lauantai 10. lokakuuta 2015

Normiperjantai perheemme tapaan

06.45

Kello soi kuten joka arkiaamu. Pirteänä ylös, onneksi olen aamuihminen sillä arki aamut sisältävät menoa ja meininkiä. Herätän tytön ja laitan lastenohjelmat auki, maitoa tytölle ja koiranmuonaa Alexille. Alex syö nykyisin terassilla, voi katsella maisemia kuten kissoja eikä keittiön ja olkkarin lattia ole enää ruokailun jälkeen täynnä vesilammikoita. Pesut, pisut ja fillari esiin, tarkistan mimmin tarharepun, oho puhtaat aluspaidat ovat lopussa, toivottavasti ei tarvitse vaihtaa vaatteita tarhassa.




07.30

Kohti tarhaa. Fillaroin jalkakäytävillä ja tiellä vaihdellen sillä tähän aikaan liikenne on rauhallista. Pirauttelen fillarin kelloa, reippaasti väistelevät. Rannan kautta pääsen pyörätietä mutta suoraa reittiä on kiva mennä aamusella. Viime vuonna tytön tarhalla oli itseni lisäksi yksi isä, joka toi poikaansa pyörällä tarhaan. Olemme kai innostaneet sillä tarhalla tuntuu olevan oikein buumi fillarin kanssa, tytön kaverin vanhemmat etsivät lastenistuimia edullisesti netistä ja tarhan liepeillä törmää usein muihin fillarilla saapuviin. Matka taittuu noin vartissa, tytön opettaja on vartijan kanssa ovella vastassa. Vaihdan sisäkengät ja tyttö juoksee jo kaverinsa perässä kohti luokkaa. Takaisin kohti kotia, matkalla pysähdyn simitkauppiaan kohdalla ostamaan seesamirinkilät. Kotona laitan pyykkikoneen laulamaan.







08.10

Alexin kanssa rannalle, ilma on mitä parhain! Aurinko paistaa ja taivas on selkeä. Rannassa odottaa koko jengi, koirat irti! Reilu puolituntia kuluu kuulumisia vaihdellen tuttujen koiranomistajien kanssa, höpistään koirista, töistä ja politiikasta, kehutaan Karşıyakaa ja toivotaan parasta, tulevilta vaaleilta. Koirat ottavat mittaa toisistaan, Alexin paras kaveri on Boncuk, jonka kanssa peuhataan energiat pois. Kotia tallustelee melko väsynyt koiruus, joka on valmis levolle. Nostelen pyykistä kamat narulle.



09.30


Suihkuun ja aamupalaa, makkarista kuuluu tasainen kuorsaus joten annan miehen nukkua univelkoja. Loppuviikosta yötyöt venähtävät enkä raaski herättää. Keitän teetä ja syön simitiä lampaanmaitojuuston, tomaatin ja persiljan kera, kyytipojiksi vähän jogurttia ja banaania sekä hunajaa. Kyllä jaksaa. Surffaan netissä, uutiset, blogit ja katson onko tullut töitä, tyhjää kolisee eli ei. Laitan eteenpäin projektia, jonka toivon vielä näkevän päivänvalon.




10.30

Koko viikon olen kulkenut sporttikuteissa mutta nyt puen hameen ja suunnistan kävellen Karşıyakan kävelykadulle ostoksille. Ihana perjaintafiilis! Käyn saksalaisessa Rossmannissa ostamassa shampoita, pesuaineita, vitamiineja ja matkaan eksyy myös seinälle laitettava valokuvakollaasisysteemi. Kävelykadulla vastaan tulee turisteja, liikkeellä on isompi ryhmä, liikkeissä kuuluu turkin kielen lisäksi saksaa ja italiaa. Karşıyakan kävelykatu on ihanaa alueta, sorinaa, hulinaa ja aina jotain uutta. Tsekkaan muutaman liikkeen loppualet ja juon appelsiinimehun mehubaarissa. Käyn pähkinäkaupassa ostoksilla. Pyörähdän vielä sellaisen kaupan kautta, jossa on kaikkea mahdollista viidessä kerroksessa mutta ei kuitenkaan mitään tarvittavaa. Verhojakin pyörittelen ja tinkaan mutta mitään en osta.  Sitten kirjakauppaan, kirjakaupan nimi on punainen kissa ja sattuvasti omistajan kissa nokosilla ikkunassa. Matkalla tytön tarhalle käyn Alaybeyn mummojen luona ja ostan turpotua, katsotaan mitä siitä tehdään mummon neuvojen perusteella, syön silmillä mummojen kojujen tarjontaa. Ennen tarhaa ostan tytölle niitä kaivattuja aluspaitoja, 3 tl kipale.






12.40

Tasan tytön tarhanhakuaikaan olen koululla, onpa hiljaista ihmettelen. Perjantaina lapset on haettu hyvissä ajoin joten tyttö istuu omasta ryhmästään ainokaisena vartijan seurana, onneksi iloisena sillä vartija on tosi kiva. Perjantain kunniaksi menemme syömään jotain-ei-niin-terveellistä, tilaan ayvalik tostin ja tyttö hampparin mutta päädymme vaihtamaan ne, sillä tytölle iskee ruokakateus. Aiomme ottaa metron kotiin mutta päädymme kävelemään, parin puiston kautta tosin.






15.15

Tytölle iskee vessahätä, stoppaamme kodin viereisessä puistossa, jossa on kahviloita ja ravintoloita. Selaan muistivihkoa ja yritän selvittää mitä olen kirjottanut ostoslistaan. Tyttö temuaa puistossa ja käymme ravintolan vessassa sillä puiston yleiset vessat ja jaliskenttä ovat remontissa. Onneksi Turkissa pääsee aina hädälle sen enempiä kyselemättä. Seuraavaksi viereiseen Kipa-markettiin, maitoa, jauhelihaa, viinipullo, tytölle lastenlehti ja banaania. Vihdoin kotona, reppu painaa jo selkää ja tekee mieli kahvia. Kotona odottaa huippuylläri, posti on tuonut lukemista, jota olen odottanut! Nyt jää Jens Lapiduksen Tukholma trilogian kolmasosan huipennuskin kesken.





Mies on käynyt Alexin kanssa kahdesti onneksi ulkona ja Alex on päässyt leikkimään viereiseen koirapuistoon kavereiden kanssa ja pelaamaan pallon kanssa. Keitämme kahvit ja hengähdämme hetken kaksin terassilla, tyttö katsoo lastenohjelmia ja syö omppua sekä pähkinöitä. Päivitetään kuulumiset ja suunnitellaan viikonloppua.





17.00

Mies lähtee töihin, teen tytölle tomaatti-jauhelikastiketta ja makaroonia ja annan Alexille herkkuluun. Pesen terassinlattian ja huomaan että viemäri vetää huonosti, puhistan sen Alexin karvoista. Moppaan myös kodin lattiat, Alex on suljettava lopulta terassille sillä moppi kiehtoo jahtaamaan sitä. Otetaan tytön kanssa esille puhallettavat tussit ja sabloonat, jotka ystävä toi Ukrainasta lomalta. Telkkarista alkaa My Little Pony, jonka tyttö katsoo, surffaan netissä etsien tietoa ostamastani heinästä turpotusta. Haen pyykit narulta Alexin kanssa, pyörimme hetken pihalla ja juttelen naapurin kanssa.





18.30

Tytön kanssa suihkuun ja Alexille iltaruoka. Sitten iltapalaa, syön itse eilisen jämiä eli parsakaalikeittoa ja tyttö syö banaania ja jogurttia. Sitten valitaan iltalukemista tytölle. Tyttö sanoo itse seiskalta että nyt nukuttaa, luetaan Richard Scaryn Sanakirjaa ja uni tulee nopeasti.




19.40

Talo on hiljaa. Vien Alexin pihalle iltapisuille ja kuuntelen kaupungin ääniä, juttelen Alexille että granaattiomenapuuta on harvennettava ja pian. Naapuri vastaa parvekkeelta että voi tulla avuksi. Avaan netin ja surffaan facebookin ja blogin läpi, viestittelen ystävän kanssa Suomeen. Juttelen paikallisen ystävän kanssa puhelimessa, olemme menossa aamulla tytön tarhakaverin luo aamiaistreffeille hyvän porukan kanssa. Tiedossa on siis loistava aamunaloitus sekä tytölle että minulle. Turkkilaiseen tyyliin sähläys alkaa nyt, kuka tuo ja mitä, kuka tulee ja monelta. Vajaassa tunnissa kaikki on selvitetty ja treffit sovittu. 



21.00

Vilkuilen toisella silmällä Filinta-sarjaa telkkarista, lataan kuvia koneelle, otan lasin punkkua ja heitän jalat ylös. Mies soittaa ja kertoo että töissä on tulossa kiireinen ilta. Jatkan ikuisuusurakkaa eli laitan sekavaa valokuvalaatikkoa ojennukseen. Uppoudun muistohin eikä valokuvien sekavuuteen juurikaan tule selkoa. Tekee mieli jotain, otan pakkasesta jätskiä. Viiniä ja jäätelöä nam!


22.40

Olen valmis sänkyyn. Laitan hälytyksen päälle, tarkistan ikkunat ja ovet, laitan tiskikoneen päälle ja Alexille raikasta vettä, sammutan tytön yövalon ja otan postin tuoman kirjan kainaloon. Uni saapuu ennen puoltayötä. Ennen unta ollaan Kyproksella ja kirjan maisemissa.  Hyvää yötä!

Tänään:
Samaan aikaan kun nautin hyvästä seurasta, aamiaisesta ja kuuntelin lasten iloisia ääniä toisaalla kaikki muuttui. Ankarassa oli alkamassa rauhanmarssi kun pamahti. Viimeisten tietojen mukaan kuolleita on noin 90 ja loukkaantuneita runsaasti. Iloinen aamupäivä ystävien kanssa vaihtui tyrmistykseen ja seuraavaksi huoleen. Iltapäivä kului soitellessa Ankaran tutuille ja ystäville, onhan kaikki ok ja tallessa? Meillä on mutta kaikilla ei. Arkemme on tarhaa, ystäviä, töitä ja harrastuksia mutta monen arki on mennyttä. Parempia aikoja odotellessa. 















27 kommenttia:

  1. Hämmentyneenä katsoin juuri uutisia, en ollut päivällä kuulolla ja kuulimme tapauksesta vasta alkuillasta. En todellakaan tiedä mitä ajatella, mihin Turkki on menossa, juuri kun kaiken olisi pitänyt olla periattessa ruveta olemaan kunnossa. 70-luvun lopulla Izmirissä ja meidänkin kaupunginosassa tapahtui jatkuvasti ampumavälikohtauksia, mutta nämä nykyiset ovat tuholtaan niin laajoja. Ketä tämä enää voi hyödyttää? Ja kaiken tämän keskellä arjen pitää kuitenkin jatkua...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpa, tama ei hyödyta ketaan, kaikki ovat taysin tyrmistyneita :(

      Poista
  2. Järkyttyneenä luin minäkin tuon uutisen ja tulit mieleeni :(. Nykyisin tuntuu, että Algeriassa taitaa olla rauhallisempaa kuin siellä, vaikka pitkään oli aivan toisin.

    Onpas teidän Alex muuten kasvanut; siitä taitaa tulla aika kookas koira!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tilanne on taalla tosiaan aika ikava, mitahan seuraavaksi? Alex kasvaa vauhdilla, painoa on noin 20 kg ja lisää tulee :) Se on hyva vahti, se on jo todistettu.

      Poista
  3. Olipa kiva ja mielenkiintoista lukea millainen on sun normi päivä Turkissa. Katsoin myös järkyttyneenä uutisia Turkin räjähdyksestä ja ajattelin huolestuneena teitä.

    VastaaPoista
  4. Olipa kiva ja mielenkiintoista lukea millainen on sun normi päivä Turkissa. Katsoin myös järkyttyneenä uutisia Turkin räjähdyksestä ja ajattelin huolestuneena teitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Leila, tama oli aika perusperjantai. Huolestuneet on fiilikset taallakin....kiitos ajatuksista.

      Poista
  5. Mielenkiintoinen lukea ja kivoja kuvia arkipäivästä. Kauhea se Ankaran isku. Aivan käsittämätöntä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari ja kylla on taas maata ravisteltu, jo riittaa.

      Poista
  6. Kiitos perjantai postauksesta! En muista enää mitä kautta eksyin blogiisi mutta käyn nykyisin säännöllisesti lukemassa ja kovasti olen tykännyt. Tosi mielenkiintoista lukea teidän elämästä ja tykkään sinun tyylistä kirjoittaa :) Kaikkea hyvää sinulla ja perheellesi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, kiva kuulla etta tykkaat blogista!

      Poista
  7. Kiva kuvaus päivästänne. Olet todella hyvä kirjoittamaan.
    Järkyttyneinä olemme kuunnelleet uutisia Turkista. Tapahtumet maailmalla tulevat lähemmäksi näiden blogien kautta.
    Voimia sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Pirjo! Jarkyttava tapahtuma, elaman on jatkuttava.

      Poista
  8. Tuo on totta, mitä Pirjo kirjoitti. Näiden mielenkiintoisten blogienne kautta tapahtumat muuttuvat läheisimmiksi. Ankaran kauheuksista luettuani, olin kiitollinen, että tiesin teidän olevan Izmirissä, mutta yhtäaikaa myös mietin, että teillä tietenkin on Ankarassa tuttavia, joista kova huoli. Niinkuin sinäkin kirjoit, parempia aikoja odotellessa. Lämpimän halauksen lähetän teille.

    Venla

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on totta etta blogien kautta monet paikat ja tapahtumat kiinnostavat eri tavalla kuin pelkista uutisista otsikot. Kiitos paljon ajatuksista Venla ja tosiaan parempia ja rauhallisempia aikoja odotellessa.

      Poista
  9. Ankaran pommi-iskusta tuli välittömästi Algerian 90-luku mieleen, niin se väkivalta vaan leviää kaikkialle, järkyttävää. Tuollaisen jälkeen elää tietynlaisessa perusjännityksessä koko ajan, kun koskaan ei tiedä missä ja milloin seuraavaksi, ja silti elämä jatkuu tavalliseen tapaan.
    Alexilla on lokoisat oltavat, koirapuistoja tarjolla ja sohvanpäätä lepäämiseen, näyttää jo isolta haukulta. Meillä ollaan taas menossa vaihetta 'kuka vei mun kengän' :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Terrorismin uhka hailyy aina jossain taustalla taalla mutta viime vuodet ovat olleet rauhallisia ja ehdimme jo tuudittautua siihen tunteeseen. Nyt uhkia on aiempaa enemmin eri puolilta ja aika moni yrittaa nyt valttaa ruuhkia ja paikkoja jossa on paljon ihmisia. Alex on kylla oikea onnenpoika ja kasvaa kovaa vauhtia, oli juuri jyrsinyt tytön barbien katta.....

      Poista
  10. Minäkin mietin heti teitä kun kuulin Ankaran iskusta. Kamalia uutisia. Haluaisin kovasti uskoa parempaan huomiseen koko maailman osalta mutta vaikeaa se on välillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ajatuksista Kata. Minakin haluaisin mutta kylla se vaikeaa on valilla :(

      Poista
  11. Tää oli todella kiva postaus, just tämmöiset arkijutut on mun mielestä mielenkiintoisia. :) Ja Alex on kyllä kasvanut hurjasti. Ankarassa tapahtunut on kyllä järkyttävää, aivan käsittämätöntä että tämmöistä tapahtuu, jo saisi riittää. Varmasti on suuri huoli Ankarassa olevista tuttavista, tsemppiä! Täällä nämä iskut tuntuu välillä hyvin kaukaisilta, ja arjen on jatkuttava. Monta kuukautta on kuitenkin ollut varjo yllä ja huoli pääkopassa, kun siellä miehen kotikonnuilla sattuu ja tapahtuu. Ei auta kuin toivoa parasta tulevaisuudelta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun tykkasit arkikuulumisista kuvien kera! Tilanne on jannittynyt ja ihmiset ovat todella kyllastyneita kaikkeen, toivotaan parasta!

      Poista
  12. Voimia. Järjetön väkivalta on aina yhtä mykistävää.

    Teillä oli ihana päivä ja toivottavasti elämä jatkuu seesteisenä ja rauhallisena vaikka maailma ympärillä onkin rauhaton.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Yksis, loputon vakivallan kierren alkaa turruttamaan ihmisia mutta ainakin nyt tuntuu etta monella on mitta taas taynna, tarvitaan muutosta ja nopeasti. Toivotaan etta rauhallisemmat ajat taas palaavat.

      Poista
  13. Hei, löysin blogisi ja ihastuin täysin..niin rehellinen ja leppoisa tyyli sinulla! :) Palasin itse noin viikko sitten Alanyasta ja 19-vuoden ikään tämä oli jo 11 kerta, suuri haave onki että vielä joskus pääsisi sinne työskentelemään kesäkaudeksi. Taitaa vain työlupa olla niin vaikea saada että haaveeksi jääkin, vaikka tiedän että päivät ovat hurjan pitkiä ja palkat pieniä, en silti saa päästäni kuinka upea kokemus tuo voisi olla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun löysit tanne! Jos on mahdollista niin paras tapa paasta kesatöihin olisi ehka jonkunlainen työharjoittelu koulun kautta tai sitten matkaoppaan työt, työlupa on kiven alla eli sita ei helpolla tosiaan saa. Tsemppia ja kohti unelmia!

      Poista
  14. Varsinainen rauhanmarssi. Olen hieman ymmälläni tästä Turkin kuviosta. Pressako se siellä tätä hommaa hämmentää?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :( Niinpa, tunnelmat Turkissa ovat odottavat ja tyrmistyneet, kaikki on niin sekavaa ettei kukaan tieda oikeastaan mitaan.

      Poista

Kiva kun piipahdit, jätä kommentti tai laita sähköpostia!