Inhimmillisyys voittaa suurkaupungin esteet

Asumme Turkin pääkaupungissa Ankarassa lähes ydinkeskustassa melko rauhallisella alueella. Talossamme ei ole hissiä mutta yhteinen piha-alue naapureidemme kanssa on iso plussa. Olemme autoton perhe ja liikumme lähes joka paikkaan jalan. Tytön tultua kuvioihin olimme uusien kysymysten edessä: Mikä reitti valita rattaiden kanssa ja mihin niiden kanssa on turha edes yrittää. 

Mielikuva suomalaisista äideista juoksurattaineen sateen raikkailla metsäpoluilla on hyvin kaukainen astuessamme ulos kotikadullemme Ankaran keskustassa: jalkakäytävät ovat elämää nähneitä, hissit tuntematon käsite keskustan monilla alueilla ja rotvallit niin korkeita etta vauva keikkuu valjeiden varassa  ylös alas. Liikenteen loputon melu muistuttaa sen vaarallisuudesta. Turkin liikenneonnettomuus tilastot ovat ikävää luettavaa, iltauutisten loppumaton nauha tiellä menehtyneistä turruttaa.

Ankaran korkeuserot ovat oma lukunsa, raskauskilot ainakin karisivat niitä mittaillessa, hampaat irvessä vaunujen keikkuessa lähes pystysuorassa mäkia ensin ylös ja sen jälkeen jalat maitohapoilla alas. Omat vaunumme ovat perua serkulta Suomesta ja herättäneet täällä paljon huomiota. Turkkilainen hienosto ostaa kätevat ostoskeskuksiin sopivat rattaat joihin saa asennettua turvakaukalon kliks, varattomampi väestönosa sen sijaan tyytyy siihen mihin on varaa; pienipyöraisiin ja erittäin köykäisiin rattaisiin joista muutaman käyttökerran jälkeen puuttuu pyörä, turvakaari tai muu tuikitärkeä osa. Vielä kymmenen vuotta sitten rattaita ei juuri katukuvassa näkynyt ja edelleen monet vauvat kulkevat äidin sylissa. Kantoreppuja tai –liinoja näkee äärimmäisen harvoin, mieheni oli harvinainen ilmestys vauva kantorepussaan. Meidän routakeleihin soveltuvat tukevat rattaat ovat saaneet lisänimen jeeppi survoessamme sisään täpöteyden marketin ahtaista ovista tai jäädessamme jumiin kassojen väliin.

Ankaran joukkoliikenne oli toimiva siihen asti kun neiti tuli mukaan kuvioihin. Valittavana on kaupunkibussi tai pieni dolmusbussi, molemmissa portaat ovat kapeat ja jyrkät, sisään on sulloutunut viisinkertainen määrä ihmisiä yli sallitun ja  bussit pysähtelevät ruuhkaisiin paikkoihin joissa jo pelkka tööttäily ja kaaos saa unohtamaan yrityksen matkustaa niissä rattaiden kanssa. Pelastuksemme on edullinen ja aina saatavilla oleva taksi. Sekin vaatii välillä mielikuvistusta, kaasutankkisten takakontiin eivät jeeppimme mahdu ja niitä on survottu milloin mihinkin, kaukalo meillä on omasta takaa mutta turvavöita taas aina ei.

Huolimatta siita etta puitteet viiden miljoonan asukkaan Ankarassa asettavat liikkumisella omat rajoitteensa, en voi kylliksi kiitellä kaupunkilaisia. Aina löytyy auttava käsi, ja yleensä useampi, nostamaan rattaita esteen yli kun äidillä on mennyt jo sormi suuhun, jakamaan välipaloja puistossa kaikkien lasten kesken, hakemaan juotavaa  marketista karjuvalle tenavalle ja tämän väsahtäneelle äidille. Ei ole tullut vastaan ravintolaa tai kahvilaa jossa joku mulkoilisi jeepin tunkiessa ruokapöytien väliin ja muksun osoittaessa tyytymattömyyttään lounaspaikan valintaa kohtaan. Vain sympaattisia katseita ja avuntarjouksia. İnhimmillisyys voittaa suurkaupungin betoniset haasteet.

Lähimarketissa on helppo asioida, neiti jää mielellään kikattelemaan vihannesosastolle tutun punnitisjasedän seuraan valikoidessani pinaatteja ja tutkiessani tomaattitarjontaa, liha- ja juustotiskillä on pakko käydä ainakin moikkaamassa ja kertomassa viimeiset kuulumiset sujuuko kävely ja milloin ukki ja mummi tulevat kylään. Kassaneitien kanssa tyttelillä meneekin oma tovinsa ja jos mieli on maassa lähtee tyytyväinen pieni asiakas kaupasta yleensä hymyssä suin pieni lahja kätösissään. Turkkilaisten rakkaus lapsia kohtaan on rajatonta. Raskauden kulusta ja lapsen kehityksestä ovat kiinnostuneita sekä miehet että naiset, tasapuolisesti ja jokapaikassa. Tuntuihan se hullulta päivitellä imetysta ja synnytystä puolitutun jo harmaantuneen herrasmiehen kanssa aamulenkillä. Vinkkejä ja neuvoja onkin sitten tullut kyllästymiseen asti. Ankara ei ole lapsiystävällinen kaupunki liikkumisen suhteen mutta jo pieni lapsi osaa nauttia paikallisten huomiosta ja äitikin tuntemattomien avusta.