Polttaa kuin turkkilainen ja stereotypioita

Yleistyksiä millainen on turkkilainen on keskustelupalstat pullollaan, vakkari Alanyan kävijä ylistää kansan vieraanvaraisuutta ja ystävällisyyttä, joku toinen ei astu jalallakaan tähän huijareiden maahan. On niitä yleistyksiä tullut luotua itsekin mutta suurin osa on joutanut romukoppaan ajan kanssa, niin monet hyvät kuin huonotkin puolet.

Aurinkolomalla kaikki on niin ihanaa, ihmiset ystävällisiä ja auttavaisia, tarjoilija saa lapsiperheen nauramaan ilta toisensa jälkeen. Rannikolla eletään kuitenkin kuplassa, sesonkien mukaan, kurjuutta on mutta sitä on vaikea huomata. Turkkilainen yhteiskunta on rankka, luokkaerot ovat isoja ja pohjalta on vaikea ellei mahdoton ponnistaa, rahan takia nauratetaan ja tehdään ihan mitä vaan, pidetään yllä illuusioita siitä ihanasta Turkista. Turkkilaiset ovat todella ystävällisiä ja kohteliaita mutta aitojako aina siinä....no tuskin. Kaukana kaupungeista kohtaa aitoa ystävällisyyttä ja niin ylitsevuotavaa vieraanvaraisuutta että ihan hävettää. Niinhän se on muullakin, maalla on mukavaa koska siellä on aikaa. Ulkomaalaisista ollaan yleensä kiinnostuneita mutta turkkilaisten ajatusmaailmaa eri maalaisista leimaavat omat stereotypiat: venäläiset naiset vievät miehet ja ovat huonoja naisia, aasialaiset ovat epäilyttäviä ja syövät epämääräisiä ruokia, eurooppalaiset syövät pelkkiä hampurilaisia ja ranskalaisia eivätkä kasvata lapsiaan hellien rakkaudella, kaikista tummaihoisista kannattaa pysyä kaukana ( elleivät ole jalkapallovahvistuksia) jne. Monet turkkilaiset saattavat töksäytellä todella rasistisia asioita ulkomaalaisista. Monelle äidille on kauhistus kun poika tuo näytille ulkomaalaisen tyttöystänsä, eihän se osaa edes teetä keittää saati sitten pyöritellä viininlehtirullia lounaaksi, voi allah parahtaa äiti.

Viimeisen puolen vuoden aikana ainakin puolet keskusteluista muiden äitien kanssa ovat päättyneet tervehdysten ja uteluiden jälkeen kertomukseen kun ovat nähneet tv:ssä videon venäjältä jossa pieniä lapsia on uitettu kylmässä vedessä karaistuakseen. Olen aika varma että minut nähdessään ajattelevat että nuo ne heittelee lapsia jääkylmään veteen, Suomi, Venäjä, Irlanti, Ruotsi, Norja ja mitä näitä nyt onkaan menevät iloisesti sekaisin heidän tarinoidessaan. Kansainvälisyyskasvatusta, mitä lie kysyisi turkkilainen.

Ajattelin aika pitkään että kaikki turkkilaiset ovat sukurakkaita ja yltiösosiaalisia, sekin käsitys on murentunut. Meillä käy pari kertaa vuodessa mieheni vanhemmat ja sisko, veli ehkä kerran vuodessa. Muita sukulaisia en ole juuri tavannut. Mieheni ei ole mitenkään erityisen sosiaalinen, tapaa mielellään ystäviä silloin tällöin mutta viettää mieluiten vapaa-aikaa vain oman ydinperheensä kanssa. Jos ovikello soi illalla kurkkii hän ovisilmästä ihmeissään kuka tähän aikaan on tulossa ja ilmoittamatta. Meillä ei siis kokoonnuta suuren suvun kera ilta toisensa jälkeen, koko talossamme tuntuu että tulijaa ja menijää on viikonloppuisin mutta viikolla on melko hiljaista. Minä tuppisuiden maasta tulija olen meistä se puheliaampi ja sosiaalisempi, pidän enemmin yhteyttä sukulaisiin ja ystäviini siellä kaukaa kun mies omassa maassaan.

Turkkilaisten naisten tasa-arvo on erikoinen juttu, täällä toimii monia pieniä paikallisia naisjärjestöjä joista osa saa tukea länsimaista. On monia naisaktivisteja mutta paljon enemmin sellaisia joita asia ei kiinnosta pätkän vertaa. Kun keskustellaan naisten asemasta, on monien kuitenkin vaikeaa ymmärtää mitä todellinen tasa-arvo tarkoittaa vaikkapa työelämässä. Kun ei ole tietoa ei ole myöskään intoa asian suhteen. Tunnen aika monta työelämässä olevaa naista jotka mieluummin jäisivät kotiin katselemaan naisten päiväohjelmia kuin raahautuisivat töihin. Turkkilaisilla tuntuu olevan mielikuva että eurooppalainen kanssasisar joka ylistää oman kulttuurinsa tasa-arvoa on kova ja kylmä, perhearvot ja hyvät tavat hyljännyt otus. Turkkilainen nainen ei ymmärrä mitä tasa-arvoa se sellainen on kun pitää käydä töissä ja hoitaa koti, huh mieluummin hän tekee vain toisen tai vielä parempi ei kumpaakaan.

Turkissa on kuitenkin paljon aviopareja jotka eivät elä perinteisten roolien mukaan, roolit murtuvat ja nuorissa on paljon sellaisia jotka haluavat elää toisin kuin omat vanhemmat. Paikallinen nainen vaikuttaa näpsäkältä kauha ja moppi kädessä syntyneeltä ja sellainen hän yleensä onkin, mutta tunnen aika monta ehtaa emäntää jotka käyttävät puolivalmisteita minkä pystyvät vaikka puhuvat ihan muuta. Tunnen jopa sellaisia turkkilaisia naisia jotka eivät osaa laittaa ruokaa ollenkaan.

Suurin osa turkkilaisista on islaminuskoisia mutta todella moni ei juuri noudata uskotoaan arjessa. En muista missä muussa maassa alkoholia olisi joka korttelikaupassa näin helposti tarjolla, lähikorttelissa on kauppa josta sitä kuskaa kauppias mönkijällä 24t/ vuorokaudessa tilauksesta. Moni nainen ei juo julkisella paikalla, eikä moni mieskään mutta kotona kylläkin. Sen sijaan paremman väen ravintoloissa kukaan ei ole moksiskaan kun äidit tilaavat viiniä lounaalla. Oma anoppi ei tarttuisi ikinä lasiin muttei koskaan siihen tarttujaa arvostelekaan.

Turkkilaisessa yhteiskunnassa ihmisten on ollut pakko tottua siihen että näin valtavan väestön sisälle mahtuu monenmoista, uskovaisia, liberaaleja, tasa-arvon kannattajia ja perinteiden vaalijoita. Kaikkea ei välttämättä yleinen ilmapiiri hyväksy mutta joutuu yleensä taipumaan. Kotikadullamme asuu useampi transvestiitti, kukaan ei tuijota heitä enää, yhteisö ympärillä on mukautunut vaikkei täysin heidän valintaa ymmärtäisikään. Valtion virastot ja bussit eivät ole enää harmaana tupakan savusta, 2009 tuli voimaan tupakkalaki jonka myöta sauhuttelu tyssäsi. Muistan että eräskin tupakkakuppilan ukko rakensi putkia kattoon joiden myöta sai sauhutella pihalle edelleen sisätiloissa kuppilasta, hitaasti mutta varmasti tupakointi on kuitenkin vähentynyt, kohta voidaan unohtaa sekin sananlasku että polttaa kuin turkkilainen, ehkä.