lauantai 25. lokakuuta 2014

Kyläkaupat Turkissa

Kaikissa paikallisissa kaupungeissa tulee vastaan köy market tai yöresel ürünlerı nimisiä puoteja, jotka laittavat matkailijan ihmettelemään kaupan konseptia. Nimensä mukaisesti kaupat myyvät maalaistuotteita ja alueellisia herkkuja. Kaupat eivät ole luomu- tai orgaanisia puoteja vaan usein valikoima on sekalainen valikoima eri alueiden hilloja, juustoja, hunajaa, oliiviöljyjä, oliiveja, kuivahedelmiä, pähkinöitä, saippuoita, hilloja ja kauneustuotteita. Toisissa keskitytään enemmin ruokatuotteisiin ja toisissa kauneudenhoitoon, omistajan mukaan tiettyjen kylien ja alueiden tuotteisiin, ominaista ovat kuitenkin pientilojen tuotteet.

Izmirin alueella on Tereci yöresel market, joka on ihastuttavasti sisutettu ja tarjonta saa sormet syyhyämään, tekisi mieli ottaa vielä vähän hanasta hunajaa tai pieni purkki hilloa, maistaa Sakız adan mastikkahilloa tai kauppiaan suosittelemaa tulumia lähikylästä. Tereci on ketju ja kauppoja löytyy eri kaupunginosista. Toisille ne ovat alemyynnit, joihin on valmistauduttava vain tietyllä summalla rahaa, ettei ostelu ryöstäydy käsistä, minulle taas kauniisti sisustetut herkkukaupat, joissa silmät loistavat kauppiaan esitellessä ihanan tuoksuista Antalyan alueen vadelmahilloa tai tarjotessa veitsenkärjellä maistiaista juustoista.


Terecissä on keskitytty enemmin ruokaan kuin kauneustuotteisiin, hanasta saa ostaa oliiviöljyä tai hunajaa, mausteet tuoksuvat huumaavalle, ei tarvitse arvuutella maustetta ulkonäön perusteella sillä tuoksu on tuore ja voimakas. Hilloja on hyvä valikoima ja kaikki kotitekoisia, valitsen purkillisen omaa lemppariani eli vadelmahilloa. Oliiveja on hyvä valikoima mutta niin niitä on Izmirin alueella lähes joka paikassa, olen ihastunut tänne muuton jälkeen vihreisiin oliiveihin, joista parhaimmat sain ystävän tuliaisina Akhisarista. Terecin myyjätär kuuntelee selostusta kyseisistä oliiveista ja löytää aika lähellä niiden makua olevia, jotka on poimittu Aydinin alueelta.


Juustotiski on heikko kohtani, tekisi mieli ostaa yhtä jos toistakin. Valitsen Manyasin kylän tulumia, hinta on hiukan korkeampi kuin lähimarketista ostamani Manyas tulumin mutta maku on juuri sen verran täyteläisempi. Tarjolla on yrttijuustoja, alueelle tyypillisiä tulumeita ja laaja valikoima eri alueiden erikoisuuksia. Turkkilaisista juustoista ei löydy niinkään suomalaistyyppisiä leivänpäälle viipaloitavia maukkaita juustoja mutta juustovalikoima on todella laaja ja jokaisella alueella on omat erikoisuutensa.


Izmirissä kun ollaan, tiskissä on toki mezeitä. Katoista roikkuu kauniita kuivattuja paprikoita, pippureita ja munakoisoja sekä okraa. Kokeilimme tänä vuonna ensi kertaa kuivata pienen satsin turkinpippureita ja paprikoita, ei mennyt ihan kuten piti. Olisi pitänyt kilauttaa anopille ennen hommaan ryhtymistä. Pujottelulankamme oli turhan ohutta joten mies joutui pujottelemaan sen useamman kerran paprikoihin, ripustusmenetelmätkin ikkunarautoihin olivat kyseenalaiset ja hommaan taidettiin ryhtyä liian myöhään. Paprikat saivat liikaa kosteutta ensi sateista ja kosteista öistä, joten ne päätyivät roskikseen. Biberit sen sijaan kuivahtivat kauniisti kunnes ruokakomeroon ilmestyi epämiellyttäviä toukkia, bibereistä löytyikin ötököiden munia joten nekin päätyivät roskikseen. Mahdolliset kuivavihannekset haetaan siis kaupasta ja ensi vuonna uudella onnella kuivaamaan!

Terecistä saa hyvää maalaisleipää, kuivahedelmiä ja pähkinöitä, kaupan oma tomaattisalça eli -pyree oli laadukasta, samoin ostoskassiin eksynyt mausteinen oliivisalaatti. Maalaismarketeissa kuten täälläkin on tarjolla oikeaa, kunnon kylävoita, itse tehtyjä makkaroita ja pientilan jogurttia. Jos vierailet Turkissa, älä ohita näitä maalaismarketteja. Kannattaa tutkia kauneustuotehyllyjen shampoita, rasvoja ja saippuoita, pähkinät ja kuivahedelmät ovat parhaimpia irtomyynnissä ja maku aivan toinen kuin marketin pakatuissa tuotteissa. Hinnat ovat yllättävän edulliset ja paikalliset käyttävät kauppoja päivittäin. Erikoistuotteita kotiinviemiseksi voisivat olla esimerkiksi kotona tehty turkkilainen munanuudeli eli erişte tai kuivatut ainekset tarhana keittoa varten.


Käytkö maalaismarketeissa, millaisia omasta maastasi löytyy?


17 kommenttia:

  1. Hei tosi hyvä postaus! Keskustaan vievällä bussireitilläni on useampi tänkaltainen kauppa ja oonkin aina miettinyt että mitähän niistä kaupoista oikein löytyy, kun kaupan edustatkin on täynnä kaikenlaista jännää :) pitääpä itsekin käydä kurkkimassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kayhan kurkkaamassa, yleensa naissa kaupoissa on vaikka mita mielenkiintoista.

      Poista
  2. Mitä nuo harmaat jutut ovat joita riippuu toiseksi viimeisen kuvan katosta? Ovatko ne juuri niitä paprikoita? Kiitos jälleen mielikuvamatkasta, varsinkin hunajahanat kuulostivat ihanilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on munakoisoja, munakoison sisu poistetaan ja ne patkitaan ja sitten kuivataan, kaytetaan erityisesti talvella taytettyihin munakoisoihin. Hunajahanat on kylla aika ihania!

      Poista
  3. Aika harvoin tuli käyettyä. Oli vain helpompaa hurauttaa isoon markettiin ja jos halusi muutosta, meni basaarille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiireessa iso marketti on helpoin, ainakin jos on auto. Tykkaan kovasti pikkukaupoista ja haluaisin kannattaa niita etteivat isot marketit valtaisi ihan koko alaa.

      Poista
  4. Tämä niinkuin edellinen postauksesi saavat kyllä suomalaiset marketit ja torit kalpenemaan. Mikä runsaus ja värit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Markkinoilla ja tallaisissa puodeissa kaynti on kylla ilo, on suorastaan terapeuttista hyöria tuolla ja ihmetella kaikkea, tykkaan myös siita etta laadukkaita tuotteita saa kohtuuhintaan eivatka ne ole varakkaiden etuoikeus.

      Poista
  5. Vitsi mitä herkkuja. Näistä kuvista välittyy tuoksutkin! Minä en ole täällä meillä Ranskassa tuommoisiin törmännnyt. Tapana on, että isot ja painavat ostokset tehdää supermarketeissa, mutta lihat ostetaan lihakaupoista, leivät leipomoista, viinit viinikaupoista, kasvikset vihannesmyyjiltä jne. Siitä mä tykkään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruokahullun paratiiseja :) Taallakin on sama tyyli, etta lihat, kalat, leivat ja leipomotuotteet ja kasvikset ostetaan omista paikoistaan, alkoholi kyllakin marketista, meilla kun ei ikava kylla taalla ole kovinkaan huippuluokan paikallisia viineja. Alkoholia kylla myydaan pienissakin kioskeissa mutta turkkilaisen juoma on perinteisesti anisviina rakı.

      Poista
  6. Suosittelisitko minulle ja poikaystävälleni matkakohteeksi Izmiriä? Toivomme matkalta kauniita maisemia, lämpöä, suht halpoja hintoja, hyvää ruokaa, nähtävyyksiä, hiekkarantaa, uintimahdollisuutta, kaupungin vilskettä ,mutta vastapainoksi myös rauhallisuutta. Kävimme heinäkuussa Roomassa ja siellä oli meidän makuun liikaa turisteja ja hulinaa, liian kalliit hinnat (ostospaikoissa), ruokana vain pitsaa ja pastaa ja jatkuva pelko ryöstetyksi tulemisesta. Emme myöskään pidä siitä, jos joka toisessa kadunkulmassa on suomalaisia ja suomea puhuvia, vaan haluamme aidosti nauttia kyseisen matkakohteen oman kielen kuulemisesta ja kulttuurista.

    Istanbulissa olen käynyt ja siihen rakastuin, sillä siellä ei ollut kuitenkaan niin kauhea meininki kuin Roomassa. Mutta tämä Izmir... Minkälaista hotellia suosittelisit meille kahdelle nuorelle, jotka eivät tarvitse niin hienoa (kunhan peruspuhtaus ja perusjutut löytyy)? Niin ja ennen kaikkea se, että voimme olla enemmän luottavaisin mielin..

    /Heidi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Heidi, suosittelen Izmiria itseasiassa lahes kaikille mutta teina yhdistaisin lomaan rantapaikan. Izmirin lentokentalta on Havaş bussilla kuljetukset esim Çesmeen ja Kuşadasıın, metrolla +paikallisbussilla paasee idylliseen Foçaan, josta löytyykin blogissa juttuja. Izmirissa ei ole rantoja mutta hyvat ostosmahdollisuudet, hyvia ravintolotia, nahtavyyksia useammaksi paivaksi, ei ole mielestani mitenkaan erityisen vaarallinen paikka ja liikkuminen julkisilla on todella helppoa. Riippuen matkan pituudesta yhdistakaa esim 3 paivaa Izmir ja 5 paivaa joku rantakohde. Izmirin majoituksia kannattaa selata vahan tarkemmin hotels.comista tms. mutta yleissaantöna keskustassa (pasaportin alue) on parempitasoisia hotelleita ja Basmanen alueella (konak) taas budget-tason hotelleita. Turistit eivat Izmirissa juuri hairitse silla kaupungissa heita on vahan, rantakohteissa sitten enemmin mutta Izmirin lahikohteet ovat myös paikallisten suosiossa. Milloin suunnittelette matkaa?

      Poista
    2. Joulukuussa suunnitellaan matkaa. Onko huono ajankohtana?

      Poista
    3. Ei muuten mutta ei rantalomakautta ollenkaan, rantakohteissa on tosi hiljaista. Ilmat epavakaiset, voi olla sateista, jos haluaa nauttia kaupungista, nahtavyyksista, ostoksista ja ruuasta niin mika ettei, hotellihinnatkin ovat taatusti sesonkia alhaisemmat.

      Poista
    4. Ok, voi olla että siirrämme kevääseen/kesään. Rantalomakausi olisi meille tosi tärkeä ja haluamme juuri Izmiriin. Kiitos vinkeistä. Saatan palailla asiaan myöhemmin, kun se on ajankohtaisempaa :)

      Poista

Kiva kun piipahdit, jätä kommentti tai laita sähköpostia!