Monen kerroksen väkeä

Asumme kerrostalossa, jossa on 20 huoneistoa, Ankaran keskustassa tämä on oikeastaan ainoa asumismuoto. Hieman keskustan ulkopuolella on sitejä, uudehkoja suuria vartioituja kerrostaloalueita, joissa on kaikki palvelut marketeista kuntosaleihin. Rivitaloja ja omakotitaloalueita on vähän ja ne sijaitsevat keskustan ulkopuolella. Siellä täällä keskustan alueella on gecekondu-alueita eli laittomia slummialueita. Valtio purkaa alueita ja rakentaa tilalle kerrostaloja. Kalliimpia asuinalueita on keskustassa lähetystöjen alueella sekä kaupungin laidalla, johon on muodostunut omia palvelukeskuksia.

Tykkään asua ytimessä, edellinen työpaikkani sijaitsi kävelymatkan päässä, eri keskustan alueille ja kauppoihin on helppoa mennä jalan. Lähes oven edestä pääsen dolmuksen tai bussin kyytiin. Talomme on yli 40 vuotta vanha, asukkaat pääosin valtion virkamiehiä ja eläkeläisiä, rauhallista ja kohteliasta väkeä. Talonmiehemme on yleismies Jantunen, hän toimittaa halukkaille aamulehdet ja leivät, käy puolestamme asioilla tarvittaessa, hoitaa talon pienet kunnostustyöt ja tulee mielellään remonttihommiin asuintoihin pientä korvausta vastaan. Talonmies tai hänen vaimonsa päivystää kotona aamupäivän, muulloin heidät tavoittaa puhelimella. Heidän palveluksistaan maksetaan kuukausimaksu, joka meillä on reilu 10 €. Näissä vanhemmissa taloissa heille on varattu oma asunto, yleensä talon alimmaisesta kerroksesta. Monesti talonmiehen rouva tekee siivoojan ja lastenhoitajan hommia talon asukkaille ja lähitaloihin.

Perinteisesti Turkissa on säästetty pitkään ja hartaasti omaa asuntoa varten, lainoja on ollu vaikea saada ja korot pysyttelivät pitkään korkealla. Aiemmin oli yleistä että suuret perheet asuivat samassa talossa, johon rakennettiin lisäkerroksia talon pojan mentyä naimisiin, kaupungistuminen on muuttanut kuitenkin Turkkia. Lainaehtoihin on tullut helpotuksia ja jotkut pankit myöntavät asuntolainoja jopa ulkomaalaisille. Kotivakuutuksia on vielä vähänlaisesti, sen sijaan maanjäristysvakuutus on pakollinen ja se kontrolloidaan jokaisen uuden asunnon oston yhteydessä. Turkkilaiset ovat aikamoisia fatalisteja ja ajattelevat vakuutuksenkin kohdalla että jos on jotain sattuakseen niin kohtalo on näin määrännyt. Lähes jokaisella asukkaalla on hälytysjärjestelmä, me hankimme omamme kun varkaat olivat murtautuneet kotiimme. Nukun yöni rauhallisesti mutta kaupungin laidalla sijaitsevassa omakotitalossa tuskin nukkuisin, kerrostalossa on täällä puolensa. Taloyhtiön puolesta sisääntulon ja pihan alueelle asennettiin kamerajärjestelmä kun naapurimme kimppuun hyökättiin pippurikaasun kanssa ulko-ovella keskellä päivää. Vaikka Ankara on rauhallinen suurkaupungiksi, on täälläkin omat vaaransa. Suuret elintasoerot ovat yksi syy.

Turkkilaisissa taloissa on heikko eristys, onneksi naapurimme ovat paikallisiksi aika hiljasta väkeä. Tiedän kylläkin mitä tv-kanavaa yläkerta seuraa, milloin heidän tytär oppi kävelemään, milloin ovat tyytymättömiä toisiinsa ja että seinänaapurimme on kova aivastelemaan. Kaikkiin kerrostaloihin on lain mukaan laitettava lämpöeristys vuoteen 2014 mennessä. Taloyhtiössa asiat tapahtuvat toisinaan hitaasti, muutaman asunnonhaltijan asettuminen vastahankaan kaataa koko projektin tai ainakin pitkittää sitä. Taloyhtiön kokoukset ovat pitkiä ja äänekkäitä mutta päätöksiä tehdään vähänlaisesti, jos ei muuta niin ainakin yksi suukopu saadaan yleensä aikaiseksi. Kulttuurieroja lienevät nekin että monen asukkaan mielestä on ensijaista uudistaa porraskäytävä, tylsät lämpöeristeet ehtii myöhemminkin. Vesi meillä lämpenee kaasulla, siihen on erillinen lämmitin joka laitetaan päälle silloin kun on kuumalle vedelle tarvetta. Tyttö on tottunut että peppupesulla veden lämpötila vaihtelee, suihkussakin saa säätää monesti, joskus vekotin temppuilee ja suihkuun on jääty kiroillen shampoot päässä. Vanhoissa taloissa on aina jotain rempallaan, meille tehtiin syksyn aikana kylpyhuone- ja keittiöremontti jonka myöta paljastui vanhoja vaarallisia sähköviritelmiä. Tästä opin että ainakin vanhoissa taloissa ne olisi hyvä tarkistuttaa ammattilaisella sillä aiemmin maadoitukset olivat tuntemattomia ja aika moni asukas kai kuvitteli itse olevansa ammattilainen näissä asioissa. Sähkönsyöttö on Turkissa epätasaista joten sähkölaitteissamme on ns. sähköntasaajat, tytön varoilta jokainen avonainen pistorasia on tukittu. Aiemmin sähköä varastettiin valtiolta aika siekailematta omilla virityksillä, tehotarkastusten ja sakkojen myötä se on vähentynyt.

Naapureiden kanssa tervehditään ja vaihdetaan kuulumiset, monet lähtevät aikaisin töihin ja palaavat myöhään kotiin, eläkeläisillä taas on omat aikataulunsa. Kyläilemme säännöllisesti vain seinänaapureiden kanssa, elämänrytmi on muuttunut kiireisemmäksi eikä kaupungeissa ole tapana enää vierailla jokaisen naapurin luona ja luoda kiinteitä suhteita. Jokainen katsoo seinänaapurinsa perään, erityisesti vanhuksien kohdalla, auttaa kauppakassien kanssa jne. Jos sairastun voin luottaa naapurista tuleviin ruoka-annoksiin ja apuun. Turkissa valtiolta on turha hakea apua joten jokainen tarvitsee vielä toistaan ainakin jossain määrin.

Lasta ajatellen alueella on paljon leikkipuistoja, meidän lähettyvillä taitaa olla 6 puistoa. Liikenne on suurin ongelma, vaikkei se ole vilkasta kotikadulla, on se silti vaarallista. Suuret nopeudet, agressiivinen ajotyyli ja piittaamattomuus ovat kävelijän vaaroja. Olen jo vuosia katsellut kuinka isommat lapset pelaavat palloa ajotiellä, leikkivät hippaa sun muita piiloleikkejä ristiin rastiin talojen väliä tai hurjastelevat pyörillä autojen seassa. Onneksi meillä on piha, jaamme seinänaapurimme kanssa osan pihasta ja osa on erotettu koko talon yhteiseksi. Näiden vuosien aikana sitä eivät ole muut käyttäneet joten olemme saaneet nauttia ihanasta pihasta keskenämme. Mieheni on innokas puutarhuri ja hoitaa kukat ja istutukset, talonnmies taas nurmikon ja hedelmäpuiden myrkytykset sekä siivouksen.

Kun olimme lomalla Suomessa, oli ihanaa kun lapsen kanssa liikkumista ei tarvinnut pohtia. Joka paikassa on hissejä, väylät ja tiet on suunniteltu niin että rattaiden kanssa pääsee vaivatta eteenpäin. Olen niin tottunut siihen että päähäni on iskostunut 'vaunukartta', tiedän jokaisen liian korkean rotvallin, reiän tiessä, kapean ovensuun ja puun keskellä jalkakäytävää josta on turha yrittää. Kannan päivittäin rattaat pihatason kerroksestamme yhden kerroksen välin ylös, tiedän tarkan painonkin ilman ylimääräisiä varusteita ( ja niitä riittää). Vaatii aina pientä organisointia saada rattaat ylös, tyttö odottamaan turvallisesti kotona ja sama rumba kotiin palatessa. Naapurit auttavat sattuessaan paikalle, tyttö odottaa naapurin sylissä tai naapuri raahaa rattaita. Toisinaan kaikilla on hepuli päällä koiraa myöten jo ennenkun ollaan ovesta ulkona,  ulkoilmassa se kaikkoaa onneksi nopeasti.