Heinistä ruokaa osa 3

Tarhan aloituksen jälkeen kuljen taas päivittäin Alaybeyn metroaseman kojujen ohi, joissa mummot ja papat myyvät oman maan ja lähialueiden tuotteita. Tarjonnat vetävät puoleensa ja vaikka mummoilla on hinnat hieman yläkantissa, on se sen arvoista. Viime perjantaina mukaan lähti kauppiaan suosituksesta turpotu nippu, turp on turkiksi retiisi, joten ajattelin heinällä olevan jotain tekemistä retiisin kanssa, retiisinvarsiako?


Tarkempi tutkiskelu netissä osoitti että kyseessä on suomeksi peltoretikka, joka tosin muistuttaa retiisinvartta. Suomen kielisillä hakutuloksilla peltoretikasta löytyy lähinnä torjuntaohjeita, sillä se on rikkaruohona ja haittakasvina tunnettu tulokas. Alunperin peltoretikka on kotoisin välimeren Aasian puoleisesta kolkasta ja levinnyt lähes joka puolelle Euroopassa. Kukaan eikä mikään lähde mainitse sitä kuitenkaan ruuaksi kelpaavana. Rikkaruohoa pannulle kuulostaa kyllä erikoiselta.


Turkin kielisillä sivuilla osumia tuleekin sitten pitkä litania, kyseinen rehu on yleisesti käytetty ruoka-aines niin egeanalueella, kuin myös mustallamerellä ja anatoliassa. Peltoretikkaa pidetään Turkissa oivallisena moneen vaivaan kuten virtsavaivojen hoitoon, munuaiskivien ehkäisyyn ja reumatismiin. Peltoretikka on hyvä raudan ja C-vitamiinin lähde ja syy, miksi sitä on juuri nyt markkinoilla on flunssa-aika. Kojun mummo markkinoikin heinää flunssan selättäjänä sillä kyseisellä rehulla taistellaan syyskauden tuomia pöpöjä vastaan. Katsotaan toimiiko!


Heinästä valmistetaan joko salaatti tai kavurma eli paistos pannulla kera kanamunan tai ilman. Peltoretikkaa tulee ryöpätä hetki ennen valmistusta. Salaatin tekotapa on helppo. Peltoretikkaa keitetään muutama minuutti runsaassa, suolatussa vedessä, jonka jälkeen se huuhdellaan kylmässä vedessä värin säilyttämisen vuoksi. Lopuksi se maustetaan oliiviöljyllä, sitruunalla ja valkosipulilla ja tarjotaan viileänä lisukkeena. Jos jollekin morning glory niminen ruoka on tuttu Aasian matkoilta, on peltoretikasta valmistettava salaatti hyvin lähellä kyseistä herkkua. Peltoretikkaa salaatin muodossa tarjotaan Turkissa myös mezenä eli alkupalana ja salaatti on yleisin täällä Länsi-Turkin alueella.


Surffailu erilaisilla villiyrttisivuilla paljastaa peltoretikan muovautuneen moneen muuhunkin paikallisissa keittiöissä, siitä on valmistettu myös keittoa sekä börekiä ja joku on kruunannut peltoyrttisalaatin valkosipulilla ja chilillä maustetulla jogurtilla. Syksyisin peltoretikasta haudutetaan teetä flunssapotilaille, sen kerrotaan olevan oivallinen lääke pehmittämään kipeää kurkkua ja avaamaan hengitysteitä. Itse innostuin tekemään peltoretikkaa lounaaksi näin:

Peltoretikkapaitos

300 g peltoretikkaa
2 tl suolaa
3 rkl oliiviöljyä
1 sipuli
mustapippuria
chilirouhetta
suolaa
valkosipulia maun mukan
tomaattia lohkottuna
2 rkl riisiä
hieman vettä
1 melko tulinen biber

1. Puhdista peltoretikka ja leikkaa paksut ja kovat varsikohdat pois, pilko lehdet ja varret pieniksi. Keitä peltoretikka runsaassa, suolatussa vedessä. Noin 3 minuuttia riittää sillä peltoretikan ei kuulu muuttua löysäksi vaan sen tulee säilyttää napakkuutensa. Nosta heinät siivilään ja huuhtele heti kylmällä vedellä.

2. Laita kasariin lohkottu sipuli, tomaattilohkot, pilkottu chili (tai paprika), riisit, oliiviöljyä, mausteet ja peltoretikka. Lisää hieman vettä ja sulje kansi, anna kiehua pienellä niin kauan että riisit ovat kypsiä. Tarkistele ettei neste haihdu kokonaan. Tarjoa ruoka heti, tuoreen leivän ja valkosipulijogurtin kanssa. Purista halutessasi sekaan sitruunaa.

Ei muuta kun joutomaille peltoretikkaa etsimään. Afiyet olsun!

Kommentit

  1. On siinä myyntitiskillä tuotteita, joista ei oo minkäänlaista havaintoa nimen tai käyttötarkoituksen mukaan. No, sitruunat nyt tunnistaa ja jotain palkokasvejakin näemmä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aikoinaan ihan pelkasin menna naille tiskeille kun en tiennyt mita pyytaisin :) Nyt tuotteet ovat jo tuttuja ja kaytössa omassakin keittiössa. Tuossa on etualalla ihan yrtteja eli tillia, persiljaa ja minttua seka portulakkaa. Sitten onkin punaista basilikaa ja purkeissa tulisia tomaattisailykkeita, biberia eli tulista paprikaa ja tavallista pienta paprikaa seka kylapaprikaa. Papuja ja sipuleita seka okraa ja kuivattuja tuotteita pusseissa.

      Poista
  2. Kaikenlaiset vihreät heinät ovat kyllä hyviä:) Tuota peltoretikkaa kasvaa täälläkin,villinä. Odotan kovasti talvea että pääsen keräämään kaikenlaisia villejä syötäviä heiniä;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taalla tuota on villina mutta sita myös viljellaan kotipihoilla, minakin tykkaa naista villiyrteista!

      Poista
  3. Lähituottajien tuotteet on parasta ja niistä tosiaan mieluusti maksaa vähän enemmän. Herkulliselta vaikutti ruoka, itselleni taitaa olla tuo tuntemattomampi laji.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nain on, maku on ihan erilainen kun ostaa kunnon tomaatteja nailta mummoilta kun kaupasta. Nama heinaruuat olivat minullekin tuntemattomia ennen Turkkiin muuttamista mutta tykkaan tosi paljon niista tehdyista ruuista, ovat kevyita ja herkullisia.

      Poista
  4. Mä tykkään kovasti näistä heinäruuista!
    En kyllä itse paljon näitä tee, muuta kun spinaattia käytän ruuan laitossa.
    Onneksi anoppi tietää ja osaa laittaa muutakin.
    Onko Alexissa vähän kangal rotua?N äyttää niin isolta koiralta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvaa on, melkein kaikkia heinia, jotka on syötavia voi kayttaa juurikin kuin pinaattia. Kylla anopit tietaa :) Me ei tiedeta Alexin isasta joten mita lienee, on arvoitus :) Alex painaa nyt yli 20 kg ja kasvaa edelleen joten ihan kunnon kokoinen jarkale tuo on.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiva kun piipahdit, jätä kommentti tai laita sähköpostia!

Suositut tekstit