Kamalaa kalabaliikkia

Suomen lomalla rikkomaton hiljaisuus metsissä ja jopa asuinalueilla oli käsittämätöntä. Melkein kuulin kun sydän löi ja aivot relasivat rauhasta, ihan kunnolla. Kotiin palatessa aivot eivät ehtineet ekana päivänä mukaan ja matka kentältä kotiin iltapäiväruuhkassa tuntui hermoja raastavalta. Liian monta liikkuvaa osaa yhdessä hetkessä, Seuraavana päivänä aivokapasiteettikin oli palannut hiljaisuudesta suurkaupunkin mökään, älämölöön, soiviin torviin ja jatkuvaan tuhansien autojen ja miljoonien ihmisten huminaan.


Vien tyttöä tarhaan fillarilla, aamulla on rauhallista ellei satu Karşıyakan metroaseman kohdalle juuri kun metrotunnelin uumenista kadulle syöksyy ihmislauma matkalla töihin, kouluun, ostoksille, joka suuntaan poukkoileva massa kaupunkilaisia. Iltapäivällä viimeistään fillarin kanssa saa olla jo tarkkana, väistellä vastaantulevia mopoja, oppilaslaumoja, stressaantuneita autonkuljettajia kapeilla kaduilla. Viuh ja vouh suhataan pitkin Karşıyakan katuja. Kieli keskellä suuta, samaan aikaan imien ihmisenergiaa. Rekisteröin kouluaisten uusia muotivirtauksia, missä kohtaa farkkuja on oltava reiät ja miten kouluasuja modifoidaan. Eläkeläisiä teellä suihkulähteellä, muutama turisti joukossa, minkähän maalaisia? Kahvilan terassien ruuhkapiikki ja taas eteen purskahtaa uusi ihmismassa ulos metron syövereistä.


Pikkukaupungin tytölle miljoonakaupungeissa asuminen on jatkuvaa ihmettelyä, siihen ei totu ihan kokonaan koskaan ja illalla nukkumaan mennessä ei kannata alkaa laskea monta ikkunaa omassa korttelissa on, entä asukasta, entä asuinalueella tai koko kaupungissa, voi olla ettei uni enää tulekaan. Miljoonakaupunki ei nuku koskaan, yön hiljaisimpinakin hetkinä joku tekee töitä, ajaa autoa, menee lenkille, tulee töistä, ilmastointilaitteet hurisevat, joku menee suihkuun, kuhina ja taustahäly on loputonta. Joku valvoo aina, jossain tapellaan, syödään, tampataan mattoja, istutaan parvekkeella, puhutaan, nauretaan ja itketään. Taustahälyä, jota ei rekisteröi ennenkuin on liian hiljaista, onko jokin vialla?


Jokaisessa korttelissa on oma maailmansa, lähellä on teetupia, kahviloita, kanamunakauppoja, mattopesuloita, kiinteistönvälittäjiä ja leipäkauppoja. Putiikeista kuuluu pulina eivätkä asuinalueet rauhoitu töistä paluun jälkeen, silloin ne vasta heräävät! Saadettin setä menossa leivän hakuun, Ismail talonmies perheineen kuskaamassa teetä etupihalle, naapurin kiinteistönvälittäjätoimiston pariskunta viittilöimässä kylään, yläkerran Hadise täti matkalla pesulaan, talon nuoria suunnistamassa internetkahvilaan. Portit kolisevat, ovet käyvät, jonkun parvekkeella huutaa radio. Kulmakaupassa vaihdetaan kuulumisia, kampaamossa juorutaan ja teetuvasta kaikuu tasainen nappuloiden pauke ja teekupin kilinä.


Rakastan suurkaupunkeja, niiden kahviloita, monenlaisia ihmisiä, joiden taustat ovat usein jossain muualla. Vaikkapa Lappeenrannan metsissä ja Saimaan rannalla. Sukeltaessani Karşıyakan ostoskadun ruuhkaan olen monia pidempi, kuikuilen kaiken kokoisia, värisiä ja muotoisia ihmisiä yläilmoista, ympärillä pyörivä ihmismassa virittää energiseen tilaan, meitä on paljon ja niin monenlaisia. Tunne on hykerryttävä. Tykkään Turkin isojen kaupunkien äänistä, simit-kauppiaan huudot, rukouskutsut, tulppaanilasissa lusikan kilinä, kulmakunnan lasten mekkala, vanhojen tavaroiden kerääjä kierroksellaan, uteliaiden naapurien huikat parvekkeilla. Suurkaupungissa värikkäät persoonat ja elämän kontrastit voimaannuttavat mutta melu ja hulina myös nakertaa väsyttävästi, rauhallinen soppi on löydettävä ajoittain. On pakko päästä hiljaiseen Foçaan lomakauden ulkopuolella, oman sohvan nurkkaan tai istumaan terassille sateeseen kun muut menevät sisälle.

Pahimpia sulloutumispaikkoja oppii välttelemään. Aamumetroon kannattaa mennä ennen 7.30 ja sen jälkeenkin kannattaa maltillisesti laskea ne vuorot ohi, joissa töihin mennään nenä ikkunaan liimautuneena, seuraava väljempi seuraa perässä. Lastenpäivänä tai voiton päivänä kannattaa unohtaa lauttamatka ja keskustan yleisötapahtuma ellei halua joutua tallotuksi ja tönityksi. Ei ostariin sunnuntaisin. Ei eläintarhaan viikonloppuna 11.00 jälkeen eikä suosituimpiin rantakuppiloihin sunnuntaina. Ei paluuliikenteeseen millään kulkuvälineellä kesäsunnuntaisin. Hiljaiset hetket kannattaa hyödyntää, aamulla aikaisin koiran kanssa voi lenkkeillä vasta heräämässä olevassa kaupungissa, sunnuntaisin tiet ovat tyhjiä ja fillarointi mutkatonta.  Aina on kiertoteitä ja väljempiä vaihtoehtoja. Kamalassa kalabaliikissa oppii liikkumaan väistellen ja ohitellen vasemmalta ja oikealta, tietää että turkkilainen ei kulje ja aja vain oikealla vaan luovii mistä sattuu.

Kommentit

  1. Hiljaisuudessa on hyvät puolensa mutta jotenkin sitä nautti myös keskellä elämää olemista, ihmisten ja melun keskellä, siellä missä "tapahtuu" :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se on etta sita oppii kaipaamaan sita tapahtumien keskella olemista, siita saa omanlaista latausta paiviin!

      Poista
  2. Minä luulen, että en kestäisi Turkin ääniä, jos ne olisivat täällä. Sitä osasi kääntää aivonsa Istanbulin melutaajuudelle ja Suomen hiljaisuudelle. Ja nyt täällä huomaa, että hiljaisuudessakin on eroja. Suuria eroja jopa:). No, ikä tekee tehtävänsä ja nyt kyllä jo tarvitsee hiljaisuutta. Nuorempana selvisi siinä pienten lasten istanbulilaisessakin älämölössä. Ei varmaan enää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eivat nama Turkin aanet Suomeen sopisi, Turkista Turkin tekee osittain juuri aanimaailma, se on niin lasna vuorokauden jokaisena tuntina.

      Poista
  3. Ihmeesti tuohon taustameteliin tottuu suomalainenkin. Mutta on se jannaa kun Suomessa maalla kesalla on niin hiljaista, etta kuulee pienoisen huminan korvissa ja tajuaa etta se on vaan veri joka kiertaa suonissa. Isanta sita osaa aina ihmetella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sita samaa minakin ihmettelin kun kuulin kun sydan löi, ei sellaista huomaa kuunnella taalla kun taustamökaa on sen verran, kaikkeen tottuu.

      Poista
  4. Tästä tuli ihan kauhea ikävä sinne! Pystyn niin kuulemaan mielessäni kaikki äänet ja eläytymään kyllä ihan täysin :)

    VastaaPoista
  5. Jotenkin aina ajattelen teidän asuvan meren rannalla pikkukaupungissa, mutta sitten muistan, että suurkaupunkihan se on Izmirkin...

    Minä taidan olla tässä vähän sellainen puolivälin keskipaikkeilla ihminen: keskisuurten kaupunkien ystävä. Mutta toisaalta rakastuin pieneen Belmopanin kylä-pääkaupunkiin ja olen tottunut tähän oliko se 8 miljoonan Khartumiinkin. Siirtymävaiheessa vie aina hetken saada kiinni siitä missä milloinkin ollaan, mutta sitten sitä tosiaan taas solahtaa mukaan menoon sellaisenaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Merenrannalla mutta miljoonakaupungissa, taalla on 4 miljoonaa asukasta ja joskus sita miettii etta hieman pienemmassa paikassa voisi elama olla rauhallisempaa, toisaalta taas rakastan isojen kaupunkien kuten Izmirin tarjontaa, palvelut on hyvat ja tekemista paljon.

      Poista
  6. Nautin elämästä miljoonakaupungissa ja yhtäaikaa keskellä metsää. Illan pimeydessä kuuntelen huuhkajaa ja kojootteja, aamun liikennekaaoksessa muistan taas asuvani viiden miljoonan asukkaan kaupungissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sulla onkin se etu etta asut rauhallisessa lahiössa melkein metsan keskella :) Me asutaan ihan kaupungissa joten ihan hipihiljaisia hetkia ei ole varmaan koskaan.

      Poista
  7. Mä en pysty oikein samaistumaan, olen viimeksi ollut Suomessa maalla varmasti 10 vuotta sitten ja Helsingissä nyt ei kovin hiljaista ole omasta mielestäni. Ja nykyään sitten asun täällä 10 000 ihmisen pikkukaupungissa, täällä on varmaan hiljaisempaa? Mä en luultavasti pystyisi asumaan miljoonakaupungissa, ihan jo Marmariksen keskustassa on välillä mun makuun liikaa ihmisiä ja voi sitä onnea, kun saa palata tänne pikkukylään. :D Mies on samanlainen, vaikka ollaan molemmat yhtä suurista kaupungeista kotoisin. Ankara oli ahdistavan iso paikka, ja mä oon varmaan ainoa, joka ei mitenkään hirveästi hingu esimerkiksi Istanbuliin lomalle. Mutta ehkä sitä tottuisi siihen suurkaupunkielämäänkin, jos sellainen eteen tulisi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On siella hiljaisempaa ja erona Suomeen Helsinki tuntuu pienelta sen puolesta etta siella ei juuri ruuhkia synny ja kaupunkikuva on muutenkin melko rauhallinen, ei juurikaan sulloutumisia ja valtavia liikkuvia vakijoukkoja. Itse olen suurkaupunki-ihminen ja tykkaan palveluista ja kaikesta tohinasta ja tarjonnasta mutta valilla pitaa paasta lomalle johonkin rauhalliseen paikkaan, ehka ian myöta sitten alkaa vaaka kallistua pienemman paikan puolelle, se jaa nahtavaksi. Parasta olisi jos voisi yhdistaa miljoonakaupunkielaman ja kesamökin jossain pikku paikassa :)

      Poista
  8. Meilllä yllättäin asuinalue Algeriassa on äärimmäisen rauhallinen - ihan kuin Suomessa olisi :). Tykkään itsekin valtavasti suurkaupungeista, esimerkiksi Mûnchenissä tykkäsin asua, mutten halua asua ihan keskustassa. Nautin siis ihmisvilinästä, kunhan pääsen rauhoittumaan omaan rauhalliseen soppeeni aina välillä! Olin eilen pitkästä aikaa Algerian pääkaupungissa ihan keskustassa ja vaikka tykkäänkin kaupungista tosi paljon ja vaikka siinä on paljon samoja piirteitä kuin ehdottomassa suosikkikaupungissani, Istanbulissa, huomasin illan lähestyessä miten jo kaipasin rauhaa ja olin aika väsähtänyt. Algersissa nimittäin riittää menoa ja vilskettä :)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kylla suurkaupunki elama vie veronsa, se vilske vasyttaa. Itse nautin suurkaupunkielaman sykkeesta, se on jotenkin niin kiehtovaa, taalla suurkaupungin laitamilla asuminen tarkoittaa monesti jo sita etta asutaan puoliksi landella ja kulkuyhteydet ovatkin jo rajallisemmat eli tarvittaisiin auto.

      Poista
  9. Nuorempana Suomessa metsän keskellä kaipasin kovasti kaupunkeihin, nyt täällä asuessani olen oppinut arvostamaan metsää, luonnonrauhaa ja hiljaisuutta. Juuri sellaista kuin Suomessa. Kaupungeissa on kiva käydä ja lomailla mutta mieluiten asuisin kuitenkin jossain rauhallisemmassa paikassa jossa mieli lepää ja tuntuu että pystyy keskittymään olennaiseen :)

    Viivi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mina taidan olla enemmin kaupunki-ihminen, tykkaan kylla metsista ja luonnosta mutta ihan pienessa paikassa en haluaisi asua, tiedan etta kaipaisin kaupungin valoja jo viikon paasta ja tylsistyisin.

      Poista
  10. Rakastan kaupunkeja ja sitä fiilistä! Mutta toisaalta täällä Ranskassa haaveilen myös elämästä maaseudulla, koska kaupungeissa ei mikään suju niin kuin pitäisi. En ole vielä ihan päättänyt, että mistä ihan oikeasti pidän. Nyt olemme ratkaisseet ongelman asumalla pikkukaupungissa, missä on vähän molempia...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama taalla, se energia ja fiilis etta aina jotain tapahtuu, jotain jannaa! Maaseudulle asujaksi minusta ei ole, tiedan sen, viikon paasta vaikka liftaisin kaupunkiin ja tylsistyisin. Toisaalta tama möly ja suurkaupungin vaarat saa kylla kaipaamaan toisinaan pienempaan paikkaan mutta ajattelen etta sitten joskus, ehka?

      Poista

Lähetä kommentti

Kiva kun piipahdit, jätä kommentti tai laita sähköpostia!

Suositut tekstit