Askartelua aamusta iltaan

Lapsen kehitys -kurssi on nyt puolessa välissä. Takana on 6 viikkoa askartelua, leikkejä, lauluja, loruja ja sana-arvoituksia. Lasten runoja ja teoriaa tarhapäivän kulusta Turkin opetusministeriön asetusten ja arjen esimerkkien avulla. Muutaman kerran on tullut mieleen, että mitä järkeä? Sormet liimassa ilman ahaa-elämystä. Pitkän päivän jälkeen kehittävän lelun mallia tutkiessa. Onneksi vain muutaman kerran, sillä muuten kurssi on ollut matka ihan tuntemattomalle alueelle tutkimaan uusia mahdollisuuksia.

Olen tottunut puhumaan ja esiintymään ihmisten edessä erinäisten työjuttujen takia. Oikea rytminen turkkilainen lastenloru tai paatoksellinen runo ovat kuitenkin tiukka paikka yleisön edessä. Ei tuntumaa paikalliseen lasten loru-, runo- tai lauluperinteeseen oman lapsuuden kautta. Hei toi on se laulu/leikki/loru, jota me aina lapsena hoettiin! Tuijotan suu auki, ihan tuntematon, kummallinen rytmi ja tempo. Osaan kolme laulua ja pari lorua, jotka tyttö on kotiuttanut tarhan kautta kotiimme. Miehen ja tytön rallatellessa mikään hoetuista ei ole ottanut tarttuakseen. Nyt pulpetissa istuessa niitä on paukutettu ja punainen kala sekä pullet sormet on jo takaraivossa.

Kurssiporukkamme monimuotoisuus on sen paras puoli. Vaihtelevalla ikäjakaumalla ja erilaisilla taustoilla varustetun joukon piirissä kuulee monenlaisia tarinoita ja oppii paljon uutta ihmisistä ja turkkilaisista. Myötäeläminen ja porukassa oleminen on luonteva piirre paikallisille, ryhmästä tulee nopeasti tiivis kun vanhemman vakava sairaus, avioero, autokolari, allergiakohtaus, arkeen osallistumaton aviomies ja vaikea äitisuhde on tuotu osaksi päiviemme arkea. Yksi itkee teetauolla ja toinen kesken lorun, suomalainen pikkasen vaivaantuu kunnes muistaa olevansa turkkilaisten keskellä. Tilataan teetä ja kaivetaan nenäliinoja esiin.

Puoli 4 kestävän kurssipäivän aikana taukoja on kolme, joista lounastauko kestää tunnin. Pärjäisin hieman vähemmin tauoin mutta turkkilainen ajankäytön käsite on toisenlainen. Teen äärellä istuminen ja höpinä on yhtä tärkeää kuin itse lounaan ravintoarvo. Kurssiajasta hulahtaa toisinaan tunti jos toinenkin viikon aikana keskusteluihin, joissa jaetaan huolia ja pohdintoja. Opettaja on esikuva, samoin me hieman vanhemmat rouvat. Seurustelusuhteet, avioliitto, lastenhankinta ja työllistyminen mietityttävät nuorempia naisia. On hankalia veljiä, itsekkäitä poikaystäviä ja hulvattoman hauskoja perhetarinoita. Mahdollisuus tutustua nuorten turkkilaisten naisten ajatuksiin ja haaveisiin on kutkuttavan mielenkiintoista. Tälläinen on nuorten naisten Turkki Izmirissä vuonna 2016. Monilla elämän osa-alueilla miehet ovat Turkissa vahvoilla ja naiset sivustaseuraajia. Naisten porukassa rivit on siis syytä pitää suorina ja keskustelukanavat auki.

Ennen nykyisiä vetäjiä lapsen kehitys -kurssi koostui kalvoista, muistiinpanoista ja monotonisesta ulkoalukemisesta. Nykyisin teoria osuus on sivujuonne ja pääosassa on tarhapäivän sisältö. Millainen on turkkilainen tarha konkreettisesti, mitä siellä on oltava asetusten mukaan ja miten tarhapäivä etenee. Turkin kieli, liikunta, kouluun tähtäävä osuus, ympäristöön liittyvät havainnot ja kokeet, retket ja askartelu. Niitä harjoitellaan eri osioiden ohessa. Olen kuluttanut pari tuubia liimaa, nappeja ja läjät erilaisia papereita, joiden nimet ovat tutumpia turkiksi kuin suomeksi. Olen koristellut pullokurpitsasta soittimen ja askarrelut tarinakortit. Vierashuoneen kaapissa nököttää lauma kierrätysmateriaalista valmistettuja öttiäisiä ja möttiäisiä, taittotöitä ja vesivärikokeiluja. Sutatessani vimmatusti A4 täydeltä liidulla värejä ja päälle mustaa, muistista kaivautuu esiin muisto lapsuudesta. Samaa on tehty jo 35 vuotta sitten Lappeenrannassa tarhassa.

Turkkilaisessa tiiviissä kurssiporukassa huomaan olevani suomalainen. Olen se, joka näpertää mieluusti risuihin ripustettavat paperikäärmeet yksin, istuen yksin kumarassa räpellystä liimaten ja hioen. Lasten origameja väkerrellessä ladon niitä pöydän kulman täyteen kun turkkilainen kiikuttaa jokaisen yksitellen kaikkien ihasteltavaksi. Katsokaa! Opettaja, tein kissan paperista! Omituista porukkaa, vilkaisen kulmien alta ja jatkan taittelua. Turkkilaisella kurssilla jaetaan ja autetaan, yksin nurkkaan ei kannata kuitenkaan hautautua. Toisinaan omat hommat laahaavat muita autellessa mutta apua ei tarvitse paljon pyydellä. Materiaaleja, olkapäitä, eväitä, lapsen hoitoapua ja vinkkejä kokeisiin on taatusti aina tarjolla. Kurssikavereilla jatkuva palaute tekemisestä on tärkeää. Idean löytäminen yksin on turhaa, sillä kukaan muu ei ole ilossa mukana!

Tämä viikko on kulunut lasten leikkejä leikkien. Lankakerä, polttopallo ja vettä kengässä on kotiutettu Turkkiin. Tuolileikki, piirretty juoru ja moni muu löytyykin paikallisena versiona. Lastenleikit ovat muuten vähintään yhtä hauskoja aikuisenakin. Huomenna jatketaan taas sormet liimassa erilaisten nukkejen askartelua. Ensi viikkoa odotellessa, silloin aloitetaan lastenlaulujen harjoittelu. Mitenhän asettuvat suomalaisen nuottiin? Hämä-hämä-häkki onkin jo esitetty joten turkkilaisten rinnalle taidan kaivella muutaman vanhan suomalaisen lastenlaulu bravuurini.