Kerrostaloelämää

Nykyinen asuinsijamme ei näillä näkymin tule olemaan kovin pitkäaikainen, joten selaamme kiinteistönvälityssivustoja säännöllisesti ja liikkuessamme silmäilemme myytävänä kylttejä. Uuden kodin etsiminen Turkissa on puuduttavan vaikeaa puuhaa, hinnan, mukavien naapureiden, hyvän asuinalueen, siistin talon ja toimivan huoneiston yhteensovittaminen samaan reiluun sataan neliöön, mielellään pienellä pihalla, kiitos, on vaikea yhtalö.


Nykyinen kotimme on kivalla paikalla mutta talo on liian vanha, vierasvessan pöntön voisi heittää olalle tuosta vaan, potkaisu kylppärin seinään saisi mahdollisesti kaakelit tipahtamaan ja paljastaisi niiden takaa jotain, mitä en edes halua ajatella. Kaakeloitu pieni keittiö kuiluun johtavalla ikkunalla on kuin bunkkeri, jossa on hautovan kuumaa kesällä. Naapurusto on värikäs, avaramielinen ja suurin osa naapureista mukavia, lähellä on kaikki palvelut, joten kovin kauas en haluaisi lähteä, asunnon etsintä onkin aikalailla kieli keskellä suuta hakuammuntaa, ei liiaksi tuohon suuntaan ettei joudu ulos hyvien koulujen ja terveydenhuoltopalveluiden alueelta eikä taas tuohon suuntaan tai vastaan tulevat kolhoosikerrostalot ja isot motarit, jotka eivät meitä vakuuta.

Kerrostaloelämä Turkissa on läpinäkyvää, mutta omakotitalo ei ole käynyt koskaan  mielessä korkeiden kustannusten ja eristäytyneisyyden vuoksi, kulukuilu kahden asumismuodon välillä on Suomea suurempi ja omakotitalo asuminen vaatii melkoiset turvatoimet. Rivitaloja on todella vähän ja kerrostaloasuminen suosittua helppouden, turvallisuuden ja edullisuuden takia. Turkkilaiset taloyhtiöiden kokoukset pitävät sisällään teetä ja rupattelua, asioista päättäminen on toisinaan vaikeaa, sillä asioiden läpiajoon tarvitaan suurimman osan myönteinen lupa, marmorit käytävään ja ovipuhelimet ovat toisille ykkösiä kun taas toiset haluavat julkisivuremontin heti, joku toinen taas ei halua maksaa mistään mitään. Niinpä päätökset venyvät ja asia siirtyy herkästi seuraavaan kokoukseen.


Paikallinen tuttava kuunteli kertomuksia kokemuksistani suomalaisessa kerrotalossa ihmeissään, suihku yöllä sai osan naapureista hermostumaan, kyläilijöitä tarkkailtiin ja ovikello pirahti jokaisesta ylimääräisestä äänestä ja taatusti ainakin klo 23 jälkeen, mopon parkkeeraus oli turvallisuusriski ja naapurusto usein hipihiljainen. Turkissakin on säännöt, asukkaat voivat koota addressin häiriöksi olevasta naapurista ja toimittaa ne poliisille. Kolmannesta valituksesta anotaan häätöä syyttäjältä, joka voi laittaa asian täytäntöön. Samanhenkisten kanssa on siis helpompi tulla toimeen. Koska elämä paikallisessa kerrostalossa on avoimempaa, saattavat kymmenet kenkäparit oven edessä ärsyttää tietyilla alueilla, toisella alueella taas kaljottelu vieraiden kanssa parvekkeella.


Jokaisessa kerrostalossa on sitten vielä omat, kirjoittamattomat säännöt kuten meluraja, moraali ja asukkaiden välimatka toisiin. Ihan pienistä turkkilaiset eivät nurise, entisessä kodissa kastelimme kaikki vuodet pihaamme talon yhteisellä vedellä, yläkerran eläkeläisistä oli vain mukavaa kun oli parvekkeelta kaunista katseltavaa,  nykyisessä talossa yläkerran rouvan vävy käy pesemässä autonsa talomme letkulla. Turkkilainen sietää aika kivasti naapurin meluisia vieraita, palloa jumputtavia lapsia ja korollisia aamukenkiä. Usein ärsyyntymistä puretaan kovaan ääneen puhumisella parvekkeella, ettäs joku kehtaakin heitellä tupakantumppeja tielle, eläimellistä tai on se kumma kun joissakin asunnoissa tuntuu majailevan niin paljon epämääräistä porukkaa! Sosiaalisen kulttuurin murroksessa myös kerrostaloelämä hakee uusia muotojaan, uusia asukkaita käydään toivottamassa tervetulleeksi enää vain osasta asuntoja ja omissa oloissaan olevien määrä lisääntyy.



Kerrostaloa valitessa mietin tarkkaan palveluita, onhan tärkeimpiin paikkoihin ja julkisen liikenteen pysäkeille lyhyt matka kävellen, ei liikaa liikennettä omalla tiellä ja mielellään lähettyvillä saisi olla kahviloita ja puistoja sekä ulkoilumahdollisuudet. Monissa paikallisissa kerrostaloissa kivijalassa on marketteja, vesipiippukahviloita, baareja, ravintoloita, partureita, kampaamoita, apteekkeja, yksityisiä lääkärinvastaanottoja ja eläinlääkäreitä. Aamu 05 asti auki oleva baari ei sovi ja vieressa sijaitseva jalkapallokenttä edellyttää urheilumieltä pelien jatkuessa aamuyön tunneille asti.

Asuntojen hinnat ovat monin paikoin pienessä nousussa Turkissa mutta alueellamme hinnat ovat onneksi lievässä laskussa. Nettisivuilla hakeudumme toisinaan tutkimaan lähialueiden tarjontaa, vajaan tunnin ajomatkan päässä Izmiristä saisi edullisesti kivan kattohuoneiston tai asunnon puutarhalla uima-altaineen, samalla hinnalla Izmirin kivoilta alueilta saa remonttia vaativan asunnon. Ehkä sitten joskus, kun suurkaupunkielämästä vie voiton unelias rantakaupunki ja maaseudun rauha.

Kommentit

  1. Oi miten kivan värikkäät talot ensimmäisessä kuvassa:) Oli mielenkiintoista lukea turkkilaisesta kerrostaloasumisesta. Minäkin asun kerrostalossa;7.-kerroksisessa sellaisessa,mutta lähistöllä on paljon omakoti-ja rivitaloja.
    Toivottavasti pian löytyy uusi koti,joka täyttää tarpeeksi monta kriteeriä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo on kylla hauskan varikkaita, mietin etta mita jos alkaa vari kyllastyttamaan niin saako sita vaihtaa :D Meidan alueella on vain pienkerrostaloja mutta vahan vanhempia monet, 4-5 kerroksisia, asunnot ovat sen verran suuria etta yleensa kerroksessa on vain 2 asuntoa. Toivotaan etta asunto löytyy, kiiretta ei pideta ja suunnitelmissa olisi ensi syksy.

      Poista
  2. Minä olen kyllä vähän huono kerrostaloasukki, en oikein osaa nukkua, jos jostain kuuluu ääniä. Mutta se on ehkä vain turhautumista siihen, etten saa selvää siitä mitä puhutaan... Mutta olen ratkaissut asian niin, että laitan äänikirjan soimaan, se peittää äänet, ja siihen nukahdan.

    Ja meillä kyllä on äärimmäisen harvoin mitään ääniä, naapurit menee vissiin aikaisin nukkumaan, itse taas olen yökyöpeli ja onneksi aika vähän untakin tarvitsen. Mutta sitten taas toisaalta, enpä ikinä matkoilla ole valvonut, vaikka, mikä sllasbaarinjytke olisi pauhannut. Tuo ehkä tukee uteliaisuusreoriaani.

    ja tuolta luin, että teillä on tytär mennyt päiväkotiin. Tsemppiä ja iloa uuteen arkeen.

    Venla

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ma luulen, etta tottumus tekee paljon, olen itse pikkukaupungista ja asunut aina omakotitalossa tai rivarissa Suomessa nuorena, toisaalta nykyisin meluinen aanimaailma on niin tuttua etta liika hiljaisuus saattaa pitaa hereilla Suomessa kaydessa, sita alkaa kuuntelemaan sita mita ei kuulu, ihan hullua :)

      Tyttarella on pian eka viikko tarhassa pulkassa, kylla on ollut janna viikko, meille kaikille, laitan tarinaa tulemaan kunhan olemme hengahtaneet eka viikon jaljilta, kiitos Venla!!

      Poista
  3. Kiitos, kun muistutut minua iloitsemaan siita, etta tahan saakka olen valttynyt Argentiinassa asunnon etsinnalta saati sellaisen ostamiselta. Ja jopa niilta yhtiokokouksilta, joissa tulisin ihan takuulla hulluksi! :) Pelkka asuntojen nettiselailukin saa kylmat vareet aikaan ja jos jokin asunto on minusta siedettavalla tasolla, niin siihen vuokraan sitten menisikin koko palkka ellei enemmankin :D Ja niista naapureista, aanista ja muistahan ei pelkkien kuvien perusteella tieda mitaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yhtiökokouksista kannattaa pysytella kaukana, mina olen pysytellyt ihan mielellani kaukana ja antanu miehen hoitaa asian....taalla nettisivuilla on kylla niin uskomattoman mielenkiintoisia kuvakulmia ja asuntoja, etta aika usein kay mielessa mita ihmetta ihmiset ajattelevatkaan laatiessaan ilmoituksia tai miten erilainen meidan maku voikaan olla, huoh :D

      Poista
  4. Toivottavasti löydätte sopivan asunnon! Valinta on kyllä vaikeaa ja niin monta eri tekijää huomioitavana. Itse muuttaisin omakotitaloon vaikka saman tien jos voisin, hyviä puolia on paljon mutta turvallisuusasiat sekä pitkät työmatkat ja kaukana olevat palvelut arveluttavat. Suomessa ainakin omakotitaloaluella asuminen oli yhteisöllisempää kuin kerrostalossa, asukkaat vaihtuvat niin harvoin ja monet tuntee vuosikymmenten ajalta, en tiedä sitten miten täällä Turkissa.

    Viivi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omien havaintojeni mukaan omakotitalo asuminen on Turkissa ihan toisenlaista kuin Suomessa. Kulut ovat usein jarjettömat ja omakotitalo asuminen todella eristaytynytta, alueilla asuu kulujen takia todella varakasta vakea joten henkilökuntaa on paljon, kotiapulaisia ja puutarhureita. Tosin pitaa muistaa, etta eri alueilla rakennuskanta Turkissa vaihtelee rajusti, Antalyan alueella on paljon uusia kerrostaloalueita ja korkeita taloja, ehka omakotitalo alueitakin, ulkomaalaisten asuntoryntays sai aikaan ihan erilaisia rakennushankkeita mita muualla maassa. Mina olen aika tyytyvainen kerrostaloasuja, tykkaan etta naapurit on lahella eika aanet hairitse.

      Poista
  5. Minäkin ihastelin noita ekan kuvan kerrostaloja!

    On se kyllä mielenkiintoista, miten erilaista asuminen eri maissa voi ollakin. Mä tykkään pestä aamulla aina hiukset, ja koska lähtö on nykyään aikaisin, käyn suihkussa puoli kuudelta... Olenkin pelännyt, että milloin tulee noottia naapureilta tai milloin ilmestyy valituslappu ilmoitustaululle, kun tämä talo on vielä kaiken lisäksi maailman potentiaalisesti hiljaisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on kylla aikamoisia varilaiskia! Turkissa ei varmaan ikina valiteta aanista mutta tiedan etta taalla on valitettu hajuista (!) siis jos joku paistaa jotain todella voimakasta niin siita on saattanut tulla sanomista. Meidan naapuri aikoinaan kailotti kovaan aaneen pihallaan, etta koiran turkkikin haisee jo kalalta, hyiii, mies paistoi tallöin siis kalaa pannulla :D

      Poista
  6. Voimia tosiaan etsimiseen. Huh. Muistan kyllä millaisiin kaikkiin mörskiin ja palatseihin sitä on asunnonetsimisreissuilla Istanbulissa joutunut ja päässyt:).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo, kylla on varia ja tyylia jos jonkunlaista....ma luulen etta aika monta mörskaa viela kaydaan lapi ennenkun löytyy jotain meille sopivaa :D

      Poista
  7. Opin sulta uutta, siis niitten nimet on " kerrostalon kivijalat" ..mitä täällä Italiassakin näkee, ja samalla lailla niissä kauppoja, baareja Jne. Mielenkiintoista lukea millasta asunnonosto Turkissa, toivottavasti lôydät sen, missä sun kaikki toiveesi täyttyy.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö, kerrostalon kivijalka, toivottavasti en ole vaarassa silla sellainen sana kasitaakseni on? :) Kunhan tayttyisi edes osa tai suurin osa toiveista, huoh, seurataan tilannetta!

      Poista
  8. Onnea asunnon etsintään! Asunnon ostosta Turkissa olisi tosi mielenkiintoista lukea!

    Itse tykkään myös asuntobongailusta; on jännä nähdä erilaisia asumisratkaisuja, vertailla hintoja jne. - huvinsa kullakin :).

    Turkissa myytävät uuskohteet (joita siis kaupataan suomalaisillekin) näyttävät tosi kivoilta; tyyli muistuttaa usein mielestäni jollakin tavalla arabi-suomityylin sekoitusta; se on jollakin lailla hieman "modernimpaa" kuin usein Algeriassa, mutta taas toisaalta hieman värikkäämpää ja näyttävämpää kuin Suomessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ma kerron kylla sitten tulevaisuudessa siitakin lisaa, me tehtiin nyt vuokrasopparit asuntoomme Ankarassa ja taalla, ei haluttu asunnon myynti ja ostohassakkaa tahan samaan kun tyttö meni tarhaan, mina aloin työnhakuun ja miehenkin työkuviot vahan muuttuivat.

      Turkissa myyntikohteet poikkeavat alueittain tosi paljon, on tosi modernia ja paljon palveluita, sitten taas perinteisempaa ja vaikka mita silta valilta, ne mita suomalaisille kaupataan ovat tosiaan vahan silta valilta etta on sita varikkyytta ja koukeroisuutta mutta samalla avaruutta ja ilmavuutta, ihan kivojakin ratkaisuja!

      Poista
  9. Olipa kiinnostava juttu! Onko muuten Ankaran ja Izmirin välillä isot hintaerot asuntojen neliöhinnoissa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Izmir on jonkun verran edullisempi kokonaisuudessaan mutta Ankarassa asunnot on paremmin rakennettuja ja kaikissa on nykyisin kunnon lammitysjarjestelma, taalla rannikolla kaikki on vahan sinnepain joka asiassa. Ankara ei ole maanjaristysaluetta mutta Izmir aika pahasti joten taalla on useampi mutta matkassa asuntoa etsiessa, Izmirissa hinnat laskee keskustoissa, Ankarassa nousussa.

      Poista
  10. Mielenkiintoinen kirjoitus! Voinkin vain kuvitella kuinka tosiaan päätösten tekeminen voi venyä, kun täytyy miettiä juurikin esimerkiksi julkisivuremontin ja marmorien väliltä. Meillä ainakin ehdottomana ykkösenä olisi hommata ovipuhelin, mieluiten kameralla. Me tällä hetkellä asumme kerrostalossa kolmannessa kerroksessa ja ovipuhelinta ei ole, joten on todella ikävää joskus kun tulee vieraita ja ovi temppuilee, täytyy itse mennä alas asti avaamaan ovi. Kovasti onnea teidän asunnosta!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiva kun piipahdit, jätä kommentti tai laita sähköpostia!

Suositut tekstit