Tarhan aloitus Turkissa

Tarhan aloitus on varmasti aina tunteikasta, ihan joka maassa. Meille eka viikko, tarhan tapahtumat ja tytön vaihtelevat reaktiot olivat välillä rankkoja. Muutamana aamuna mietin, että antaa olla, jääköön kotiin mutta hetken vilkuiltuani vauhdikasta neitiä päätin ettei hanskoja heitetä tiskiin. Mies on ollut suuressa osassa tarhan alkumetreillä, niin uskon valamisessa minuun että tiukkana tarhalla vahtimassa, monena aamuna mies on vienyt tytön ja jättänyt stressaantuneen äidin kotia rauhoittumaan.

Eka aamu tarhassa, hei kivaa, äiti ja babakin jää tänne, eikö?

Tyttö aloitti 36kk täyttäneiden aamuryhmässä, ikähaitari on 36-39 kk. Lapsia oli alussa 17, joista ainakin 4 on lopettanut ekan viikon jälkeen. Tarha on anaokulu eli ns. esikouluun ja kouluun valmentava tarha, jossa on luokkaa kohti yksi opettaja ja tämän kaksi avustajaa. Lapsilla on omassa luokkahuoneessa wc-tilat, pukkarit ja leluja yllinkyllin. Ruokailemassa käydään erikseen ja aamuryhmäläisille kuuluu aamiainen noin klo 9.15 ja hedelmä noin klo 11. Tarha on koulumainen verrattuna Suomeen, on opettajat, oppilaat, tiukat aikataulut, asioita opetellaan tekemään isona ryhmänä ja tarhaan vienti ja haku on tiukasti kontrolloitua. Toive on, että lapselle vaihdetaan aulassa sisäkengät, reppu mukaan ja ovella avustaja ohjaa omaan luokkaan, vanhemmat kohti kotia nopeasti, kiitos. Haun aikana meno on aikamoista, aulassa on jokaiseen luokkaan oma summeri, johon kerrotaan (huudetaan siis) lapsen nimi, jonka jälkeen avustaja tuo lapsen ovelle. Vanhempia ei sisälle lasketa ilman ajanvarausta tai todellista asiaa. Ei heikkohermoisille.

Olikohan tämä se uusi poikakaveri?

Tyttö on valtion anaokulussa, joka poikkeaa yksityisestä tarhasta. Suurin ero on hinta ja toinen toiminta. Tytön tarha on puolipäiväinen, johon viedään 7.45-8.00 ja haetaan 12.30-12.45, sen jälkeen saapuvat iltapäiväryhmäläiset. Tytön tarhan kuukausimaksu on 120 tl kun alueellamme tarhojen puolipäivämaksut yksityisellä sektorilla liikkuvat 650-950 tl välillä. Valtion tarhan ruoka on kehnompaa, yksityisellä käytössä on luomuruokaa ja panostus ruokalajeihin on hieman eri luokkaa. Tästä postausta lisää myöhemmin. Hyvin kuitenkin maistui nutellaleipä, oliivit, pähkinät ja juusto tänä aamuna, kertoi neiti kotia kävellessämme. Yksityisellä sektorilla on shakkia, balettia, kieliä jne. kun taas valtionpuolella piirretään, muovaillaan ja askarrellaan. Leikitään ja opetellaan istumaan tuolilla. Sanoisin tuon istumaan opettelun olevan tärkeä taito tytöllemme, shakit myöhemmin sitten.

Ukin kanssa tavlan peluussa, hakkaa ukin mennen tullen parin vuoden päästä.

Tarha on lähtenyt sujumaan vaihtelevasti. Olemme kokeneet ylä- ja alamäkiä. Olemme miehen kanssa vieneet tytön usein yhdessä, monina aamuina mies yksin, hermoileva äiti kun ei ole parasta seuraa kenellekään ennen kahdeksaa. Henkilökunta on mukavaa ja auttavaista, kokkiherra moikkailee kokinhatussaan ovella ja ihana Pinar rouva ottaa tarhalaiset vastaan ja kertoo aina soittavansa, jos lapselle tulee oikeasti hätä. Menkää kotiin, kyllä kaikki hoituu vakuuttaa Pinar.

Kaikkien mielestä asiat eivät hoidu, me miehen kanssa olemme edelleen rauhallisin mielin, suurimman osan aikaa. Tarhan ulkopuolella on tavattu vanhempia kyselemässä luokkaa ja lapsen reaktiota opettajaan, heräileekö lapsenne yöllä, näkeekö painajaisia, johtuneeko opettajasta, josta lapsemme ei tykkää? Tyttö nukkuu kuin tukki, tarhan aloitus on ollut rankkaa, eka päivät pissattiin housuun ja tarhaan meno itketti. Perjantaina tyttö sai flunssan ja oksensi tarhassa ennenkuin ehdin kääntää selän, tuli lyhyt tarhapäivä. Toisen viikon maanantaina mies vei tytön tarhaan ja kohtasi useamman kiukkuisen vanhemman, tytön opettajasta oli valitettu opetusministeriöön asti ja opettaja oli vedetty toimestaan sivuun. Maanantaina tyttö tuli tarhasta naama hymyssä suin, kera piirustusten ja kertoi vaihtaneensa nipsejä pojan kanssa, jonka nimi on Edam (!).

No niin, nyt on rekkamiehen annos, ei tälläsiä kyllä tarhassa saa!

Ihmettelyä on riittänyt. Meille miehen kanssa kaikki tarhaan liittyvä on vierasta. Turkkilaisesta sielunmaailmasta tiedämme sen verran, että paikalliset vanhemmat ovat todella herkkiä lapsen hoitoon liittyviin asioihin, opettajien kyttääminen ja hiillostus on tiukkaa, opettaja on helposti huono ennenkuin toisin todistaa. Vuosia sitten ruumiillinen kuritus ja tiukat otteet olivat arkipäivää, nykyisin Turkissa ollaan jo eri linjoilla. Ellei koulun johtaja ota kiukkuisen vanhemman asiaa heti hoitaakseen, soittaa kipakka äiti opetusministeriöön ja seuraavaksi itse minteriöön, vanhemmilla on tapana puhaltaa yhteen hiileen ja nimet valituspapereihin täyttyvät yhdessä iltapäivässä. Syyksi riitti opettajan pätemättömyys alle 6-vuotiaiden hoitamisen suhteen ja tarhalaisen äidin mielestä kotia karkaamista kokeilevasta liian tiukka ote käsivarresta. Ei ole helppoa opettajillakaan tässä maassa mutta äitinä mieli on tyyni, kiitos leijonaemojen ja -isien.

Tänään menin sydän pamppaillen koululle ja sain vastaani iloisen tyttöni piirustus kourassa, se oli tehty äidille, pinni ja vesipullo oli hukassa mutta uusi hello kitty- reppu tiukasti selässä. Aamulla kuulemma takaisin. Tästä tämä lähtee, ehkä, saako jo kerran huokaista hiljaa?