Talvi tuli Izmiriin


Talven tuloa ei voi estää, tänne se saapui sateisena ja koleana, kylmyys on täällä ihan toisenlaista kuin Suomessa, kosteus tunkeutuu joka paikkaan ja saa hytisemään sisältä päin, sateet piiskaavat kerralla järjettömän määrän vettä, joka saa viemärit yskimään ja osan paikoista tulvimaan. Lämpötilat heittelevät, aurinkoisella ja lämpimällä kelillä pärjää tikkitakilla kun taas kylmimpinä päivinä kaipaa kunnon kerrospukeutumista. Aurinkoisina aamuina meillä on miehen kanssa melkein sota kumpi pääsee Helmin kanssa lenkille, sateisina aamuina ei niinkään.


Kulmakunnan katukoirat ovat jo tulleet tutuiksi, kissojen kanssa Helmi taitaa olla vieläkin ihmeissään. Kissat ovat kunkkuja, niitä on paljon ja ne ovat hyväkuntoisia, monet niistä ovat niin röyhkeitä, etteivät ne liikahda autojen edestä vaan jatkavat auringossa kylpemistä keskellä tietä, aamulenkillä näimme myös autoilijan epätoivoisen yrityksen karistaa kaksi kissaa konepelliltään, kissat eivät liikahtaneetkaan vaikka auto oli jo liikkeessä, aikansa sai autoilija nytkytellä autoaan ennenkuin kissat laiskanpuoleisesti hyppäsivät pois kyydistä.


Joulupaniikkia täällä ei saa onneksi aikaiseksi, tosin meidän kotikulmillekin on jo yhdelle parvekkeelle koristeltu kuusi, toisella on tontut ikkunassa, läheinen eläinklinikka on viritellyt jouluvalot kuusenmuotoon välkkymään, naapuri katseli kun ripustimme oven ulkopuolelle pukki-poroaiheisen kranssin ja kyseli joko valmistaudumme uuteenvuoteen, no ei kun jouluun. Karşıyakan keskustassa oli viime viikolla useampia joulukrääsää myyviä puoteja, myyjä kehoitti hakemaan muovikuusen ajoissa ettei lopu ennen uudenvuoden juhlintaa kesken.


Meillä joulua juhlitaan pienimuotoisesti, Suomeen lähtevät joululahjat on jo ostettu ja osa paketeista meille päin onkin jo saapunut, koristeita on laiteltu ja uusi muovikuusi on vielä ostamatta, jouluna laitetaan parempaa ruokaa kuin arkena ja leivotaan ihan jo tuoksunkin takia, tytölle viritetään netin kautta joulupukin kuuma linja ja itse haluan nähdä joulurauhan julistuksen. Turkkilaiset juhlivat samoin koristein uuttavuotta, jolloin meillä on yleensä ollut vieraita ja herkkuja, tänä vuonna taidamme ottaa uuttavuotta vastaan ihan keskenämme.


Viileät kelit ovat aloittaneet jokavuotisen 'tytön posket punoittaa, sillä on kylmä'-kauden, muutamia kommentteja on jo kuulunut vaikka oikeastihan täällä on vielä ihan leudot säät, leikkipuistot eivät sentään ole vielä tyhjentyneet. Paikallisten pukeutuminen jaksaa joskus kummastuttaa, lapsille on jo sidottu kaulaliina tiukasti suun eteen mutta jalassa on balleriinat, kuraiselle leikkikentälle tullaan mekossa ja sukkiksissa, joka johtaa siihen ettei lapsi saa tehdä mitään ettei se likaannu. Hanskat, hattu ja asiallinen kauliina puuttuu lähes jokaiselta ja sitten hytistään. Mies ei suostu laittamaan sateeseen keltaista sadetakkia, tänä aamuna tosin oli otettava maatuska-aiheinen sateenvarjo sillä talon muut sontikat olivat mystisesti hukassa.



Granaattiomenat, sitruunat, appelsiinit ja mandariinit notkuvat lähes jokaisen pihapuun raskailla oksilla, tällä viikolla monilla pihoilla on alettu tyhjentämään satoa, pihamme sitruunapuussa on roikkunut milloin kukakin. Talviajan kala on ehdottomasti Hamsi eli mustanmeren sardelli, hamsipannu on porissut meillä jo useampaan otteeseen, talven aikana saa yleensä kiintiön täyteen ja keväällä sitä ei heti teekään mieli.


Lunta on monissa osin Turkkia, kuten entisessä kotikaupungissa Ankarassakin, minä huokasin helpotuksesta ettei tarvitse räntäloskassa liukastella, mies taas haikaili haikeana valkeaa pihamaata. Ainakin mustanmeren alueella ja osissa itää on annettu koulusta vapaata huonon sään vuoksi alkuviikosta. Izmirin kohdallakin näyttää sääkartalla miinuksen puolelle tuleviksi öiksi ja lumihiutaleita, tosin taitavat lumet jäädä vain läheiseen vuoristoon, tänne kaupunkiin satavat vetenä. Meillä lämmönlähteeksi on riittänyt hyvin ainakin vielä ilmalämpöpumppu, se hurisee aamuisin ja iltaisin, yöaikana riittää jälkilämpö ja kaivautuminen peittojen alle. Eilen kylläkin vierailulla uuden tuttavamme luona muistin taas miten mukavaa on kun asunto on tasaisen lämmin kunnon lämmitysjärjestelmän ansiosta, joten sellainen kiitos sitten omaan asuntoon. Huomenna illalla hilpaisen lahden toiselle puolelle kunniakonsulaatin itsenäisyyspäivän kokkareille, siellä tapaakin sitten muut kaupungissa asuvat suomalaiset, mikäs sen mukavampaa!

Kommentit

  1. Kuantan on täällä hädässä, liikaa vettä ja ihmiset evakuoitu kodeistaan. Sadekausi ja vettä tulee, tosin lämpötilat ovat eri kuin siellä. paljonko suomalaisia asuu siellä? onko teillä joku yhdistys? tapaamisia paljonkin? täällä on aika eläväinen suomiseura, kun n. 200 suomalaista asustaa Malesiassa...missä kukin..mukavia juhlia ja kissat ovat kunkkuja, maiden omistajia. kotosuomessa oma kissani on suomalais-turkkilaisessa perheessää pitämässä jöötä :) ja talvea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voihan, siella suunnalla sadekausi tosiaan tuntuu monen elamassa, taalla se on kuitenkin aika pienta, joillakin alueilla liikehuoneistoissa saattaa tulvia ja tietenkin aina köyhimpien alueiden asukkaiden alakerroksien kodeissa. Suurin osa suomalaisista Turkissa asuu Istanbulissa ( olisiko reilu 100) ja Alanyassa on jo aika iso suomalaisyhteisö, jolla on myös oma Alanyan suomalaiset jarjestö. Taalla Izmirissa meita on vain kourallinen.

      Poista
  2. Meillekin onneksi tuli talvi;olinkin sitä jo odottanut ja tänään jopa palelin.Koirakin hytisee välillä täällä sisällä...Kiva nähdä kuva Helmistäkin! Vähän sama juttu näiden meidän kulmien kissojen kanssa;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kylla mullakin on aamulla varpaat jaassa kun vastahakoisesti nousen peiton alta napsauttamaan ilmalampöpumpun paalle hrrrrr. Mun pitaa kuvailla Helmia vahan useammin tanne blogiinkin, Helmi on vahan ihmeissaan naiden kissojen kanssa, jotka ovat ihan kulmakunnan omistajia, leipakauppias meuhkasi aamulla korttelikissa Dumanille, joka oli kaynyt pissalla leipakaupassa :D

      Poista
  3. Hauskoja nuo päivittelyt lapsen kylmyydestä. Universaali ilmiö nekin ja tosiaan säällä kuin säällä: täällä etiopialainen tuttuni ihmetteli viime viikolla miten en ollut laittanut vauvalle hattua päähän. Lämpöasteita oli 25...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitaa olla tosiaan niin eri kasitykset meilla mika on kylmaa kuin vaikka lahempana paivantasaajaa...

      Poista
  4. Kylläpä naurattivat nuo kissat konepellillä, kun eivät meinanneet lähteä kulumallakaan. :-) Kivalta kuulostaa joulun viettonne. Itse melkein tykkään uudestavuodesta enemmän, kun joulunpyhinä alkaa se kotona hissuttelu jo vähän tylsistyttää. Uutenavuotena on lupa juhlia. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilla on taalla aika röyhkeita nama kissat, olo on kuin apinojen planeetalla, milloinhan kissat ottavat vallan lopullisesti? Tama kasitys juhlista jotenkin muuttuu taalla maailmalla, kun ulkopuolella kaikki vaan jatkavat tavallista arkeaan niin jouluntunnelmaa ei ole samalla lailla.

      Poista
  5. Täällä satoi lunta! Että talvi on tullut ja jouluttelu päällä:). Huomenna harjoitellaan suomalaisia joululauluja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No taalla tuli muutamia hiutaleita tanaan, eilinen oli todella hyytavan kylma paiva, vuorille tulee usein lunta mutta tanne kaupunkiin ei.

      Poista
  6. Hassun kuuloista tuo kissavalta :D Voin vain kuvitella, miten laiskanoloisesti ne makoilevat...
    Toivottavasti oli hauskat kokkarit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokkarit oli kivat ja oli mukava tavata suomalaiset taalla!

      Poista
  7. Kuulostaa kissat olevat yhtä kunkkuja siellä kuin täällä Alanyassakin :D

    Myös Alanyassa on jäätävän kylmä. Vaan pari astetta lämmintä ja kova tuuli. Lupas jopa lumisadetta tänne ja pariksi päiväksi pakkasta, jota en kyllä usko ennenkuin omin silmin näen. Hrrr. Vielä pari päivää sitten oli melkein 20 astetta lämmintä: melkonen muutos keleissä näin äkkiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli niin pitka lammin syksy ja nyt sitten tulikin nain kylma hui! Ei muuta kun pipoa paahan ja lapset kateen!

      Poista
  8. Kiitos, vähän olen toivonut tällaista jouluista postausta, mutta en ole kehdannut taas pyydellä. Ihana, että kirjoitit tämän. Koittakaahan tareta (onko tuollaista sanaa olemassakaan)

    Venla

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No on sellainen sana tuttu ainakin nain lappeenrantalaisena, yritamme tareta :) Ma laitan lisaa jouluilua viela lahempana itse joulua ja sen kun pyydat jos jotain mieleen tulee, joskus tarttee ideoita ja valilla ihan unohdan mita on tullu kirjoitettua ja mita ei.

      Poista
  9. Moi! Kirjottelin sulle joku aika sitten sähköpostia vapaaehtoistyöhön liittyen ja julkaisin sitä käsittelevän blogini äskettäin kaikille. Tervetuloa kurkkimaan sinne vaikka vielä ollaankin keskellä tätä ikuisuudelta tuntuvaa hakuprosessia.. :p

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiva kun piipahdit, jätä kommentti tai laita sähköpostia!

Suositut tekstit