Anoppilan kaappikello

Anoppilassa on aika pysähtynyt, kaappikello lonksuttaa kuten aina hieman jätättäen, lyö tasatunnein ja puolelta, klink-klonk. Tekokukka-asetelmat omilla paikoillaan, pitsiliinat ojennuksessa, vanha rikkoontunut tv odottamassa kirjahyllyssä parempia päiviään, koriste-esineiden ja kuvien joukossa. Kaikki on ihan niinkuin ennenkin.


Saavuimme perjantaina Turkin mummolaan lyhyellä varoitusajalla, liput varattiin torstai-yönä sillä appiukon kunto on huonontunut ja halusimme tuoda erityisesti pikkuneidin tuomaan iloa taloon. Turkkilaisilla työpaikoilla voi olla monta stressaavaa tekijää mutta yleensä siellä ollaan inhimmillisiä, jos perheenjäsen on sairaana, irtoaa lomaa heti. Kukaan ei irvistele omasta lisääntyneestä työtaakasta, ei tälläkään kertaa mieheni kohdalla. Tarvitsetko autoa, ennakkoa palkasta, ole niin kauan kun on tarvis. Anopin pää pilkisti tutusti jo parvekkeelta kun saavuimme aamulla aikaisin, Turkish airlines oli muonittanut meitä jo matkalla kiitettävästi mutta anopin aamiaisesta on turha yrittää kieltäytyä. Tervetuloa Konyaan, jossa lihapadat höyryävät, pide on rapsakkaa ja kuumaa, ruoka raskasta ja sitä on aina vähän liikaa. Täällä ei sanota että söin juuri tai en jaksa.


Anoppi kiikuttaa eteemme tutut herkut, ensimmäisenä iltana syödään jogurttikeittoa ja Kuru dolmia eli täytettyjä kuivattuja vihanneksia jauhelihalla, riisillä ja mausteilla, munakoisoa, paprikaa ja tomaattia, olen haljeta ylensyönnistä ja rasvamäärästä. Anoppi istuu vieressä ja hokee ye kuşum, ye, ye, ye, syö lintuni, syö, syö, syö. Ja me syömme. Salaattia, leipää, jogurttia kyytipojiksi. Loppuilta juodaan teetä ja anoppi yrittää väkisin syöttää meille vielä revani jälkiruokaansa, tässä vaiheessa järki sanoo, että nyt riitti. Seuraavana päivänä aamiaispöytä jatkaa tutulla laajalla lajitelmalla, iltapäivällä olisi tarjolla linssikeittoa anopin tapaan ja illaksi kiikutetaan lisukkeet läheiseen leipomoon ja haetaan sieltä hetken kuluttua laatikollinen etlı ekmekiä eli pideä konyalaisittain. Yöllä mahaa polttelee, tyttö oksentaa ja mies pyörii sängyssä vatsansa kanssa. Muistamme, että konyalainen rasvankäyttö ja mausteet ovat meille hieman liian tiukkaa tavaraa.


Anopin luona nukutaan kuin tukit, peitot ovat niin paksut ettei niiden alla pyöritä, aamuvarhaisella säpsähdän tuttuun tapaan kadun kovaäänisen rukouskutsuun. Illalla nukahdan kadulta kuuluviin outoihin ääniin. Sohvatyynyt ovat ojennuksessa, hämärtäessä verhot vedetään tiukasti ikkunaan. Sukulaisten ja naapureiden kuulumiset käydään läpi, kuka tippui puusta, kenen luona oli vieraita Euroopasta ja kuka on eronnut. Kaikki on niinkuin ennenkin muttei kuitenkaan, appi on hiljainen ja nukkuu. Telkkarin iltasarjojen ystävän tuoli on tyhjä, edes appiukon suosikkiruoka ei maistu. Ulkopuolinen maailma tuntuu karkaavan jo kauas. Pikkuneidin räpätys ja kiljuminen tuo taloon kaivattua elämää. Anoppilassa on turvallista, juuri siksi kun kaikki on niinkuin ennenkin, laita tossut jalkaan kuşum, villatakki niskaan, onko nälkä, jano, lisää teetä?

Lisää Konyasta tulevissa postauksissa, anoppilassa vierailun yhteydessä ehdimme piipahtaa Mevlanassa ja teimme aikamatkan miehen lapsuuden kulmille.

Kommentit

  1. Vähän tuli hymy huuleen kun luin tuosta ylensyömisestä ja siitä että siitä ei voi kieltäytyä vaan pitää jotain aina "ahmia".
    Toivottavasti appesi kunto kohentuu ja kiva että olette siellä piristämässä päiviä, niin itse potilaalle kuin anopillekin. Asuuko miehen koko suku siellä Konyassa ja koska hän on siellä viimeksi asunut?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nina, miehella on aika pieni suku, sukulaisia ei asu Konyassa kuin muutama eika mieskaan ole asunut siella pariinkymmeneen vuoteen. Turkissa kylaillessa kannattaa aina varustautua tyhjalla vatsalla :)

      Poista
  2. Voi surku, paranemisia appiukollesi!
    Hyvin tuttua tuo ylensyöminen mieheni perheen luona. Tirahti kyyneleet silmiin tuosta ye kuşum-lauseesta. Mun anoppi myös hokee tuota aina mulle, ja luin lauseen uudelleen ja uudelleen päässäni, anopin äänellä. Kova ikävä iski :')

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sanna ja toivotaan etta paaset pian anoppisi pöydan aareen :)

      Poista
  3. Piti vähän itkeä. Oli jotenkin sellainen tunne, että kaikki on ennallaan, mutta ei ehkä kauan. Toivottavasti appi vielä toipuu. Muutoin on ihanaa päästä mukaanne Konyaan, jossa onneksi saatiin itsekin käydä. Ihan omanlainen kaupunkinsa Turkissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Mine, niinpa kaikki on kuin ennen mutta ei kuitenkaan, apen tila on aika huono mutta toivotaan etta ihme tapahtuisi. Konya on ehka mainettaan kivempi paikka, moni mieltaa sen helposti vain sen uskonnollisen maineensa vuoksi mutta kaupunkina siella on aika paljon nahtavaa ja kiva liikkua.

      Poista
  4. Miten ihanaa luettavaa! Nykyajan ihminen kaipaa ja arvostaa onneksi vielä niitä tuttuja juttuja.Voi tuota turkkilaista ruokaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sofia, niin totta etta nykyihminen kaipaa nimenomaan tuttuja asioita rauhoittuakseen ja muistaakseen mika on tarkeaa. Voi turkkilaista ruokaa ja kiristavaa vyöta!

      Poista
  5. Osaat kertoa niin lämminhenkisesti ja elävästi, että tätä oli ilo lukea, vaikka appivanhempiesi puolesta tietysti surettaa. Jaksamista ja parempaa vointia sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Satu ja sinun kommenttisikin lammitti!

      Poista
  6. Voimia sinne! Vanhempien ja appivanhempien sairastaminen on aina raskasta aikaa. Onko miehellasi sisaruksia siella Konyassa anopin tulena?

    Kylla tuollaiset ruuat maistuisivat! Mausteista tykkaan, kovin rasvaista ruokaa alkaa tallainen viisikymppinen jo vahan huonommin sulattaa.

    Ja odotan paasta Konyan virtuaaliretkelle! Monta kertaa on Turkissa kayty ja erilaisia kolkkia nahty mutta Konya jai nakematta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miehen sisko asuu heidan kanssaan, onneksi, vaikka anoppi on ihan hyvassa kunnossa niin alkaa hanellakin jo toki hieman ika painaa ja tassa tilanteessa myös stressi. Minakin tykkaan tulisista mausteista mutta en kesta niita useana paivana perajalkeen, rasvainen ruoka tosiaan tuntuu kun itse ei tule konyalaisittain heiteltya voita joka ruokaan reilulla kadella :) Anopin mukaan voi on mauste. Konyaan mennaan viela talla viikolla :) Kiitos Anu!

      Poista
  7. Mielenkiintoista kuulla Konyasta varsinkin sun kertomana, siitä on tullut jotenkin tosi ristiriitanen kuva mitä on monilta ihmisiltä kuullut. Jaksamisia sinne :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Neea, Konyalla on ehka vahan liian huono maine monen mielessa, uskonnollisuus nakyy siella mutta se on vain yksi osa kaupunkia, paljon on nahtavaa ja kaupunki on kehittynyt huimaa vauhtia viime vuosina.

      Poista
  8. Tutulta tuntuu ruokatarjonta anoppilassa:) Meidän perheessä minä olen se, joka aina uhrautuu ja syö kaiken mitä anoppi eteen kantaa; poikansa kun kehtaa joskus jättää jotain väliinkin.
    Toivottavasti appiukkosi kunto kohenee. Itse menetin rakkaan appiukkoni muutama vuosi sitten; vieläkin on ikävä hänen kanssaan käymiäni keskusteluja.
    t. Tuija K.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Neljassa paivassa saa helposti housut kiristamaan ja posket pullolleen, se huomattiin tanaan kun palattiin kotia. Otan osaa appesi puolesta, on surullista nahda kun elama hiljalleen hiipuu ihmisesta pois, huoh.

      Poista
  9. Anoppilasi kuulostaa samanaikaisesti hellyyttävältä ja pienimahaisen painajaiselta. Toivon pikaista paranemista appiukolle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Taika, pienimahaiset kokevat taatusti anopin pöydassa tuskaisia hetkia :)

      Poista
  10. Tämä osui nyt just ajankohtaisesti, läheinen on sairaalassa ja huoli on kova, kun täältä kaukaa ei voi tietenkään lähteä ex tempore edes piristämään. Mutta toivotaan paranemisia, teille ja meille!
    Ihanat nuo anoppilan astiat ja kaikki kalusteet, just sellainen "ihan nii kuin aina"-paikka, mummola :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Terhi ja teille paranemisia ja voimia! Kaukana ollessa huoli on aina suurempi ja ikavinta on tosiaan kun ei voi olla lahella. Anoppilassa aika on pysahtynyt, astiat ja kalusteet ovat juuri niin kuin silloin ennen :)

      Poista
  11. ihana teksti. minulla on samanlainen tilanne kun äitini on vanhusten hoivakodissa ja lauantaina oli yrittänyt karata sieltä ja liukkaalla kaatui tietenkin ja olkapää murtui. Odotan kovasti huhtikuuta, että pääsen Suomeen ja häntä katsomaan. Täältä ei lähdetä ex-tempore, jollei ole viimeinen hätä. Vointeja sinne ja paranemisia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja voimia sinulle, toivottavasti aitisi toipuu pian, liukkaat kelit ovat ikavia varsinkin vanhuksille.

      Poista
  12. Konya on käymättä, kuten niin moni muukin paikka. Ehkäpä se kannattaisi ottaa myös listalle, jos joskus pääsisi käymään. Lienee sen arvoinen?
    Tuo läheisten sairastaminen on kyllä sitä kurjinta osuutta tässä kaikesta kaukana asumisessa. Voimia sinne teille, hyvä että pääsitte piristämään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Konya on minusta kaymisen arvoinen koska se on niin erilainen, hienoja historiallisia rakennuksia, mevlana ja konyalainen ruoka! Konyan reissuun kannattaa yhdistaa kappadokia kun se on siina suhteellisen lahella. Kiitos MatkaMartta!

      Poista
  13. Olipa ihanan tunteikas postaus. Meidän anoppilassamme täällä Ranskassa on paljon samaa, hienosti osasit kuvata nuo hetket. Oikein paljon voimia sinne.

    VastaaPoista
  14. Toivotaan, että apen kunto paranee ja tilanne muuttuu hyväksi. Voin kuvitella kuinka läsnäolonne siellä on piristävää miehesi isälle ja terapeuttista anopille ja miehesi siskolle. Lämpimästi teitä ajatellen Venla

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan nain vaikka huonolta nayttaa, kiitos paljon ajatuksestasi Venla!

      Poista

Lähetä kommentti

Kiva kun piipahdit, jätä kommentti tai laita sähköpostia!

Suositut tekstit