Kaksikielisyyden uudet tuulet

Heinäkuussa tyttö täytti 3 ja monessa asiassa ollaan taas uudessa vaiheessa. Hommia on keksittävä, neiti haluaa osallistua ruuan tekoon ja siivoamiseen, nikkarointihommiin ja kynnetkin on muistettava maalata. Kyselyikä on täällä, äiti mikä on taivas, missä on Suomi, minne aurinko meni ja missä Helmi-koira on? Uhmakohtaukset tulevat ja menevät, oman tahdon kanssa taistellaan ja mikä mielenkiintoisinta, kieli kehittyy vauhdilla. Kesän aikana aiemmin heikommassa asemassa ollut turkin kieli on vahvistunut. Suomen kielen sanavarasto on kehittynyt ja itsensä ilmaiseminen käy aiempaa helpommin.

Kielen vaihtaminen turkista suomeen tai toisinpäin käy sujuvammin kuin ennen. Ymmärrys siitä, kenelle puhutaan milläkin kielellä tuntuu automatisoituneen. Miehen kanssa tunnemme olomme toisinaan hölmöläisiksi kun tyttö selittää juuri äidilleen tokaisuaan miehelle hitaasti artikuloiden turkiksi, miettinee että tajuaakohan tuo puupää nyt varmasti, onneksi teillä on kaltaiseni täysin kaksikielinen tulkki, kuinka te pärjäsitte ennen minua? Sitä sopiikin ihmetellä.

Kirjojen lukeminen kiinnostaa nyt aiempaa enemmin, olemme ottaneet luettaviksi myös muutamia vanhoja kirjoja, joiden yksinkertaiset aurinko on keltainen tai pupen eväskori on sininen, saa tyystin uuden valon syttymään tytön silmiin. Turkinkieliset lastenkirjat tyttö kiikuttaa baballe ja suomenkieliset äitille, äiti älä viitti ja baba yapma huudetaan peräkkäin. Ilmaisuihin on tullut hauskuutta ja syvyyttä, mummi on niin vaikea ja äitin tukka on taas pystyssä, naurattaa. Illan tullen, juuri ennen unentuloa, alkaa pulina. Toisinaan asiaa päivän varrella tapahtuneesta on niin paljon, että niiden sanoiksi pukeminen tuntuu edelleen haastavalta. Ikävä, ilo ja suru ovat ilmaistavissa pienen tytönkin elämässä, toisinaan on ikävä babaa, joka on töissä tai mummia ja ukkia, jotka palasivat loman jälkeen kotiin.

 

Tytöstä huomaa että vanhemmat tykkäävät eläimistä, linnut ja luonnonilmiöt kiinnittävät eniten huomiota, lähes kaikki eläimet ovat tuttuja molemmilla kielillä. Baban ja tytön yhteisiä lempiohjelmia ovat eläindokumentit, lempileluihin kuuluvat eläinten pienoismallit ja joka päivä käymme tarkistamassa  lähimarketin linnut, kulmakahvilan kilpikonnan ja puistomme pulleat kissat. Eläimistä riittää tarinaa ja ihmettelemistä. Paras paikka Izmirissä on eläintarha hassuine apinoineen. Numerot, värit ja kellotaulu ovat nykyisen kiinnostuksen aiheita, joten laskemme yhdessä rappusia, autoja, tarkkailemme markiisien ja ravintolan pöytäliinojen värejä.

Tyttö on reipas ja menee puistossa heti muiden lasten luo, merhaba kajahtaa ja leikit alkavat. Turkin kielen kehittymisen myötä leikkikavereita on löytynyt helpommin, joskus lapset saattavat juosta luokseni kysymään olemmeko englantilaisia, hollantilaisia tai jopa espanjalaisia. Izmirin alueella kaksikielisiä tuntuu olevan todella paljon, joten sinänsä meidän keskenäinen vieras kielemme ei kummastuta, lähinnä kiinnostaa. Turkin kielen kehityksen myötä kivi on vierähtänyt sydämeltäni, ei tuo puhu mitään tai se on ulkomaalainen sulkivat toisinaan tytön leikkien ulkopuolelle vielä keväällä. Itseni on vaikea arvioida onko tytön puheessa aksenttia suomea puhuessa, turkissa tuskin vaikka se saattaa aavistuksen laahatakin jäljessä ikäisiään. Suomen kielellä tyttö puhuu monesti kirjakieltä ja omaa karjalan murretta sekottaen, äiti minulla on tänään paljon asioita hoidettavana, tulee selkeällä kirjakielellä kun taas en mie tiiä mitää, kuin suoraan karjalaisen suusta.

Turkin kielen saralla tyttö on oppinut ottamaan paikalliseen tapaan osaa yhteisöön, merhaba ja kolay gelsin putkahtavat automaattisesti neidin suusta kaupoissa ja kahviloissa, hän muistaa kiitellä ja hyvästellä kaikki poskisuudelmin ja jää jopa suustaan kiinni matkalla puistoon vastaantulevien kanssa. Kesän aikana majatalossa on vieraillut useita suomivieraita ja sen huomaan puheenkehityksessäkin. Suomen kielen kirjaimet ja äänteet tulevat selkeästi ja aika usein tyttö yllättää osaamalla hankalia uusia sanoja tai lauseita. Vaikka Suomi on Turkissa syntyneelle ja kasvaneelle ihan vieras paikka niin selvästi se pohdituttaa pienessä mielessä, Suomessa asuu meillä kyläilijöitä, muumit ja sieltä tulevat hapankorput. Tarhan aloitus tuo kaksikielisyyteen taatusti uusia tuulia ja haasteitakin suomen kielen ylläpitämisen suhteen. Maanantaina se sitten alkaa, ensin tutustumisjaksolla ja viikko eteenpäin tarhan päiväjärjestyksellä, tyttö ei varmasti osaa vielä jännittää, vanhemmat enemminkin. Tulevina viikkoina luvassa siis tarinoita tarhaan sopeutumisesta.