Kuka hoitaisi hommat

Kuluva kuukausi on ollut kiireinen ja kiire on sellainen asia, jota yritän välttää loppuun asti. Kiireiseksi viikot ovat muuttuneet kevätpöpöjen takia. Viikonloppuisin olemme vuorotellen olleet tytön kanssa toipilaina, tarhasta saalistettu pöpö on ensin kaatanut neidin ja seuraavaksi se on iskenyt äitiin. Tarhaflunssat tuntuvat iskevän meihin vanhempiin moninkertaisella voimalla. Miehen rautaiselle vastustuskyvylle olen ollut kateudesta vihreä.


Kahden aikuisen ja pikkuneidin plus koiran arki on heti sekaisin kun joku sairastaa. Kun toisen aikuisen pitäisi istua päivät kurssilla ja toisen paiskia töitä illat, alkaa aikamoinen järkkäily saada arki toimimaan. Tyttöä on kyyditty tarhaan taksilla, Alexia lykitty puoliunessa koirapuistoon ja ruuaksi tehty kolmatta päivää perunaa ja nakkeja. Mies on selvinnyt muutamat päivät parin tunnin yöunilla ja perhe on hengissä vaikka kukaan ei ole ehtinyt ostamaan vihanneksia ja hedelmiä viikkoon. Olen harkinnut aikuisten vaippojen hankkimista ripulin jatkuessa ja antibioottejen syömistä ilman tarvetta. Että saisi hommat hoidettua.

En ole kevätpöpöjeni kanssa yksin. Tytön tarhalla flunssaa, kovaa kuumetta ja ripulia on esiintynyt enemminkin. Aamukahvit muiden tarhan äitien seurassa saavat taas kerran epäilemään omaa mielenterveyttä ja kelpaamista äidiksi. Viides antibioottikuuri, antibioottipiikkejä, plusekstravahvaa särkylääkettä, lapsi pois tarhasta kevääksi. Kun tyttö on JO toisen kerran sairaana kuukauden aikana, katselee kurssikaveriäiti alta kulmien. Kuule, tarhassa kiertää joku kamala bakteeri, siihen tarvitaan lääkitys, pitäisiköhän lapsi viedä lääkäriin. Tutkituttaa suolisto, veri ja ottaa nieluviljely. Tutkituttaa suolisto kun alla on pieni flunssa ja nyt menossa ripuli? Siihen tarvitaan antibiootteja, nyökyttelee rouva. Tunnen halua kävellä luokan eteen ja pitää esitelmän viruksista, bakteereista ja antibioottien vaikutuksesta.


Yhtenä aamuna kurkku on turvoksissa ja niin kipeä etten pysty nielemään, särkylääkkeet eivät tehoa. Puuskutan terveyskeskukseen omalle lääkärille. Erhan herra vilkaisee kurkkuun ja ohjaa kotiin. Hieman ärhäkämpi tulehdus, menee ohi levolla ja kurkkusuihkeella. Kirjoitan siihen sopivaa särkylääkettä. En siis tarvitsekaan antibioottia, kiekaisen?! Et kai ole muuttunut niin turkkilaiseksi että alat vaatia minulta antibioottia, kysyy Erhan. En ala, helpotuksesta kiekaisin ja kuulen selostuksen kuluneelta viikolta antibiootti-asialla lääkäriä asianajajalla ja ylemmällä voimalla uhanneista potilaista.


Mies keittää kotona kurkkukipuun minttu-sitruunajuomaa, hunajaa ja sitruunaa, inkivääriä ja vahtii etten juo kylmää tai liian kuumaa. Seuraavaan ripulitautiin on sitten oma tropit, joihin en vuosia sitten uskonut pätkän vertaa. Nykyisin lusikoin kiltisti kulhollisen jogurttia, johon on sekoitettu kuivaa teemurua ja raakaa riisiä. Lusikallinen turkkilaista kahvijauhetta sitruunalla. Ei tunnu missään. Jos kulhon pohjalle jää lusikan alle jotain, vahtii mies että kaikki tulee syötyä. Helppohan se on olla kun itse sairasta juuri koskaan.


Auringon paistaessa ja luonnon ollessa kauneimmillaan, ei kotona huvittaisi kököttää. Kurssikaan ei anna paljoa periksi poissaoloja joten ensi viikolla on oltava kunnossa, vaikka vaippojen voimin. Puolikuntoisena naputellut työt kotoa käsin ovat olleet tuskaa ja rästihommat kurssilta on saatava tulevalla viikolla kirittyä kiinni. Vierashuoneen oven takana on päälle hyökkäävä pyykkivuori selvitettävänä. Miehenkin pitäisi saada parin viikon univelat selätettyä ja Alex on selvästi kypsä isäntiin, joita joutuu vetämään perässään. Sairastelujen lomassa olen käynyt kurssilla, tyttö tarhassa ja nyt vietetään Lastenpäivää. Eka piknik on vietetty ja ihanista ilmoistakin nautittu. Niistä ja muista tulossa juttua kunhan moottorit on taas kunnossa. Jospa lähtisi kauppaan ja täyttäisi onnettoman näköisen jääkaapin, tekisi oikeaa ruokaa?