mikä on tosi raivostuttavaa, varsinkin kun on tottunut että omaa vuoroa nätisti odotetaan. Oltiin yks päivä hakemassa ruokaa ja tosta vaan turkkilainen nainen pelmahtaa meidän eteen sen kummempia sanomatta. Alkoi ärsyttää sekin kun ei osannu siihen tilanteeseen sanoa mitään. Enkä oikeestaan tiiä oisko se lopulta mitään auttanutkaan.. :D
VastaaPoistaSuosittelen sanomaan tiukasti mutta ystävällisesti, että anteeksi mutta tässä on jonon pää. Toimii ainakin täällä. Kesti kauan kerätä rohkeutta alkaa napakasti puolustaa oikeuksiaan, koska olen sekä suomalainen että ujo, mutta voi miten hienolta tuntuikaan panna ensimmäistä kertaa ohittelija kuriin. :D
PoistaJoo ihan totta, kylla voi napakasti sanoa etta mina olin ensin! Ja kuten ylla jo sanottu, se kestaa aikansa ennenkuin uskaltaa puolustaa oikeuksiaan mutta sitten kun sen tekee niin siita se lahtee ja tulee todellinen voittaja olo!
PoistaIhan kuin täällä Perussa! :) Ihmeellistä joka kerta huomata, miten kaaokselta näyttävät tilanteetkin järjestyvät parhain päin. Yleensä odotellaan pieni iäisyys, kun taas välillä hommat hoituvat nopeammin kuin Suomessa, mutta etukäteen on mahdotonta tietää, kuinka kauan odotellaan tällä kertaa. Seikkailunhalua, sopeutumiskykyä ja taitoa kestää epävarmuutta tarvitaan kahmalokaupalla, eikä arki ole koskaan tylsän ennakoitavaa :D
VastaaPoistaKuulostaa tutulta, turkkilainen ei kaaoksesta hatkahda kun taas suomalaiselle pienikin epajarjestys ja paikallinen maara ihmisia vellomassa saa helposti aikaan paniikin. Joskus kaikki hoituu niin nopeasti ja joskus taas ei...olen onnellinen siita etta juurikin mainitsemaasi seikkalunhalua, sopeutumiskykya ja taitoa hallita epavarmuutta on tullut opittua, ei se niin kamalaa ole ja siita olisi taatusti hyötya nyt nopeasti muuttuvassa maailmassa aika monelle? Tylsaa, mita se on?:D
PoistaHIenosti kirjoitettu taas ja ihania kuvia!!
VastaaPoistaMinä olen huomannut täällä Istanbulissa toisenlaistakin jonottamiskulttuuria. Busseihin, minibusseihin ja dolmus-busseihin mennessä pysäkillä ihmiset muodostavat jonoja ja ovat hyvin tarkkoja siitä, missä järjestyksessä ollaan, kun varsinkin kahteen viimeksi mainittuun mahtuu ainoastaan rajallinen määrä ihmisiä. Kerran olen ollut todistamassa tilannetta, kun paikallinen rouva hermostui ihan kunnolla tavallisen ison bussin jonossa, kun joku (ilmeisesti turisti) menikin hänen edelleen ja useasti minibussijonoissa ihmiset myös seisovat hyvin tarkasti järjestyksessä.
Johtuisiko sitten siitä että koska vaan tietty määrä mahtuu sisälle, niin oikeasti on pidettävä huoli paikastaan ja samalla tulee ajettua myös muiden jonottajien etuja :)
Kiitos! No tuo on kylla totta, esim Ankaran kaasukortin lataamisjonoihin oli jarkyttavat jonot ja siella paljoudessa kylla paikasta pidettiin tiukasti kiinni, odotusaika kun saattoi olla aika pitka kun kylmat kelit yllatti ja miljoonat halusivat ladata rahaa korteille samana paivana....eli tassa on varmaan kyse sitten siita kun oikeasti on ehdittava töihin tai kouluun tai kotiin niin jonot tehdaan, vaikka vakisin. Hyva huomio!
PoistaMuistan ensimmäisen kerran kun olin Istanbulissa, oli tosi kuuma päivä, väsytti ja oli huono olo. Vessassa asetuin nätisti jonoon odottamaan vuoroani kunnes vanha rouva kylmän viilesti kiilasi jonon ensimmäiseksi.Itkupotkuraivarit oli piiikkusen lähellä:D En voinu ymmärtää miten kukaan voi olla niin epäkohtelias ja röyhkeä, ei minkäänlaista kunnioitusta muita kohtaan. Nooo onneksi se nykyään taidan olla minä joka turkkilaista miestäni saa rauhoitella Turkin jonoissa ;) Kaikkeen tottuu mutta kyllä siinä oli taas hetkeksi suomitytölle kulttuurieroa kerrakseen :D
VastaaPoista:) Niin se on, etta Turkissa joutuu pitamaan tiukasti kiinni paikastaan. Joskushan vanhemmat ihmiset pitavat oikeutena paasta jonon ohi mutta tama on aika tilannekohtainen asia milloin vanhukset kuuluu laskea kassajonoissa ohi ja bussissa tietysti istumaan.
PoistaVartijoilta ja suoraan jonon ohi kassoilta oppii kyllä kysymään, mihin jonoon itsensä asettaa siinä vaiheessa, kun on muutaman kerran ollut väärässä jonossa tuntitolkulla :D Ei ketään kiinnosta tulla kyselemään, että oletko nyt varmasti oikeassa paikassa, joten itse täytyy ottaa selvää.
VastaaPoista:D Taalla suhtaudutaan osassa paikoista ( sairaalat, virastot) jonottajiin hyvinkin huolehtivaisesti mutta toisaalla taas ei, siella vaan survotaan, ohitellaan ja mennaan nopeimman/vahvimman oikeudella...
PoistaMoikka Petra! Kuulostaa vaihteeksi niin italialaiselta, mä sanonkin, että italialaiset ei jonota vaan " laumottaa"..Mahtava postaus taas..:)) Kauanko sulla kestää kirjoittaa postaus kuten tää?
VastaaPoistaNo tuo laumotus sana on kylla ihan loistava, turkkilaiset tekee ihan samaa....jonossa perakkain oleminen on jotenkin tuskaista turkkilaisille, naen heti kun se muodostelma alkaa hajoilemaan, alkaa pulina ja supina ja yhtakkia kaikki on kasassa. Sillon kun mulle tulee joku idis niin saatan kirjottaa vaikka vartissa tallasen tekstin, jos ei tule niin siita ei yleensakaan tule mitaan vaan jatan koko tarinan hautumaan :)
Poista