maanantai 9. helmikuuta 2015

Kun tuntematon hymyilee

Kylmä rintama palasi Izmiriin tarhalaisten ja koululaisten loman päätyttyä. Olisi tehnyt mieli valittaa vesilammikoista, roiskuttelevista autoilijoista ja kello 06.45 herätyksestä. Ensimmäinen metro oli niin täynnä että odotimme seuraavaa, täysi oli sekin. Metrovaunusta herrasmies huikkaa meitä takanurkkaan, tytölle tehdään tunneli ihmislauman keskeltä josta pääsee suoraan meille annetulle penkille, tönin ja tallon vahingossa, ei haittaa, jokainen on yhtä länässä. Missä te olette olleet, kyselee tutuksi tullut metroaseman vartija kotiasemalla, nostaa tytön kaiteen yli ja pussaa poskelle. Tarhan pysäkillä rullaportaat ovat huollossa, vartija nappaa tytön kainaloon ja kantaa raput, Ne demek abla, mitäpä tästä, kanna sinä reput, tulee vastaus hymyssä suin. Oliko jotain valitettavaa, unohdin jo.


Matkalla tarhasta kotiin ohitamme päivittäin saman kukkakioskin. En sano sitä kukkakaupaksi, sillä Turkissa ne yleensä ovat todellakin kioskeja. Kioskissa asustelee myös kissa, jolle vien toisinaan kissan muonaa. Kioskin omistajapariskunta muistaa joka aamu ja iltapäivä huikata meille jotain mukavaa, perjantaina saimme ruusut muuten vaan.

Viime lauantaina olimme palaamassa tytön kanssa pyörälenkiltä, väsytti, janotti ja nälätti. Mennään jo kotia vaati neiti istuimessaan. Muistin juuri ennen kotia että apteekkiin oli asiaa, pujottelimme muutaman korttelin vakio apteekkiimme ja heiluttelin ulkopuolella pyörän selästä. Apteekkari riensi ulos, tuonko tänne ulos mitä tarvitset? Ihanaa, ei tarvitse ottaa tyttöä alas istuimesta, vöitä ja remmejä auki ja pian taas kiinni jo väsyneeltä. Odottelimme ulkosalla kun tilaus tuotiin, rahastettiin, pian vaihtorahat ja kuitit, tytölle ilmapallo. Kiitos hyvästä palvelusta!


Hei, meillä on sitä pinaattibörekiä, mistä niin tykkäät, huhuilee vastapäisen leipäkaupan ilopilleri myyjä. Ei yhtään aamua tarhalle lähdettäessä, ettei hän toivottaisi avonaisesta ovesta iyi derşler tai palatessa huhuilisi uuninkuumista lämpimäisistä. Otan vaan munia ja leipää, älä edes kerro niistä uunista juuri tulleista börekeistä huutelen jo ovelta ja ilopilleriä naurattaa. Niin minuakin. Olemme kironneet kutsuvasti huhuilevat pasteijat, rinkelit ja börekit moneen kertaan ja huokailleet liikakiloja.

Edelliseen tytön nielurisakontrolliin herättiin myöhässä, tukka pystyssä olikin jo kiire, palatessamme satoi vettä ja ilma oli harmaa, olin vetänyt päähäni ukrainalaispipon, niin ettei naamasta näkynyt kuin nenänpää. Ukrainalaispipo nimityksen sain ukrainalaiselta ystävältä, jonka mukaan jokainen näyttää tuossa pipossa aidolta ukrainattarelta, otin sen kohteliaisuutena. Taksia ei näkynyt sairaalalta lähtiessä missään ja odottelijoita oli kertynyt jo muutama muukin. Taksin saapuessa pääsimme suoraan taksiin muiden ohi, ei lapsia sateessa seisoteta huikkasi herrasmies pään päällä sateelta avuttomasti suojaava sanomalehti.


Vaikka asiat ei aina etene toivomalla tavalla niin pääasia on, että monella on työssään ja arjessa vielä sydän mukana. En jaksa valittaa vaikka kamerani on jo toisella kierroksella huollossa ja aikaa on mennyt aivan liian kauan, jätin raivoamatta tänään astuessani ulos marketista tyttö rattaissa kun huomasin ulkopuolelle ilmestyneet rautaportit, joiden väliin oli unohdettu jättää tilaa rattaille ja varmaan myös paksukaisille. Hetken kuluttua henkilökunta pelasti meidät takaisin sisälle ja ohjasi pahoitellen ulos sisäänkäynnin kautta. Vain Turkissa. Hymyä ja sydäntä vaikkei asioita aina mietitä loppuun asti.

26 kommenttia:

  1. Juuri tuolla Karoliinan blogissa kehuin turkkilaista palvelua! Hienoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Turkissa palvelukulttuuria ei voi olla huomaamatta, eihan se aina ole ihan justiinsa eika ammattitaitoista mutta palvelua ja palveluita löytyy.

      Poista
  2. Juuri noin. Suomessa palvelu on toden totta erilaista, mutta en sano silti, että huonoa. Täällä ollaan asiantuntevia ja siinä mielessä monesti parempia kuin siellä. Mutta se, että joku olisi ystävällinen ihan vain ystävällisyyden vuoksi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpa, jos lahden taalla vaikkapa kameraostoksille, on tietoa etsittava etukateen silla monissa, varsinkin megaisoissa kaupoissa, myyjia on paljon mutta tietoa joskus 0. Onhan niita tietajiakin, oikeita alan ustia mutta sellaisen löytaminen on aina sattuman kauppaa. Ihmisten automaattinen auttamishalu tuntematonta kohtaan olisi varmasti yksi niita asioita, joita kaipaisin eniten jos Turkista lahtisin, kakkoseksi jaisivat saa ja jopa ruoka.

      Poista
  3. Ihanaa! Kuulostaa siltä, että turkkilaiset osaavat hienosti välittää ja ottaa toiset ihmiset huomioon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Turkkilaiset ovat usein aika tottuneita siihen etta kontaktia otetaan helposti joten toisen auttamiseen ei ole kovin korkeaa kynnysta, kun populaakin on paljon, on opittu etta homma toimii paremmin kun hieman tuupitaan, toinen toista eteenpain.

      Poista
  4. Suomessa palvelu on jäykkää ja se ei ole henkilökohtaista/yksilöllistä. Eikä edes kovin sanotaanko lämpöistä. Hymyyn ei hevillä saa vastausta. Ehkä se on tämä raataminen ja kiire työpaikoilla, joka vie ihmisiltä ilon. Lisäksi tämä sää. Jos on melkein kuukausi, ettei aurinko näy...sitten pari aurinkoista päivää ja taas viikkoja pimeässä. Vaikuttaa se mielialaan. Yritän töissä olla hymyilevä ja palvella asiakkaita parhaani mukaan, kovin se ottaa tässä kohtaa vuotta vaan voimille. Huhtikuussa helpottaa!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskoisin myös etta Turkissa kynnys monessa asiassa on matala, toiselle puhumisessa ja auttamisessa, toisaalta taalla töksaytellaan tuntemattomillekin sitten toisinaan mita sattuu. Turkissa aikakasitys on löyha ja harva ajattelee ettei jollekin olisi aikaa. Matka toisen ihmisen luo on taalla kuvainnollisesti aika lyhyt, arjessa on paljon kontakteja tuntemattomien kanssa, tykkaan siita.

      Poista
  5. Pisti hymyilytämään jo pelkkä tekstin lukeminen! Voi kunpa täällä meilläkin ihmiset juttelisivat toisilleen vapautuneemmin. Auttaisi varmasti jaksamaan tämän pimeyden ja kylmyyden keskellä. Tosin olen huomannut että nyt kun meillä vauva kulkee mukana ihmiset tulevat helpommin juttelemaan, lääkäri jonossa toinen äiti rupesi kyselemään minkä ikäinen neiti on ja ostoskeskuksessa vanhemmat rouvat pysähtyivät kurkkimaan vaunuihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lapsi on ihmeellinen asia ja se on varmasti helpottava tapa tullakin juttelemaan ja ottaa kontaktia toiseen. Suomalaiselle on vaikeaa useimmiten alkaa jutella tuntemattomalle, se ei vaan kuulu kulttuuriin, turkkilaisille se on monissa tilanteissa ikaankuin pakollista, on sanottava jotain jos ollaan samassa hississa tai naamakkain puristuksissa metrossa. Turkkilainen arki on monelle hektista, piristys paivaan on sosiaalinen kanssakayminen joka alkaa usein kun astuu ovesta ulos.

      Poista
  6. Pienet asiat kyllä pelastavat arjen ja päivittäisen fiiliksen! Kuulostaa kivalta paikalta elää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kylla paiviin tulee piristysta kun saa apua ja hymyja, tunnelma nousee heti aamusta vaikka kuinka vasyttaisi ja kiukuttaisi. Kaantöpuolena on tietysti sitten se, etta joskus saatetaan kommentoida vahan liiankin avoimesti asioita tuntemattoman puolelta, suomalaisesta se saattaa tuntua loukkaavalta.

      Poista
  7. kuulostaa ihanalta ja kiva kun ruokit kissaa:) mä niin totuin tohon hyväntuulisuuteen Malesiassa. Täällä hieman karumpi meininki :) MUTTA on todella kivojakin paikallisia ja muiden maiden ihmisiä tullut vastaan...viimeksi eilen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiinassa taitaa olla jarjestelmallisempaa kuin Malesiassa, minullekin Malesia on jaanyt mieleen hyvantuulisena paikkana.

      Poista
  8. Olipas kiva lukea! Tykästymiseni Turkkiin sen kun kasvaa =).
    Kiitos tästä ! t. Äitykkä

    VastaaPoista
  9. <3 Ihana kirjoitus, ah, tulin hyvälle mielelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Loistavaa jos hyvaa mielta virtasi virtuaalisesti sinnekin :)

      Poista
  10. Ihana hyvänmielenpostaus, kiitos! Nämä asiat tosiaan lämmittävät sydäntä, kun on vaikka jokin vaikea kadunylitys tai pitäisi nostaa rattaat niin yhtäkkiä siinä onkin joku auttamassa. Tämän huomasi hyvin matkalla Suomesta Turkkiin. Kun oltiin saavuttu vauvan, rattaiden ja laukkujen kanssa Istanbulin lentokentälle niin heti annettiin tietä, pääsi passijonoissa edelle eikä nukkuvaa vauvaakaan tarvinnut herättää nostamalla pois kantokopasta turvatarkastuksessa kuten Helsingissä piti tehdä. Inhimillistä ja ymmärtäväistä, varsinkin lasten kanssa liikkuessa huomaa eron ja apua tarjotaan herkästi. Tosin sitten niitä tungetteleviakin kommentteja tulee ja tekemisiä enemmän seurataan mutta kyllä se kuitenkin lopulta kallistuu positiiviselle puolelle kun huomioidaan ja tarjotaan apua.

    Viivi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyva Viivi :) Lasten kanssa tuo ero on ehka selvin, kun lahden lapsen kanssa kaksinkin julkisilla, ei tarvitse miettia etta kuinkahan selvian rattaiden tai ostosten kanssa silla apua saa. Kaantöpuoli ovat tosiaan nuo tungettelevat kommentit mutta positiivisen puolelle kallistuu vaaka aika reippaasti, apu ja ystavallisyys helpottaa ja ilostuttaa elamaa kummasti.

      Poista
  11. Mielettömän ihana postaus! Tuli hymy huulille. Rakastan hyvää palvelua, suukotteleviä myyjiä ja lapsille leipätikkuja antavia leipureita.Ranskassakin palvelu on minusta hyvää (toki tästä ovat monet turistit eri mieltä), mutta tuolle Turkin tasolle ei kyllä missään nimessä ylletä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulle hyva palvelu ja yksilöllinen huomioiminen on tosi tarkeaa, se vaikuttaa myös siihen missa teen ostoksia. Kiva jos tasta tuli hyva mieli :)

      Poista
  12. Ihana postaus! Tuosta tykkään itsekin täällä, tosin mulla ei oo kovin kauaa vielä ollut kielitaitoa niin että ihan juttelisin paljon, mutta pikkuhiljaa. Jos olis matkustamisesta kuinka sekaisin vaan, on helppo huomata kyllä onko Istanbulin vai Helsingin lentokentällä. Edellä mainitussa ei tarvi paljon kynnysten yli laukkua itse nostella, jälkimmäisessä taas monesti asia on toisin. Toisten huomioiminen ja muutaman sanan vaihtaminen on aika kivaa kyllä.
    Mukavaa viikonloppua sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pienet asiat, ne on isoja, juuri siita voi paiva pelastua tai tulla uutta ihmeellista virtaa. Hyvaa viikonloppua myös Istanbuliin!

      Poista
  13. Ihana. Englantilaiset eivät nyt tuolle tasolle ystävällisyydessä ylety, mutta kyllä kaipaan hymyä ja kohteliaisuutta kun täällä Suomessa ihmiset ei osaa käytöstapoja ja hymykin vaatii liikaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hymy piristaa vahan hankalamminkin alkaneen paivan, siita ja avuliaisuudesta saa ihmeellista voimaa!

      Poista

Kiva kun piipahdit, jätä kommentti tai laita sähköpostia!